Tunteiden virtaa

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun joskus vain meinaa mennä hermo. Kun jokin oikeasti aika mitätön pikku asia sujuu eri tavoin, kun olimme sen kuvitelleet mielikuvissamme.

Olen ollut toukokuusta lähtien osittaisella hoitovapaalla ja tänään yhtäkkiä ymmärsin, miten opettavaisia nämä viikot ovat olleet. Nukutin 1 v 7 kk vanhaa tytärtäni, joka ei ollut tahtonut syödä lounastaan ja venkoili vieressäni samalla minua tuuppien sekä kaulakorustani ja hiuksistani kiskoen. Pienten sormien minulle antama tukkapölly tuntui järisyttävän ärsyttävältä ja minua otti muutenkin päähän. Lopulta nostin lapsen omaan sänkyynsä, jonne hän pienen vastahankaisuuden ja lyhyen kirkumisen saattamana simahtikin. Ja näytti muuten maailman suloisimmalta! Onhan nukkuva pienokainen sydäntä pakahduttava näky.

Olen kirjoittanut blogissanikin siitä, miten tunteet kannattaisi ottaa vastaan, niiden olisi hyvä vain antaa tulla. Tunteita tulisi kuulostella, ne tulisi hyväksyä ja sitten niistä olisi hyvä päästää irti. Olen vakaasti uskonut, että niin on, mutta rehellisesti: kuinka usein johonkin asiaan ärsyyntyneenä olen todella tehnyt niin. Aika harvoin. Ärräpäät ovat saattaneet lennellä eikä siinä kuulkaas ehdi miettiä, miltä musta nyt tuntuu.

Siinä pinnasängyn vieressä istuessani pysähdyin kerrankin kuulostelemaan tunteitani, oikeasti. Olin aivan hiljaa, annoin lapsosen meuhkata ilman, että noteerasin häntä. Olin kuitenkin paikalla ja läsnä. Samalla tunnustelin, miltä minusta tuntui ja mitä ajattelin. Voi prkle että mua ärsyttää ihan hitosti, eka se ei syö ja sitten se hilluu eikä ala nukkua. Miks toi mukula ei ymmärrä omaa parastaan? Mulla olis niin paljon parempaakin tekemistä kun notkua täällä.

Siinä miettiessäni huomasin, etten kohta ollutkaan enää lainkaan ärsyyntynyt. Kaikki vatutus ja vastustus katosivat. Sitten aloin miettiä sitä, että okei, no nyt mä ehdin miettiä miltä musta tuntuu ja käsitellä fiiliksiäni, mutta miten ensi kerralla, kun on kiire tai tilanne päällä muuten vain.

Sitten ymmärsin, että jos hermostun yllä olevasta tai mistä tahansa muusta pikku asiasta ja pilaan sillä luultavasti koko päiväni (todennäköisesti myös jonkun muun ihmisen päivän), hukkaan paljon enemmän aikaa ja erityisesti energiaa kuin silloin, jos hengitän syvään ja otan kahden minuutin aikalisän. Kun tuon pikku hengähdystauon aikana käy läpi tilanteen ja sen aiheuttamat tunteet, sitten voi jatkaa hyvällä tai ainakin paremmalla mielellä eteenpäin.

Onhan totta, että ilman kielteisiä tunteita ihminen vain nyt toimii niin paljon tehokkaammin ja järkevämmin. Negatiiviset fiilarit tekevät meistä sokeita, kaventavat näkökulmaamme ja silloin suorastaan tulvimme oikeassa olemisen pakkoa. Sellaisena hetkenä pikku asia voi paisua pullataikinan tavoin.

Olisikin mahtavaa, jos me hallitsemme tunteita sen sijaan, että tunteet hallitsevat meitä. Tai ainakin opimme elämään niiden kanssa. Harjoittelua se vaatii, mutta jälleen yhden etapin saavuttaminen, kuten tänään, tuntuu upealta.

Itse ajattelen, että liikenteen lisäksi oma perhe on paras mahdollinen kärsivällisyyden opettaja. Itse olenkin sen suhteen erinomaisessa tilanteessa, sillä kaikki kolme tytärtäni ovat eri-ikäisiä: on teini, esiteini ja taapero. Jokaisen kanssa siis on hieman eri säännöt ja lähtökohdat sekä esimerkiksi neuvottelutilanteessa saa luovia välillä parhaiden taitojensa mukaan. Mutta ei toki kannata unohtaa katsoa peiliin. Lasteni mielestä minäkin osaan varmasti olla todella ärsyttävä toisinaan.

Olen yrittänyt olla vähemmän ärsyttävä kuin myös enemmän läsnä. Siellä hiekkalaatikon reunalla ei ole ihan pakko tarkistaa Facebookia vartin välein. Vielä pyrin pääsemään irti siitä odota hetki, äiti kuuntelee ihan just -lausehirviöstä.

Että tässä päivän kärsivällisyys- ja opi käsittelemään tunteitasi -harjoitus.

Mistä asiasta sinä ärsyynnyit viimeksi?

Annetaan ystävällisyyden kuplan ympyröidä meidät, eikä turhauduta pienistä, eihän.

Vaikka taivas putoaisi niskaan tai löisit pikku varpaan ovenkarmiin, kannattaa muistaa tämä! Eikä tartte edes laskea kymmeneen! (Kuva FB/Melissa Ambrosini)

P.s. Vastaisku ankeudelle on myös Facebookissa! Kun 200 tykkääjää tulee täyteen, arvomme Rhonda Byrnen Voima-kirjan!