Tuntuu kuin vuorokaudessa olisi kaksi työpäivää

Elämä on runsasta – miten pärjätä arjessa, mietin. Siis pärjätä niin, ettei koti näytä sikolätiltä. Toisina päivinä tuntuu kuin vuorokaudessa olisi kaksi työpäivää: oikea työpäivä ja sitten se, jonka suorittaa kotona. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja viikonloppuna kävimmekin puolisoni kanssa romanttisen keskustelun. Sovimme, että perjantai on suuri vessansiivouspäivä. Arvaa, kumman ehdotuksesta!

Reilu kolme viikkoa uudessa duunissa ja alan jo vähän tottua päivähommiin. Kaikin puolin tuntuu oikeasti siltä, että tein oikean valinnan, vaikka olen huomannut, miten onnellisessa asemassa olin myös freelancerina. Oli oikeasti lahja maailmankaikkeudelta, että pystyin samalla paitsi tehokkaasti tekemään töitä reilulle kymmenelle liki viidelletoista toimeksiantajalle, kirjoittaa blogia, urheilla keskellä päivää, pestä pyykkiä ja pitää kodin järjestyksessä. Jälkimmäisen vähän kuin itsestään. Siis hyvin vähän kuin.

Vuorokauteen mahtuu kaksi työpäivää tai ainakin tunne niistä

Nyt elämä on muuttunut vähän erilaiseksi. Kun sitä vielä toistaiseksi pimeällä (onneksi koko ajan muuttuu valoisammaksi) on vihdoin kotona, ottaa eteisessä kengät pois jaloistaan ja astuu terävään legoon, huomaa, että kas, eilen illalla pestyt pyykit odottavat yhä koneessa tai että ruoanlaitossa tarvittava kattila makaa näköjään juuri siellä tiskialtaassa likaisena, ei aina paljon naurata.

Ei naurata, koska välillä tuntuu siltä kuin pitää aloittaa työpäivä kaksi: siivota, pyykätä, järjestellä, viedä roskia, ulkoilla lapsen kanssa, vaihtaa kuulumisia perheen kanssa, käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja mikä tärkeintä, olla läsnä. Vielä pitäisi ehtiä urheilemaan: mennä lenkille ja joogaan ja kannattaisi ehkä muistaa sekin, että saattaa vielä olla jokin sosiaalinenkin elämä, josta pitäisi pitää huolta. Huh! Elämä palkitsee nyt varsinaisilla ruuhkavuosilla. Olen nyt kolme viikkoa yrittänyt ehtiä lakkaamaan kynsiäni! Siinä onnistumatta.

Samalla haluan todeta, että en voi muuta tehdä kuin ihailla meitä kaikkia arjen sankareita! Hyvin me vedetään, se on pakko sanoa. Mutta en ihmettele, että väsymystä on monella ilmassa.

Voiko jostain karsia?

Mutta mitä tässä runsaassa elämässä, joka palkitsee meitä niin monenlaisella tekemisellä, voisi enää karsia? Itse olen karsinut ystävien tapaamisesta ja bileistä, jollaisiin harvoin osallistuessani haluan nykyään olla viimeistään puoli yksitoista kotona, sillä en halua tuhlata seuraavasta päivästä hetkeäkään ylimääräiselle väsymykselle. Viime viikolla karsin taas urheilusta, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi. Mitä vähemmän urheilua, sitä väsyneempi ja aikaansaamattomampi olen. Onneksi on ystäviä, jotka kyselevät juoksu- ja saliseuraksi.

On vain otettava se imurointi, lakanoiden vaihto, kadulta kulkeutuvien pikkukivien lakaisu, legoilla rakentaminen, blogin kirjoittaminen, ruoan valmistaminen ja kaupassa käynti elämänä. Koska sitä elämää vartenhan me olemme täällä. Huomaan, että hetkeksi olen taas erehtynyt kuvittelemaan, että elämän pitäisi olla jotain muuta. Mitä tasapaksumpaa, sitä parempaa, en voi kuin todeta. Yksikin muuttuva osanen kun voi sekoittaa koko pakan.

Ja kun on liikaa, voi tietenkin vielä yrittää jostain nipistää.. Itse en pysty elämään iloisena epäjärjestyksessä, mutta aina voin opetella delegoimaan vähän lisää. Voin hyvinkin palauttaa mieleeni, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse ja ihan oikeasti ettei kaikkea edes tarvitse tehdä. Voin laskea rimaa ja todeta, että myös muut osaavat imuroida. Myös sieltä sängyn alta.

Siisteys ei tule itsekseen 

Ilmeisesti perhekin alkaa huomata, etteivät asiat kotona hoidukaan ihan itsekseen, kuten freelanceraikoinani. Se oli nimittäin puoliso, joka ehdotti, että mitä jos yhdessä tuumin pestäisiin aina kylppäri ja pikkuvessa, kun perjantaisin saavumme kotiin töistä. Sopii. Perjantai olkoon suuri pöntönhinkkauspäivä.

Silti uskon, että juuri tuosta kaikesta yllä olevasta voi ja kannattaa nauttia, myös suuresta pöntönhinkkauspäivästä. Elämä nyt vain on runsasta, maailmankaikkeus palkitsee täydellä kalenterilla. Mutta sitä varten me olemme täällä, tekemässä, kokemassa ja oppimassa lisää. Elämässä elämää, ei kuitenkaan suorittamassa, miltä joskus saattaa tuntua.

Kuten tänään vastasin viestiin, jossa minulle toivotettiin tsemppiä #ruuhkavuosissa. Vastasin, etten oikein keksi helpotusta tai mitään enää, mistä voisi karsia. Pitää siis nauttia mahdollisimman monesta hetkestä. Siinä se ratkaisu tuli. Pitää nauttia tästä kaikesta, jota elämäksi kutsutaan.

Silti: ihan pakko on kysyä, että miten sä oikein handlaat tän kaiken? Vinkkejä?