Oma elämä ja perhe

Uuden edessä vanhempana – pikkulapsivaihe on ohi

Mietin pari viikkoa sitten lenkillä omaa vanhemmuuttani. En voi uskoa, että olen ollut äiti pian 21 vuotta. En muista mistä kirjasta luin joskus pari vuotta sitten sen, että vaikka päivät voivat olla pitkiä, vuodet ovat lyhyitä. Olen uuden edessä vanhempana – pikkulapsivaihe on ohi, kolmannen kerran.

Siltä todella tuntuu nyt, kun iltatähtenikin aloittaa tässä kuussa koulutaipaleensa. Keskimmäiseni menee lukioon. Vanhimmaiseni on jo 20-vuotias, jolla on oma arkensa eri kaupungissa. Huh, olen heittäytynyt tunteelliseksi. Aika on kulunut niin nopeasti. Olenko ollut paras mahdollinen äiti?

My crew. Ihan lempparikuva, vaikka pian jo pari vuotta vanha.

Kotonamme eletään siis uutta elämänvaihetta. Ei ole enää ketään, jota tarvitsee jatkuvasti silmä tarkkana valvoa ja passata. Vaikka vietämme paljon aikaa yhdessä, kuopus viihtyy myös omissa leikeissään, niin kotona kuin pihalla ystävänsä kanssa. Ei tarvitse olla kaiken aikaa vahtimassa, laittaako se nyt hiekkaa suuhun, ottaako kaverin kädestä lapion, nukahtaako se nyt päiväunille, juokseeko se liian kovaa töppöjaloillaan tai kaatuuko apupyörillä. Pikkulapsesta on tullut koululainen, joka on kasvanut kesän aikana varmaan 10 senttiä pituutta!

Vaikka taas niin yhtäkkiä elämään astunut ripaus vapautta tuntuu pääosin hyvältä, tuntuu se myös haikealta. En kaipaa hyvin valvottuja öitä pienten kukkujien kanssa, mutta väistämättä sitä herkistyy, koska pikkulapsiaika on oikeasti ohi. Sitä miettii, onko varmasti ollut tarpeeksi läsnä, onko tehnyt asioita oikein ja sanonut oikeita asioita, siis kaikkien kolmen herranterttuseni kanssa.

No ei tietenkään ole, siis aina ja jatkuvasti. Satavarmasti on paljon asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin. On tullut ihan varmasti mokattua. Mutta kenenpä ei olisi tullut.

Kun vertaan vaikka vanhimman tyttäreni ja nuorimman tyttäreni vauva-aikaa ja päiväkotivaihetta, niin olen ollut ihan eri ihminen noina eri aikoina. Osittain olen kasvanut iän myötä, osittain elämä on pakottanutkin siihen, myöhemmin olen sille kasvamiselle itse antautunut. Lähes mikään ei ole hienompaa kuin oma kehitys ja kasvaminen, asioiden ymmärtäminen uudella tavalla, muutos, epätoivotusta pois oppiminen. Eikä ole mikään ihme, että 19-vuotiaana vanhempana olen ollut erilainen kuin nyt nelikymppisenä.

Mutta itse asiassa eräällä juoksulenkillä pari viikkoa sitten mietin, että herranjestas, miten hyvin olenkaan elämässäni selviytynyt kaikista sen tarjoamista haasteista huolimatta. Myös vanhempana. Pitäisi enemmän muistaa kehua myös itseä. Tunsin ylpeyttä siitäkin, että selviydyin niin hyvin, kun pitkän aikaa hoidin yksin kaikki vanhimpien tyttärien asiat, vieläpä kun he eivät olleet niin omatoimisia kuin nykyään. Toki tukiverkosto on ollut ja suuri apu on ollut myös nykyisestä puolisostani, tattis vain jokaiselle asianosaiselle. Ja vaikka aina, erityisesti vaikeana ajanjaksona vuosia sitten, minulla ei ollut voimia tehdä sitä täydellisintä suoritusta (suoritus on vähän huono sana, mutta enpä juuri keksinyt parempaakaan) vanhempana, uskon kuitenkin siihen, että olen tehnyt silloinkin parhaani eli sen, mitä sen hetken eväillä olen pystynyt tekemään

Sitä vain ajattelin, että kun joskus unettomina öinä sitä rukoili, että kasvaisivatpa nää kersat, saisipa sitä nukkua, olisipa enemmän energiaa omasta ajasta puhumattakaan, niin nyt olen siinä hetkessä, kun on.

Niin on aika vierähtänyt nopeasti, kuusi ja puoli vuottakin ihan tuosta vain, kahdestakymmenestä vuodesta puhumattakaan.

Ja sitten päätin, että sen sijaan, että miettii mokiaan, osaamattomuuttaan ja taitamattomuuttaan vanhempana, voi miettiä sitä, mitä kaikkea hyvää on lapsilleen voinut antaa, mitkä asiat ovat vahvuuksia vanhempana ja elämässä yleensä. Plussamerkkisiä asioita on kuitenkin paljon, paljon enemmän kuin miinuksia.

Vaikka päivät voivat olla pitkiä, vuodet ovat lyhyitä.

Muita koulun (tai päiväkodin) aloittavien lapsosten vanhempia linjoilla?

Jenny

Tervetuloa Instagramiin

Seuraa Facebookissa

11 thoughts on “Uuden edessä vanhempana – pikkulapsivaihe on ohi

  1. Täällä juuri koitan olla hengittämättä pian kolmikuisen vauvani pinnasängyn vieressä – takana on taas yksi refluksi- ja allergiaitkun täyttämä ilta. Kolme tuntia sitten puristin silmiä kiinni, kun oli pakko saada seuraava maitoannos pumpattua, jotta siihen saa refluksilääkkeen sekoitettua ja annettua pahaa oloaan raivoissaan karjuvalle vauvalle. Tuntuu aina niin saakelin pahalle, kun ei pysty ottamaan itkevää vauvaa syliin, mielessä pyörii varhainen vuorovaikutus ja vauvan tarve kokea, että hänen tarpeisiinsa vastataan ja ja ja.

    Tähän tunteeseen ja tilanteeseen tuo paras _mahdollinen_ oli valtavan armollinen fraasi. Niin hyvä kuin on mahdollista.

    Sen otan mukaan tälle vauvavuodelle, joka totta tosiaan saisi olla lyhyt. Esikoinenkin on vuosi vuodelta rakkaampi, sitä odotan tämän kuopuksen kanssa myös.

    Kiitos sinulle armollisuuden löytymisestä.

    1. Kiitos Lotta kommentistasi, jonka selkeästi kirjoitit vaikean tilanteen keskellä! Ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia sinulle, lastesi parhaalle mahdolliselle äidille! Toivottavasti pikkuisen vaivat helpottavat. Itsellä ei ole vastaavasta kokemusta, mutta lapsokaisesta, joka oppi nukkumaan vasta parivuotiaana katkeamattomia öitä ja sittenkin vielä kaksi vuotta mentiin miten sattuu unilla. Välillä on rankkaa olla vanhempi ja välillä on rankkaa siksi, että lapsilla on vaikeaa. Mutta kaikki hiipuu, helpottaa, menee ohi.
      Kaikkea hyvää ja iloista sinun perheellesi! <3

  2. Mielenkiinnolla luin ajatuksiasi tuoreena esikoistyttären äitinä. Kun jo nyt tuntuu haikealta kun pienimmät vaatteet ovat jääneet pieniksi, miten sitten 20 vuoden päästä :)?

    1. Kiitos Anna kommentistasi! Ja onnea esikoistyttärestä! Elätte varmasti jännittäviä ja ihania aikoja <3
      Aika vierähtää lopulta sellaista vauhtia, että ihan päätä huimaa. Oikeasti minusta tuntui, että tuo 20 vuotta kului sormia napsauttamalla. Siksi jatkan yhä läsnäoloharjoituksia, joissa tuskin kukaan valmistuu koskaan! :D
      Iloista sunnuntaipäivää teidän perheelle!

  3. Voi, miten ihana ja koskettava teksti! Kirjoitat kyllä niin kauniisti! Minä olen siinä vaiheessa, jossa usein toivoisi lapsen kasvavan, jotta saisi nukkua/omaa aikaa/hengähtää/you name it. mutta uskon kyllä, että näitä pikkulapsivuosiakin tulee ikävä.

    Olet varmasti ollut (ja olet) superihana äiti <3 Kukaan ei ole täydellinen, riittävän hyvä on tarpeeksi!

    1. Kiitos Minnea! Kiitos kauniista sanoista! Tsemppiä teille pikkulapsivaiheeseen! Onhan se raskasta välillä, sitä ei käy kieltäminen. Mutta kaikelle on aikansa ja koko ajan se elämä menee eteenpäin. Ihanaa eloa teidän perheelle <3

  4. Musta tuntuu aina, että lapset (varsinkin vähän haastavalla temperamentilla varustettu esikoinen) kasvattavat minua enemmän kuin minä heitä. Meillä ollaan vielä aika tukevasti pikkulapsivaiheessa, mutta pikkuhiljaa sekin jo muuttaa elämää, että perheessä ei ole enää yhtään vauvaa. Pienin askelin 2-vuotiaskin jo itsenäistyy ja samalla tulee haikeus siitä miten sekin on jo niin ”iso”. Lasten kasvaminen on varmaan sellaista saavutetun itsenäisyyden riemun ja luopumisen haikeuden välistä vuoropuhelua.

    1. Kiitos Menolippu Maalle kommentistasi! Kylläpä kirjoitit hienosti, vuoropuheluapa hyvinkin! Ja muistan kyllä tuon vaiheen, kun vauva oli kasvanut ”isoksi”. Niin se taitaa olla, että vanhemmuus ja lasten kasvaminen on täynnä näitä erilaisia etappeja, jotka sitten näitä tunteita herättävät.
      Ihanaa syksyä sulle ja perheellesi.

  5. Vanhemmuus on jännä juttu, se tuntuu muuttavan muotoaan ja kasvavan lasten mukana. Ja viisi niin erilaista lasta on kasvattanut tästä äidistä juuri hyvän tälläisenään. Täälläkin esikoistytär aloittaa abivuoden ja ah, niin eläväinen kuopustytär ekaluokkansa. Tämä on parasta aikaa, just nyt.

    1. Kiitos Pauliina kommentistasi! Vau, viisi lasta! Ja joo! Kyllä se vanhemmuus muuttaa muotoaan lastenkin myötä. Vaikea välillä vain erotella, mikä on omaa kasvua, mikä lasten. Mutta yhdyn tuohon, parasta aikaa eletään juuri nyt. Ihanaa syksyä sulle ja perheellesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *