Uudessa nousussa

Tiedättekö, millainen olo voi olla, kun on ensin heräillyt vauvan kanssa viimeiset pari kuukautta keskimäärin viidesti yössä, pahimpina öinä puolen tunnin välein, ja sitten tulee yö, jolloin saa nukkua. Voin kertoa, että fiilis juuri nyt on lähes maaninen! Vain kertaherätyksen kokeneena ja aikaisin nukkumaan menneenä olin aamulla järkyttävän pirteä. Kun lähdin puoli seiskalta kohti salia ohjaamaan sisäpyöräilytuntia, minun maailmaani palasivat värit. Kaikki oli niin kaunista, upeaa ja syksyisen raikasta. Vaikka jalkani painoivat tonnin, olin silti haljeta onnen ja kiitollisuuden tunteista. Kunnon unta ei voita mikään. Ei mikään. Nyt kun Piksu, 9,5 kk, sitten siirtyi lopullisesti tuttipullon käyttäjäksi, minulla on vahva fiilis siitä, että saamme nukkua jatkossakin yömme. Fantastista.

Kuva: 365q.ca

Olemme ystäväni kanssa käynnistelemässä projektia, joka on ollut mielessäni jo viisi vuotta. Silloin aika ei ollut ajatukselle ilmeisestikään kypsä, sillä jätin homman muhimaan. Kuitenkin kaikki nämä vuodet asia on ollut mielessäni, vaikka muuten elämäni on heittänyt totaalisen kärrynpyörän jos toisenkin.

Kuva: 365q.ca

Kesän lopussa koin vahvasti, että nyt on aika aloittaa työt kyseisen asian parissa. Sen jälkeen en ole saanut ajatukselta rauhaa. Jos jonkin asian kanssa on näin hyvä fiilis, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia sydämen ja sisäisen viisautensa mukaan. Kerron asiasta heti, kun pääsemme alkuun sen kanssa. Siitä tulee upea juttu!

Kuva: 365q.ca

Minulla on ollut viime aikoina epäonnea yhdessä jos toisessakin asiassa. Alkuviikosta en olisi hämmästynyt enää edes sitä, jos maailma olisi räjähtänyt vieressäni. Ennen olisin varmasti itkenyt itseni tainnoksiin näitä kiperiä tilanteita kohdatessani. Nyt havahduin vain toteamaan, että Katopas. Tällaistakin voi sattua. Mitähän tämä haluaa kertoa minulle? Mikä ihme voi olla tämän asian hyvä puoli? 

En enää miettinyt, että miksi minä. Se on turhaa, sillä miksi ihmeessä joku muu, en minä?Sen jälkeen ajattelin, että No, sellaista se on. Elämä. Ennen olisin masentunut päiviksi. Nyt käsittelin epämukavat tunteet, hyväksyin ne ja jätin ne taakseni. Ilostuin, kun huomasin, että en oikeasti jäänyt märehtimään asioita.

On jännä ja oikeastaan aika huikea fiilis, kun huomaa, että kehitystä on tapahtunut. Minä olen muuttunut ja muutun jatkuvasti lisää. Minä osaan ja kykenen kohtaamaan erilaisia tilanteita ja silti pysymään täysin coolina. Kuten sanottu, ei se sixpackikaan päivässä kasva. Se, jos haluaa muuttua, henkistyä, valaistua, tulla ”paremmaksi” ihmiseksi, oppia käsittelemään tunteitaan ilman valtavia tunnekuohuja, päästä huonoista tavoista ja vanhoista käytösmalleista, se vie aikaa. Mutta, mikään ei ole mahdotonta, vaan kaikki on mahdollista. Harjoitus tekee mestarin.

Onnistuminen motivoi. Anna sinäkin palaa. Seuraa sydämesi ääntä.