vaikeinta on epätietoisuus
Itselleni vaikeinta tässä korona-asiassa on ollut ja on yhä edelleen epätietoisuus. Ärsyttää, kun huomaakin olevansa kärsimätön ja haluavansa saada ratkaisun HETI. Haluavansa saada varmuuden asioista HETI. Haluavansa saada tiedon kaikesta HETI.
Harjoittelu jatkukoon
Ja ajatelkaas, sitä sentään on treenannut hetkessä elämistä, kärsivällisyyttä ja epävarmuuden sietämistä vuositolkulla. Sitä on tullut oltua inhottavissa elämäntilanteissa, joissa olisi toivonut omistavansa kristallipallon, mutta joista sitten on selvinnyt, vaikkei silloin tietänytkään, miten ja milloin tilanne muuttuu. Sitä on kuvitellut kasvaneensa ihmisenä, olevansa rento ja hyväksyvä ja ymmärtävänsä, että koska elämässä voi milloin tahansa tapahtua mitä tahansa, parempi on vain ottaa asiat rennosti vastaan uteliaana ja ymmärtäväisenä. On siis ollut aikoja, kun olen ollut jo varsin hyvä läsnäolossa ja epätietoisuuden sietämisessä. Nyt yhtäkkiä se on ollut kuitenkin mahdottoman haastavaa. Rentous on hukassa. Mieli tuntuu askaroivan ja tekevän erilaisia ennusteita kaiken aikaa tilanteen kestosta ja sen vaikutuksista sekä henkilökohtaiseen elämääni kuin yleisemminkin.
Vaikeinta on epätietoisuus
Loppuu tämä poikkeustilanne sitten ensi viikolla tai puolen vuoden päästä, tavallaan sen ei pitäisi vaikuttaa tähän hetkeen millään tavalla. Se, että jatkuvasti mietin mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua, kertoo siitä, että olen jossain muualla kuin tässä hetkessä. Huomaan, että uutisten lukeminen vain pahentaa tilannetta. Aika turhaa on käydä lukemassa jatkuvasti yhden jos toisenkin asiantuntijan spekulaatioita. Koska mallinnuksista ja ennusteista huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka pitkään tilanne jatkuu poikkeuksellisena ja millaisia seurauksia sillä on. Silti huomaan klikkailevani jälleen vähän väliä otsikoita auki, vain huomatakseni, etten tiedä asiasta yhtään enempää, eikä tiedä kukaan muukaan. Vaikeinta on epätietoisuus.
Mutta: Ei auta muu kuin jatkaa Nyt on näin hokemaa ja yrittää sietää sitä, että itse ei tiedä, eikä kukaan muukaan. tiedä. Täytyy juosta enemmän, koska erityisesti metsässä juostessa olen huoleton oma itseni. Ja sitähän ihminen kaipaa, edes hetken fiilistä siitä, että kaikki on hyvin, vaikka kaikki onkin niin eri tavalla kuin vielä alkuvuodesta. Jos jotain, niin tämä tilanne kasvattaa kärsivällisyyttä. Sen hyödyt huomannee sitten myöhemmin. Kärsimättömyys on myös inhimillistä.
Voi hyvin! Muita kärsimättömiä linjoilla?
Jenny
SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä ja painaa!
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä
Comments are closed.