Treeni

150 päivää ensimmäiseen maratoniin

150 päivää ekaan maratoniin! Ja kyllä, edellisellä juoksulenkillä kävin joskus heinäkuussa. Mutta kuten edellisessä postauksessa mainitsin, osallistun puolisoni kanssa kesäkuun 3. Tukholmassa järjestettävälle maratonille. Halusimme yhteistä tekemistä, ja keksimme, että juoksuhan se on. Vaikka emme tosin voi treenata kovin paljon yhdessä, sillä toinen meistä ei jaksa juosta ”paikallaan” ja voin kertoa, että se en ole minä!

Ekan puolikkaani maaliviivalla. (Kuva: Adidas/Pasi Salminen/Joonas Laurila)

Tähän asti pisin matkani on kolme vuotta sitten Adidas Heimossa juostu puolikas Helsinki Half Marathon. Sen suoritin kevyesti aikaan 2 h 11 minuuttia, vaikken ollut edes kovin paljon ehtinyt juosta. Lähinnä olin ohjannut ryhmäliikuntaa. Pisin lenkkini (joita tein kaksi) ennen tuota puolikasta oli 17 kilometriä.

Olen juossut lapsesta lähtien

Olen aina ollut juoksija, jo pienestä pitäen, jolloin pingoin isäni ja veljeni kanssa pitkin Pirkkolan pururatoja. Olen vuosien aikana juossut niin Töölönlahtea ympäri kuin Keskuspuistoakin ees taas Kaivarin rannoista puhumattakaan. Mutta kun kuopukseni syntyi kuusi vuotta sitten, tapahtui jotain. Sen jälkeen olen vuoroin vihannut juoksemista ja vuoroin rakastanut sitä. Välillä olen juossut paljon, välillä en ollenkaan. Olen juossut näiden kuuden vuoden aikana 60 kilon painoisena ja olen juossut 80 kilon painoisena. Voin kertoa, että juokseminen 20 kiloa kevyempänä kuin nyt on huomattavasti iisimpää.

Jostain syystä lenkkareiden laittaminen jalkaan vain oli kerta kerralta tympeämpää, kun kuopus oli taapero. Yritin aina välillä käydä pyrähtämässä, mutta rutiiniksi lenkit eivät oikein koskaan muodostuneet. Välillä myös ohjasin niin paljon ryhmäliikuntaa, ettei juoksu vain mahtunut aikatauluihini. Sitten tuli ylikuntoa ja parin vuoden vähät unet pahimmillaan 10 kertaa yössä heräilevän lapsen takia. Juokse siinä sitten! Ei onnistunut, juoksu vain jäi.

Ja sitten kun aloin taas juosta enemmän, onnistuin alkuun hyvin, mutta riittämättömän kehonhuollon takia sain riesakseni juoksijan polven. Juoksuni tyssäsivät lähes vuodeksi, ja toipumisen jälkeen lähteminen lenkille oli jälleen haastavaa. Läsnä oli iso pelko. Jo ensimmäisillä juoksuaskelilla mietin, kestääkö polveni vai uusiiko vaiva. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin alkaa luottaa siihen, että polvivaivat olivat historiaa ja keho toimii taas, kuten ennenkin.

Kyllä, kesällä vielä juoksin!

Juoksu on helppo harrastus

Nyt kun aloitan päivähommissa ja ohjaukseni vähenevät yhteen, mietin, mikä olisi helpoin tapa liikkua. No juokseminen tietenkin, koska sitä voi tehdä mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman, että joutuu katselemaan kelloa tai aikatauluja. Juoksu on ollut se juttuni, jota tehdessä tavoitan välillä sen täydellisen flown, kun en ajattele mitään, juoksen vain.

Jostain syystä juokseva minä on pirteämpi minä. Silti en ole juossut puoleen vuoteen. Ehkä tuo juoksevan minän pirteys johtuu myös ulkoilmasta? Ja niin se menee, että kun minä voin hyvin, myös läheiseni voivat hyvin. Iloinen ja energisempi äiti, puoliso, sukulainen, ystävä ja työkaveri antaa enemmän kuin itseensä väsynyt ja ei niin energinen äiti, puoliso, sukulainen, ystävä ja työkaveri. Vaikka tiedän tämän juoksutreenien positiivisen vaikutuksen ulottuvan läheisiini ja oikeastaan jokaiseen, jonka kohtaan missä sitten koskaan kuljenkaan, aiemminkin jo ymmärsin, että juoksen lopulta vain itseäni varten. Haluan olla terveempi, paremmassa kunnossa, jaksaa juosta pidempään ja liikkua myös ulkona.

Kuva Naisten kympin jälkeen parin vuoden takaa, jolloin juoksin sen aikaan 54 minuuttia. Nyt menisi varmaan kymmenen minuuttia kauemmin!

Juoksu tyssäsi ekaan puolikkaaseen

Puolimaratonin jälkeen olin aivan fiiliksissä. Halusin juosta lisää, kovemmin ja paremmin. Arvatkaas kuinka kävi? En juossut metriäkään kahdeksaan kuukauteen. En ollut loukannut itseäni, juoksijan polvikin oli muisto vain, mutta en ottanut yhtäkään juoksuaskelta.

En osaa vieläkään sanoa, miksi. Enkä tiedä, tarvitseeko minun edes spekuloida. Jossitella ei ainakaan, sillä jokainen hetki voimme valita toisin ja tehdä erilailla kuin aiemmin.

Minun erilailla tekeminen on nyt sitä, että alan treenata ensimmäiselle maratonille. 80 kilon painoisena tyyppinä, jonka juoksukunto on mysteeri vain. Kuuden viikon sairastelun jälkeen täytyy aloittaa todella rauhallisesti. Pyhä lupaus itselleni: tällä kertaa huolehdin myös kehonhuollosta.

Motivaatiota aion saada paitsi gasellin lailla juoksevasta puolisostani, myös eräästä juoksevasta naisesta, jota kävinkin tapaamassa tovi sitten ja jonka parhaat vinkit ovat tulossa myös blogiini lähiaikoina. Kaikkien juoksijoiden kannattaisi seurata Outdoor Optionin Tarjaa, joka aloitti juoksun nelisen vuotta sitten ja on juossut jo useamman maratonin. Noin lyhyen aikaa tavoitteellisesti juossut nainen on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on päässyt WMM Hall of Fameen ja ansainnut Six Star Finisher -tittelin. Wau! Siinä vähän haastetta meille muille!

Muita juoksijoita linjoilla? Vertaistukea?

Ihanaa keskiviikon jatkoa!

Olisipa kesä!

 

12 thoughts on “150 päivää ensimmäiseen maratoniin

    1. Kiitos Satu kommentistasi! Kävinkin jo kurkkimassa sun innostavaa blogia ja palaan sinne varmasti!
      Mäkin oon tulossa HCR:ään :)
      Mulla on tosiaan ollut juoksutaukoa ja sairasteluja tässä lisäksi viikkotolkulla, mutta enköhän saa ihan lähipäivinä jalat alleni, en malttais odottaa. Kivaa viikonloppua!

  1. Jee, hienoa Jenny! Maraton horisontissa on kyllä paras motivaattori :) Kiitos myös kauniista sanoistasi, inspiroimme toinen toisiamme jatkossakin!

    1. Kyllä Tarja, näin teemme :) Ja täytyy sanoa, että nyt kun suunnittelemme juoksuohjelmaa, niin on kyllä aika eri fiilis juosta. Tosin puolen vuoden tauon jälkeen joudun aloittamaan aika rauhassa, mutta hyvä siitä tulee! Mukavaa loppiaista :)

  2. Tsemppiä Jenny! Muista liikunnan, levon (sis kehonhuolto) ja ravinnon tasapaino, niin homma rullaa. Itselläni on eka maratoni elokuussa ja kohta pitäisi itsekin löytää talviunilla oleva juoksumotivaatio.

    1. Kiitos Samu! Tällä kerralla aion ehdottomasti muistaa tasapainon KAIKESSA :) Esimerkiksi tuo juoksijan polvenihan johtui huonosta kehonhuollosta ja liiasta yksipuolisesta rasituksesta. Oli muuten sellainen vaiva, jota en halua koskaan enää kokea!
      Oletko osallistumassa maratoniin Helsingissä elokuussa? Mä alkaisin olla juoksukunnossa, mutta toi ilma on nyt vähän vastaan. Ehkä menen illalla silti kävelylle. En tykkää noin kovassa pakkasessa juosta, eikä se liene hyväksikään, vaikea hengittää.
      Toivottavasti kirjoittelet sun juoksuista paljon sun blogissa! Ihanaa torstaita :)

  3. Ahh Jennyy!! 😍 Oon niin innoissani seuraamassa sun matkaa kohti Tukholmaa!! Ihan kuin olisi itse menossa sinne! 😄 Mä just tässä suunnittelen tämän vuoden juoksujuttuja ja taitaa se kokonainen mara täälläkin olla edessä taas! Oon innoissani! Nyt tuntuu siltä, että motivaatio ja jaksaminen on kohdallaan. Viime vuonna ei vielä ollut, mutta 2017 on maravuosi! Tsempataan toisiamme! 😊

    1. Kiitos Karoliina! Ja sun blogi on kyllä yks motivaattori mulle, kiitos siitäkin.
      Ehdottomasti tsempataan toisiamme, aivan mahtavaa! Mä uskon, että tästä tulee hyvä juttu ja eiköhän se ilo juoksemiseen löydy myös :)

  4. Täällä yksi juoksumotivaatiota odotteleva hölkkälijä! :) Innostuin juoksusta kunnolla reilut 2 vuotta sitten ja kymppien juoksutapahtumien lisäksi innostuin juoksemaan puolimaratonin kesällä 2015 ja 2016. Tulevalle kesällekin on ilmoittautuminen jo sisällä, mutta motivaatio täysin hukassa. Olen niin peruslaiska ihminen, että jos olen kunnon treenifiiliksissä ja treeniin tulee viikon mittainen tai pitempi tauko, katoaa into ja motivaatio täysin enkä saa yhtään mitään aikaiseksi :D Viime syksyllä sain diagnoosin plantaarifaskiitti ja tuli pakollista juoksutaukoa fysioterapioineen. Ja yllätys yllätys, myös paino lähti nousemaan ”laiskottelujaksolla”!!! Nyt kun sais taas aloitella ja alkaa totuttaa jalkoja juoksuun, en saa ittestäni mitään irti :D Innolla seuraan sinun projektia maratonille ja ammennan kirjoituksistasi kaiken inspiraation myös itselleni :)

    1. Kiitos Hansu kommentistasi! Ja vau, sulla jo kaksi puolikasta takana!
      Aijaijai, tuo plantaarifaskiitti kuulostaa ikävältä vaivalta, mutta mahtava, että homma on nyt hoidettu. Muistelen, että se olis jalkapohjan vaiva, varmasti ikävä. Sama tuo juoksijan polvi, se aiheutti juostessa niin hirvittävän kivun, että juoksu oli mahdotonta. Toivotaan, että pysytään terveinä! Itse tosiaan aion panostaa tuohon kehonhuoltoon nyt paremmin kuin aiemmin, kun olen juossut enemmän.

      Mun pitäis alkaa totutella juoksuun myös. Tänään en kyllä pysty, sillä olin pitkästä aikaa salilla ja jalat ihan hyytelöä. Kuus viikkoa sairastelua takana niin tuntuu, että on ihan rapakunnossa. Kyllä se tästä, meillä molemmilla! Ensimmäinen lenkki lienee se pahin :D

      Tsemppiä! Kyllä se siitä lähtee!

    2. Kiitos! Ja tsemppiä myös sinulle! Pari viikkoa kun jaksaa käydä säännöllisesti, on taas sellainen into päällä ettei sitä pysäytä mikään :) Ja tänä vuonna minäkin lupaan panostaa sekä lihaskuntoon saliharjoittelun merkeissä ja kehonhuoltoon, jotta mitkään ikävät vaivat ei pääsis yllättämään! Hyvin me selvitään :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *