Kuukausi: huhtikuu 2013

Muutos..

Muutos..

..olikin tällä kertaa tunteita nostattava ja valtava asia, positiivisuudesta ja hyvistä asioista huolimatta! Ohhoh sentään! Ehdin jo itsekin säikähtää, että tämä oli juuri se, mitä halusin, miksi en osaa olla vain tyytyväinen, mitä oikein pelkään. Terveiset Otahallin pukuhuoneesta! Uudessa kodissa nettipimento vielä jatkuu tovin ja 

Irtipäästöä vanhasta

Irtipäästöä vanhasta

Ohhoh! Vaikka meillä ei olekaan kovin paljon tavaraa, koska itselle turhat on annettu pois, niin silti ovat pakkaushommat kiristäneet kupolia muutaman päivän ja sanoisinpa, että vieläpä aika huolella. Eräs minua viisaampi ihminen sitten totesi, että kaikki tuo kiukku on luonnollista irtipäästöä vanhasta. Mylläät alitajuntaasi ja 

Kiitos riittää

Kiitos riittää

Olen jälleen miettinyt sitä, mikä siinä on, että kohteliaisuuksia tulee toisinaan otettua vastaan enemmänkin vähättelemällä kuin vain yksinkertaisesti kiittämällä. Huomasin itse jälleen viime viikolla sortuvani tähän, vaikka olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan huomiota, muuttamaan tapojani ja olen yksinkertaisesti opetellut vain kiittämään ja iloitsemaan kohteliaisuudesta. Ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse vähätellä omaa itseä, omia ominaisuuksia tai taitoja. Enhän edes kärsi heikosta itsetunnosta, mutta jotenkin tuo noooooo ei se nyt niin ihmeellinen juttu ollut -vastaus tulee lähes automaationa. Buu!

Jos joku asia menee nappiin ja itse tekee parhaansa, niin kiitos tai myönteinen palaute on kyllä erittäin ansaittua. Kun minulle todettiin viime viikolla, että sinulla on ihana ääni ja sitä on mukava kuunnella, vastasin kommentoijalle jotain tämän tyyppistä, että ai, musta se on erityisesti näin aamuisin tosi matala ja kuulostaa kun mä raakkuisin, mutta hei kiitos. Tulihan se sieltä, mutta aivan turhan alkulitanian jälkeen! Pelkkä kiitos olisi riittänyt.

Itsekin tykkään kehua ihmisiä ja sanoa heille jotain kaunista, ja juurikin vain siksi, että tarkoitan sitä todella, aivan vilpittömästi. Toisinaan lähettelen ystävilleni tekstareita tai facebook-viestejä, joissa vain toivotan heille hyvää päivää. Paitsi että siinä tekee toisen iloiseksi, samasta ilosta ammentaa virtaa itselleenkin. Mikä siinä sitten voi olla, että itsellä positiivisen palautteen vastaanottaminen on joskus vaikeaa. Jokainen tietää, miten onnelliseksi ja iloiseksi toisen mukavat, myönteiset sanat voivat meidät tehdä. Eikä sitä iloa tarvitse lainkaan häpeillä, vaan siitä saa ottaa kaiken ilon irti.

Onneksi maailman paras life coach löytyy täältä meiltä kotoa. Taidan siis jälleen ottaa mallia meidän ihastuttavasta kaksivuotiaasta. Hän osaa sekä toisten kehumisen, että kehujen vastaanottamisen taidon. Mamma du har fin hår, pappa du har en fin tröja kuuluu tämän tästäkin pikkuisen suusta. Sitten kun itse kehun lasta, että olet ihana tyttö, niin hän vastaa sujuvasti tacktack ja jatkaa jo leikkeihinsä.

Karistamme siis turhan vaatimattomuuden pois! Ja hei, muistetaan myös jaella toisille niitä myönteisiä huomioita ja samalla levittää hyvää fiilistä.

Iloisia terveisiä muuttolaatikoiden valloittamasta sairastuvasta. Lukijani, sinä olet ihana!

Tämä on sinulle!
Tämä on sinulle!

 

 

 

 

Maanantai – oiva mahdollisuus…

Maanantai – oiva mahdollisuus…

…muun muassa hyväksymistaitojen vahvistamiseen! Kesää kohti mennään! Ihan mahtavaa, että työhuoneen kulmillakin meri on jo auki. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän on itselläni virtaa. Kohta pääsee kirmaamaan pihalle paljain jaloin ja imemään äiti maasta lisää energiaa. Huippuhomma! Viikonloppu kului sekä jumppaa ohjaamassa, ulkoillessa että muuttovalmisteluja 

Ilon kautta…

Ilon kautta…

…on menty tänään perjantaina. Olen iloinnut paitsi itseni takia vielä enemmän parin muun tyypin puolesta. Ja nyt sekin on virallista: puhuminen ihmisten edessä (asia, mitä tutkitusti esimerkiksi suurin osa ruotsalaisista pelkää enemmän kuin kuolemaa) ei tarkoita minulle enää epämukavuusaluetta vaan iloa, riemua, uutta lempeää kokemusta 

Valoa ja energiaa?

Valoa ja energiaa?

Vai pelkkää harmaata paskaa. Jokaisen oma valinta!

Aamulla bussissa mietin jälleen sitä, miten suuri merkitys meillä ihmisillä on toisiimme niin hyvässä kuin pahassa. Jouduin nimittäin tahtomattani kuuntelemaan lähelläni istuneen henkilön puhelimessa tapahtunutta äkäistä sananvaihtoa kumppaninsa kanssa. Tyyppi jankkasi ja jankkasi samoja asioita eikä asiassa tunnuttu pääsevän yhteisymmärrykseen. Koko bussi oli hiirenhiljaa ja kaksivuotiaskin tuntui aistivan puhelimeen lauottujen sanojen huonon latauksen. Tuli typerä olo niin kyseisen ihmisen kuin kaikkien muidenkin puolesta, aamun tunnelma ei todellakaan kohonnut mitenkään kattoon tuon episodin takia. Toisaalta tämä taisi olla jonkin sortin oppiläksy: tunnistin tyypissä myös omaa itseäni. Olen myös ollut vastaavassa tilanteessa jankkaamassa jollekulle jostain typerästä ja varmasti yhtä turhasta asiasta. Ulkopuolisena asia jotenkin konkretisoitui ja tuli vain yksi ajatus mieleen: buu, tosi urpoa!

Kunpa vain me ihmiset eläisimme enemmän sovussa. Vaikka joskus käämi palaa, silti voi aina miettiä, mitä antaa ulos itsestään. Ainakaan oma oloni ei ole ikinä helpottunut riitelemällä, enemmänkin päin vastoin.

Jotakuinkin agressiivinen tunnelma jatkui vielä kävellessäni työhuoneelle. Roska-auto oli ajaa pienen henkilöauton kylkeen tungettuaan ensin kolmion takaa isolle kadulle. Roska-auton kuljettaja olisi voinut tietenkin osoittaa eleillään olleensa pahoillaan, mutta tyyppi alkoikin painaa tööttiä kuin viimeistä päivää ja näytteli koottuja käsimerkkejä. Siinä sitten kävellessäni mietin, että mikä meitä oikein vaivaa. Miksi miksi miksi tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä, kun on niin paljon mukavampaa olla iloinen ja ystävällinen toisille. Ugh. Olen puhunut.

Alkaako ihmisille riittää tämä talvi vai mistä lie on kyse, kun on niin voimakkaita purkauksia tuolla pitkin poikin julkisilla paikoilla. Mutta vaikka ulkona on harmaata ja sateista, elämä sen sijaan on just niin valoisaa ja energistä kuin sen itse antaa olla. Tunnen minäkin itseni nuutuneeksi ja toden totta olen hellittelevän aurinkokylvyn tarpeessa, mutta ei ne huonot fiilarit sillä poistu, että kulkee pitkin poikin aukomassa päätään kohtaamilleen ihmisille.
Moni ehkä purkaa juurikin jotain huonoa oloaan toisiin ihmisiin. Silti elämäntilanteesta tai elämän tämän hetkisistä haasteista riippumatta meidän jokaisen omalla päätöksellä on suuri valta ja merkitys. Aina voi käyttäytyä hyvin. On myös hyvä tiedostaa se, että elämä kulkee sykleissä: on myrskyisää ja tyyntä, pimeää ja valoisaa, on paljon energiaa ja on vähemmän energiaa. Mikään olotila, tilanne tai fiilis ei jatku loputtomiin. Ei hyvä eikä se huonokaan.

Ja sen kerran (hahahaha) kun arjessa rullaa tosi mahtavasti, suosittelen heittäytymään hyvään tunnelmaan! Silloin ei ainakaan kannata miettiä kaikkea sitä, mikä aiemmin on mennyt pieleen tai mikä voisi mennä. Uskon sitä paitsi, että usein kärsimyksemme ainakin elämän pienemmissä vastoinkäymisissä johtuu siitä, että pyristelemme niin hanakasti niitä vastaan. Takertuminen johonkin ei kyllä helpota omaa oloa. Pakolla ei synny hyvää lopputulosta. Jostain muistan muuten lukeneeni, että suuri osa mielipahasta liittyy siihen, että emme osaa käsitellä asioita, joihin elämässämme törmäämme. Tätä juuri mietin tänään, kun tarjosin vaikka mitä juttuideoita vaikka minne, mutta tuntui, että suurin osa tuli bumerangina takaisin tai sitten porukka ei ehdi edes vastamaan. Toki voisin ahdistua tilanteesta, mutta jostain syystä olen ollut aivan zen. Tiedän, että asiat tapahtuvat juuri oikealla ajallaan ja jotain muuta, luullakseni parempaa on tulossa. Ja veikkaan, että ennen lomallepääsyä tulen olemaan vielä aika täystyöllistetty. Sitten on loma ansaittu, kuten meilläpäin ansaita kuuluu, heh.

Mutta palatakseni noihin aamun kiukkuajiin. Itse uskon vahvasti siihen, että meillä on suuri vaikutus toisiimme. Timanttihiomon Katin vetämällä kurssilla puhuimmekin taannoin ihmisten energiakentistä ja siitä, miten toisten ihmisten energiat vaikuttavat meihin jokaiseen. Ja sitten, kun joku iloluontoinen kykenee siitä kollektiivisesta energiamössöstä nousemaan askeleen ylemmäs, hänen ajatuksensa ja tekonsa vastaavat useamman ihmisen ajatuksia ja tekoja. Kas, siinä oiva tavoite!

Viime aikaisia parhaita oivalluksiani on ollutkin se, että sen sijaan, että miettisin kuitenkaan loputtomiin muita ihmisiä ja heidän energioitaan, keskityn yksinkertaisesti omaan energiaani ja pidän spirittiä yllä, vaikka sitten oman itseni kanssa. Kun minulla on rauhallinen, iloinen, luottavainen ja tyytyväinen olo, on paljon iisimpää myös olla ottamatta vaikutteita niistä äkäisemmistä tyypeistä. Toisen kiukku törmää kuin tefloniin eikä pääse minun kanssani perille asti. Kun on luottavainen fiilis, silloin myöskään ei jatkuvasti ja taukoamatta tarvitse tietää, miksi joku asia meni jollain tapaa. Kati totesikin jotenkin näin, että sielu ei kaipaa selityksiä, sitä kiinnostaa vain tämä hetki. Eli ollaan tässä, juuri nyt.

Menikö vähän diipiksi! Lähdenpä tästä palaamaan takaisin maan pinnalle Bodypumpin ohjaamisen muodossa. Saa nähdä, paljon rautaa muovia nousee, kun eilinen pumppi vielä painaa jaloissa. Onneksi kesäkuun alusta pääsen taas sisäpyöräilemäänkin enemmän, tuskin maltan odottaa!

Miellyttävää keskiviikkoa sinulle!

Täl viisii! (Kuva: Pinterest)
Täl viisii! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Lähempänä sitä, mitä haluaa olla

Lähempänä sitä, mitä haluaa olla

Tiistai-illan terveiset tulevat tässä! Jopas aamulla väsytti, vaikka menen nykyään aikalailla taaperoiden aikaan koisimaan. Perjantaina kukuin pystyssä yli puolen yön, mikä oli suuri virhe, hih. Vielä kun näyttää riittävän näitä lähes kahden vuoden heräilyn ja valvomisen aikaisia univelkoja. Iso kiitos siitä, että nykyään meillä nukutaan 

Tunnepäiväkirjaa ja kiitollisuutta

Tunnepäiväkirjaa ja kiitollisuutta

Ooh! En ole ehtinyt edes bloggaamaan, kun olen niin tiiviisti kirjannut ylös tunteitani viimeisen viiden päivän ajan Tiimarin pikku vihkooni. Otan siis osaa mainiolle kurssille, jossa saimme tuon tunneharjoituksen kotitehtäväksi. No, se ei liene oikea syy pikku tauolle, vaan tämä on ollut yhtä hullunmyllyä kirjan 

Extreme Run -tapahtumaan…

Extreme Run -tapahtumaan…

käy tieni ennen Berliinin maratonia. Onko joku muu osallistumassa kyseiseen kisaan?

Tämä on ollut todellinen uusien kokemusten kevät. Ja koska olen havainnut kyseisen linjan hyväksi, sama teema jatkukoon. Tervetuloa kaikki uudet asiat, olen valmis ottamaan teidät vastaan. Nyt on aika päästää irti vanhasta ja olla rohkea, sillä mitäänhän uutta ei tapahdu, jos polkee paikallaan.

Uusimpana uutena kokemuksena kuvioihini tulee 18.5. Vantaalla järjestettävä Extreme Run -juoksutapahtuma, johon osallistun Australiasta kotoisin olevan Lorna Jane -vaatemerkin tiimissä. Olen käyttänyt esimerkiksi Fit-lehden jumppakuvauksissa Lorna Janen asuja jumppamallien päällä ja kun minua kysäistiin tiimiin mukaan, innostuin. Ja vasta sen innostumisen jälkeen aloin miettiä kaikkia juoksuradan varrella olevia asioita: esimerkiksi esteet, joiden yli joutuu 16 kilometrin juoksun lomassa kiipeämään, hirvittävät minua. Sen siitä saa, kun ensin ajattelee sydämellä ja sitten vasta ottaa ripauksen järkeä kehiin. No, eiköhän siitä selvitä, ainakin yritystä löytyy ja tämä tuleva kisa saa entisestään potkua juoksutreeneihini, jotka ovat yhä vain viiden kilsan lenkkejä jään ja lumen vuoksi. Kun ei ole talvijuoksija, ei ole talvijuoksija. Vai onkohan tuokin vain uskomus, josta voisin hankkiutua eroon, heh. Talvijuoksun karttamisessa kyse on kuitenkin enemmänkin mukavuudenhalusta, inhoan hikoilla kylmällä ja liukkaalla juokseminen menee töpsyttelyksi.  Vielä muuten yksi asia: sinullakin voi olla mahdollisuus päästä tiimiimme mukaan osallistumalla kilpailuun. Lisää tietoa osallistumisesta saat  alla olevasta kuvasta.

Sinäkin voit osallistua!
Sinäkin voit osallistua!

Olonkeveysvalmentajan koulutus on tältä erää taas pulkassa ja aloitin myös toisen kiinnostavan kuuden viikon mittaisen kurssin, mutta siitä lisää myöhemmin. Jälkimmäisen kurssin kotitehtäväksi saimme pitää tunnepäiväkirjaa viiden päivän ajan, voin kertoa, että siitä tulee mielenkiintoista. Tarkoitus on siis kirjata tunne ja sen aiheuttanut tapahtuma ylös, silloin kun muistaa.

Loistavaa päivää sinulle! Osallistu kisaan, jos tahdot mahtitiimiin juoksemaan!

P.s. Etsin jälleen jumppakuvauksiin sporttisia ja reippaita malleja. Saa ilmoitella!

Anteeksiantomeditaatio…

Anteeksiantomeditaatio…

…sai minut nukahtamaan eilen koulutuksessa. Hyvin rentouttava. Suosittelen! Alkuviikko lähti liikkeelle hektisesti, mutta täällä sitä ollaan iloisena, mutta rauhallisesti hengitellen. Eilen jatkui Olonkeveys-valmentajan koulutus ja sinne suuntaan myös tänään, kunhan olen saanut Bodypumpini ohjattua. Torstaina kerääntyykin jälleen iloinen koekaniiniryhmäni ja pääsen jatkamaan valmennuksen saloihin uppoutumista