Kuukausi: tammikuu 2014

Paras versio itsestä

Paras versio itsestä

Minulta kysyttiin Ylen Olotila -sivustolle vinkkejä siitä, miten kääntää Pohjoisen pimeys voitoksi. Tässä alla minun osuuteni, toimii vuodenajasta riippumatta! Koko jutun voit lukea täältä. Riittävän unen ja monipuolisen liikunnan lisäksi kannattaa myös harrastaa itsetutkiskelua ja sitä kautta lisätä omaa hyvinvointiaan. Kun oppii tuntemaan itseään paremmin 

Tästä seuraa pelkkää hyvää!

Tästä seuraa pelkkää hyvää!

Oh, enpä aamulla tiennyt, että tuota otsikon mukaista Facebookin kirjaamaani voimalausetta tulisin tänään tarvitsemaan useamman kerran. Mutta olipa sentään hauska kuvauspäivä jälleen ja ohjauskin sujui mallikkaasti! Kerron, kun kuvauspäivän sato on nähtävissä keväämmällä. En tiedä kummassa tuli enemmän hiki, aamun intervallistepissä vai iltapäivän parituntisissa jumppakuvauksissa. Ja 

Tämä hetki juuri nyt..

Tämä hetki juuri nyt..

..on elämäsi tärkein kohta.

Reilu viikko sitten kirjoitin välineistä, jotka tukenani aloin suunnata kohti 12 päivän työputkea. No hyvin ovat ne toimineet! Nyt on menossa nimittäin jo putken päivä numero 8/12 ja täällä ollaan yhä vahvasti täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hommat ovat kas kummaa vieläpä matkan varrella vain lisääntyneet, mutta se on ainoastaan ja vain positiivinen asia.

Tänään aamulla poimin eräästä Wayne W. Dyerin kirjasta summamutikassa seuraavan ajatuksen, joka tuntui sopivan omaankin tilanteeseen ihan täydellisesti: Jos pidät asioita ja ihmisiä elämässäsi itsestäänselvyyksinä, se riistää sinulta ilon, jota kiitollisena tuntisit. Kun pitää kaikkea selviönä, elää elämänsä tiedostamatta sitä runsautta, joka ympäröi meitä joka hetki. Muistuta itseäsi siitä, ettei tavallisia hetkiä ole olemassakaan. Kun potkit palloa lapsen kanssa, katselet aamutaivaalla leijuvia pilviä, kuulet vuodenaikojen äänet, toivotat hyvää yötä rakkaimmalle – liki jokainen hetki elämässä on mahdollisuus kokea kiitollisuutta. Kysymys on valinnasta.

Tämä pätkä osui tähän omaan kiireiseen ajanjaksoon hienosti, sillä paitsi että olen jatkuvasti muistuttanut itseäni olemaan työsumasta kiitollinen, olen todella pyrkinyt olemaan läsnä. Olen pyrkinyt todella näkemään pelkän katsomisen sijaan, olen pyrkinyt todella kuuntelemaan pelkän kuulemisen sijaan. Tiukassa paikassa olen keskittynyt hengittämiseen (en sentään paperipussiin) ja lopulta olen vain heittäytynyt virran vietäväksi, olen päättänyt ja ennen kaikkea olen uskaltanut luottaa asioiden järjestymiseen ja siihen, että tavoitan ne ihmiset, jotka minun täytyy saada kiinni ja löydän ne haastateltavat juttuihin jotka minun tulee löytää. Olen uskonut omaan riittävyyteeni ja omiin taitoihini, omaan onnistumiseeni. Olen myös kerrankin onnistunut priorisoimaan asioita, enkä oman hyvinvointini kustannuksella.

Eräs itselleni tärkeä ihminen sanoi muutama päivä sitten, miten hänestä tuntuu siltä kuinka elämä vain valuisi ohitse. Että on niin kiire, ettei ehdi edes keskittyä siihen, mitä ympärillä on ja tapahtuu. Että sitä vain tekee ja suorittaa ja sitten onkin taas yksi päivä vähemmän elettävänä. Että tuntuu, että mitään ei tapahdu, vaikka koko ajan tapahtuu. Että kaikki on niin tavallista ja kulkee sitä samaa rataa.

Olen myös joskus kokenut yllä olevia fiiliksiä ja väitän, että itsellä on valta valita ja muuttaa tilannetta pelkällä ajatus- ja asennemuutoksella. Muistuta itseäsi siitä, ettei tavallisia hetkiä ole olemassakaan. Itse uskon vahvasti siihen, että aina elämää ei tarvitse edes fyysisesti muuttaa, jos sitä ei koe tarpeelliseksi tai sillä hetkellä pysty tekemään. Jo se tekee paljon, kun ottaa sitä normiarkea kohtaan tietoisemman, läsnäolevamman ja kiitollisemman suhtautumistavan. Toden totta, silloin kaikki se tavallinen, arkinen, ehkä paikoin tylsäkin saa uusia ulottuvuuksia. Sitä alkaa lapsen lailla ihmetellä ja ihastella asioita, miten hienoja, innostavia ja jännittäviä ne ovat ja moni hyvinkin arkipäiväinen asia nousee ihan uusiin sfääreihin.

Pysähtyminen ei tarkoita sitä, että täytyisi jättää kaikki taakseen ja muuttaa surffipummiksi Balille. Pysähtymisen voi nimenomaan tehdä arjessa. Ensimmäinen askel siihen voi olla vaikka se, että alat kuunnella, kun linnut laulavat. Oma oivallinen ja erittäin meditatiivinen pysähtymisharjoitukseni on se, kun tarkkailen liki päivittäin pihamaallamme puuhailevia neljää (!!!) oravaa ikkunasta.

Loistavaa tiistaita, oli se sitten kiireinen tai ei. Ota rennosti! Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Meillä on kaikki aika tässä maailmassa, koska kaikki aika, mikä meillä on, on juuri nyt. On olemassa vain yksi paikka, jossa voimme olla onnellisia, ja se on tässä ja nyt.

Tällä lailla! (Kuva: Pinterest)
Tällä lailla! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

Se mihin uskot..

Se mihin uskot..

..vahvistuu. Eilen aamulla kirjoitin asumiseen liittyvästä tavoitteestani ja päivän innostavan haastattelukeikan myötä aloin miettiä, josko vielä toteuttaisin tänä vuonna myös haaveeni opiskelupaikasta. Toki olen perheellisenä duunarina siinä tilanteessa, että minun ei ole mahdollista opiskella kokopäiväisesti, mutta voisin sitä tässä muiden hommieni ohella ”harrastella”. Kolmisen vuotta 

Kohti tavoitetta

Kohti tavoitetta

Viime aikoina olen hehkutellut mielessäni kotiin ja asumiseen liittyvää unelmaa, josta on sittemmin tullut tavoite. Eräänä päivänä se taas kolahti, että unelmani voin kirkkaasti saavuttaa, koska miksipä en? Siihen mennessä olin kelaillut monenlaisia esteitä asialle ja mieleni oli jankuttanut samaa rataa, että enhän minä, koska… 

Keho unohtaa..

Keho unohtaa..

.. kivun nopeastikin, mutta miksihän mieli ei toimi samoin? Mietinpä tässä tosiaan sitä, miten keho toipuu erilaisista koettelemuksista toisinaan kohtuullisen pikaisestikin, mutta mieli se junnaa ties kuinka vanhoissa loukkauksissa, tragedioissa ja epäoikeudenmukaisuuksissa parhaimmillaan vuosia, toisissa tapauksissa jopa vuosikymmeniä tai hamaan hautaan asti.

Ensin siitä fyysisestä kivusta: viime vuoden loppupuolella aloitin tatuointiprojektin, jossa liki 20 vuotta vanha, alunperin huonosti tehty tatuointi peitetään uudella kuvalla. Tatuoinnin ääriviivat tehtiin melko vaivatta ja kuva on saanut jo kerran väriä. Toistaiseksi minulla on niin paljon ohjauksia ja myös kerrospukeutuminen ja pakkanen tuntuvat omasta mielestäni hankalalta uunituoreen jalkakuvan kanssa, joten jatkamme värityspuuhia vasta keväämmällä. Pari viikkoa kesti jalan parantumisessa ja pari päivää värittämisestä jalka oli todella kipeä erityisesti aina kävelemään lähtiessä. Jouduin jopa taipumaan ottamaan pari särkylääkettä, koska välillä kipu sai minut melkein oksentamaan ensimmäisillä askelilla. Ilmeisesti tämä tuska johtui siitä, että kun haava alkoi parantua ja rupea muodostua, aluksi askeleita ottaessa vaikka yön yli paikalla makoiltuaan jo muodostunut rupi repeili, ja voin kertoa, että ah sitä tuskaa, se oli jotain aivan kammottavaa. Se sai minut miettimään jopa sitä, että on se jännä, kuinka ihminen haluaa tehdä tieten tahtoen itselleen jotain näin pahaa. Mutta kas, reilu kaksi viikkoa myöhemmin kipu on jo historiaa, täysin unohtunut tunne ja jalka on ihan kunnossa. Muistikuvia kivusta ei ole. On se jännä, miten nopeasti keho voi unohtaa erilaiset vammat, vaivat ja krempat. Itse olen tosin selvinnyt kohtalaisen vähillä loukkaantumisilla ja tilanteilla, jotka todella tuntuvat kropassa, joten voin vain puhua omasta kokemuksestani. Olen murtanut kämmenen, ranteen, jalkapöydän ja synnyttänyt kolmasti, siinä lienee elämäni kivuliaimmat tapahtumat.

Mutta entä se mielen kipu sitten? Muutama viikko sitten lueskelin Caroline Myssin kirjan Toipumisen taito (Karisto 2011). Siinä puhuttiin haavakielestä, jossa ihminen määrittelee itsensä vanhojen henkistenkin haavojen kautta, kuluttaa niihin energiaa ja avaa itsensä sitä kautta jopa sairauden mahdollisuudelle. (Toki sairaudet voivat johtua mistä tahansa aina geeneistä jollekin altistumiseen). Myss siis tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat jääneet jumiin vanhoihin vaikka sitten vakaviinkin tragedioihin, tapahtumiin, elämänkriiseihin, toisten ihmisten sanomisiin, sairauksiin tai vaikka sitten omiin epäonnistumisiin. Toki nämä ovat isoja juttuja, mutta jos itsensä määrittelee aina vain kaiken tuollaisen negatiivisen historian ympärille, tuskin ikinä pääsee eteenpäin ja kohti uutta alkua.

Itsekin tunnistin joitain omia vanhoja käytösmallejani kirjaa lukiessa. Olen varmasti sortunut sanomaan jollekulle toiselle ihmiselle, että sinä et ymmärrä minua, koska et voi ikinä ymmärtää sitä, mitä minä olen kokenut. Minäminäminä. Ja kas, sitten sitä on oikeuttanut itse itsensä käyttäytymään tietyllä tapaa, useimmiten kai huonosti. Jälkikäteen on ollut helppoa nähdä myös se, että vaikeuksien hetkellä sitä ei aina heti ole edes halunnut tai osannut haluta parantua, eheytyä tai voimaantua (ah, siinäpä kaksi varsinaista lempisanaani, heh), vaan sitä on halunnut velloa tapahtumissa ehkä siksikin, että todella jopa saisi enemmän toisten ihmisten myötätuntoa ja ainakin jonkun olisi pakko pysähtyä kuuntelemaan. Minulla on myös ollut muutama ystävä, jonka kanssa minua yhdistivät juuri menneet tapahtumat ja niissä vellominen. Onneksi itse pystyin siirtymään asioista eteenpäin jo aika päiviä sitten, mutta varmaan meistä jokainen tuntee jonkun, joka ei edes halua siirtyä haavoistaan eteenpäin, vaan on määritellyt oman identiteettinsä tapahtumien kautta eikä enää itseään edes muulla tapaa näe.

Myss kirjoittaakin, että meidän ei ole tarkoitus pysyä haavoittuneina. Meidän pitäisi osata kulkea elämän onnettomuuksien ja haasteiden läpi ja auttaa toinen toisiamme siirtymään tuskallisten vaiheiden läpi. Tässä kohtaa muuten palaan vielä niihin ystäviin. Joidenkin kanssa keskustelu ei edes ollut auttamista, vaan enemmän juuri märehtimistä. Kun toisella oli ongelmia, hän ei ehkä halunnut, että toinenkaan omistaan eroon pääsee. Saattoi olla jotenkin lohdullista, kun joku muukin oli samantyyppisessä tilanteessa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kuitenkin mikäli pysyttelemme kiinni tiukasti haavojemme voimassa, me estämme omaa muutostamme. Emme huomaa haavoihin sisältyviä suuria lahjoja, eli voimaa voittaa haavat ja opetuksia, jotka meidän on tarkoitus omaksua niiden kautta. Haavat ovat keino, jonka avulla me pääsemme toisten ihmisten sydämiin. Niiden tarkoitus on opettaa meille myötätuntoa ja viisautta. 

Itsekin olen antanut tietyille ihmisille paljon anteeksi esimerkiksi sen vuoksi, että toisella on vaikka ollut hankala lapsuus tai jokin muu haastava tai jopa järkyttävä elämäntilanne tai -tapahtuma. Silti uskon, että lopulta ihmisellä on itsellään valta valita, mitä haavoillaan tekee, miten niitä hyväksikäyttää ja mitä niistä haluaa oppia. Vai haluaako käyttäytyä miten sattuu ja aina vedota niihin omiin elämänkokemuksiin, jotka ikään kuin oikeuttavat olemaan miten ja millainen tahansa. Parhaimmillaanhan omat haavat vievät meitä eteenpäin, auttavat paremmin ymmärtämään toinen toistamme, olemaan myötätuntoisempia ja vähintään ystävällisempiä ehkä jopa rakastavampia kanssaihmisiämme kohtaan. Me itse voimme lopulta päättää, milloin on oikea aika irrottautua ja siirtyä eteenpäin, kanavoimaan iloa ja energiaa heille, jotka sitä sillä hetkellä eniten tarvitsevat ja vapautumaan menneestä, jotta pystyisi elämään tässä hetkessä. Näin minä uskon.

Ihanaa lauantaita sinulle!

Tässä vasta yksi ruusuista väritetty, noita tehtiin vielä 4 lisää. Homma jatkuu keväällä.
Tässä vasta yksi ruusuista väritetty, noita tehtiin vielä 4 lisää. Homma jatkuu keväällä.
Häpeä tai nolostuminen..

Häpeä tai nolostuminen..

..taitavat olla itselleni tuntemattomia käsitteitä. Kuka sellaisia edes kaipaa, ei kukaan! Eilen kävin kolmevuotiaani kanssa vuosittaisessa neuvolatarkastuksessa. Hyvillä mielin lähdimme neuvolasta kohti dagista, ja suuntasin lasta rattaissa työntäen lähimmälle bussipysäkille muutaman sadan metrin päähän. Olin neuvolassa jutellut mukavan äidin kanssa, joka odottikin jo samalla pysäkillä 

Purkillinen kiitollisuutta

Purkillinen kiitollisuutta

Työputki on sujunut paremmin kuin olen kuvitellut eikä tämä meininki ole ollut yhtään liian pää kolmantena jalkana juoksemista. Zen-asenne on toiminut kaikessa, niin kirjoitushommissa, ohjaustöissä kuin kotonakin. Ja kumma kyllä, kun en ole yhtään hermoillut tulevasta, olen saanut monenlaisia innostavia työtarjouksia ja vaikka mitä kiinnostavaa 

Ekaa kertaa ohjatulla tunnilla?

Ekaa kertaa ohjatulla tunnilla?

Oletko halunnut aina tulla ryhmäliikuntatunnille, mutta et vain ole kehdannut, saanut aikaiseksi tai taukoa on takana niin paljon, että salin viikko-ohjelman tutut kiinteytys- ja bodyaerobic-tunnit ovat muuttuneet bodypumpiksi, sh’bamiksi tai muuksi eksoottisen kuuloiseksi tuntilajiksi?

Nyt kirjoitan muutaman rohkaisevan sanan kaikille ensikertalaisille! Tässä muutama vinkki, jos harkitset vaikka sisäpyöräilyyn, bodypumpiin tai muuhun ryhmäliikuntaan tulemista ensimmäistä kertaa elämässäsi tai pitkästä aikaa.

1 Pois takarivistä! Lähes jokaisella ohjaamallani tunnilla on aina joku ensimmäistä kertaa, oli sitten kyse sisäpyöräilystä, bodypumpista tai muusta jumpasta. Tuntinimikkeestä riippumatta ensikertalaiset tai vasta vähän aikaa harrastaneet sijoittavat itsensä liki aina jumppa- tai sisäpyöräilysalin perimmäiseen peränurkkaan. Ymmärtäähän sen, että uusi juttu jännittää, mutta ohjaajana toivon aloittelijat eturiviin lähelleni. Toki tarkkailen jokaista salissa olijaa, mutta jos uusi ihminen on tunnilla kaikista kauimpana ja muiden takana, en välttämättä näe häntä koko aikaa. Enkä tahdo nähdä aloittelijaa kunnolla siksi, että hän olisi jotenkin silmätikkuna konkarien joukossa, vaan sen vuoksi, että pystyn paremmin tsekkaamaan hänen tekniikkaansa ja neuvomaan katsekontaktia ottaen. Lisäksi on hyvä, että vasta-alkaja näkee itsensä peilistä mieluiten sekä sivusuunnasta että edestäpäin. Peilistä ei tarvitse tarkistaa sitä, onko tukka hyvin tai kuinka hikinen ja punainen se naama onkaan, vaan sitä, miltä oma treenaaminen näyttää, pysyykö selkä suorana maastavedoissa, pyöreänä rullauksissa tai eihän polvi tule etujalan varpaiden yli askelkyykyissä.

2 Käsi pystyyn rohkeasti, kun ohjaaja kysyy, onko tunnilla ensikertalaisia. Tiedon saatuamme me jumppaohjukset opastamme sinua tarvittaessa tarkasti ja jopa kädestä pitäen esimerkiksi spinning-pyörän säädöissä, pumppitunnin välineissä ja niska-selkätunnin liikkeissä. Jos jokin asia on epäselvä, ohjaajaa saa nykäistä hihasta myös ennen tunnin alkua tai sen jälkeen. Muista, että jokainen on joskus ollut tunnilla ensimmäistä kertaa, myös ohjaaja.

3 Tule ajoissa! Erityisesti silloin, jos olet epävarma tunnin sisällöstä ja tarvittavista välineistä, kannattaa paikalle tulla vähintään viisi minuuttia ennen tunnin alkamista. Jos tunnille tulija säntäilee päättömästi hakemaan varusteita silloin, kun tunnin pitäisi alkaa, se tarjoaa stressimomentin kaikille. Monesti myös vaikkapa sisäpyöräilyyn tullut ekakertalainen ei tiedä, että pyörän satula ja tanko tulee säätää omille mitoille sopiviksi. Olen monta kertaa lopettanut polkemisen heti alkuunsa, kun viime tipassa paikalle syöksynyt asiakas alkaa polkea polvet lähes suussaan pyörällä, jossa satula ja tanko kolisevat ilman, että niitä olisi mitenkään säädetty ja säätöjä kiristetty. Kaikille on miellyttävää, kun tunti alkaa aikataulussa niin, että kukaan ei voi loukata itseään vaikka siksi, että säädöt ovat päin mäntyä tai joku roudaa hädässä puntteja salin toiseen laitaan.

4 Pukeudu asuun, missä viihdyt. Jos haluat treenata äidin vanhoissa sisäpelitossuissa ja isältä perityissä Kappan verkkareissa, treenaa. Niihin verhoutuneena sinua luullaan korkeintaan Kalliossa asuvaksi hipsteriksi. Uusimpia treenivaatteita ei siis tarvitse omistaa, mutta oman mukavuuden vuoksi sisäliikkumiseen valmistetut varusteet ovat suositeltavat. Tekniset, hikeä suodattavat ja niin sanotusti hengittävät treenivaatteet tekevät harjoittelusta miellyttävämpää, vaikka hiki tulee niissäkin varmasti. Ja kun kunto kasvaa ja kroppa kohenee, onhan se aika motivoivaa katsoa itseään sporttisissa vaatteissa, jotka eivät piilota kehoa alleen. Ja jos todella innostut sisäpyöräilystä, hanki pyöräilykengät, mutta vasta sitten, kun olet varma harrastuksen jatkumisesta. Polkimiin kiinnitettävillä kengillä polkeminen nousee uudelle levelille.

5 Muista vesipullo ja hikipyyhe. En tahdo sinun pökertyvän nestehukasta. Pikku pyyhkeen käyttäminen tunneilla on kohteliasta jo ihan hygieniasyistä.

6 Osallistu tekniikkaopetukseen. Jos sisäpyöräilyssä, pumpissa tai vaikka kahvakuulassa järjestetään tekniikkatunteja tai opi tekemään oikein -hetkiä, kannattaa niihin osallistua. Niillä opetetaan paitsi esimerkiksi pyörän säätäminen juuri omille mitoille sopivaksi tai liikkeiden oikeaoppista, turvallista suorittamista.

7 Tiedä, millaiselle tunnille osallistut. Kysy asiakaspalvelusta, jos olet epävarma. Intervallitunti ei ole oikea tunti ihmiselle, joka on juuri aloittanut liikunnan pitkän tauon jälkeen. Kun tuntitaso kohtaa kuntotasosi, saat myös onnistumisen iloa ja hyvää minä osaan – ja minä pärjään -fiilistä, eikä motivaatio tyssää heti pariin ekaan tuntiin.

8 Muista monipuolisuus ja vapaapäivät. Alussa on helppo innostua jostain lajista niin paljon, että tahtoisi treenata sitä koko ajan. Se kuitenkin usein kostautuu sillä, että motivaatio katoaa muutaman viikon jälkeen ja hyvin alkanut treeni tyssää heti alkuunsa. Eli, ei liikaa samaa, monipuolisuutta kehiin ja muista myös levätä.

Ennen kaikkea, olet äärimmäisen tervetullut liikkumaan! Nähdään tunnilla!

Terkut suoraan pukuhuoneesta! Tältä näyttää itse ohjaaja superhikisen intervallistepin jälkeen. Mutta ei huolta, naaman väri laskee tunnissa parissa!
Terkut suoraan pukuhuoneesta! Tältä näyttää itse ohjaaja superhikisen intervallistepin jälkeen kädet väsymyksestä täristen napatussa kuvassa. Mutta ei huolta, naaman väri laskee tunnissa parissa!
Hankalien tilanteiden mantra..

Hankalien tilanteiden mantra..

..tulee tässä postauksessa! Kirjoitin eilen Facebookissa, kuinka olin onnistunut jälleen olemaan aika zen kolmevuotiaan voimakkaasta uhmailusta riippumatta. Rakkaalla kuopuksellani on ollut nyt runsaasti päiviä, jolloin kaikkeen vastataan EIEIEI tai sitten vaaditaan kovaan ääneen jotain, mitä ei voi saada juuri sillä hetkellä. Tai sitten ei suostuta