Kuukausi: marraskuu 2016

Revenneet jumppahousut tai huonot treffit – korvaisitko?

Revenneet jumppahousut tai huonot treffit – korvaisitko?

Kaupallinen yhteistyö Fair Korvaisitko sinä pilalle menneet treffit, revenneet jumppahousut tai vessanpönttöön tippuneen luurin? Minä korvaisin. Elämässä sattuu ja tapahtuu jokaiselle. Muistan kuin eilisen erään 15 vuoden takaisen hetken, kun aloittelevana aerobic-ohjaajana jäin lökäpöksyistäni kiinni jumppasalin stereokaapin oveen ja noustessani lattialta seisomaan tiedostin, että hups, nyt kävi pahasti. 

Siivoaminen – salainen intohimoni

Siivoaminen – salainen intohimoni

En aio viettää joulua kellarissa, vaatekaapissani enkä kylpyhuoneen laatikostossa, mutta silti aion siivota nuo kaikki ennen joulun tuloa. Siivoaminen on mielestäni rentouttavaa ja voin vain kuvitella, että moni on kanssani eri mieltä. Se onkin salainen intohimoni, jota onneksi viiden hengen perheessä saan tehdä joka päivä! Siivoaminen 

Entä, jos maanantai ei olekaan uhka

Entä, jos maanantai ei olekaan uhka

Entä jos maanantai ei olekaan uhka, vaan upea mahdollisuus?

Freelancer on vähän niin kuin ammattiurheilija. Viikonloppu ei välttämättä juuri eroa arjesta. Töitä tehdään silloin kun niitä on. En tiedä, johtuuko se siitä, mutta jo kauan maanantai on ollut yksi suosikkipäivistäni.

Vastaisku ankeudelle

Olen kyllä ollut aikanaan töissä myös paikassa, jossa maanantai pelotti. Menin usein aamuisin vatsa kipeänä töihin ja aloitin maanantain ja uuden viikon angstaamisen jo sunnuntaiaamuna. Koko sunnuntai meni pilalle stressatessa. Lopulta tein ratkaisun, joka paransi oloani sata prosenttia: otin loparit.

Jo pitkään olen kuitenkin tuntenut, että maanantai on hieno freesi päivä. Se aloittaa viikon, jona voi tapahtua mitä vain mahtavia asioita ja upeita ihmeitä. Maanantai on itselleni vähän niin kuin syksy tai vuoden ensimmäinen päivä. Silloin olen virtaa täynnä, erityisesti jos viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä.

Maanantai on kuin syksy

Pitkälti se, miten arkemme sujuu ja mihin aikamme käytämme, on omaa valintaamme. Toki tietenkin on asioita, joihin emme voi täysin vaikuttaa, mutta usein voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudumme.

Aika makeaa onkin leikitellä ajatuksella, että alkaa käyttäytyä toisin kuin mitä on tottunut tekemään. Ihminen helposti urautuu, automatisoituu ja ajattelee aina samalla tapaa. Esimerkiksi maanantaita on niin helppoa pitää ahdistavana, sillä tekeehän niin puoli Facebookia.

Entä jos maanantaina ajattelisitkin, että ah, uusi viikko, uudet mahdollisuudet. Kulkisit työpaikalle, kouluun tai minne menetkään ikään kuin uusin silmin. Näkisit maanantainkin ihmeenä, johon sait herätä.

Vastaisku ankeudelle

Näe asian toinen puoli 

Ja kun nyt päästiin vauhtiin, niin entäpä jos vastoinkäymisen kohdalla miettisitkin, että jaa, näin on nyt, mitähän tämä tapahtuma tahtoo minulle kertoa.

Entä silloin, kun et saakaan työpaikkaa, jota hait. Voisitko mitenkään kuvitella, että jotain parempaa ja sinulle sopivampaa on tulossa?

Entä jos et enää ajattelisi, että miksi minä, vaan miksi en minä?

Entä jos ymmärtäisit sen, että se hemmetillinen kiire, joka täyttää päiväsi ja saa sinut pyörryksiin, on pitkälti omaa valintasi. Ihan kuin minun ajankäyttöni on minun vastuullani. Pikku kätöseni ovatkin muuten laatineet kalenteriini taas sellaisen viikon, josta selviytyäkseni tarvitsen pysähtymisiä!

Maanantai. Uusi alku. Uusien mahdollisuuksien päivä.

Hienoa alkavaa viikkoa sinulle!

Vastaisku ankeudelle

 

Päätin valita, että elämä on nautintoa

Päätin valita, että elämä on nautintoa

Päätin jo monta vuotta sitten, että tahdon elää päiväni niin, että pääosin olen plussan puolella. Tätä edelsi surullinen jakso harmaassa ja pimeässä. Toki välillä tulee litsaria naamaan, stressaa, ärsyttää, ottaa päähän, mutta suurimmaksi osaksi elämä voi olla ihanaa seikkailua, iloista matkaa, jossa jokainen päivä voi 

Uskotaan nyt itseemme, herran jestas!

Uskotaan nyt itseemme, herran jestas!

Tiedätkö tunteen, kun älypuhelimen näytössä vilahtaa ilmoitus sähköpostista, jonka otsikkona on ”palaute”? Niin minäkin. Ainakin joskus tulee sellainen olo, että kaikki, siis ihan kaikki, onkin ollut suurta huijausta. Tuon otsikon nähtyään sitä ei osaa enää mitään, ei edes sitä, minkä osasi vielä kaksi sekuntia sitten. 

Emma Seppälän onnellisuuskirja toimii

Emma Seppälän onnellisuuskirja toimii

Kukapa ei haluaisi olla onnellisempi ja kaikki sitä lupaava onkin valtavaa bisnestä. Mutta erityisesti kun on epätoivoinen, helposti tarttuu kaikkeen, mikä onnellisuutta lupailee. Been there, done that. Vaikka aluksi lukeminen sujui nihkeämmin, Emma Seppälän Elä onnellisemmin -onnellisuuskirja pistää ajattelemaan.

Vastaisku ankeudelle
Kirja on saatu kustantajalta.

Onnellisuuden jahtaaminen ei kuitenkaan toimi, eikä pitkäkestoista onnen tunnetta saa materiasta, rahasta, ihmissuhteista. Omaa onnea ei voi sälyttää myöskään kenenkään toisen ihmisen tai muun itsestä ulkopuolisen asian harteille. Ei voi sanoa kenellekään, että hei, tee sinä minut onnelliseksi. Mutta, ihan oman kokemukseni kautta tiedän, että onnellisuuden voi löytää itsestään. Silti niitä huonoja päiviäkin tulee, se on ihan varma.

Suurella mielenkiinnolla tartuin Hesarissakin haastatellun suomalaissyntyisen Emma Seppälän Elä onnellisemmin – Käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin -kirjaan (Harper Collins Nordic 2016). Olen kahlannut läpi kymmeniä aihetta käsitteleviä kirjoja, kyllä, juuri siinä vaiheessa elämääni, kun jahtasin onnellisuutta lähes pakkomielteisesti. Olin päättänyt voida paremmin ja oletin, että onnellisuus tulee, kun vain päätän niin tai opin sen jostain. Vaikka olin väärässä, en sano, että kaikkien niiden opusten lukeminen olisi ollut turhaa, se oli vain osa sitä elämänvaihetta ja ne antoivat myös paljon ajattelemisen aihetta, mutta eivät mitään pikalippua onnellisuuteen.

Aluksi Seppälän kirja tuntui hieman pitkästyttävältä koska aiheeseen tosiaan olen hyvinkin perehtynyt. En kokenut saavani mitään uutta tietoa, vaikka kannessa luvattiinkin uusimpia tutkimustuloksia. Onneksi kuitenkin jatkoin kirjan lukemista, sillä mitä pidemmälle luin, sitä kiinnostavammaksi kirjakin muuttui.

Siinä puhuttiin paljon stressistä, siis siitä kroonisesta, josta toipumiseen kuluu jopa kuukausia. Seppälä kirjoittaa, että ylivenyminen on elämäntapa ja kulutamme loppuun suurimman voimavaramme, meidät itsemme. Ah, miten tuttua! Itselläkin on takana tiukka työputki ja heti kun se alkoi helpottaa, iski flunssa. Vaikka olen pyrkinyt pitämään huolta itsestäni ennen kaikkea silloin, kun on ollut kiireisintä, en siinä aina onnistu. Kuitenkin oma itse on se pakka, johon koko korttitalo useimmilla meistä nojaa, joten jos me palamme loppuun, seuraa paljon ongelmia.

Vastaisku ankeudelle

Menestys tulee, kun on onnellinen 

Seppälä toteaa myös, ettei onnellisuus ole menestyksen seurausta vaan sen edeltäjä. Hyvin sanottu. Ja se on ihan bullshittiä, jos luulee, että menestys tulee suorittamisen kautta. Miten suorittaminen voisikaan tehdä ketään onnelliseksi, sillä eihän ihminen silloin ole tyytyväinen mihinkään, ja vain nostaa panoksia koko ajan! Ylikierroksilla olo taas johtaa jossain vaiheessa krooniseen stressiin ja oravanpyörä on taas valmis.

Se oli huolestuttava uutinen, että tutkimuksen mukaan aikuinen ihminen viettää 50 prosenttia ajastaan nykyhetkessä. Olemme siis puolet elämästämme joko vellomassa menneisyydessä tai jo miettimässä tulevaisuutta. Auts, kolahtipa kipeästi omaan nilkkaan! Murehtiminen joko menneestä tai tulevasta onkin itselläni yksi iloa, onnellisuutta ja energisyyttä hiivuttava haittatekijä. Onneksi läsnäoloon on kaikkien saatavilla olevia keinoja, kuten meditaatio tai hengitykseen keskittyminen, jotka ovat ilmeisesti niin helppoja, ettei niitä tuppaa vaivautua tekemään!

Ja jo se, kun huomaa, ettei ole tässä hetkessä, palauttaa meidät tähän hetkeen. Se vaatii vain harjoitusta, ihan kuten lihasten kasvatus vaatii treeniä tai maratonin juokseminen juoksemista. Ei se sen kummempaa ole, mutta moni vain kuvittelee jotenkin, että henkistä työtä ei tarvitse tehdä, vaan kaikki se kannetaan meidän eteemme hopeatarjottimella.

Mutta eipäs kannetakaan.

Vastaisku ankeudelle

Vahvuudet eivät vain tapahdu

Yksi asia, joka kirjassa innosti minua eniten oli se, että Seppälä kehottaa meitä tekemään myös asioita, jotka eivät ole vahvuuksiamme. Aivomme tarvitsevat sitä, että opettelemme uutta. Hm, itse tykkään erityisesti tehdä niitä juttuja, joissa olen hyvä, sillä niiden tekeminen tuntuu kivalta ja antaa onnistumisia. Mutta tottahan se on, että uusiin haasteisiin tarttuminen ja uusien taitojen kehittäminen luovat jotain uutta, jopa niitä uusia vahvuuksia. Se, ettei heti onnistu, se voi olla kuin seikkailu, josta voi oppia. Vahvuudet eivät siis vain tapahdu, vaan niitä täytyy kehittää. Itselläni tällainen uudehko asia elämässäni on luentojen pitäminen. Aluksi jännitin sitä hirveästi, mutta nyt se on alkanut sujua ja uskon, että kun vain jatkan itseni kehittämistä, voin jonain päivänä vielä täyttää Finlandia-talon!

Eli tehdään uusia asioita, opitaan uutta, eikä lannistuta, jos menee pieleen. Niin se on kuulkaas mennyt pieleen monilla merkittäviä asioita keksineillä ihmisilläkin. Mutta sen sijaan, että he olisivat palanneet siihen, mistä lähtivät, he jatkoivat sinnikkäästi ja onnistuivat.

Kirjassa käsiteltiin myös myötätuntoa, joka vie menestykseen, kuin myös kiitollisuutta ja ystävällisyyden tärkeyttä. Mutta, lukekaa itse! Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Torstai, toivoa täynnä!

Lue myös:

Onnellisuus tässä ja nyt

Miksi toisen onnellisuus ärsyttää

Vastaisku ankeudelle

 

Ahdistaako joulun tavaramäärä ja krääsä?

Ahdistaako joulun tavaramäärä ja krääsä?

Aamulla ahdistuin siitä, että joulu tulee, krääsää tulvii sieltä täältä ja maapallo tuhoutuu taas vähän lisää. Tänä jouluna aion tehdä kaikkeni, jotta minun osani krääsämäärässä olisi minimaalinen. Tule sinäkin mukaan krääsänvähennystalkoisiin! Vein kuopuksen aamulla eskariin ja mietin hommiin kävellessäni sitä, että mitenhän pystyisi vaikuttamaan siihen, 

10 unelmaani, jotka toteutuivat

10 unelmaani, jotka toteutuivat

Suuri osa unelmistamme ja tavoitteistamme toteutuu, mutta on vain helppo unohtaa, että joskus edes olemme unelmoineet niistä. Ja sitten sitä ei ehkä muista olla edes kiitollinen, vaikka ehkä kannattaisi. Unelmat, kyllä ne toteutuvat. Viime aikoina minulla ei ole ollut suuria unelmia. Toki varmaan useampi meistä 

Some ei korvaa ystäviä

Some ei korvaa ystäviä

Se, että seuraa ystävää somessa, ei korvaa oikeaa yhteydenpitoa tai näkemisiä. Sen huomasin taas viikonloppuna, kun jaksoin kerrankin raahautua ihmisten ilmoille juhlimaan ystävän syntymäpäiviä kivalla porukalla blinibrunssin, saunan ja uimisen parissa. Toki some on hyvä väline näkemisten lomassa. Jos välimatkaa on paljon, on se myös aika korvaamaton. Mutta silti, oikeita tapaamisia ei saisi unohtaa, ei edes tässä arjen pyörityksessä. Voi miettiä, että mitä arjessa vähentää ja mitä lisätä, että ehtisi tapaamaan enemmän ystäviä.

Elämä vain tuntuu olevan niin tupaten täynnä, että viikonloput tulee useimmiten mieluiten vietettyä kotona. Illatkin ovat kovin lyhyitä. Tänä syksynä olen tehnyt myös töitä viikonloppuisin, joten vapaa-aika on ollut kortilla. Perheen yhteinenkin aika on niin vähissä, että usein sitä punnitsee tarkkaan, mitä vastaan on siitä valmis luopumaan. Silti huomasin taas, miten mahtavaa onkaan lähteä vähän ihmisten ilmoille, eikä mennä puoli kymmeneltä nukkumaan myös perjantai- tai lauantai-iltana!

Vastaisku ankeudelle

 

Kasvotusten kuulee, mitä oikeasti kuuluu 

Se, että pääsee juttelemaan kasvotusten ja vaihtamaan kuulumisia, on tosi tärkeää. Silloin puhutaan muistakin asioista kuin siitä kiiltokuvapuolesta, joka somessa on monelle arkipäivää. Sitä huomaa, että sitä helposti tuudittautuu sellaiseen kuplaan, jossa luulee tietävänsä toisen elämästä kaiken, kun siitä lukee jostain kanavasta. Siis luulee tietävänsä ja luulee, ettei tarvitse kysyä, miten menee tai mitä kuuluu.

Mutta kyllä tarvitsee!

Suurimmalla osalla ihmisiä some on kuitenkin pelkkää pintaa, raapaisu siitä, mitä elämässä oikeasti tapahtuu. Elämässä, missä on paljon iloja, juhlan aiheita, onnea, rakkautta ja menestystä, mutta myös surua, synkkyyttä, ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa.

Vastaisku ankeudelle

Aina ei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä

Arki vain tempaisee niin kovaa mukaansa, ettei aina ehdi tai muista pitää yhteyttä. Silti on aikaa notkua vaikka Facebookissa pitkiäkin pätkiä, kröhöm. Mutta entä jos sen nettichattayksen sijaan pyytäisikin ystävän kävelylle tai tekisi treffit kuntosalille? Samassa ajassa ehtii paitsi liikkua niin myös vaihtaa kuulumiset.

Itse kotona töitä tekevänä tykkään käydä myös lounaalla kavereiden kanssa, mutta aina rahakukkaro ja aikataulut eivät valitettavasti ole samaa mieltä. Mutta jo puolessa tunnissa tai kolmessa vartissa ehtii kertoa kuulumisia ja tuntemuksia ja se, että näkee toisen ja voi vaikka halata, tuntuu ihanalta.

Kuitenkin se, ettei ehdi tai muista pitää yhteyttä, ei kuitenkaan kerro kaikkea ystävyyssuhteen tilasta. Eikä aina jaksa tai huvita, kun elämä vain on niin hektistä. Silti toinen voi olla vaikka kuinka tärkeä ja merkittävä ihminen elämässä. Sekin pitäisi saada suustaan ulos niiden rakkaimpien ystävien kanssa: mutta miten vaikeaa onkaan yhtäkkiä sanoa, että olet tärkeä, arvostan ystävyyttämme, erityisesti jos viime tapaamisesta on kulunut aikaa.

Vastaisku ankeudelle

Parasta silloin, vaikkei enää läsnä

Itse aionkin nyt tältä istumalta ryhdistäytyä tämän asian kanssa. Haluan olla aktiivisempi ystävä, ainakin sen verran kuin näillä aikatauluilla on mahdollista petrata. Välillä toisten kanssa tosin tuntuu siltä, että itse on useimmiten se, joka ottaa yhteyttä, mutta jos ystävyys on rehellistä ja syvää, se kestää sen, että myös epämukavia asioita otetaan puheeksi ja niistä keskustellaan.

Kaikki eivät jatka mukanamme koko pätkää, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, heilläkin on ollut tarkoituksensa ja merkityksensä. Jokaisesta ystävyyssuhteesta voi olla kiitollinen, vaikka se olisi kestänyt kuinka lyhyen aikaa tahansa.

Omassakin elämässäni on ollut paljon ihmisiä, joiden seura on sillä hetkellä ollut parasta, mitä on voinut olla. Vaikka yhteydenpito on hiipunut joidenkin kanssa kokonaan, ajattelen heitä toisinaan suurella lämmöllä, kiitollisuudella ja rakkaudella.

Elämässäni on ollut ja myös on yhä vieläkin ihan mielettömän upeita, karismaattisia ja aitoja tyyppejä. Kaikki eivät vain kulje koko matkaa kanssamme ja sen kun oppii hyväksymään, kaikki turha kelailu ja miettiminen jää ja unohtuu ja sitä osaa antaa toiselle tilaa tai jopa mahdollisuuden lähteä. Ja sitten voi keskittyä heihin, jotka ovat, tälläkin hetkellä.

Arkipäivän rakkautta ja välittämistä on olla toiselle läsnä. Kuunnella ja todella kuulla, kun toinen kertoo jotain. Arjen rakkautta on kysyä, miten menee, mitä sinulle kuuluu ja sitten keskittyä saamaansa vastaukseen, ilman, että yrittää ratkaista toisen asiaa tai kertoa omasta vastaavasta. Kuuntelu riittää.

Ihan oikeasti. Kasvokkain. Edes silloin tällöin. Ja ennen tapaamista voi laittaa vaikka tekstarin ja kysyä, mitä kuuluu, tavataanko?

Mahtavaa uutta viikkoa!

Lue myös:

Voiko puoliso olla paras ystävä?

Elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

Vastaisku ankeudelle

Onnellinen tässä ja nyt

Onnellinen tässä ja nyt

Onnellisuuteen ei tarvita mitään isoa. Se voi olla jotain, joka vain on, tässä ja nyt. Onnellinen voi olla, vaikka arjessa kaikki ei todellakaan ole tip top. Tunnetko sinä sen? Heräsin hauskan vanhojen ja uusien ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen aamulla tyytyväisenä. Ensimmäisenä silmäni avatessa mietin, että