Kuukausi: syyskuu 2017

Treenipäiväkirja sen kertoo: aika paljon juoksua

Treenipäiväkirja sen kertoo: aika paljon juoksua

Treenipäiväkirja sen kertoo: aika paljon juoksua (mutta voisi toki olla enemmänkin)! Teen yhteistyötä Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa ja juoksu on vain jo muutamien yhteistreenien jälkeen noussut uudelle levelille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen huomannut, että tekniikkapuutteista huolimatta en ole juoksijana ihan paskimmasta päästä ja minulla on 

Tämä päivä on tärkein

Tämä päivä on tärkein

Tämä päivä on tärkein, ajattelin, kun heräsin. Tänäänkään meidän ei tarvitse raahata mukanamme jo eräpäivänsä nähneitä taakkoja! Aika pitkälle olen tullut niistä vuosista, kun ajattelin, etten voi enää koskaan olla onnellinen, että en jaksa selviytyä kaikista elämän haasteista, kun arki tuntui pääosin harmaalta ja sysimustalta, 

15 kiloa laihempi – en koe laihduttaneeni grammaakaan

15 kiloa laihempi – en koe laihduttaneeni grammaakaan

Kävin aamulla pitkästä aikaa vaa’alla. Olen laihtunut tämän vuoden aikana 15 kiloa, mutta en silti koe laihduttaneeni grammaakaan. En siis ajattele, että olisin tietoisesti laihduttanut, kuten aiemmin pari kolme kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana, kun minulla on ollut ylipainoa ensimmäistä kertaa elämässäni. Kilot eivät ole myöskään huvenneet mitään huippuvauhtia: 15 kiloa yhdeksän kuukauden aikana tekee noin 1,7 kiloa kuukaudessa. Se on mielestäni hyvin maltillinen tahti. Tutkimustiedonkin mukaan maltillinen painonpudotustahti lupailee useimmilla pysyviä muutoksia. Itsekin vain tiedän, etten koskaan palaa enää siihen vuoden takaiseen. Se tarkoittaisi nimittäin sitä, että joutuisin opettelemaan uudestaan noita huonoja ruokatapoja! Niin hyvin ne ovat karisseet tämän matkani varrella, että ne tuntuvat jo itselleni todella epäsopivilta.

Ja taas saa hommata uudet farkut!

Toki paino varmaan kertyisi takaisin nopeaa tahtia, jos erityisesti ruokailutapani olisivat sellaiset kuin vielä viime syksynä. Ne pari kertaa aiemmin, kun ajattelin painonpudotusta projektina, palasin vanhoihin tapoihini projektin päätyttyä ja kun olin maalissa. Ja kuinkas sitten kävikään. Pian olin taas lähtöpisteessä ellen pahemmassakin jamassa.

Mutta tämä kerta on ollut erilainen, koska tein itselleni jo alusta lähtien selväksi, että tämä ei ole projekti, vaan oikeasti haluan päästä eroon erityisesti ruokatavoista, joita en enää kokenut omikseni. Sen ajatuksen jälkeen en oikeastaan enää keskittynyt siihen, mistä haluan eroon, vaan keskityin siihen, mitä kohti haluan mennä. Ehkä se on ollut myös yksi onnistumiseni salaisuuksista. En mieti sitä, mitä en halua, vaan mietin sitä, mitä haluan. Vaikka tavoitepainoni on vielä noin kuuden kilon päässä, tiedän, että tulen pääsemään siihen itselleni sopivaan normaalipainoon samalla tavalla kuin nytkin, ilman stressaamista tai oikeastaan edes asian miettimistä. Kiirettäkään ei ole, ei vieläkään. Koska olo on varma, ei tarvitse sählätä tai kiirehtiä.

Tuntuu kyllä ihan mahtavalta, että sen sijaan, että olisin laihduttanut tai vetänyt tällä kertaa jotain painonpudotusprojektia, oikeasti onnistuin muuttamaan elämäntapojani. Ja mikä parasta, en tietoisesti joudu enää valitsemaan erilaisia tapoja kuin aiemmin vaikka alkutalvesta. Niistä erilaisista tavoista on tullut rutiineja, ja se näkyy jokaisessa päivässäni jollain tavalla.

Siitä, mikä tuntui vielä vuosi sitten vaikealta, on tullut tavallista ja osa arkeani. Jos vielä alkutalvesta kiinnitin huomiota sopiviin annoskokoihin, siihen, että lähes joka ruoalla on jotain proteiinia, siihen, että syön säännöllisesti enkä päästä nälkää yllättämään, enää minun ei tarvitse. Nuo asiat sujuvat nykyään ilman, että joudun tekemään tietoisia valintoja.

Söin äsken jäätelöä. En syönyt koko puolen litran purkkia, kuten joskus aiemmin, vaan reilusti vajaan pari desiä. Mieleeni ei edes tullut, että ottaisin lisää, vain vaikkapa esimerkiksi siksi, että tekisi mieli. Ei tehnyt mieli. Otan nykyään varmaankin puolet aiemmasta ruokamäärästä, mitä tahansa sitten syönkään. Jos vatsani on täynnä, lopetan syömisen. Ennen kaikkea kuitenkin otan vain sen määrän, jonka arvelen syöväni. Kuukausia ostin arkilounaaksi usein salaatin kolmella pääraaka-aineella. Hiljattain jouduin luovuttamaan ja vähentämään salaatin kokoa kahteen pääraaka-aineeseen. En vain jaksa enää, vatsa ei vedä. Muutos on siis ollut paitsi henkinen, myös fyysinen.

Olen miettinyt, miksi tein tämän vasta nyt, mutta nopeasti käännän ajatuksen siihen, että kaikelle on aikansa.

Nyt jo naurattaa se, miten vuoden alussa rassasi, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan ja kärsivällisyys painon suhteen oli ensin koetuksella. Se johtui siitä, että ajattelin asioista vielä samalla tavalla kuin olin ajatellut aiemmin: olin kärsimätön ja halusin tuloksia heti. Silloin vallalla olin se entinen minä, se, joka oli tuntenut itsensä viimeiset 5 vuotta ikuiseksi laihduttajaksi. Se, jonka mielestä painonhallinta ja painonpudotus oli projektiluontoinen keissi, ja kaiken lisäksi taistelua ja vaikeaa.

Tyytyväinen olen siitä, että ensimmäiset kuukaudet liikuin maltillisesti, enkä rysäyttänyt kaikkea elämässäni uusiksi kerralla. Liikuin itse asiassa keväällä vähemmän kuin pitkään aikaan, sillä halusin, että painonpudotus tapahtuu oikeasti ruokavaliolla, ja se liikunta on siitä muutoksesta ehkä se vajaa 20 prosenttia. Tämä siksi, koska jos olisi liikkunut paljon samalla kuin muutin elämäntapojani, olisin varmasti hoikistunut nopeammin, mutta en olisi ehkä pystynyt pitämään tuota liikkumisen tasoa yllä vaikka silloin, kun töitä on ollut paljon. Tällä hetkellä juoksen ja liikun 5-6 kertaa viikossa, mutta en tee sitä painoni tai sen hallinnan takia, en ajattele, että lähdenpä juoksemaan, jotta kulutan 1 000 kilokaloria, vaan liikunta on itselleni parasta stressin ehkäisyä ja nollausta ja niin sanottua omaa aikaa, kun saan olla vain ajatusteni kanssa.

Jos siis nyt tiivistäisin yllä olevan pariin tärkeimpään lauseeseen sinulle, joka olet samassa tilanteessa kuin itse olin vuodenvaihteessa, sanoisin, että:

  • Mieti myönteisesti sitä, mitä kohti haluat mennä, älä vello ja negistele siinä, mistä haluat eroon.
  • Tee asiat erilailla kuin aiemmilla yrityksilläsi pudottaa painoa. Samat tavat, samat tulokset. Eri tavat, eri tulokset.
  • Tee muutoksia, joita voisit helposti kuvitella tekeväsi elämässäsi pitkän aikaa. Raejuusto, parsakaali ja broilerin rintafilee eivät ole ehkä sitä sittenkään vai mitä luulet, vaikka ne hyviä ovatkin?
  • Tiukkapipoiselle kieltolinjalle lähteminkään tuskin kannattaa. Mitä vähemmän olen kieltänyt itseltäni mitään, sitä vähemmän minulla on ollut mielitekoja ja sitä harvemmin olen syönyt asioita, joita olen aiemmin kieltänyt itseltäni.
  • Lakkaa ajattelemasta, että sinun pitää laihtua niin ja niin monta (kymmentä) kiloa, jolloin asia tuntuu jo niin vaikealta, kaukaiselta ja haastavalta, että luovutat jo ennen kuin olet aloittanutkaan. Tässä asiassa on hyvä elää hetkessä ja elää kilo kerrallaan, jos kiloja on pakko edes funtsia.
  • Välillä paino junnaa, ja silloin muista, että elämässä on erilaisia jaksoja. Se ei tarkoita, että jokin asia olisi huonosti, keho vain ottaa aikansa taas muuttuakseen vähän lisää.

Tällaisia ajatuksia tänään! Mikäs meininki ruudun toisella puolella?

Jenny

P.s. Instagramissa ja Facebookissa. Tervetuloa! Lisää painonhallintaan ja muutokseen liittyviä postauksia löytyy blogin painonhallinta-kategoriassa.

 

 

Parasta juuri nyt: se tavallinen arki

Parasta juuri nyt: se tavallinen arki

Tällä viikolla olen ollut fiiliksissä tosi monesta asiasta. Parasta juuri nyt on se tavallinen arki, se välillä vähän harmaa, välillä vähemmän harmaa. Olen niin onnellinen siitä, etten enää ole se tyyppi, joka ei malttanut keskittyä hetkeen ja odotti koko ajan, että kulman takaa ilmaantuu jotain vielä parempaa. 

Juoksu on lähtenyt lapasesta – kohti uusia juoksukuvioita

Juoksu on lähtenyt lapasesta – kohti uusia juoksukuvioita

Jos viime syksynä en olisi uskonut, että palkkaan itselleni personal trainerin, jonka kanssa alan käydä salilla, niin enpä olisi uskonut, että tänä syksynä osallistun juoksuvalmennukseen yhteistyössä Vauhtisammakon kanssa! Siis minä, jonka juokseminen oli vielä alkuvuodesta takkuista taistelua ja ylipainonkin takia juokseminen niin kovin hidasta. Niin se 

Apua flunssaan ja sen ehkäisyyn – kannattaa edes kokeilla

Apua flunssaan ja sen ehkäisyyn – kannattaa edes kokeilla

Se fiilis, kun ei saisi sairastua, mutta pöpö silti iskee ja väliin joutuu jättämään jonkun hartaasti odotetun tapahtuman! Ai että se tunne on syvältä! Olin tosi pettynyt, kun toissa viikolla jouduin skippaamaan Midnight Run -juoksukisan, johon olin osallistumassa yhdessä työkavereideni kanssa. Toivon, että jatkossa pystyn ennaltaehkäisemään ainakin flunssaviruksia myös suusuihkeella, jota testailin vilustumiseni aikana kaupallisessa yhteistyössä ColdZymen kanssa. Suihkeesta saattaa saada apua flunssaan ja sen ehkäisyyn, kannattaa kokeilla!

Flunssan ehkäisyyn kannattaa panostaa, koska se on helppoa.

Treenit ovat vahvasti käynnissä, ensi vuoden juoksutapahtumat ovat jo osittain selvillä ja kun treeni kulkee, niin sitä rentoa flowta en millään malttaisi pilata sairastelemalla. Tällä hetkellä tavoitteenani on juosta 160 kilometriä kuukaudessa ja flunssa totta kai sotkee nämä suunnitelmat. Toissa viikolla olin ollut jo pari päivää puolikuntoinen ja jättänyt treenit väliin, kun sitten ensimmäisen kerran suihkin kurkun limakalvolle suojakalvon muodostavaa suusuihketta. Mieluiten olisin toki käyttänyt tuotetta jo silloin, kun lapseni olivat räkäisimmillään. Ensin meillä nimittäin sairastui teinari ja sitten kuusivuotias. Olisin saattanut säästyä flunssalta ja päästä treenaamaan ja kisaamaan, sillä yli neljävuotiaille sopivaa suihketta voi käyttää ennalta ehkäisevästi enintään 30 päivän ajan. Mutta jatkossa ainakin ennen juoksukisoja aion suihkautella ColdZymea jos vähänkään tuntuu siltä, että olisin sairastumassa tai joku muu perheenjäsen on kipeä. Lisäksi pakkaan suihkeen mukaan seuraavalla kerralla, kun lähdemme reissuun lentokoneella. Olen nykyään ihan superherkkä lentokoneen ilmastoinnille ja koneessa ylipäätään oleville pöpöille. Viimeksikin sain lentsikasta seuralaiseksi ihan järkyttävän nuhan, joka vaikutti parin ekan lomapäivän tunnelmaan Mallorcalla.

ColdZyme on kooltaan kätevä ja se kulkee vaikka käsilaukussa minikokoisen käsidesin parina.

Olin odottanut tuota kympin iltajuoksua kovasti, mutta nykyään on järkeä päässä, kipeänä en urheile, koska ei kannata pitkittää tauteja tai ottaa riskiä pahemmasta sairastumisesta sillä tavalla. Ensi vuoden puolella osallistun useampaankin juoksukisaan, joissa on oltava kunnossa ja joita fiilistelen jo nyt aivan innoissani. Huhtikuun alussa on Berliinin puolimaraton, toukokuussa Helsinki City Run ja kesäkuun alussa Tukholman 40-vuotisjuhlamaraton. Syyskuussa kutsuu näillä näkymin Norjan Trondheim ja 42,195 kilometriä. Paitsi että kasvatan nyt perusjuoksukuntoa, myös jumppaan harvakseltaan kotona, käyn kerran viikkoon salilla ja joogassa. Lisäksi tällä viikolla teen comebackin ryhmäliikuntaohjaajana: vuorottelen kahden muun ohjaajan kanssa intervallspinningiä sekä niskaselkä-jumppaa. Aloitan varovasti yhdellä viikkotunnilla ohjauksia, olenhan ollut lähes eläkkeellä niistä hommista! Mutta kun on terve ja treenit sujuvat, niin olohan on ihan mahtava. Toki flunssa on vain flunssa, mutta treenitauko koettelee kärsivällisyyttä ja sitähän haluaisi tietenkin heti olla kunnossa. Ja tehdä kaikkensa, ettei edes sairastuisi.

Pari viikkoa sitten kuume ei noussut, mutta oloni oli jo alkuviikosta vetämätön. Lisäksi oli nuhaa, kurkku kipeä ja aivastelua. Kurkkukipu lakkasi yllättäen lyhyeen, kun olin alkanut käyttää ColdZymeä kaksi suihkausta kerrallaan korkeintaan kuudesti vuorokaudessa. Vaikka kurkkukipu hiipui, aivastelu ja nuha sen sijaan jatkuivat. Olisi kannattanut varmaan jäädä aiemmin jo kotiin kuin vasta perjantaina. Silloin  luovutin aamupalaverin jälkeen ja siirryin kotiin päiväunille. En koskaan nuku päivällä kuin maksimissaan vartin verran, mutta nyt posotin unta yli kaksi tuntia, joka kertoo, etten ollut tosiaankaan kunnossa. Heräsin muuten silloin hirveään painajaiseen, jossa minut oli siirretty osastoltani tietokirjoista kustantamon kartonkiosastolle, jollaista ei kyllä ihan oikeassa elämässä ole olemassa! Kun unessa yritin mennä töihin, kollegani istui paikallani ja hänen oma paikkansa oli kadonnut. Huh, olipa tosi hyvä, että lähdin kotiin tuona päivänä. Viikonloppu meni vielä ihan puolitehoilla. ColdZymen lisäksi nautin tiuhaan kuumaa vettä, jossa oli inkivääriä, sitruunan mehua sekä hunajaa, lepäsin vähän väliä lukemassa kirjaa.

Toki sairastumisen ehkäisyssä kannattaa tehdä kaikkensa. Hyvä käsihygienia on vesi vanhin voitehista.
Myös ajatuksilla on merkitystä. Sairastumisen sijaan kannattaa ajatukset keskittää terveyteen ja terveenä pysymiseen.
Mieluummin tsuih kuin atshii!

ColdZyme on tosi neutraali maultaan, mikä on hyvä. Pieni raikas vivahde mentolia siinä on. Kiinnostavaa on, että se sisältää trypsiiniä, jota saadaan turskankäsittelyn sivutuotteena, mutta ei pelkoa, tuote ei millään tavalla maistu kalalle. Trypsiini juontaa juurensa siitä, että 1970-luvulla islantilainen tiedemies ja professori Jon Bragi Bjarnason, havaitsi, että erään kalanperkauslaitoksen työntekijöiden käsien iho oli epätavallisen pehmeä ja hyväkuntoinen huolimatta rankasta kalanperkaustyöstä. Bjarnasonin tutkimusryhmä pystyi osoittamaan, että tietyt kylmään sopeutuneet merieliöt sisälsivät entsyymin, jolla oli hyviä parantavia ominaisuuksia. Jatkotutkimusten ja kehityksen myötä tämä merientsyymi – kylmään sopeutunut trypsiini – on patentoitu maailmanlaajuisesti.

Tällä kerralla selvisin vajaan viikon sairastelulla. Seuraavan viikon maanantaina olin jo juoksemassa kevyttä lenkkiä ja voi pojat sentään kyllä juoksu tuntui mahtavalta. Tarkoitukseni oli juosta vain vitonen, mutta kun askel lensi niin juoksin vähän enemmän ja sainkin kasaan reilu 10 kilometriä. Olen niin kiitollinen terveydestäni ja kehostani, joka toimii tällä hetkellä niin hyvin ja tekee kaiken sen, mitä siltä toivon. Viime ja toissa vuonna flunssani kestivät kuusi viikkoa molemmilla kerroilla! Olen tosi tyytyväinen, ettei nyt ollut ohjelmassa mitään maratontautia.

Jotta terveyttä nyt piisaisi, aion pitää kiinni perusasioista. Pesen tiuhaan käsiä, vaikka pöpökammoisena myös esimerkiksi availen julkisten tilojen ovia kyynärpäällä, jalalla ja puseron hiha tai takki käden suojana. Toinen juttu, joka itselläni on ehdottoman hyvä kaikenlaisten sairastelujen ennaltaehkäisyssä, on riittävä uni ja palautuminen. Kun keho ei käy ylikierroksilla, mutta fiilis on sopivan energinen ja pirteä, tuntuu siltä, että myös taudit pysyvät paremmin loitolla. Itse sairastun helpommin usein silloin, kun stressi laukeaa. Sen takia pyrinkin tekemään kaikkeni, että vältän huonoa stressiä. Palautuminen myös työpäivien aikana onkin tärkeää!

Instagramissa julkaisen tänään (18.9.) kisan, jossa arvon neljä kappaletta ColdZyme-suihkeita. Tule siis myös sinne osallistumaan!

Terveyttä meille kaikille! Ihanaa alkanutta viikkoa!

Jenny

 

 

Pienet muutokset – niin paljon parempi elämä

Pienet muutokset – niin paljon parempi elämä

En voi lakata miettimästä sitä, miten paljon pienet muutokset ovat muuttaneet koko arkeani. Paitsi, että ne vaikuttavat kehoon, ne vaikuttavat hurjasti mieleen. Viime aikoina olen ollut kiitollinen siitä, että olen oppinut näkemään asioissa useimmiten ensin ne hyvät puolet enkä huonoja. Koska harva asiahan on mustavalkoinen. Niin monessa 

Mikä on sun hyvinvointisi minimi, jolla pärjäät?

Mikä on sun hyvinvointisi minimi, jolla pärjäät?

Tänään mietin asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä ja mahdollistavan sen, että jaksan tätä arkirumbaa ja sekalaista palapeliä. Mietin, mikä on se minimi, joka minun on tehtävä hyvinvointini eteen, jotta arki rullaa. Mikä on sun hyvinvointisi minimi, jolla pärjäät? Mitä pitäisi vähentää ja mitä lisätä? Kun on kokopäivätyö, 

Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut

Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa nähdä kaikki juoksuun liittyvät Instagram-kuvat, lukea juoksublogit, lukea juoksukirjat ja puhua juoksemisesta koko ajan? Ja sen lisäksi näkee itsensä vielä juoksemassa pitkin maita ja mantuja kuivan kesän oravaa muistuttavana pitkänmatkanjuoksijana! Mutta eikös ole hyvä nähdä itsensä mielikuvissa siellä, minne haluaa tähdätä! Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut.

Uuh, minä tiedän, vaikka tammikuussa en olisi koskaan uskonut, että niin monen vuoden viha-rakkaussuhteen laji tulee ja tempaisee minut sittenkin vielä mukaansa. Must on tullu juoksuhullu. Näinikkäästi on päässyt käymään. Eikä tätä juoksuhulluutta voi verrata aikaisempaan juoksijaminään. Tämä on jotain ihan uutta.

Kuten Candy on the Run -blogin Karkkikin totesi, ihan parasta on syödä ja puhua juoksusta! Kyllä! Kuva eiliseltä brunssilta.

Jos tammikuussa juoksu tuntui 5 kuukauden tauon ja 83 kiloisen kropan takia raskaalta ja nihkeältä, niin olenpa onnellinen, että jatkoin juoksemista. Tosin tänään viimeksi mietin, että herranjessus sentään millä ihmeen eväillä sen Tukholman maratonin juoksin, olin juossut kuitenkin kuukaudessa vain noin 50 kilsaa. No, ehkä se meni ensikertalaisen tuurilla eikä se toinenkaan mara ihan putkeen mennyt, mutta ensi vuonna on kuulkaas kovat piipussa ja aion parantaa niin kympin, puolikkaan kuin täyspitkän maratoninkin aikojani.

Uskon, että onnistun hyvinkin petraamaan aikoja, sillä nykyinen askel on useimmiten keveähkö, juoksu kulkee ja juoksu on asia, jota tykkään tehdä ja josta tykkään puhua. Eilen istuttiin puolison kanssa brunssilla ja suunniteltiin ensi vuoden kisoja, joihin aiomme osallistua. Paikat ovat jo Berliinin puolimaralle, Tukholman kokomatkalle ja Helsinki City Runin ja Trondheimin maratonin liput ovat ostoslistalla. On ihan mahtavaa, että meillä on taas yhteinen harrastus. Se tekee hyvää myös parisuhteelle.

Viime viikolla kun sairastelun takia juoksu oli jäissä, ostin uudet juoksutossut, uuden juoksupaidan, katselin ehkä jo vähän liikaa Instagramin juoksukuvia, luin juoksublogeja ja hartaasti lueskelin myös Rune Larssonin Löparglädje-kirjaa, joka on ihan mahtava. Pokkari maksoi Adlibriksessa vain kuusi euroa ja vaikka sen kansi näyttää siltä kuin kirja olisi kasaria, on se vain vuoden vanha. Larssonilla on rempseä kynä ja moneen kertaan olen nauranut ääneen kirjaa lukiessa. Löparglädje on paras juoksukirja, mitä itse olen koskaan lukenut, ei kyllä mennyt kuusi euroa hukkaan!

Ja tänään aloitin juoksulenkistä haaveilun jo aamulla, joka ei mennyt ihan putkeen. Vietyäni lapsen kouluun ja oltuani parin minuutin päässä työpaikasta, huomasin, että olin jättänyt työkoneeni himaan. Ei auttanut muuta kuin koukata kodin kautta. No, matkalla sitten fiilistelin oloani ja päätin, että illalla menen juoksemaan kevyen vitosen. Kun juoksu sitten kulki, juoksin vähän lisää ja lenkin jälkeen yllätyin iloisesti, olin juossutkin reilun kympin. En ole koskaan ennen juossut Asicsin tossuilla, mutta pakko sanoa, että jo ensimmäisellä metrillä oivalsin, että nyt ovat tossut minun makuuni. Superhyvä tuntuma juosta, askel oli kevyt ja kengät hyvin miellyttävät jalassa.

Seuraavina viikkoina aion…

  • juosta mielellään 50 k viikossa
  • juosta uusia reittejä. Larsson ei juossut koskaan samaa lenkkiä kahdesti samalla viikolla. Ihan hyvä neuvo, silloin ei pääse kyllästymään ja juoksun ilo säilyy ja kasvaa.
  • juosta tasaista ja rauhallista vauhtia ja rakentaa perusjuoksukuntoa. Intervallit ja mäkitreenit jätän myöhemmäksi.
  • juosta yksin, puolison ja kavereiden kanssa.
  • panostaa kehonhuoltoon, jotta voin juosta. Törmäsin Lidlissä hierojaani, jolle varaan ajan heti huomenna.
  • jatkaa ultramatkoista haaveilemisesta. Jos kroppa kestää, niin mikä ettei, siis vähän myöhemmin tulevaisuudessa, ehkä jotain pientä jo ensi vuonna. Olen katsellut jo sillä silmällä Ultravasania (joka ei tule onnistumaan ainakaan ensi vuonna Trondheimin maratonin takia) ja kuuden tunnin ultrajuoksua. Mutta kuten sanoin, sitten joskus, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä ensi kuussa. Sitten joskus, kun aika on kypsä.
  • kehittyä juoksijana. Uskon täysin mahdollisuuksiini oppia uutta ja oppia lisää juoksemisesta.
  • kokeilla polkujuoksua.

Ah. Mutta kuulkaas. Se on ihan sama mikä se intohimo on, olen niin onnellinen, että työnteon (kirjoittamisen) lisäksi olen löytänyt elämääni uusvanhan harrastuksen, jota rakastan (ainakin nyt) ihan täpöllä. On ihan sama, onko se intohimo huovutus, juoksu tai trooppiset linnut, pääasia on, että on joku asia, jota haluaa tehdä koko sydämellään!

Onko sulla joku sellainen harrastus, jota ilman et halua just nyt olla? Jos, niin sitten sä tiedät tunteen, eikö oo makeeta!

Jenny

Instagramissa ja Facebookissa! Tervetuloa!

Häpeä ei kestä, että siitä puhutaan

Häpeä ei kestä, että siitä puhutaan

Häpeä ei kestä sitä, että siitä puhutaan. Se saa voimaa salailusta, hiljaisuudesta ja arvostelusta, sanoo amerikkalainen Brene Brown kirjassaan Nouse vahvempana – Vaikeuksien kautta voittoon. (Viisas Elämä 2017). Tuohon Brenen kirjasta poimimaani lainiin voin vain sanoa, että amen. Kyllä, olen samaa mieltä. Ei tästä ole kauaa, kun