Metsä ja luonto ovat parasta lääkettä
Mikä on itselleni parasta lääkettä, kun stressikertoimet ovat koholla, elämä on täyteläistä ja tekemistä, niin omin pikku kätösin sovittua kuin ulkoapäinkin tulevaa, on runsaasti? No luonto, totta kai.
En tiedä onko tämä orastava keski-ikä vai mikä, mutta metsään on päästävä, merenrantakin käy ja täysosuma on molemmat. Kaupunkimetsä keskuspuistokin on passeli, mutta jos pääsee oikeaan metsään, on se arjen luksusta. Mutta kun asuu liki kaupungin keskustaa, se ei aina ole mahdollista eikä kovin helppoakaan, mutta eilen se onnistui. Pikku metsäkävely lantsareissa oli muuten parasta lääkettä maratonkoiville (kisaraporttia tulossa myöhemmin viikolla).
Olen kiitollinen, että mösjöön kautta avautui aikanaan mahdollisuus mökkeillä ulkosaaristossa. Taitaa muuten olla 10. kesä mestoilla meikäläiselle ja joka vuosi arvostan tuota luonnonrauhaa aiempaa enemmän. Saaressa hiljainen on oikeasti hiljaista ja pimeä on oikeasti pimeää. Luonnon äänet kuuluvat ja niitä jaksaisi kuunnella loputtomiin. Tuosta koneesta, johon nojailen kuvassa, lähtee varmasti meteliä, mutta kun loma koittaa, kuuluu vain linnunlaulua.
Viime kesänä otimme myös polkujuoksun haltuun saaressa ja tänä vuonna aion tehdä saman. Aion myös istua tuttuun tapaani laiturilla ja vain olla. Sattuneesta syystä kesälomani lyheni pari viikkoa (kerron pian miksi), mutta odotan jo lomaa ja vain olemista innolla, vaikka ennen sitä tapahtuu vaikka mitä.
Taas on talovanhus selvinnyt yhdestä talvesta.
Riippumattohankinta ei ollut ihan niin onnistunut kuin kuvittelimme. Mutta ehkä tuohon mahtuu aikuinenkin!
Tuolla kökötän taas kohta laiturin nokassa tuijottamassa merta ja ohi lipuvia purjeveneitä.
Kesän vehreys oli tullut aikaisin myös saaristoon.
Pakko oli poseerata kun sattui tällainen vehje olemaan hoodeilla.
Kesän lenkkipolut.
Nämä kaksi ovat kummatkin olleet saariston asukkeja vauvasta asti.
Tässä vähän fiiliksiä eiliseltä. Olen aina kuvitellut, että olen henkeen ja vereen kaupunkilainen, mutta nyt tuo metsähomma on alkanut kiehtoa aiempaa enemmän. Tiedä vielä minne tässä elämässä päätyykään. Haaveena on asua kesät saaristossa ja talvet Epsanjassa. Onko muita ”metsäläisiä” linjoilla?
Jenny
P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!
Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa
Kadehtiminen saa olon huonommaksi
Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia
Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa
Comments are closed.