Ilkeys ja kiukku ovat viestejä – niitä kannattaa kuunnella

Ilkeys ja kiukku ovat viestejä – niitä kannattaa kuunnella. Ja tämän tiedän myös omasta kokemuksesta! Tiedän senkin, että kun kuuntelee sisintään, osaa alkaa muuttaa asioita. Yksi suurimpia yli 10 vuotta jatkuneen (henkiseen) hyvinvointiini panostamisen, itsetutkiskelun, tunteisiini tutustumisen ja meditaation hyötyjä on ollut se, että en juuri enää kiihdy salamana nollasta sataan tai reagoi asioihin samantien ja vasta sitten mieti, että kannattiko toiselle avautua vai olisiko sittenkin kannattanut olla hiljaa.

En tiedä, mikä huono karma on aiheuttanut sen, että olen kuitenkin tänä syksynä saanut lukea tai kuulla muutamaan otteeseen erilaisia kiukunpurkauksia viimeksikin puolitutulta ihmiseltä. Varsinkin kirjoittaessa viestit jäävät olemaan ikuisiksi ajoiksi, mutta sekään ei aina rajoita ihmisiä toimimasta. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää, niin se vain tuntuu menevän. Elämä on tasapainottelua, mutta silti en voi kuin ihmetellä, että eihän kiukuttelusta voi tulla hyvä mieli. Toisaalta ymmärrän taas sen, mistä se voi johtua. Olen itse sortunut ihan samaan aikanaan.

Harvemmin nykyään itse toimin enää missään asiassa niin impulsiivisesti kuin joskus vuosia sitten (silloin, kun oma elämä oli kriisissä enkä voinut mitenkään hyvin), ja hyvissäkin asioissa nukun usein yön yli ja mietin rauhassa, ennen kuin lupaan mitään. Toki olen ihminen ja minäkin teen virheitä, mutta tulistuminen harvoin ratkaisee mitään asiaa tai korjaa tilannetta.

Saati sitten jos kyse on jostain negatiivisesta, silloin varsinkin pölyn kannattaa antaa laskeutua ettei tule päästetyksi suusta (tai näppikseltä) sammakoita ja sontaa. Purkauksista voi syntyä vaikka millaista sotkua ja pahaa mieltä. Mieluitenhan sellaista välttää viimeiseen asti, ja ajattelen niin, että ystävällisyys kannattaa, koska koskaan ei tiedä, mitä toinen ihminen käy läpi. Joskus toki itsekin onnistun pahoittamaan jonkun mielen – mutta usein silloin on ollut kyse jonkin sortin väärinkäsityksestä. Ja joskus ihminen vain mokaa, mutta usein anteeksipyyntö auttaa.

Miksi me sitten ollaan vihaisia?

Mutta miksi välillä on vaikeaa olla ystävällinen, rakentavasti antaa toiselle ihmiselle palautetta tai keskustella asiasta toista kuunnellen, mistä sitten olikaan kyse? Mistä vihaisuus kumpuaa, mistä se kertoo ja mitä sille voi tehdä?

Kirjoitin aiheesta useampi vuosi sitten lehtijutun, jossa psykiatrian dosentti ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma totesi muun muassa, että silloin kun ei näe vastapuolta ilmeineen ja selityksineen vaan pelkän tietokoneen ruudun, aggressiivisuus voi lehahtaa liekkeihin helpommin.

Mutta silloinkin olisi hyvä muistaa, että toisellakin osapuolella on tunteet. Erityisesti netissä vihaisuus on usein jatkuvasti näkyvillä ja tuntuu joskus loppumattomalta. Eikä aina kyse ole vieraiden ihmisten viesteistä, vaan ihan tuttujenkin. Toki välillä kyse voi olla myös ajattelemattomuudesta. Myös itselle vieras tai vaikeasti käsiteltävä asia voi pelottaa, jolloin vihaisuus saattaa näkyä herkemmin.

Mutta onko asian oltava näin? Ja toinen asia, jota olen miettinyt, onko kiltille ja ystävälliselle ihmiselle helpompi raivota, koska tietää, ettei hän koskaan käyttäytyisi samalla tavalla itseä kohtaan?

Vihaisuus voi kummuta omasta huonosta olosta

Itsekin olen ollut se lähiympäristöni raivoaja yli 10 vuotta sitten, kun voin huonosti ja oma elämä oli sekaisin. Olin pitkään joutunut elämään erittäin kuormittavassa tilanteessa jaksamiseni äärirajoilla eikä minulla ollut työkaluja käsitellä asioita, kuten nykyään onneksi on. Nykyään ei tulisi mieleen edes ristiriitatilanteessa korottaa ääntäni enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä siksi, että itsellä sattuu olemaan huono päivä. Usein se toiselle ihmiselle purkautuminen kun johtuu jostain henkilökohtaisesta syystä, kuten työpaineista, huonoista unista tai taloudellisista vaikeuksista, ei siitä toisesta ihmisestä.

Lauerma sanoi haastattelussani jotakuinkin näin, että paljon pahaa mieltä vältettäisiin sillä, että ihminen, joka on hilkulla lähettää vaikkapa veemäisen viestin, malttaisi miettiä, että jos tämä on hyvä juttu, voin tehdä tämän huomennakin. Aika auttaa usein jäsentämään sitä, onko tarpeen reagoida, vaikka itseä ärsyttää.

Kehittymismahdollisuuksia on kaikilla ja hyvä uutinen on se, että oman käytöksen muuttaminen on mahdollista. Ei välttämättä helppoa, mutta aina kannattaa yrittää. Aika harva kuitenkaan tarkoituksella haluaa kylvää huonoa fiilistä ympärilleen, ja sellainen tyyppi jää lopulta aika nopeasti yksin, vaikka ehkä juuri hän tarvitsisi kipeästi ihmisiä ympärilleen. Se, jos haluaa olla toiselle tieten tahtoen ilkeä, on viesti. Se kertoo siitä, ettei kaikki ole nyt hyvin ja on syytä pysähtymä funtsimaan, missä omassa elämässä mennään ja mitä voisi tehdä toisin.

Jos tämä on hyvä juttu, voin tehdä tämän huomennakin. 

Siinä meille kaikille aika hyvä ohjenuora, siis silloin kun kupolia alkaa kiristää.

Mahtavaa viikon alkua!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!