Arjen ei tarvitse olla selviytymistä

Kesäkuu! Aamulla käänsin helpottuneena keittiön seinäkalenteria vain nähdäkseni, että sama rumba jatkuu vielä juhannukseen asti. Jäinpä myös kiinni itselleni siitä, että kuiskasin ääneen, että huh, selviydyinpäs toukokuusta. Mitä hemmettiä? Arjen ei tarvitse olla selviytymistä. Se saa olla kivaa ja mukavaa. Elämä on ihme.

Elämä on ihme.

Huhtikuun puolivälissä kun jouduin jäämään taas freelanceriksi, en tiennyt tulevasta työtilanteesta mitään. Olen onnekas ja kiitollinen siitä, että toukokuussa töitä oli paljon. Muutenkin juhannukseen asti näyttää työtilanteen suhteen kohtuulliselta, koska heinäkuussa hommia tuskin on. Ja ei hommia tarkoittaa ei rahaa. Siispä nyt minun on tehtävä kaikki toimeksiannot, jotka minulle vain suodaan. Se tarkoittaa sitä, että välillä on enemmän kiire ja välillä ei. Se tarkoittaa freelancerin arkea, kuten moni samassa tilanteessa oleva varmaan tietää. Pelkät duunit olisivat ihan ookoo, mutta kun kirsikkana kakussa on kesäkuun lopussa kolkuttelevan teon alla olevan kirjan deadline, välillä on pysähdyttävä hengittelemään ja hyvä niin.

Elämän ei kuulu olla selviytymistä

Sitten huomasin, että tuo aamun lausahdukseni soti hyvinkin periaatteitani ja ajatusmaailmaani vastaan. Ajattelenhan nykyään vahvasti niin, ettei elämän, arjen, työnteon ja perhe-elämän kuuluisi olla selviytymistä. Jos elämäntilanne on ihan ookoo, eikä kriisejä tai massiivisia vastoinkäymisiä ole päällä, arki saa ja sen pitääkin olla mielestäni pääasiassa hyvää, onnellista ja nautinnollista. Jokainen päivä ei toki ole sellainen vaaleanpunainen hattara, se on selvä. Kaikilla on päiviä, jolloin ne tavalliset arkiset jututkin tuntuvat olevan sieltä syvältä, jopa liikaa ja elämä lyö litsaria poskelle. Kuitenkaan emme elä selviytyäksemme, vaan elämme elääksemme, kerätäksemme uusia mukavia kokemuksia ja pitääksemme arjestamme. Elämä ei ole mikään pakollinen juttu, joka pitää raahautua valittavana läpi, vaan pääosin se on hieno lahja, johon kuuluvat kaikki tunteet ja lukuisat erilaiset tilanteet. Elämä on jotain, josta ennen kaikkea olen itse kiitollinen, en kypsä siihen.

Jos elämä tuntuu vain yhdeltä selviytymistaistelulta, siinä voi käydä niin, että eläkeikä se siellä kolkuttelee, sitä on puurtanut niska limassa eikä edes oikein osannut nauttia jos nyt ei jokaisesta, niin useammista päivistä. Itse olen tehnyt paljon itsetutkiskelua, jotta niin ei kävisi. Olen tutustunut itseeni, toiveisiini ja tavoitteisiini. Pyrin elämään tyydyttävää ja täyttä arkea, näkemään hyvää huonon sijaan ja uskomaan siihen, että laituri kantaa. Mutta toki sitten kun se arki on liian täyttä, huomaa, että sitä alkaa kaivata pakopaikkaa ja vaivattomuutta. Kivaakin tekemistä voi olla liikaa.

Kun luontoa katsoo, niin todella, ihme sekin.

Joskus saamme moukarista

Mutta olen myös elänyt jakson, jossa ensin en edes voinut ajatella selviytymistä. Vasta myöhemmin iski päälle se vaihe, että huomasin, että kas, selviydyn sittenkin. Paljon myöhemmin aloin kelata, että se oli se vaikea vaihe, nyt on toinen tilanne. Huomasin, ettei minun enää tarvinnut selviytyä, eikä todellakaan lyödä selviytyjän leimaa itseeni loppuelämäkseni. Sekin voi olla monelle kuin pakopaikka. Leimaa voi käyttää hyväkseen tietyllä tapaa, ja kun on siihen verhoutunut, itsen ei edes tarvitse alkaa elää toisin. Sitä voi aina vedota tapahtuneisiin asioihin ja velloa niissä. Jos sellainen elämä tyydyttää, hyvä niin. Mutta uskon kuitenkin, että useimmat meistä haluavat elää mahdollisimman hyvää elämää huolimatta siitä, mitä ikinä onkaan tapahtunut. Itsekin ymmärsin onneksi, että olenhan niin paljon muutakin kuin noi tietyt vaikeat vuodet elämässäni. Jokainen meistä kohtaa välillä isoja, traagisia, surullisia, valtavia vastoinkäymisiä, menetyksiä, kriisejä, joista sitten ajan kanssa selviydymme kukin eri tavoin. Se ei tarkoita, että pitäisi olla selviytyjä loppuelämänsä. Jossain vaiheessa on hyvä alkaa jälleen elää. Uskaltaa antaa itselleen se lupa nauttia, eikä vain kitkuttaa ja raahautua.

Muuttaa voi vähintään asennetta

Mutta siinä vaiheessa, kun normaali arkikin alkaa tuntua siltä, että siitä pitää selviytyä sen sijaan, että nauttisi hienosta lahjasta nimeltä elämä, on tehtävä asioita eri tavalla. Silloin jokin asia arjessa kaipaa muutosta. Toki on myös ruuhkavuosia, joissa ei ole helppoa vähentää tekemistä tai muuttaa käytännön arkea, mutta uskon vahvasti siihen, että jostain voi aina nipistää. Ja aina voi ainakin muuttaa asennettaan. Kun alkaa katsoa asioita edes hitusen eri kulmasta, ihmeitä alkaa tapahtua.

Duunit, duunien ideoiminen ja tarjoaminen, kirjan tekeminen, blogin kirjoittaminen, jumppaohjaukset, perhe, ystävät, kotihommat, ihana, kiireinen ruuhkavuosien arki. Niistä on kesäkuuni tehty. Mutta juhannuksena, kun kiire hellittää ja loma alkaa, pidän huolen, ettei minun tarvitse sanoa, että selviydyinpäs kesäkuusta. Sen sijaan aion jo tältä istumalta ottaa hetken kerrallaan, edistää ja tehdä asioita hyvässä flowssa, nauttia ainakin useimmista sekunteista, keskittyä hyvinvointiini, nukkua, syödä ja urheilla, jotta jaksan.

Aion ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Jos jokin menee vikaan, etsin uuden ratkaisun, enkä keskity ongelmaan. Joka tapauksessa aion nauttia tästä lahjasta, jota elämäksi kutsutaan.
Nauti sinäkin! Kepeää keskiviikkoa!

Pysähdy, hengitä, ymmärrä.