Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa nähdä kaikki juoksuun liittyvät Instagram-kuvat, lukea juoksublogit, lukea juoksukirjat ja puhua juoksemisesta koko ajan? Ja sen lisäksi näkee itsensä vielä juoksemassa pitkin maita ja mantuja kuivan kesän oravaa muistuttavana pitkänmatkanjuoksijana! Mutta eikös ole hyvä nähdä itsensä mielikuvissa siellä, minne haluaa tähdätä! Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut.

Uuh, minä tiedän, vaikka tammikuussa en olisi koskaan uskonut, että niin monen vuoden viha-rakkaussuhteen laji tulee ja tempaisee minut sittenkin vielä mukaansa. Must on tullu juoksuhullu. Näinikkäästi on päässyt käymään. Eikä tätä juoksuhulluutta voi verrata aikaisempaan juoksijaminään. Tämä on jotain ihan uutta.

Kuten Candy on the Run -blogin Karkkikin totesi, ihan parasta on syödä ja puhua juoksusta! Kyllä! Kuva eiliseltä brunssilta.

Jos tammikuussa juoksu tuntui 5 kuukauden tauon ja 83 kiloisen kropan takia raskaalta ja nihkeältä, niin olenpa onnellinen, että jatkoin juoksemista. Tosin tänään viimeksi mietin, että herranjessus sentään millä ihmeen eväillä sen Tukholman maratonin juoksin, olin juossut kuitenkin kuukaudessa vain noin 50 kilsaa. No, ehkä se meni ensikertalaisen tuurilla eikä se toinenkaan mara ihan putkeen mennyt, mutta ensi vuonna on kuulkaas kovat piipussa ja aion parantaa niin kympin, puolikkaan kuin täyspitkän maratoninkin aikojani.

Uskon, että onnistun hyvinkin petraamaan aikoja, sillä nykyinen askel on useimmiten keveähkö, juoksu kulkee ja juoksu on asia, jota tykkään tehdä ja josta tykkään puhua. Eilen istuttiin puolison kanssa brunssilla ja suunniteltiin ensi vuoden kisoja, joihin aiomme osallistua. Paikat ovat jo Berliinin puolimaralle, Tukholman kokomatkalle ja Helsinki City Runin ja Trondheimin maratonin liput ovat ostoslistalla. On ihan mahtavaa, että meillä on taas yhteinen harrastus. Se tekee hyvää myös parisuhteelle.

Viime viikolla kun sairastelun takia juoksu oli jäissä, ostin uudet juoksutossut, uuden juoksupaidan, katselin ehkä jo vähän liikaa Instagramin juoksukuvia, luin juoksublogeja ja hartaasti lueskelin myös Rune Larssonin Löparglädje-kirjaa, joka on ihan mahtava. Pokkari maksoi Adlibriksessa vain kuusi euroa ja vaikka sen kansi näyttää siltä kuin kirja olisi kasaria, on se vain vuoden vanha. Larssonilla on rempseä kynä ja moneen kertaan olen nauranut ääneen kirjaa lukiessa. Löparglädje on paras juoksukirja, mitä itse olen koskaan lukenut, ei kyllä mennyt kuusi euroa hukkaan!

Ja tänään aloitin juoksulenkistä haaveilun jo aamulla, joka ei mennyt ihan putkeen. Vietyäni lapsen kouluun ja oltuani parin minuutin päässä työpaikasta, huomasin, että olin jättänyt työkoneeni himaan. Ei auttanut muuta kuin koukata kodin kautta. No, matkalla sitten fiilistelin oloani ja päätin, että illalla menen juoksemaan kevyen vitosen. Kun juoksu sitten kulki, juoksin vähän lisää ja lenkin jälkeen yllätyin iloisesti, olin juossutkin reilun kympin. En ole koskaan ennen juossut Asicsin tossuilla, mutta pakko sanoa, että jo ensimmäisellä metrillä oivalsin, että nyt ovat tossut minun makuuni. Superhyvä tuntuma juosta, askel oli kevyt ja kengät hyvin miellyttävät jalassa.

Seuraavina viikkoina aion…

  • juosta mielellään 50 k viikossa
  • juosta uusia reittejä. Larsson ei juossut koskaan samaa lenkkiä kahdesti samalla viikolla. Ihan hyvä neuvo, silloin ei pääse kyllästymään ja juoksun ilo säilyy ja kasvaa.
  • juosta tasaista ja rauhallista vauhtia ja rakentaa perusjuoksukuntoa. Intervallit ja mäkitreenit jätän myöhemmäksi.
  • juosta yksin, puolison ja kavereiden kanssa.
  • panostaa kehonhuoltoon, jotta voin juosta. Törmäsin Lidlissä hierojaani, jolle varaan ajan heti huomenna.
  • jatkaa ultramatkoista haaveilemisesta. Jos kroppa kestää, niin mikä ettei, siis vähän myöhemmin tulevaisuudessa, ehkä jotain pientä jo ensi vuonna. Olen katsellut jo sillä silmällä Ultravasania (joka ei tule onnistumaan ainakaan ensi vuonna Trondheimin maratonin takia) ja kuuden tunnin ultrajuoksua. Mutta kuten sanoin, sitten joskus, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä ensi kuussa. Sitten joskus, kun aika on kypsä.
  • kehittyä juoksijana. Uskon täysin mahdollisuuksiini oppia uutta ja oppia lisää juoksemisesta.
  • kokeilla polkujuoksua.

Ah. Mutta kuulkaas. Se on ihan sama mikä se intohimo on, olen niin onnellinen, että työnteon (kirjoittamisen) lisäksi olen löytänyt elämääni uusvanhan harrastuksen, jota rakastan (ainakin nyt) ihan täpöllä. On ihan sama, onko se intohimo huovutus, juoksu tai trooppiset linnut, pääasia on, että on joku asia, jota haluaa tehdä koko sydämellään!

Onko sulla joku sellainen harrastus, jota ilman et halua just nyt olla? Jos, niin sitten sä tiedät tunteen, eikö oo makeeta!

Jenny

Instagramissa ja Facebookissa! Tervetuloa!