Hyvän mielen salaisuus

Eikö olekin melkoista, että on yksi asia, joka auttaa vatutukseen, väsymykseen, pahaan mieleen, kiukkuun tai vaikkapa huonoon stressiin? Yksi asia, jota tehdessä pääkoppaa vaivaavat ongelmat usein ratkeavat kuin itsestään ja mieli muuttuu iloiseksi, olo energiseksi ja yleisfiilis yksinkertaisesti aivan mahtavaksi. Bonuksena tulee tietenkin rautainen kunto ja kivannäköinen kroppa.

Ja se asia on L I I K U N T A .

Tänään ymmärsin jälleen hyvin kirkkaasti, miten onnellinen sitä saa olla, kun pääsee urheilemaan säännöllisesti. Ja miten kiitollinen olen siitä, että olen terve ja saan taas treenata.

Nike Nike Nike, lempimerkkini! (Kuva: Nike Women)

Viime yö oli meidän valtakunnassamme niin vähäuninen, että aamun väsymys ja deadlinepaine saivat oloni tuntumaan tosi kurjalta. Kun ajoin ohjaamaan omaa bodypump-tuntiani Otaniemeen, olin tosi pahalla päällä. Minua otti päähän se, että en ollut saanut nukutuksi juuri lainkaan. Minua otti päähän myös se, että olin rähjännyt kotona väsymystäni ja jättänyt työjutun viime tippaan. Aargh. Minulla oli oikea sellainen superluuseriolo, tiedättehän.

No, tunti alkoi ja sain jopa väännettyä kasvoilleni hymyn, joka ensimmäisten minuuttien jälkeen muuttui ihan vilpittömäksi. Oikeasti! Tunnin hikoilun jälkeen salista poistui aivan eri ihminen kuin sinne oli mennyt. Purin kaiken stressini treeniin, joka on paljon järkevämpää kuin rähjääminen, joka tarttuu helposti muihin ja saa kaikkien päivän pilalle.

Treenimotivaatiota!! (Kuva: Nike Women)

Joskus ennen minulla oli tapana juoksennella pitkin Keskuspuistoa vaikka sitten iltamyöhällä. Se oli minun omaa aikaani, jolloin kelasin omia juttujani, luukutin iPodissa musaa ja nautin olostani. Joskus olin niin fiiliksissä että juoksin liian kauas, mutta aina jaksoin juosta takaisin kotiin. Jos päätäni vaivasi jokin asia, keksin lenkilläni siihen usein ratkaisun. Ikinä en palannut lenkiltä kiukkuisena.

Tajusin juuri tänään, että en ole pitkään aikaan ottanut tuollaista omaa aikaa urheilemalla. Ohjaaminen on kuitenkin työtäni, vaikka kovin rakasta sellaista onkin. Päätin tänään, että heti kun lumet sulavat, kaivan lenkkarit esiin eteisen kenkävuoresta ja otan jalat alleni. Viime vuosi oli muuten yhtä taistelua liikuntamotivaation löytämisessä. Onneksi innostus kuitenkin palasi, ja uskon, että tuolla viime vuodellakin on merkityksensä. Opin taas arvostamaan entistä enemmän kykyä liikkua ja tajuan nyt sen, ettei aina ole helppo saada itseään liikkeelle ja liikkumaan. Että kaikki meistä eivät todellakaan ole joka päivä liikkuvia jumppapirkkoja tai duracell-pupuja ja toisilla liikkumaan lähteminen on työn ja tuskan takana. Toivon, että ohjaajana voin motivoida ihmisiä tulemaan urheilemaan ja saamaan liikuntavaihteen päälle. Sillä lailla pysyväntyyppisesti siis!

Tällä viikolla treeniä onkin hurjat määrät, sillä olen ottanut omien tuntieni lisäksi sijaistuksia. Veikkaan, että sunnuntaina olen aika hiljaista tyttöä ja lihakset jumissa. Ja juu, viikon ohjelmassa on pelkkää bodypumpia ja sisäpyöräilyä. Tämän viikon annan vielä mennä tällä kaavalla, mutta ensi viikolla aion eksyä jonkun toisen ohjaajan tunnille. Haaveilen joogasta, pilateksesta, bodybalancesta, venyttelystä, kehonhuollosta…

Ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa liikkua. Se on hyvä muistaa. Kuka tahansa voi aloittaa, jos ei nyt enää ihan tänään, niin huomenna. Eikä tarvitse edes odottaa ensi maanantaihin!

Juu ei valitettavasti oo meitsin jalat (Kuva: Nike)