Itsekuri ei auta pitkälle – kärsivällisyys kyllä
Mulla ei taaskaan ollut itsekuria, joten en jaksanut muuttaa elämääni tammikuuta pidemmälle. Koko ajan pelkäsin, että itsekuri loppuu ja niin se sitten loppui, olin oikeassa. Tuhosin just 400 grammaa irtokarkkeja, totesi kaverini jotakuinkin näin tekstiviestissään, tosin vuosi sitten.
Myöhemmin kaverini sai muutosmatkansa alkuun onnistuneesti ja on yhä vauhdissa. Tosin ei itsekurin avulla.
Itsekuri-sanan voisi oikeastaan poistaa sanavarastosta, sillä ainakin omiin korviini se kuulostaa negatiiviselta. Kurilla tavoitteisiin? En usko, että millään negatiivisella voidaan saavuttaa myönteisiä tuloksia, oli kyse mistä tahansa muutostarpeesta. Tahdonvoimakin on itsekuria parempi ilmaus, vaikka silläkään tuskin niitä elämäntapoja lopullisesti muutetaan. Tahdonvoima riittää hetkeksi, ja saattaa auttaa ihmisen hölkäten maaliin maratonin viimeisillä kilometreillä, kun pää alkaa kiljua jaloille, että lakatkaa urpot juoksemasta ja kävelkää. Mutta voiko elämäntapoja muuttaa pysyvästi tahdonvoiman avulla – sitäkin epäilen kovasti. Entä jos kokeilisi lempeämpiä termejä, ja alkaisi vaikka kehittää kärsivällisyyttä?
Asioiden lempeä hyväksyminen – sitä harjoittelen itsekin lähes päivittäin. Kuva: Fabian Björk
Itse nimittäin aika pian sen oman viimeisen elämänmuutokseni alussa huomasin, että itsekurin ja tahdonvoiman sijaan kärsivällisyys on nyt se juttu, minkä täytyy parantua, jos haluan onnistua, lopettaa laihduttelun ja oikeasti muuttaa elämäntapoja sellaisiksi, että voin kaikin puolin paremmin ja jaksan enemmän. Mikä sitten auttoi lisäämään kärsivällisyyttä elämänmuutoksessa.
Ymmärrys
Ymmärrys siitä, että vaikka haluaisin, että asiat tapahtuvat hetitässänyt, ne tapahtuvat niiden omassa aikataulussa. Jonkin elämäntavan, saati sitten monien, muuttaminen on asia, joka vie aikaa. Sen kanssa pätee sama kuin vaikka vapaauinnin, pianonsoiton tai italian kielen opettelussa. Parissa kuukaudessa ei tule mestariksi, mutta saattaa ottaa alkeet haltuun. Kun alkeet ovat hallussa, sitten on vain määrätietoisesti harjoiteltava ja treenattava, kunnes uusi taito alkaa sujua.
Päivä kerrallaan eläminen
Vaikka tykkään suunnitella esimerkiksi treenejäni, lakkasin suunnittelemasta elämänmuutostani, ja suunnittelun sijaan aloin elää sitä. Tein parhaani uusien tapojen opettelussa, mutta en enää antanut deadlinen jyskyttää mielessäni, vaan päätin, että siitä tulee merkityksetön. Kyse kun oli loppuelämästäni, joten päivä, viikko tai kuukausikaan sinne tänne ei romahduttaisi suunnitelmiani. Pian huomasin, että etenin ja edistyin, vaikka sitten etanavauhtia verrattuna aiempiin painonpudotuksiini, joista yksikään ei ollut ollut kuuden vuoden aikana kestävä tai pysyvä.
Uuden kokeileminen
Jos tämä ei toiminut, sitä on turha kokeilla. Tätä en ole kokeillut, joten se voisi toimia. Nämä kaksi lausetta pidin mielessäni. Kun tekee asioita eri tavalla, saa eri lopputuloksia. Se on fakta, vaikka samalla myös empiiristä tutkimustietoa. Ne keinot, joilla olin jojotellut, sai heti unohtaa, koska ne eivät olleet tuoneet toivottua lopputulosta. Ne keinot, joita en ollut malttanut, jaksanut tai viitsinyt kokeilla, ne olivat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Enpä olisi esimerkiksi uskonut, että niin yksinkertaiset asiat, kuten kunnollisen aamupalan ja lounaan syöminen saivat jatkuvan iltaravaamisen jääkaapilla rauhoittumaan. Huomasin, että en ollutkaan iltasyöpöttelijä, vaan päivän tärkeimmät ateriani olivat aamupala ja lounas.
Nyt on näin
Asioiden hyväksyminen. Sen sijaan, että olisin ollut itselleni raivona, että olin taas siinä tilanteessa, että jouduin miettimään painonpudotusta, sanoin vain, että hyvä on, tilanne on taas tämä, voi minua ja tästä lähdetään sitten oikeasti muutoksen polulle, viimeistä kertaa elämässä, eikös niin rakas. Nyt oli näin, ja sitten taas toisin. Kuten kirjoitin ylempänä, mikään negatiivinen ei johda myönteiseen lopputulokseen. Vihalla ja raivolla ei saavuteta mitään hyvää, rakkaudella kyllä.
Aluksi kärsivällisyys oli loppua muutamaan otteeseen, mutta silloin muistutin itseäni jostain menneestä tapahtumasta, jossa olin tarvinnut nimenomaan kärsivällisyyttä. Tapahtumasta, joka oli vaatinut aikaa ja paneutumista, sitkeyttä ja tekemistä, mutta jonka kanssa määrätietoinen puuhastelu oli kannattanut. Pidin mielessäni onnistumiset enkä antanut energiaa epäonnistumisille, paitsi sen verran, että olin kiitollinen siitä, että ne olivat opettaneet itselleni sen, mikä ei toiminut itselläni.
Ja tässä ollaan. Kiloakaan en ole vielä saanut takaisin noista pudotetusta parista kymmenestä, sillä tällä kertaa en palannut niihin elämäntapoihin, jotka olivat minut lihottaneetkin, vaan muutin niitä. Kärsivällisyydellä.
Herääkö ajatuksia? Mahtavaa viikonloppua!
Jenny
p
Mikä sulla oli se YKKÖSjuttu, johon et palannut takaisin? Osaatko sanoa mikä se on? On kyllä mahtavaa jos saa elämäntapansa muutettua niin, ettei kilokaan palaa.
Mua ärsyttää se, että tiedän mikä keino mulla toimii painon pudottamiseen, mutta karkista luopuminen vähän niinku tökkää välillä tai tällä hetkellä usein. Tuntuu hyödyttömältä syödä oikein, kun vetää suklaata sit kuitenkin. JA toki tiedän. että se on hyvä, että edes syön terveellisesti muilta osin.
MIllä hitolla sokerikoukun saa katkaistua?
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos p kommentista. Ei ehkä oo vain yhtä ykkösjuttua, koska niin moni asia muuttui, mutta sanoisin, että yks ykkösjuttu vois olla se, että aloin syödä säännöllisesti. Koska en oo koskaan nälissäni, ei tule tyhjennettyä jääkaappia kerralla tai vedettyä keksipakettia napaan. Kyllä mulla oli suurin syy siihen huonosti syömiseen se, että mulla oli nälkä, koska söin ihan päin prinkkalaa usein silloin, kun olisi pitänyt syödä kunnollinen aamupala, lounas ja välipala.
Toki annoskoot pienenivät, mutta se riippuu niin siitä, mitä syö. Syön usein salaattia lounaaksi ja sitähän saa mättää isonkin annoksen.
Kyllä mäkin syön karkkia ja pullaa ja runebergintorttuja ja välillä kaikkia noita samana päivänä (kuten viime lauantaina). Mutta usein syön sokeria vain viikonloppuisin, harvemmin arkisin. Kun se täyskielto minkään kanssa vain ei sovi mulle. Mut ymmärrän ton sokerikoukun. Varsinkin itseni tekee mieli makeaa silloin, kun on pimeää ja kylmää ja synkkää. Mut siitäkin on tullut tapa, etten oikeastaan arkisin syö makeita herkkuja.