Mitä pyytäisit, jos mikään ei olisi mahdotonta?
Mitä sinä pyytäisit, jos mikään ei olisi mahdotonta?
Itse ajattelin taas eilen tätä klassista kysymystä. Tulin siihen tulokseen, että vaikka minulla useimmiten onkin pari riviä vetämässä, en oikeasti tarvitse lottovoittoja enkä lisää tavaraa. Toki rahalla voisin tehdä hyvää ja pelastaa maailmaa.
Nämä vielä sinnittelevät pihamaalla.
Toki toivoisin rauhaa ja tasapainoa kaikille ihmisille. Pyytäisin myös itselleni lisää malttia ymmärtää maailmaa. Pyytäisin lisää viisautta olla rohkea ja elää elämää sitä pelkäämättä. Toivoisin kykyä todella nähdä sen, mikä arjessa on merkityksellistä.
Ennen olisin pyytänyt enemmän
Joskus ennen olisin pyytänyt vaikka mitä, enemmänkin ja jopa loputtomasti enkä sittenkään olisi ehkä ollut tyytyväinen saati onnellinen, mutta nyt huomasin jotain yllättävää. Huomasin, että esimerkiksi jatkuvasta töihin liittyvästä epävarmuudesta huolimatta olen todella tyytyväinen tässä ja nyt, näiden ihmisten ja asioiden kanssa, juuri siellä missä olen, tässä elämäntilanteessa. Luotan vahvasti, että elämä kantaa, vaikkei kolmen viikon päässä ole sovittuna yhtään keikkaa.
Kuulostaako se kummalliselta? Ainahan moni asia voisi olla paremmin. Aina voisi olla enemmän rahaa, isompi asunto, hienompi auto, täydellisempi titteli, mallikelpoisempi vartalo, vilkkaampi sosiaalinen elämä, enemmän mainetta, mammonaa ja matkoja, merinäköala ja kallis kello laukusta puhumattakaan.
Mutta sitten kun huomaa, että onkin vallan tyytyväinen näin, siinä ihan tavallisessa arjessa, kaikkien niiden elämän epäkohtien kanssa: se palkitsee enemmän kuin yksikään materialistinen asia. Sitä vain on tyytyväinen sen oman elämänhistorian ja menneiden vaikeuksienkin kanssa, tietämättömänä tulevaisuuden kuvioista.
Seuraavaksi mietin, kestikö tässä tosiaan yhdeksän vuotta, että pääsin tähän pisteeseen. Ja sitten seuraavaksi mietin totta kai, että ei kai tämä tunne häviä, ihminen kun olen. Ihan varmasti häviää ja välillä joutuu uppeluksiin, sillä kaikki muuttuu, elämä ja tunnetilat. Mikään ei ole ikuista.
Hyvin jaksavat, kaunokaiset.
Olen oppinut arvostamaan oikeita asioita
Entä voisiko tällainen hetkellinen harmonia, täyteläisen tyytyväisyyden kokemus näillä nykyisillä eväillä jotka minulla on, kertoa siitä, ettei minulla ole riittävästi kunnianhimoa? Että toki pitäisi tavoitella ainakin vähän enemmän ja mieluiten lisää koko ajan heti tässä nyt.
Toki minulla on haaveita ja unelmia. Itse asiassa ajattelin pyhittää yhden uuden muistivihkoni tavoitteilleni. Jälkikäteen on nimittäin hauska lukea, että se, mitä on toivonut, onkin toteutunut. Sitäkään kun ei aina huomaa ja yhtäkkiä pitää niitä toteutuneita toiveita itsestäänselvinä. Ei muistaa aikaa, kun ehkä rukoili, että ne toteutuisivat.
Eli haaveita ja tavoitteita on, mutta nämä fiilikseni kertovatkin enemmän siitä, että oikeiden asioiden arvostamisesta on tullut arkea. Muistan ne useimmiten, tuskin silti aina, ilman että itseäni joudun muistuttamaan niistä. Arvostan niitä pieniä suuria arkisia juttuja tässä ja nyt, en enää vasta sitten, kun on tapahtunut menetyksiä.
Minulla on unelmia ja saa ollakin, ne ovat erityisesti niiden ankeiden hetkien polttoainetta. Mutta unelmista ei saa tulla itseisarvoa, miksi elää. Ne elämän merkittävimmät asiat ovat ihan muualla. Mutta hyvä uutinen on se, että niitä merkittäviä asioita on ihan kaikkialla.
Syksy parhaimmillaan.
Arjen harmonian voi löytää, vaikka elämä repii ja riepottaa
Mutta niiden asioiden huomaaminen vaatii oikeaa asennetta. Se vaatii myös sitä, että haluat ottaa vastuun elämästäsi, arjestasi ja onnellisuudestasi. On ihan yhtä tyhjän kanssa lukea blogia, kirjaa tai matkustaa Balille retriittiin, jos ei ole valmis tekemään töitä ja ottamaan työkaluja mukaan siihen joka päiväiseen arkeen.
Mutta vaikka arki välillä kaatuu niskaan ja joskus matto vedetään jalkojen alta täysin, elämä repii ja riepottaa, silti arjen harmonia on mahdollista löytää, kun vain pysähtyy arvostamaan tätä kaikkea.
Luin joskus Veikkauksen tiedotteesta, että suomalainen on onnellisimmillaan lauantaisin klo 18–21. Luin myös, että lauantai on kuin minijoulu. Se ladataan odotuksilla, ja jos ne eivät täyty, niin ah niitä paineita, stressiä ja riitoja. Suomalainen on kuulemma ihan onnellinen myös lauantaiaamuisin, kun saa heräillä rauhassa ja nauttia kiireetöntä aamupalaa. Mutta klo 12 onnellisuus laskee, koska kotityöt ja ruokakauppa!
Mutta entä jos olisi onnellinen muutenkin kuin vain lauantaisin? Kun oivaltaa sen, ettei onnellisuutta voi oikein erotella, on jo pitkällä. Ei voi haluta pelkkää hyvää ja pyrkiä tukahduttamaan huonoa. Onnellisuutta on kaikki tämä, myös se ruokakauppa, kotityöt, valvovat ja kiukuttelevat lapset, sanaharkka puolison kanssa, Kehä ykkösen loputon ruuhka, ovenkarmiin lyöty sininen varvas, jonnekin kadonnut kotiavain ja ystävä, joka tekee oharit kolmatta kertaa.
Erityisesti jos saa elellä ilman isompia murheita, siinä on jo syytä onneen, mutta kenelle sellainen riittää? Myös niiden murheiden rinnalla voi olla onnellinen, jos jaksaa. Viimeistään sitten, kun taas haluaa ja uskaltaa valita niin, kuten itsekin aikanaan tein.
Mitä sinä pyytäisit, jos mikään ei olisi mahdotonta?
Haastan sinut miettimään pari asiaa:
Mistä sinun pitää luopua ja mitä lisätä, jotta se 24/7 arki tuntuisi pääosin miellyttävältä, onnelliselta ja tyydyttävältä? Joka hetki ei voi olla ruusunpunaa, mutta useimmat kyllä.
Mitä sinä pyytäisit, jos mikään ei olisi mahdotonta?
Ihanaa lauantaita!
Niin on nättiä.
Lue myös:
Johanna
Tämä osui jo otsikoltaan, koska eilisillan Vain elämää jälkeen päässäni on soinut ”yhtenä iltana ei olis historiaa, yhtenä iltana alusta vois aloittaa”. Ensin itkin sen kuultuani, se osui niin. Tänä aamuna kuitenkin oivalsin, että minä päätän, miten historiani vaikuttaa. Sen ei tarvitse vaikuttaa! Voin ottaa vain ne asiat, jotka haluan mukaani uuteen vaiheeseeni! En ole kahleissa, jos en ajattele olevani. Alusta voi aloittaa! Ja siitä pääsinkin miettimään, mitä minä haluan mukaani ja mitä haluan luoda elämääni tulevaisuudessa.
Ja nyt sitten sinä kysyt, mitä haluaisin, jos mikään ei olisi mahdotonta. Minä haluan uuden alun ilman historiani taakkaa ja se ei ole mahdotonta – pitää vain antaa itselleni lupa päästää irti. Ja siinä olen jo pitkällä 🙂
Tiia
Niin kauan, kuin lottovoitto on haave, se on ihan yes, mutta sen toteutuminen, pelottaa ajatellakin. En muuten edes lottoa. 😉 Uskon, että lottovoiton mukana tulisi paljon lieveilmiöitä ja luinkin erään haastattelun lottovoittajasta, joka sai pettyä ihmisiin. Tosin itse jaksan uskoa, että olen niin mahtavat jyvät itselleni ystäviksi valikoinut, ettei mikään muuttuisi. <3
Toivoisin, ettei tyttäreni joutuisi kokemaan enää uutta sydänleikkausta, että toinen tytär selviäisi erittäin rankasta murrosiän kriisistä ja löytäisi vanhat ystävänsä uudelleen. Toivoisin, että poikamme löytäisi armeijan jälkeen oman paikkansa ja vanhin tytär onkin tällä hetkellä niin happy, että samaa toivon kaikille lapsille. Toivon myös, että miehen kanssa saisimme nauttia terveinä eläkepäivistä. Että myös nuo meidän eläinreppanat ja sokeritautinen kissamme Onnikin saisi elää vielä pitkään.
Kun kaiken turhan siivoa pois, jää vain terveys ja hyvä olo ja toki kovaakin arvoa, että lompakossa olisi riittävästi, ettei rahaa tarvitse murehtia.
Minä olen sitten todella koukussa sun blogiin. Oli kohtalo, että tavattiin risteilyllä. <3
Iloa viikonloppuun!
Jenny Belitz-Henriksson
Kiitos Johanna hienosta kommentistasi, uusi alku ilman historian taakkaa ei todellakaan ole mahdotonta, vaan erittäin mahdollista. Ja itse jo kiteytitkin sen, että pitää antaa itselle lupa päästää irti. Ja hienoa siinä on se, että voit tehdä sen vaikka tältä istumalta, vaikka sellainen toki pitkä prosessi voi olla. Se on tärkeää, että lähtee sille tielle ja on sillä matkalla, kaikki on hyvin jo nyt.
Mahtavaa sunnuntaipäivää sinulle <3
Jenny Belitz-Henriksson
Kiitos Tiia kommentistasi! Ihania, koskettavia toiveita ja kaikki täysin mahdollisia <3
Ja eikö ole mahtavaa, ettei elämästä koskaan tiedä, kenet tapaa ja missä. Ja mitä näistä kohtaamisista voi syntyäkään!
Huippua sunnuntaita sinulle ja perheellesi!