Miten jaksaa maailmaa, joka on hyvän lisäksi myös paha

Miten jaksaa maailmaa, joka on hyvän lisäksi myös paha. Ehkä niin, että keskittyy siihen ensimmäiseen eli hyvyyteen ja pitää sen päällimmäisenä mielessä, eikä anna pahan päästä voitolle. Ehkä niin, että muistaa myös pahoina hetkinä, että hyvyyttä on paljon. Myös kantarellit ja juokseminen saattavat toimia!

Viime loppuviikon tapahtumien jälkeen ei huvittanut oikein edes kirjoittaa mitään. Oli niin helppo upottautua murehtimaan, olemaan huolissaan, surullinen ja ahdistunut maailmasta, jossa elämme. Mietin paljon sitä, miten jaksaa maailmaa, joka tuntuu välillä niin kestämättömän kovalta ja rakkaudettomalta. Mietin, miten sietää maailmaa, jossa kaiken hyvän lisäksi tapahtuu myös paljon pahaa. Mietin, miten säilyttää luottamus ja usko parempaan, kun tuntuu, että se on mahdotonta. Että aina, kun uskoa hyvään saa vahvistettua, tulee jokin tragedia, joka taas vetää mattoa jalkojen alta ja pelottaa ihmisiä.

Valitettavasti en keksinyt mitään uusia ratkaisuja.

Huomasin kuitenkin, että jatkuva nettiuutisesta toiseen surffaaminen ei tehnyt hyvää omalle ololleni. Lopulta uutisissa sanottiin aika vähän mitään uutta. Mitä dramaattisempi oli otsikointi, sitä vähemmän itse jutussa kerrottiin. Kun olin kesälomalla, en lukenut lainkaan nettiuutisia. Huomasin silloin, että oma fiilis oli paljon parempi, kun en tiennyt jokaisesta kauheudesta. Toki on hyvä olla ajantasalla, mutta koko maailman tuskaa ei tarvitse yhden ihmisen ottaa harteilleen. Itseä voi myös suojella sillä, ettei tiedä ihan kaikkea. En usko, että klikkailu ees taas auttaa ketään. Paljon parempi on miettiä konkreettisia tekoja, mitä voi tehdä oikeasti ja aloittaa voi siitä itsen läheltä, tutuista tai tuntemattomista.

Kun ajatuksissa pyörii liikaa asioita, kannattaa myös tehdä asioita, jotka saavat itsen paremmalle mielelle. Itse vietin lauantaina pari tuntia aikaa metsässä, ihan yksin, vesisateessa. Samoilin ees taas ja poimin mustikoita ja keräsin sieniä. Kuuntelin luonnon ääniä, kuuntelin sen hiljaisuutta, jalkojeni alla rasahtelevia oksia, lintuja, vesipisaroiden putoamista pehmeälle sammaleelle. Voi sitä iloa, kun maassa pilkisti jotain kellertävän oranssia!

Perjantai-iltana menin juoksemaan. Juoksin välillä niin kovaa, etten olisi siinä hetkessä kovempaa voinut pinkoa. Se, kun sai rasittaa itseään fyysisesti, oli ihan paras lahja, minkä itselleni saatoin siinä hetkessä antaa. Fyysinen tekeminen saa usein itselläni pääkopassa vellovan ajatuskelan katkeamaan. Lenkin jälkeen oli paljon, paljon parempi olo.

Mietin sitäkin, että on ihan sama, mitä itse ajattelen tai teen, koska en voi kuitenkaan teoillani tai ajatuksillani lopettaa maailman pahuuksia. Sitten taas muistin, että jokainen tekee juuri sen verran kuin sillä hetkellä ja niillä eväillä pystyy ja jaksaa. Ja että niillä pienilläkin teoilla on merkitystä. Sillä pienimmälläkin teolla tai sanalla voi pelastaa jonkun päivän. Ei kaikkien, mutta jonkun. Sekin jo riittää.

 

Ajattelin, että on parempi keskittyä hyvään ja kaikkeen siihen myönteiseen, mikä on samaan aikaan pahan kanssa ja tulee aina olemaankin. Se, että on myönteinen ja elää plussan puolella ei tarkoita sitä, että kieltäisi ongelmat, olisi naiivi tai elelisi jossakin vaaleanpunaisessa vaahtokarkkikuplassa. Se, että keskittyy hyvään, tekee elämästä kuitenkin huomattavasti mukavampaa kuin se, että keskittyy huonoon. Ja kun oma elämä tuntuu hyvältä ja on mukavaa, säteilee sitä samaa oloa ja fiilistä ympäristöön, ja se tarttuu. Ja niin on myös päinvastoin. Kun elämä tuntuu pahalta ja keskittyy vain kauheuteen, sitä samaa oloa ja fiilistä säteilee ympäristöönsä. Se tarttuu myös eikä ainakaan paranna tilannetta.

Lopulta huomasin, että on aika paljon, mitä minä tai kuka tahansa yksi ihminen voi tehdä. Voimme elää niin, että itsellä on hyvä olo ja että muilla on hyvä olo. Aina voimme olla ystävällisiä, auttaa oman jaksamisemme mukaan, keskittyä hyvään, keskittyä ongelmien märehtimisen sijaan löytämään ratkaisuja.

Kun mietin omia muutaman päivän fiiliksiäni, muistin senkin, ettei aina jaksa olla vahva ja myönteinen. Se on ihan inhimillistä. Mutta silti aina pari päivää ahdisteltuani huomaan, että oma juttuni on kuitenkin se, että haluan uskoa ja toivoa, että parempaa ja hyvää on olemassa ja sitä on paljon enemmän kuin huonoa ja pahaa. Ja haluan myös omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, että parempaa ja hyvää on, ja se on se, mikä tarttuu, ei pelko, epätoivo, ahdistus tai viha.

Pahaa ei saa pois, mutta hyvää voi lisätä.

Lisätään hyvää.

Mukavaa viikkoa sulle,

Jenny