Pitäisikö taas kisata ja raastaa? – Jo pitkään on tullut köpöteltyä mukavuusalueella
Monilla on kisaviikonloppu puolivälissä ja ”koko Instagramini” on tai on ollut niin Tallinnassa, Vuokatissa, Nuuksiossa, Tukholmassa kuin ties missä. Jos viikolla aloin jo itsekin hetken mielijohteesta googlata, mihin juoksukisaan olisi kiva osallistua, laitoin samantien itselleni jäitä hattuun. Vaikka kisaankin täysin omaksi ilokseni ja siksi, että erilaisissa juoksutapahtumissa on mahtava tunnelma ja niissä tapaa kivoja ihmisiä, en viime aikoina ole kiinnostunut parantamaan (hitaita) aikojani. Miksi sitten mennä tapahtumaan juoksemaan, kun sen saman lenkin voi juosta yksinkin (ilmaiseksi)? Silti saan toisten kisahuumasta ihan tosi paljon inspiraatiota, ja huomaan, että sisälläni kaivertaa pieni ajatus: pitäisikö minunkin taas. Olisihan se mahtavaa ylittää itseään ja jopa ehkä sittenkin parantaa omia suorituksia.
Miksi haluan osallistua?
Tutkailen siis tässä omia motiivejani osallistua, sillä kisaamishalun pitää lähteä siitä, että löytyy jotain kiinnostavaa, mihin haluaa osallistua. Mutta siitä, että kaikki muut tuntuvat kisaavan koko ajan tulee joskus ihan minipaineita ja jonain heikkona hetkenä alkaa miettiä, voiko itseään kutsua juoksijaksi ollenkaan, jos ei jatkuvasti kisaile ja halua parantaa aikojaan. Aargh.
Joskus toivon, että olisin ihminen, joka ei analysoisi kaikkea niin tarkasti, vaan menisi enemmän flown mukana ja tekisi, mitä huvittaa. Onneksi tiedän, että osaan myös jälkimmäisen, joten ehkä vain lakkaan pohtimasta ja pyrin saamaan rentouden tähän juoksuasiaankin. Usein asiat ratkeavat parhain päin sillä, että nostaa kädet ylös ja sanoo, että hyvä on, olen valmis ottamaan vastaan sen, mikä on tulossa, eikä ponnistele liikaa itse vastauksen löytääkseen.
Tärkeintä on kuitenkin ilo ja into! Viikko sitten oli vielä ihan kesä!
Pitäisikö olla kunnianhimoisempi?
Mutta koska nyt pääsin tähän analysoinnin makuun ja haluan olla rehellinen siitä, miten turhanpäiväiset asiat pääkopassani välillä pyörivät, mietin sitä, pitäisikö minun olla juoksijana kunnianhimoisempi? Pitäisikö asettaa itselleni taas edes jotain aikatavoitteita vai ehkäpä jopa kovia sellaisia ja katsoa, mihin omat paukut riittävät?
Tiedän, että minussa on potentiaalia paljonkin, mutta ikävä kyllä toissa kesän jalan murtuman jälkeen olen juoksennellut lähes vain mukavuusalueella. On ollut vaikea haastaa itseään raastamaan, koska kivempi on ollut hölkötellä siellä omassa kuplassa. Eikä toisaalta ihme, sillä 1,5 vuoden sisään mahtuvat kova influenssa ja sen jälkivaivat, jalkapöydän murtuma ja alle kahdenkympin ferritiini. Tuntuu, että juoksujumalat ovat olleet sitä vastaan, että saisin treenata kovemmin.
Kun silloin aiemmin palasin juoksun pariin tavoitteellisemmin kuin vuosikausiin, olivat ajat yhtäkkiä tärkeitä itselleni. Halusin parantaa ihan kaikkia aikojani ja myös tein töitä sen eteen. Liikunnanohjausvuosina (kun ohjasin sen 10–15 tuntia viikossa) sen sijaan taas osallistuin vain harvakseltaan juoksutapahtumiin ja lenkkeilin sen, minkä ehdin ja jaksoin ohjausten lomassa.
Ensimmäisten maratonien jälkeen iski ultrakuume ja tuo Tukholman saariultra, johon toissa kesänä osallistuin, on heittämättä hirvein mutta samalla ihanin juoksukokemukseni. 75 kilometriä 7 tunnissa ja 34 minuutissa asvalttia, sorateitä ja polkuja, saarten välithän menimme laivalla. Paitsi että siihen treenaaminen oli hauskaa, itse suoritus oli sellainen, että se nosti (juoksijan?) itsetuntoani ihan hurjasti. Jotain tuollaista mukavuusalueen ulkopuolella olemista vähän jo kaipaan!
Ehkä nyt vain lopetan tämän analysoimisen, jatkan treenejäni ja katson, jos jokin kiva pikku kisa löytyy vielä tälle vuodelle. Koska se, että aloin alkuviikosta googlailla kisoja, ei johtunut siitä, että kaikki muutkin kisaavat, vaan joku pieni innostus heräsi ihan itsestään, mikä toisaalta tuntui aivan ihanalta! Peruskestävyyttä on tullut rakennettua sen verran, että mielelläni alan palata myös kovempien treenien pariin köpöttelyn lomassa ja innolla katson, miten ne kuntooni vaikuttavat ja millaisia tuloksia ne tuovat. Kehittymisen huomaaminen missä tahansa asiassa oli kyse sitten juoksusta tai työnteosta, on mahtavaa.
Mites sun juoksut? Itselläni on tänään tiedossa sunnuntaipitkis, odotan jo innolla! Ja se intohan on kuitenkin se pääasia, on tärkeää, ettei se pääse hukkumaan.
Jenny
P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3
Mirveli
Hei jos haluat haastaa itseäsi niin mites ah, niin tuttu ryhmäliikunta? Ootko testannut jo esimerkiksi TRIB3:n HIIT-treenit? Itse ainakin pääsen ylittämään itseni ryhmässä ja ohjaajan kannustaessa vieressä. Tuolla yksi osio tehdään juoksumatolla ja muutenkin varmasti juoksua tukevaa treeniä, suosittelen, käy kokeilemassa!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Moikka ja kiitos kommentista Mirveli!
Ryhmäliikuntaa tuli ohjattua 20 vuotta,joten ihan hirveä hinku tunneille muiden ohjaukseen ei ole 🙂 Mutta tosiaan, kävin viime talvena testaamassa tuon TRIB3:n hiitin ja se oli kyllä tosi hyvä. Joten kiitos muistutuksesta, voisinpa mennä uudestaankin, siellä tosiaan sai pistää itsensä likoon ja se oli kyllä superhauskaa! Mä tykkäsin ihan tosi paljon siitä juoksumatto-osiosta! Se oli mahtava. Taidankin buukata tunnin saman tien 🙂