Toukokuun ensimmäinen tuntuu kuin uudelta alulta
Vaikka ajattelen, että asioita voi muuttaa vain tässä hetkessä, ei siis menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, rakastan uusia alkuja. Ja toukokuun ensimmäinen tuntuu kuin uudelta alulta, minun matkaltani kohti tulevia tavoitteita ja unelmia, jotka eivät jätä rauhaan. Miten sitä ihminen voikaan herätä yhtenä aamuna ja nähdä kaiken sen arjen kiireen, stressin ja kaaoksen läpi ja ymmärtää, että ne ovat, mutta niihin ei tarvitse takertua?
Toukokuun ensimmäinen toi mukanaan ymmärryksen siitä, että olen elänyt enemmän pelosta käsin kuin rakkaudesta. Olen enemmän pelännyt kuin luottanut asioiden järjestyvän. Olen nähnyt itseni epäonnistumassa onnistumisen sijaan. Tietyistä asioista olen ihan itse kehitellyt omassa päässäni kolmemetrisen esteen, ja sen sijaan, että olisin nähnyt itseni kiipeämässä sulavasti esteen yli, olen nähnyt itseni juoksemassa estettä päin kerta toisensa jälkeen. PAM!
Oikeastaan tämä kaikki alkoi jo viime kesänä, enkä missään vaiheessa oikein saanut itseluottamustani takaisin. Se taas johti siihen, että minusta tuntui kuin olisin tarponut samassa upottavassa suossa enkä päässyt eteenpäin sinne, minkä koen olevani minun paikkani. Minusta oli kuin salaa tullut odottaja, joka ajatteli arkeaan sitten kun tai ehkä enemmänkin vielä sitten jos. Jos taas luisun sinne pelon puolelle, aion kysyä itseltäni, mitä rakkaus tekisi.
Ja vaikka olen tiennyt jo pitkään sen, että vaikka asioita haluaa muuttaa, kulloiseenkin tilanteeseen kannattaa olla tyytyväinen. Tässäkin olen paikoin epäonnistunut erityisesti tänä keväänä. Mutta jos emme nauti elämästämme juuri nyt, tuskin nautimme siitä silloinkaan, kun olosuhteet muuttuvat kuinka suotuisiksi. Kyky nauttia elämästä riippuu paljon myös siitä, millaisena oman elämän ottaa. Kyse on valinnoista. Omista valinnoista. En voi sanoa, että olisin jaksanut valita kovinkaan myönteisesti joka hetki. Mutta nyt tuntuu erilaiselta. Pidän tämän fiiliksen!
Vaikka en ole siellä, missä haluan olla, onnellisuus ja tyytyväisyys ovat läsnä arjessa, tässä tavallisessa ja tasapaksussa. Se on läsnä, kun tarkistan matikanläksyjä, paistan kalapuikkoja, imuroin neljännen kerran samalla viikolla tai kun haluan hetken rauhan ja piiloudun vessaan surffaamaan somessa. Onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen ei tarvita mitään enempää tai mitään lisää tässäkään hetkessä.
Vaikka tavoitteissa on hyvä käydä läpi myös lopputulosta ja pitää siitä kirkas visio mielessä, tärkeää on nauttia matkanteosta, ja se on asia, joka itseltäni on päässyt unohtumaan viime kuukausina. Itse aion nyt nauttia joka päiväisestä tekemisestä, hedelmien aika kyllä koittaa. Jos vain puurtaa ja pakertaa eikä osaa olla tässä hetkessä saati nauttia siitä, voi myöhemmin iskeä fiilis, että elämä on mennyt ohi. Ja lopulta se lopputuloksen tavoittaminenkin menee aina ohi nopeasti. Vaikka ei tiedä lopputulosta, voi nauttia. Vaikka lopulta mikään ei ole kontrollissa, voi nauttia. Kun ei mieti jatkuvasti, miten asioiden pitäisi olla, tämä hetki tekoineen ja ajatuksineen on kuin kanankakkaa kaikelle tulevalle.
Kun aamulla avasin Pinterestin, näin ensimmäisenä tämän: Grateful for where I’m at, excited about where I’m going.
Ei lisättävää!
Ihanaa toukokuun ensimmäistä,
Jenny
P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!
Kadehtiminen saa olon huonommaksi
Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia
Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa
Peppi
Kiitos tästä postauksesta! Hyvä muistutus että ei pidä elää sitten kun / sitten jos -elämää. Tarvon itse tällä hetkellä kaameassa univelassa, 8kk vauva herättelee pitkin yötä ja puoli vuotta menty tuskaisissa tunnelmissa. Sorrun koko ajan ajattelemaan että sitten kun taas saan nukkua… Kun pitäisi kai yrittää löytää ne ilot ihan tästä kuluvasta hetkestä. Todellinen elämänkouluhaaste siis meneillään, huoh.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Peppi kommentista! Voi ei, mä muistan tuon vaiheen. Meillähän tuo kuopus herätteli ensimmäiset pari vuottaan tiuhaa tahtia ja univelka oli melkoinen. Silloin en jotenkin pystynyt asiaa hyväksymään, ja vasta jälkikäteen ymmärsin sen, että jos olisin yrittänyt suhtautua siihen asiaan Nyt on näin -asenteella ja hyväksynyt, että uni on katkonaista ja herätyksiä tulee, ja se vaihe loppuu sitten kun loppuu, olisin päässyt henkisesti vähemmällä.
Lähetän teille kasapäin unihiekkaa ja kärsivällisyyttä! Kaikki muuttuu lopulta, mikään ei kestä ikuisesti, vaikkei se aina siinä hetkessä lohduta.