Hyvä elämä

Tunne kertoo

Nyt on jo pari kolme viikkoa menty kohtalaisen haipakkaa, mutta hommat ovat hanskassa. Minulla on luottavainen tunne. Koen oloni turvalliseksi. Teen sitä, mitä haluan tehdä. Olen iloinen, että palveluksiani halutaan. Itse asiassa paitsi että olen painanut hommia, olen ottanut näistä päivistä kaiken irti. Kiireellisempi jakso kun on oivallinen ajankohta tutkiskella itseä: mitä ajattelen, miten toimin ja miten annan ulkoisen vaikuttaa sisäiseen itseeni ja ennen kaikkea miltä minusta tuntuu, juuri nyt? Aina kun löytyy niitä vaihtoehtoja. Voin joko antautua stressille tai keskittyä asioiden hoitamiseen ja vaikka sitten hengittämiseen tai sitten voin valita tehdä hieman vähemmän. Ja kas, taas sekin on nähty, mitä vähemmän stressaan, sitä paremmin asiat sujuvat. Mitä enemmän vain yksinkertaisesti teen, sitä vähemmän edes ehdin stressata. Kun vastaan tulee este, katson, pääsenkö sen ali, yli vai posotanko suorilla läpi. Aina ratkaisu on löytynyt, ja uskoakseni vieläpä paras mahdollinen juuri siinä tilanteessa. Toki mikä tahansa este on hidaste, mutta kun uskoo omaan voimaansa, omaan kykyynsä tuottaa asian ratkaisemiseksi tarvittava energia ja ennen kaikkea uskoo omaan riittävyyteensä, hätää ei ole.

Pienestä haipakasta huolimatta olen välttänyt kiireen lausumista ääneen, juu kyllä, vaikka siitä nyt kirjoitankin. Olen joskus aiemminkin postannut siitä, miten helposti sitä jonkun toisen kysellessä kuulumisia alkaa avautua kaikista maailman epäkohdista, niistä aina itseä läheltä koskettavista ihan globaaleihin pulmiin asti. Asiat eivät kuitenkaan korjaannu niitä voivottelemalla, vaan enemmänkin siihen olemassa olevaan hyvään keskittymällä. Kiirekään ei vähene sillä, että sitä muille mainostaa, vaan silloinkin kannattaa sittenkin keskittyä löytämään kiireen tunteesta jotain hyvää. Itse olenkin onnistunut kääntämään kiireen viime aikoina kiitollisuudeksi. On ihan huippua, että töitä on, kun ajat ovat, mitä ovat.

Loppujen lopuksi meidän kaikkien aikamme ja ajankäyttömme ovat viime kädessä omalla vastuullamme. Koko elämähän on lopulta yhtä omaa aikaa. Toki kaikenlaisia hommia on tehtävä, mutta viime kädessä me itse päätämme. Olisi ristiriitaista jumittaa juurikin vaikkapa jatkuvassa kiireen tunteessa ahdistuneena, valittaa siitä, mutta sitten olla kuitenkaan lopulta tekemättä mitään ratkaisuja asian korjaamiseksi. Sitä on niin helppo valehdella  jopa itselleen, olla jotain mieltä jostain, mutta silti toimia täysin toisin, kun ei fiilistele sitä, mikä tai mitkä tunteet kaiken takana ovat. Omien asenteiden tietoisen arvioimisen sanotaankin olevan lähes yhtä piinallista kuin se, että joku toinen arvostelee meitä ja tekojamme. Joskus jopa nolostuttavan häpeällistä, mutta lopulta hyvinkin puhdistavaa ja vapauttavaa, suosittelen.

Onkin hyvä luopua niistä käsityksistä ja tavoista ajatella ja ennen kaikkea tehdä asioita, joita olemme vaalineet lähes istumalla niiden päällä ja estämässä niitä karkaamasta toisaalle. Mikäpä tässä elämässä olisi jännittävämpää kuin tutun hiljentäminen ja uuden toivottaminen tervetulleeksi! Meidän kun ei tarvitse sietää asioita, jotka eivät tunnu hyvälle, ei edes meiltä itseltämme.

Jos ei tiedä, mitä haluaa, kannattaa keskittyä jälleen tunteeseen. Itseltä voi aina onneksi kysyä, miltä tämä oikeasti tuntuu minusta. Aika pitkälle toimii tämä kaava: Huono fiilis – huono juttu. Hyvä fiilis – hyvä juttu.

Kauniita unia! Ja osallistuhan vielä arvontaan, mahtava kirjapaketti voi olla pian sinun!

Näin! (Kuva: Workisnotajob)
Näin! (Kuva: Workisnotajob)

 

 

 

2 thoughts on “Tunne kertoo

    1. Kiitos kommentista! Itse olen tehnyt vaikka mitä muitakin töitä, joten kannattaa olla kärsivällinen :)
      Ennen kuin löysin sen, mitä haluan tehdä, olin töissä ainakin tarjoilijana, baarimikkona, ruokakaupan myyjänä, vaatekaupan myyjänä, hotellisiivoojana, hautausmaatyöntekijänä. Jälkikäteen ajatellen kaikki työkokemus on hyvästä ja nämä erilaiset työt ovat auttaneet minua löytämään sitten ne omat työt, joista nautin.
      Vieläkin välillä ajattelen, josko lähtisin opiskelemaan, kun media-alakin on murroksessa eikä tiedä, kauan perinteinen aikakauslehtikään enää ilmestyy. Kaksi uutta ja toisistaan hyvin poikkeavaa auttamiseen liittyvää ammattia on ajatuksissa, mutta ehkä sitten viiskymppisenä! Kumpikin näistä duuneista kun vaatii suhteellisen pitkän koulutuksen, ja opiskelu on taloudellisesti juuri nyt aivan mahdoton ajatus. Mutta ikinä ei voi tietää :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *