Ei olisi kannattanut stressata

Kun katson taaksepäin, huomaan, että eipä olisi kannattanut stressata. Tasan vuosi sitten olin ollut neljä päivää freelancerina määräaikaisen toimittajan duunin jälkeen. Olin pitkin kevättä panikoinut ja stressannut tulevaa ja hakenut varmaankin 30:tä työpaikkaa, joista osa ei edes kiinnostanut itseäni. En päässyt yhdessäkään haussa edes haastatteluun asti ja vastauksena tipahti aina meilejä, joissa kerrottiin, kuinka hakijoita oli ollut satoja. Kaikista paikoista ei edes vastattu tai vastattiin, että palaamme asiaan rekryn edetessä. Eikä palattu. Sanoisin, että hieman huonoa käytöstä.

No sitten jotakuinkin luovutin ja päätin, että nautin olostani freelancerina. Jonkin sortin kuherruskuukauden koinkin ja töitä oli riittävästi. Ensin kuitenkin toteutin yhden isoista haaveistani ja matkustin puolisoni kanssa New Yorkiin viideksi päiväksi. Sinä aikana muuten mummolassa oli lapsilla vähemmän mukavaa: koko porukka yrjötaudissa. Tulipa sekin vältettyä kuin vahingossa.

Nopeasti totuin jälleen siihen, että olen oman arkeni herra. Vuosi sitten kirjoitin blogiini jotakuinkin näin, että ”olen sinut nykytilanteen kanssa eli freenä, mutta jotain muuta odottanee tulevaisuudessa. Että onpa jännä, kun ei tiedä, missä sitä on vaikka vuoden päästä.”

Töitä oli tosi paljon touko- ja kesäkuussa, joten kun heinäkuuksi hiljeni, pystyin lomailemaan. Kerrankin kunnollinen, pitkä loma! Muutamaa kirjoittamaani juttua lukuunottamatta nautin vapaista ihan täysillä. Rahat loppuivat elokuun alussa yhtä aikaa loman kanssa. Syksyllä olin myös täystyöllistetty ja sain kiinnostavia juttukeikkoja, normiaikakauslehtihommien lisäksi tuotin muun muassa Rakennusviraston lehden.

Sitten tapahtui se onpa jännä, kun ei tiedä, missä sitä on vaikka vuoden päästä. Pääsin työskentelemään tietokirjojen pariin Tammelle. Enhän koskaan ollut ollut kustannustoimittajana, mutta editoijana kyllä useammassakin lehdessä, kuten vaikka Kotivinkissä, Ellessä ja Kauneus ja Terveydessä. Hyvin nopeasti tein päätöksen, että kokeilen uutta, vaikka samalla toki mietin, miten kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisesti luotujen verkostojeni käy. Entä miltä tuntuu, kun yhtäkkiä ei kirjoitakaan juuri mitään?

Pienimuotoisestihan yhä jatkan toimittajan hommia, minulla on muun muassa palsta Voi Hyvin -lehdessä ja taas tuli juttutilausta Pirkkaan. Nopeasti myös pääsin Tammen tavoille ja aloin oppia uutta. Tietojärjestelmät otin haltuun ja pääsin toimittamaan ensimmäistä kirjaa, Kimmo Taskisen hienoa Suomen luonnon lumoa, joka lähti painoon keskiviikkona.

Vaikka sulautuminen uuteen työyhteisöön tapahtui hienosti, jossain vaiheessa podin viikon verran kriisiä siitä, etten enää kirjoita oikeastaan mitään. Kun on viimeiset 13 vuotta kirjoittanut joka ikinen päivä ja vieläpä tuntikausia, kirjoittamattomuus tuntui siltä kuin minusta olisi pala kadoksissa. Kun sitten märehdin ja veivasin asiaa ja mietin, onko minusta siihen, tajusin, että herramunjee, mullahan on tämä oma kanava, joka saa nyt ihan uutta virtaa, koska rouvan on pakko päästä kirjoittamaan vähintään kuutena päivänä viikossa.

Tällä hetkellä töissä toimitan useampaa kirjaa ja käynnistelen ensi kevään projekteja, joten peukaloita ei tarvitse pyörittää. Alan myös tottua palavereihin ja työyhteisöön, joka on oikeasti usemman vuoden itsekseen työskenneelle aivan mahtavan iso plussa.

Sitä halusin kuitenkin tulla sanomaan, että vaikka jo vuosi sitten tajusin, että panikoiminen ja stressaaminen on turhaa, niin niin ne asiat ratkeavat usein kuin ihmeen ja sattuman kaupalla. En todellakaan olisi vuosi sitten osannut edes ajatella missä olen nyt töissä enkä myöskään edes ymmärtänyt moisesta haaveilla. Vaikka tuolloinkin sisimmässäni tiesin, että pärjään kyllä, murehtiminen on turhaa, silti stressasin ja hermoilin. Ah, senkin ajan olisin voinut käyttää hyödyllisempään, kuten vaikkapa hauskanpitoon tai urheilemiseen!

Tämä postaus siis ennen kaikkea on muistutukseksi itselleni, että mitä vain voi tapahtua, kun mikään ei ole varmaa. Toki huonossa, mutta yhtä hyvin myös hyvässä.  Ja kuten vuosi sitten kirjoitin, niin jännäpä todella! Hyvin kävi taas, tsiljoonannen kerran. Ehkä se menee niin, että kun uskaltaa antaa elämän yllättää, hyviä asioita tapahtuu? Mutta välillä irtipäästäminen stressaamisesta, murehtimisesta ja huolissaan olemisesta vain on niin vaikeaa. Silti olen huomannut, että siitä irtipäästäminen on aina kannattanut. Aina.
Jatkan surffaamista tässä elämän flowssa, minne se sitten meikäläistä kuljettaakaan, siitähän ei koskaan näin etukäteen tiedä. Ja aion nauttia useimmista hetkistä. Pidän mielessä, että elämä on ihmeellinen lahja, joka voi yllättää koska tahansa, vaikka tänään.

Pitkää perjantaita ja kaikkea hyvää sinulle <3

Jenny

Seuraa Vastaisku ankeudelle -blogia Instagramissa, Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa!

6 comments

  1. Hyvä kirjoitus! Olen huomannut saman nyt keväällä, kun opiskelut yhdessä paikassa päättyy ja pitäisi löytää uudet kuviot. Ensin stressasi ja ahdisti, nyt lähinnä odotan tulevaa. En tiedä, missä olen puolen vuoden päästä, mutta olen oppinut hokemaan itselle, että ”kaikki järjestyy” – vaikka siltä ei joka hetki tuntuisikaan. :)

    1. Kiitos Mimmi! Itsekin hoin vuosikausia tuota kaikki järjestyy ja vaikka välillä tuntui epätoivoiselta, kaikki todella järjestyi. Ei aina samalla tavalla kuin minä halusin, mutta jollain tavalla kuitenkin. Ja vieläkin kyseinen lause antaa minulle toivoa, kun on tiukempi paikka. Vaikka emme aina voi elämässä valita kaikkea, mitä saamme tai joudumme kohtaamaan, niin silti uskon, että plussan puolella pysytteleminen on paras vaihtoehto.
      Onnea sinulle tulevien uusien kuvioiden kanssa! Sitä ei voi koskaan tietää, mistä itsensä löytää ja vaikka välillä pelottaisi, niin kannattaa luottaa, että paras tapahtuu.
      Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

  2. Tämä oli opettavainen tarina. Note to myself: älä stressaa turhasta, asiat tapahtuvat ajallaan.
    Mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä!

    1. Kiitos Tweety Blue! Tämä on itselläni usein tapetilla tämä stressaamatta oleminen… ja AINA jälkeenpäin käy niin, että tajuan, miten turhaa se olikaan. Se lienee oppiläksy, jota saan paljon paljon vielä harjoitella!
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle <3

  3. Hyvä kirjoitus! Usein jälkikäteen sen tietää, että ei olisi kannattanut stressata ollenkaan. Yhdestä vuosia kestäneestä tilanteesta tuttava sanoi: ”Sun ei olisi tarvinnut pelätä ollenkaan!” Niinpä. Olisin voinut käyttää energiani aivan muihin asioihin. Asiat menivät joka tapauksessa omalla painollaan. Oikein kova huolestuja saattaa olla huoletunut siitäkin, ettei ole mitään huolestumisen aihetta näkyvissä.

    1. Kiitos Orvokki B! Niin se menee, tästä on paljon omakohtaista kokemusta! Kunpa osaisi olla pelkäämättä ja lietsomatta, siinä tarvitsen vielä harjoitusta.
      Asiat menevät omalla painollaan ja ainakin ilman hermoilemista, se ei auta mitään, päinvastoin vain pahentaa, jos niikseen.
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *