Hyvä arki

Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä?

Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä? Ennen mietin usein, mitä voisin tehdä vielä lisää, jotta olisin vähän ystävällisempi ja jotta toiselle jäisi kohtaamisestamme hyvä fiilis. Nykyään toiminta tulee kyllä niin jostain selkäytimestä, ettei tarvitse miettiä.

Ei ole tärkeää, mitä itse saa, vaan mitä voi antaa itsestään, toki kenenkään kynnysmatoksi en koskaan heittäytyisi ja do no harm but take no shit – on suosikkilausahdukseni.

Anna arkipäivän rakkauden olla läsnä 

Tuosta kynnysmattoasiasta muuten kävimme kiinnostavan keskustelun erään ystävän kanssa, kun vertailimme kokemuksiamme esimerkiksi aiemmissa parisuhteissa ja kumpikin katseli silmät suurina toistaan, että enpä koskaan enää antaisi kenenkään kohdella itseäni niin tai sanoa minulle sellaisia asioita, kuten joskus menneisyydessä. Niin se ihminen kasvaa, osin iän ja osin itsetutkiskelun myötä.

Tuo ystävällisyysasia on pyörinyt mielessäni, kun olen lukenut esimerkiksi viikon takaisista Tukholman-tapahtumista. Siellä ventovieraat lakkasivat olemasta toisilleen ventovieraita ja oikeasti arkipäivän rakkaus täytti lähes koko kansan. Voisiko tuota vastaavaa käytöstä saada meillekin ilman vastaavia tapahtumia?

Aina voimme miettiä, miten kannattaa toimia

Toki monella meistä on hyvät käytöstavat ja lähtökohtaisesti meillä on halu auttaa ja olla toisille mukava, mutta sitten on näitä elävästä elämästä koottuja esimerkkejä:

Kirjoitin omaan blogiini 10 asiaa, jotka olen oivaltanut painonhallintamatkani aikana. Ensimmäinen kommentti, jonka sain sen jaettuani omalla Facebook-seinällä oli, että ketä enää kiinnostaa? Sekin oli jonkun itselleni vieraan ihan pakko tulla kertomaan.

Ihmettelen naapureita, tai kuten eräs kaverini totesi, ihmisiä samalla työpaikalla, jotka eivät koskaan tervehdi ja korkeintaan murahtavat jotain epäselvää, jos seisoo heidän kulkuväylänsä tiellä niin, että heidän on pakko vastata tervehdykseen. Eilen kun pumppasimme pyöriemme renkaita niin kyllä vain kulki yksi ohi 20 sentin päästä katse maahan luotuna. Suurin osa naapureistamme sanoo hei ja monen kanssa jutellaan niitä näitä, ja itse olen tottunut siihen, että ihmisiä tervehditään enkä osaa sitä lopettaa. Eikö olisi helpompaa vain lausua tuo yksi tavu kuin miettiä, että voi ei, tuo naapuri on tuolla, mitenhän mä nyt pääsen siitä tervehtimättä ohi?

Eräs läheiseni oli jäämässä eläkkeelle, niin työkaveri luetteli hänelle ne tuttavansa, jotka olivat kuolleet kuka mihinkin heti eläkepäiville päästyään.

Ystäväni kertoi työpaikallaan vakavasta sairaudestaan. Oli heitä, jotka kertoivat olevansa pahoillaan, oli heitä, jotka halasivat eivätkä sanoneet mitään ja oli heitä, jotka luettelivat heti kaikki vastaavan diagnoosinsa saaneet tuttavat ja sen, kuka selvisi ja kuka ei.

Kirpputorilla joskus vuosia sitten yksi uteli lasteni ikäeroa (4 vuotta), ihmetteli, kun näytin niin nuorelta (alle kolmekymppinen on nuori) ja tivasi, että onko lapsilla edes sama isä (kyllä oli).

Pidin eräälle henkilölle ovea auki metroasemalla niin hän kieltäytyi kulkemasta ovesta niin kauan, kun pidin sitä auki. Kun totesin, että ai, ette tulekaan, hän sai raivarit ja huusi, ettei hänen menemisensä kuulu minulle. Selvä.

Nuo yllämainitut nyt ovat pikku asioita, mutta niistä voi aina aloittaa!

Jotenkin sitä toivoisi, että kaikilla olisi rohkeutta puuttua sellaisiin tilanteisiin tuolla pitkin poikin kulkiessaan, joista omatunto tai intuitio sanovat, että ne ovat väärin. Kaikkia ei voi koskaan pelastaa, mutta jokainen meistä voi tehdä sen oman pienen osansa. Se vaatii sitä, että uskoo siihen, että maailmasta ja ihan näistä omista kulmista voi tulla parempi paikka. Se vaatii sitä, että vaikka mitä tahansa paskaa sataisi niskaan millä tahansa mittakaavalla, siis pienellä tai valtavalla, ei luovuteta ja lakata uskomasta hyvään ja parempaan. Se vaatii myös sitä, ettei aina sano sitä ensimmäistä asiaa, joka mieleen juolahtaa, vaan miettii, että tekevätkö sanani nyt tämän toisen onnelliseksi vai eivät. Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä?

Do no harm but take no shit!

Mahtavaa lauantaita!

Jenny

Lue myös:

Ei olisi kannattanut stressata

10 asiaa, jotka olen oppinut laihduttaessani

Kun kiire loppuu

Seuraa Vastaisku ankeudelle -blogia Instagramissa, Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa!

6 thoughts on “Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä?

  1. Suomalaiset on kyl huonohkoja sekä olemaan huomioonottavaisia ja sanomaan ystävällisyyksiä että ottamaan niitä vastaan. Minusta on ihanaa, jos voi sanoa jollekin jotain kaunista tai kivaa. Toisinaan vastapuoli hämmentyy, mut hämmennyksen takaa näkyy kyllä tyytyväinen pilkahdus. Monet kerrat oon sanonut työkaverille, että näytätpä tänään kauniilta tai kehunut metrossa tuntemattoman ihmisen laukkua tms. Toisinaan vastareaktio on just jotain tyyliin, no eihän tää nyt mitään, ketjuliikkeen alesta ostettukin. Mut rakkautta ja välittämistä ei tässä maailmassa ole ikinä liikaa. Siksi jatkan samalla tiellä ja meiningillä..🙂 Mukavaa pääsiäistä! 🐣

    1. Kiitos Sanna! Joo, olen itse ollut just tollanen huonosti vastaanottavainen tyyppi, mutta olen opetellut pois siitä. Ettei ala selittelemään jotain, kun joku kehuu, vaan sanoo, että KIITOS!! :) Siis oon just ollu toi no täähän nyt on vain joku 2 pennin kirppisrytkytyyppi :D
      Mäkin tykkään sanoa ihmisille kivoja juttuja. Yks kerta ratikassa oli pakko kehua yhden mua ainakin 20 vuotta vanhemman rouvan tyyliä. Hänellä oli makee farkkustaili ja ihanista ihanimmat vansit jalassa, jotka oli saanut äitienpäivälahjaksi tyttäriltä. Jään muutenkin helposti suustani kiinni ties kenen kanssa ja tämä on vain pahentunut iän myötä!
      Jatketaan me samalla meiningillä! Mukavaa pääsiäistä!

    2. Kuulostaa niin tutulta tuo. Minäkin jään nykyisin helposti höpötteleen vieraiden kanssa, jos löytyy joku luonteva aihe. Ja ihan pakko vielä jakaa yksi ihana muisto ventovieraiden kohtaamisesta, vaikkei se tähän huomiointiasiaan liitykään. Kerran olin junassa palaamassa työmatkalta tosi väsyneenä. Viereen istui nuori nainen, jonka kanssa alettiin jotain höpötteleen ja sit jompi kumpi teki tai sanoi jotain, mikä alko naurattaan kumpaakin. Löytyi huumoriyhteys ja loppumatka naurettiin ihan yhdessä hysteerisesti. Ei pystynyt edes vilkaiseen toiseen repeilemättä. Lopulta kummankin oli pakko uppoutua johonkin omaan puuhaansa, kun siitä naurusta ei meinannu tulla ollenkaan loppua. 😉 Se oli kyl ikimuistoinen kokemus. Kummiskin täysin tuntematon ihminen. 😅

    3. Hahaha, voin kuvitella! Kerran, kun olin erään harjoitusvalmennattavani kanssa kahvilassa ja ohjasin hänelle erään harjoituksen, päädyimme ihan vastaavaan tilaisuuteen. Nauroin niin, että itkin samalla :)
      On toi kyllä mahtava taito, kun pystyy tempautumaan hetkeen ja vielä ihan ventovieraan kanssa, itselläni sentään oli puolituttu siinä edessä istumassa.
      Tästä tuli hyvälle mielelle, naurattaa <3

  2. Olipa antoisa ja ajatuksia herättävä teksti. Allekirjoitan näkemyksesi täysin! Pyrin itse olemaan mahdollisimman ystävällinen ihmisille ympärilläni, mutta tällä hetkellä etenkin nykyisessä työpaikassani koen muutaman ihmisen kohtelevan itseäni hyvinkin alentavasti, kuin kynnysmattoa. Uskon tämän olevan jonkinlaista ns. nokittelua, koska olen itse vielä suhteellisen nuori tekijä, ja he ovat vanhempaa ja kokeneempaa ikäpolvea. Miten pystyt itse pääsemään yli ventovieraiden tai tuttujen kylmästä kohtelusta ja miten siihen pitäisi suhtautua? Tuntuu että itselläni tylyt sanomiset jäävät pyörimään päähän ja alan etsiä vikoja itsestäni ja kokea huonommuuden tunteita. Työpaikan vaihtoakin olen harkinnut vakavasti, vaikka työstä itsessään nautinkin. On vain niin kuluttavaa kohdata näitä ihmisiä lähes päivittäin.

    Kiitos ihanasta inspiroivasta blogistasi, joka tuo voimaa arjen keskelle!

    1. Kiitos Minna kommentistasi ja palautteestasi!
      Nuo jutut onkin sitten vaikeampia, joissa itsen oltua ystävällinen toinen kohtelee silti huonosti eikä vain kerran, vaan yleensä. Itse olen joskus huomannut, että olen alkanut jopa hakea tällaisten tyyppien hyväksyntää miellyttämällä heitä erityisesti, vaikka sitten olen tajunnut, että ne ovat kaikille samanlaisia, eikä homma useinkaan ole henkilökohtaista. Eli miellyttäminen ei toimi ainakaan, vaan tekee oman olon vielä surkeammaksi.
      Ehkä se viileä ystävällisyys sitten kuitenkin ja yrittää olla välittämättä. Joskus toimii myös se, että on niin vähän tekemisissä kuin vain mahdollista. Itse usein kuvittelen itseni jonkinmoisen kuplan sisään, josta toisen ilkeys kimpoaa pois ilman, että se koskettaa minua. Pyrin myös muistamaan sen, ettei se toisen negatiivisuus ole minun negatiivisuuttani, enkä voi ottaa sen toisen tunteita omalle vastuulleni.
      Jos jonkun ilkeät sanomiset pyörivät päässä, pyrin myös sanomaan itselleni sen, että sillä ei ole oikeasti MITÄÄN tekemistä itseni kanssa. Pyrin vaihtamaan paremmalle kanavalle, vaikka helppoa se ei aina ole.
      Tsemppiä sinulle ja ole sinä just sellainen kuin olet! Uskon, että se on paras ase noita tuollaisia tyyppejä kohtaan.
      Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *