Rääkkitreeni vaihtuu yhä useammin lempeämpään liikuntaan

Rääkkitreeni vaihtuu yhä useammin lempeämpään liikuntaan, joka palvelee sen hetkistä tilannettani, kyseistä päivää ja fiiliksiäni paremmin. Ei ole mitään järkeä riehua itseä fyysisesti piippuun, jos muu elämä stressaa tai ei saa jostain syystä nukuttua. Hassua, miten oma suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut ikävuosien ja kokemuksen myötä.

Olen hullaantunut tähän testissä olevaan Suunnon uusimpaan Spartan-kelloon, joka mittaa sykkeen ranteesta!

Mietin itseäni parikymmentä vuotta sitten, kun olin juuri saanut esikoiseni. Vaikka olin silloin jo äiti, niin aika monen asian, kuten liikunnan suhteen olin kovin naiivi ja yksioikoinen. Tuolloin ainoaa oikeaa kunnon liikuntaa oli mielestäni se, kun sai jumpata itsensä hikeen ja hengästymiseen verenmaku suussa. Mielellään pari kolme tuntia kerrallaan, kiitos.

Juoksukin on muuttunut. Ennen pingoin huomattavasti kovempaa. Nyt osaan nauttia siitä rauhallisesta tahdista ja vieläkin voisi vähän hidastaa.

Huolimaton kehonhuolto kostautuu 

Kehonhuolto tuli tuolloin hoideltua siinä sivussa lähinnä ryhmäliikuntatuntien jälkeisinä muutaman minuutin venyttelyinä. Aika pitkälle sillä linjalla pääsinkin, sillä vasta joitain vuosia sitten kehonhuollon vähyys ja silloinen juoksulenkkien ja yksitoikkoisen treenin suuri määrä kostautuivat juoksijan polvi -vaivalla. Suutarin lapsilla oli tietoa, mutta ei kenkiä! Tuntuu muuten, että aika monen asian suhteen olen edennyt juuri noin omassa elämässäni. Vaikka olen tiennyt, olen tehnyt toisin. Wonder why?

Ikävästi muuten tuon polvivaivan tapainen muistutteli muutamassa kohdin eilisellä pitkällä lenkillä, mutta ehkä se oli vain maailmankaikkeuden kutsu kaivaa esiin foamroller-rulla sekä venytellä enemmän, vaikka olen juossutkin vain noin kerran viikossa. Niin sitä ihminen oppii ja unohtaa. Juoksijan polvi -vaivaa kuntoutin nimittäin liki 10 kuukautta. Ei koskaan enää, toivotaan!

Onneksi opin arvostamaan kehonhuoltoa

Mutta jos sitä ihminen kasvaa ja kehittyy monessa, niin myös liikunnan suhteen. Tuolloin 18 vuotta sitten, kun aloittelin liikunnanohjaamista, tykkäsin vetää  asiakkaille niitä räkä poskella -tunteja. Vasta huomattavasti myöhemmin oivalsin kehonhuoltotuntien merkityksen, ja sen, että siinäkin saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hyvän harjoituksen itselle, samalla kun ohjaa muita. Viime aikoina en olekaan ohjannut kuin niskaselkätuntia, joka sekin jää nyt kauden loputtua oman harrastamisen takia. Tammikuussa uudelleen löytämästäni joogasta on onneksi ollut myös apua eikä salitreenikään ole tehnyt hallaa. Liikkuvuus on parantunut ja ryhti, joka romahti kasaan yhtä aikaa lihomisen kanssa, ehkä palautuu vielä jonain päivänä.

Jos jo joitain vuosia sitten löysin hyötyliikunnan ja aloin arvostaa arkiaktiivisuuden merkitystä niin painonhallinnan kuin ihan perusjaksamisenkin kannalta, niin nyt avautui jälleen uusi portti meikäläiselle. Kuusivuotias nimittäin oppi polkemaan pyörällä siihen malliin, että koko maailma tai ainakin rakas Helsinki on avoin alle kymmenen kilometrin säteellä. Tyyppi polkee pitkin pihoja niin, ettei puolijuoksua seuratessakaan pysy perässä. Pitkäperjantaina teimme ensimmäisen yhteisen pyörälenkin ja hissukseen poljimme pari tuntia pitkin Helsingin rantoja, toki pidimme pikku evästauon jäätävässä tuulessa. Aivan mahtavaa!!

Ihan parasta liikkua pyörillä!
Tuntuu, että koko maailma on avoinna.

Rääkille on paikkansa, mutta ei aina

Että jos ennen sitä arvosti sitä rääkkitreeniä ja itsensä piippuun vetämistä, niin vaikka sekin on joskus kivaa ja sillekin toki on paikkansa, niin nykyään tärkeämpää on kuunnella oman kropan toiveita ja esimerkiksi liikkua yhdessä perheen (tai ainakin osan siitä) kanssa. Myös oman kehon arvostus on sitä luokkaa, että kroppaa tahtoo helliä mahdollisimman monipuolisella liikunnalla ja huoltamalla jäseniään. Sitä ei enää ajattele ennätyksiä, vaan enemmänkin hyvän peruskunnon ylläpitoa. Myös tasapainotreeni, koordinaatiota kehittävä liikunta ja sairauksien ehkäisy on nykyään omien liikuntamotivaattorien kärkipäässä. Ja sitä jo itsensä näkee liikkuvaisena mummelina, joka jaksaa vaikka mitä! Uskonkin, että valintojen tekeminen nyt auttaa itseä sitten vaikka 40 vuoden päästä. Kuulostan todella keski-ikäiseltä, mutta olkoon sitten niin. Jos itselleen voi tehdä hyvää, kannattaa sitä tehdä, ihan kyllä tätäkin päivää varten eikä pelkästään eläkevuosia ajatellen.

Tämän viikon treenit pitivät sisällään niskaselkä-tunnin, Build N’ Burn -testauksen, salitreenin pt:n kanssa ja 17,1 kilsan juoksulenkin. Tänään vielä haaveilen Flow-joogaan menosta, mutta sitä ei ollutkaan, joten sen sijaan runsaasti ulkoilua. Joskus olisin sanonut, että noin vähän liikuntaa (!!), mutta nyt olen sitä mieltä, että erittäin riittävästi ja ah, miten ihanan monipuolista!

Upeaa sunnuntaita! Mites sun liikunnat?

Jenny

Pyöräparkki jäätävässä tuulessa.

Seuraa Vastaisku ankeudelle -blogia Instagramissa, Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa!

4 comments

  1. Sun juttuja on kiva lukea, kosks olet positiivinen ja energinen – päknvastoin kuin mä. On mulla ikääkin reippaasti enemmän kuin sulla, mutta just sen takia liikuntaa pitäisi harrastaa. Pitäisi. Mun liikuntani on tosi vähäistä nykyään, vaikka ostan kotiin uusia jumppavempaimia ja etsin innostusta jumppakirjoista, dvd-levyistä, netistä… Nyt olen Treenaakotona.com-palvelun asiakkaana, muttei se asiakkuus mitäänauta, kun ei saa itseään ohjelmien ääreen. Iso huokaus. Selityksiä löytyisi tähänkin asiaan eikä laiskuus ole ainoa, mutta maksaisin kyllä paljon siitä, että innostuisin oikeasti liikkumaan. Ai, ne tämän viikon liikunnat: muutama lyhyt kävely koiran kanssa, pari venyttelyä työpöydän ääressä ja – ööh – ja – ei kai muuta. Toivoton tapausko?

    1. Kiitos Lazymary kommentistasi! Kyllä minullakin on ne ankeat ja huonot päiväni, mutta silloin myös kirjoitan niistä ja sekin jo helpottaa, kun ne fiilikset itselleen tunnustaa.
      Ja tunnistan myös tuon liikkumattomuuden, olenhan ollut itsekin samassa tilanteessa, vaikka liikunnanohjaaja olenkin yhdeltä ammatiltani. Se aloittaminen ja lähteminen liikkeelle on se vaikein juttu, mutta kun sen saa selätettyä kerta toisensa jälkeen, sitä alkaa homma kyllä sujua. Pitää vain olla malttia ja kärsivällisyyttä, itseä on heikkoina hetkinä auttanut eniten se, kun olen sopinut liikuntatreffit vaikka kaverin kanssa. Silloin on mentävä, ellei nyt ole ihan pää kainalossa.
      Selkeästi säkin haluaisit liikkua, koska jos sua ei se ollenkaan kiinnostaisi, et varmasti hankkisi mitään vempaimia. Tärkeää on tunnistaa se, mikä laji tai muoto itseä innostaa. Sitähän voi tehdä kaikkea ja kaikkea myös kannattaa kokeilla, ennen kuin löytää sen kaikista palkitsevimman tavan liikkua, jota lopulta ei haluakaan jättää enää väliin.
      Ja lyhyt kävely koiran kanssa ja venyttelyä, sekin on parempi, paaaaljon parempi kuin ei mitään!
      Tsemppiä!

  2. Voi miten osuva kirjoitus!
    Juuri tätä samaa haen itsekin omaan harjoitteluun nyt PT:n tukemana :-)

    1. Kiitos Mirella kommentistasi ja mukava kuulla! Itselle tämä on myös vasta opettelun asteella, mutta mukava huomata, että sitä oppii uusia temppuja myös liikunnan suhteen. Ja alkaa haluta toteuttaa asioita eri tavalla!
      Mullein on ollut pt, jonka kanssa treenaan noin kerran viikossa. On kyllä ollut hyvä sijoitus itseen!
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle :)

Comments are closed.