Kuukausi: kesäkuu 2012

Matkakuume!

Matkakuume!

Minulla on kammottava matkakuume, eikä sitä helpota lainkaan se, että suuri osa Facebook-kamuistani tuntuu olevan tien päällä koko ajan. On kyllä ihanaa lukea toisten päivityksiä ja katsella kuvia heidän reissuiltaan. Oooooh! Kehoni, mieleni ja sieluni suorastaan janoavat hellelukemia! Olisi lähes pakko päästä jonnekin, missä on 

Homma hallussa, täysin…

Homma hallussa, täysin…

…mutta nyt ajattelin huoahtaa ja todeta, että onpas ollut haipakkaa! Juttutehdas on kesäkuun viimeisen viikon kunniaksi pyörinyt kuin viimeistä päivää ja siinä samassa on hoidettu lapsia, mietitty syntyjä syviä, poljettu pyörää sisätiloissa ja nosteltu muovista rautaa. Eilen tosin vietin mukavan iltapäivän työhuoneella kirjoittamassa ja tapasin 

Kaikki mitä tarvitsen…

Kaikki mitä tarvitsen…

…On jo annettu minulle. Sinulle kans. Ai eikö? No katso ympärillesi. Juuri nyt.

Sitähän minäkin.

Workisnotajobin Facebook-sivulla törmäsin mainioon posteriin.

Kyl! Kaikki mitä tarvitsen on jo minulla. Ja minussa!

Oikeasti, näinhän se menee. Miksi sitä on vain niin vaikeaa huomata?

Okei, on hetkiä, kun yllä olevasta asiasta voi olla eri mieltä. Esimerkiksi silloin, kun kököttää ulkosaaristossa kannon päällä kaatosateessa ja on ihan hukassa. Tai kun jääkaapissa paistaa vain valo siellä tököttävien ketsupin ja porkkanapussin lisäksi ja liksapäivään on aikaa. Silloin tällaiset sukkeluudet voivat koetella hermoja.

Ja tietenkin ihmisellä pitää, saa ja tulee olla unelmia ja haaveita. Minäkin haaveilen uudesta kodista ja autosta. Mutta päällisin puolin itse ymmärrän tämän mietelmän niin, että meillä on niin paljon, mutta emme vain huomaa sitä. Haluamme koko ajan enemmän, vaikka meillä on kaikki. Emme edes osaa nauttia siitä, mitä meillä on, kun jatkuvasti haluamme lisää, lisää ja lisää! Emme yksinkertaisesti näe metsää, kun siellä on niin helvetisti puita. Vasta sitten ehkä ymmärrämme, mitä meillä on, jos menetämme sen. Ja silloin on usein liian myöhäistä.

Olen tehnyt ankaraa pohdintatyötä parina viime päivänä. Huomasin (no kah, jälleen), että kun päästän irti ja lakkaan murehtimasta, muutun vallan rennoksi. Eli juuri tämä vastavirtajuttu. Menen vain sen vastaan räpiköimisen sijaan virran mukana. Kellun. Siis silloinkin, kun siellä jääkaapissa on se valo, ketsuppi ja pari porkkanaa. Silloinkin voi olla hyvä fiilis!

Ja vaikka juhannuksena epäilin ihan kaikkea, luottamus palasi kyllä. Mielestäni on ihan tervettäkin pistää välillä hanttiin elämälle, murehtia ja ahdistua. Silloin sitä huomaa, ettei sellaisesta toiminnasta ole mitään hyötyä.

Sain tänään loppuun Elif Shafakin Rakkauden aikakirjan, joka muuten tuli kyllästettyä monenlaisilla alleviivauksilla. Nyt varoitus, seuraava sisältää myös paljastuksen! Kirjassa Ella ja kuolemansairas Aziz pohtivat yhteistä tulevaisuuttaan ja mies toteaa, ettei voi tarjota Ellalle kuin nykyhetken. Aziz sanoo, ettei hänellä ole mitään muuta. Mutta totuus on, ettei kenelläkään muulla ole sen enempää. Me vain teeskentelemme muuta. 

Huomenna elän niin kuin kaikki olisi ihme, ja katson, mitä tapahtuu.

Näihin tunnelmiin.

 

 

 

 

Ah, arjen kaksoiselämä

Ah, arjen kaksoiselämä

Juhannuksena ehdin lueskella ja levätä niin, että olin varma, että olisin sen jälkeen täynnä innostunutta ajatuksen virtaa ja blogini täyttyisi positiivisista asioista. Nautin jo etukäteen ajatuksesta, miten ihanaa olisi hehkuttaa, kuinka elämä nyt vain on niin ihanaa, sillä sitähän se useimmiten on, suruistaan ja vastoinkäymisistäänkin 

Hyvää voi lisätä

Hyvää voi lisätä

Terveisiä Pendolinosta! Teen tässä samalla töitä, mutta taidanpa ottaa seuraavaksi pienet torkut. Vehreät maisemat vaihtuvat tiuhaan ikkunan takana. Kyllä Suomi on kaunis maa. Luksusta muuten lähteä kerrankin pikaiselle työmatkalle junalla auton sijaan, tuntuu lähes lomalta! Eilen illalla päivän surullisista uutisista ahdistuneena kirjoitin Hidasta elämää -sivuston 

Olihan treenit!

Olihan treenit!

Herramunjee! Selvisin kolmen päivän Bodycombat-ohjaajakoulutuksesta suhteellisen hyvissä voimissa. Nyt todellakin tunnen olevani elossa, sillä joka ikistä lihasta särkee ja kolottaa. Löysin itsestäni uusia lihaksia! En tunne itseäni taistelijaksi enkä voittajaksi, mutta fiilarit ovat silti plussan puolella. Ja sainpa muuten pitkästä aikaa kokea sen, mitä on, kun ei yksinkertaisesti jaksa edes kättä nostaa. Huh. Laskeskelin tässä, että viimeisen kolmen päivän aikana on tullut urheiltua kovaa 15 tuntia. Voi sitä hien määrää! Ennen taaperoa moinen liikuntamäärä ei olisi tuntunut missään, mutta hänen syntymänsä jälkeen en ole ollut aivan ennallani liikunnan suhteen. Olen liikkunut toki hyvät viitisen tuntia viikossa, mutta en siis todellakaan päivässä. Ihan oikeasti, kuntoni oli loppua kesken.

BC:n ohjaaminen osoittautui vaikeammaksi kuin olin ajatellut ja saan myös vielä hioa tekniikkaani. Jo perjantaina olin valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta jostain löytyi sisu jatkaa. Kolmen päivän aikana kävin kyllä koko tunneskaalan läpi aina uupumuksesta epätoivoon ja inhosta onnistumisen iloon ja itseen pettymiseen. Välillä BC tuntui siisteimmältä jutulta ikinä ja välillä mietin, että olen niin mukavuusalueeni ulkopuolella, mitä helvettiä täällä teen. Mutta sehän on se mesta, jossa tapahtuu ihmeitä. Ja kuten kirjoitin aiemmin, ihminen oppii mokistaan niin paljon enemmän kuin täydellisestä onnistumisesta. Nimittäin kun sain mennä muiden ohjaajien eteen ohjaamaan, kaikki energiani meni koreografian muistamiseen tekniikan ja ohjaamisen sijaan. Tuntui siltä kuin olisin ollut mykkä. Ja se on ihme se, sillä tähän mennessä mikään ryhmäliikuntalaji ei ole saanut minua hiljaiseksi, hih. Jälkeenpäin kun katselimme suorituksiamme videotykiltä, oli aika huvittavaa, sillä minulla ei ollut juurikaan mitään muistikuvia itse tilanteesta. En lainkaan jännittänyt ohjaamista, mutta pinnistelin kovasti muistaakseni uudet koreografiat ja liikkeet.

Toisaalta muistan, että kun aloitin Bodypumpin ohjaamisen, koreografian opettelu ja uuden lajin ohjaaminen tuntui mahdottomalta. Nyt olen ohjannut pumppia jo 10 vuotta ja opettelen uuden ohjelman illassa. Toivoa on BC:nkin suhteen, mutta treeniä se vaatii. Onneksi minulla ei syksyllä ala omaa tuntia, joten ehdin hyvin harjoitella. Jos sitten tammikuussa yrittäisi ottaa vakkarin, kun kirjahässäkkäkin on ohi tekemisen kannalta ja julkaisubileet odottavat. Elokuun alusta aina lokakuun loppuun tulen olemaan täystyöllistetty kirjani kanssa, joten en tahdo mitään ylimääräistä siihen ajanjaksoon. Se kyllä etenee nytkin, varmasti mutta hitaasti.

Oloni on siis väsyneen lisäksi helpottunut. Jotain hyvää kai iästäkin on, että sitä osaa suhtautua itseensä kuitenkin hieman rennommin ja on tyytyväinen vähemmästä kuin ehkä joskus aikaisemmin.

Kun meiltä kysyttiin, mihin aiomme keskittyä ensi viikolla, moni muu ohjaaja totesi, että alakoukun hiomiseen tai takapotkun treenaamiseen. Minä kerroin aikovani keskittyä spinun ja pumpin ohjaamiseen, heh. En ole täysin varma, onko BC oikeasti minun juttuni, mutta aion antaa sille mahdollisuuden, samalla tapaa kuin se antoi minulle.

Huomenna en aio liikauttaakaan itseäni mitenkään liikunnallisesti.

Tiistaina sitten spinnataan!

 

Ihmissuhteista

Ihmissuhteista

Odotan jo malttamattomana kolmea tulevaa päivää ja Les Mills Bodycombat -koulutusta. Eilinen Bodypump tuntuu tosin jumittavan erityisesti reisiä ja rintalihaksia, mutta sillä se lähtee, millä on tullutkin! Eli ei muuta kuin treenaamaan niin kuin huomista ei olisi. Ja voi olla, että jos en saa kunnolla 

Onnellisuuden resepti

Onnellisuuden resepti

Aaaah, löysin Facebookista osuvan mietelauseposterin. Niin totta joka sana. Kunpa sen muistaisi aina ja ikuisesti. Ettei vain enää ikinä jäisi odottelemaan, että on onnellinen sitten kun. Ei kuvittelisi, että joku toinen tekee itsen onnelliseksi. Well, sellaista saa odotella. Toinen voi hetkellisesti toimia superonnellistuttajana, mutta ikävä 

Treenit tauon jälkeen

Treenit tauon jälkeen

Ohjasin tänään klo 7.45 kahden viikon tauon jälkeen Bodypump 82 -ohjelmaa toista kertaa. Mihin tämä aika lie hurahtanut, mutta toden totta, edellisestä pumppiohjauksesta oli tarkalleen ottaen kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Jokainen päivä oli tuskaa! Ei enää noin pitkiä taukoja, hih.

Eilen menin nukkumaan aikaisin, mutta en saanutkaan unta. Kun sitten ”heräsin” en ollut lainkaan varma, olinko nukkunut ollenkaan. Ilmeisesti ja ehkäpä, mutta hyvin levottomasti. Viime viikon tiukka aikataulu, matkustaminen ja muutamat aikaiset 3.30 ja 3.45 aamuherätykset pistivät kyllä unipakan kivasti sekaisin. Silti lähtisin milloin tahansa minne tahansa reissuun, on se vain niin mahtavaa olla maailmalla. Ja yhtä mahtavaa ellei jopa parempaa ole paluu kotiin.

Olen yhä aivan fiilareissa uudesta pumpista! Bodypump 82 -ohjelma vain on ihan superhuippu, siitä ei pääse mihinkään. Tykkään jokaisesta biisistä. Rintabiisin tankoliikkeiden jälkeen tehtävät punnerrukset, ai että sentään! Entä sitten se kuntopiirimäinen ojentaja, en muista, milloin olisin hikoillut ojentajabiisissä niin paljon kuin nyt. Myös jälkimmäisten kyykkyjen hypyt ovat ihan supermainiot! Ja hartiassakin on mukavasti vaihtelua ja raskautta. Olen lisännyt vikoihin pystypunnerruksiin painoja, teen ne vitosen kiekko per pää ja hyvin rullaa. Onneksi olen ottanut nyt hulluna jumppatuurauksia, ensi viikosta eteenpäin pääsen ohjaamaan pumppia pari kolme kertaa viikossa. Parempi myöhään kesäkunnossa kuin ei milloinkaan, kyl. Parin viikon tauko tuntui kyllä lihaksissa ja vähistä unista johtuen myös syke tuntui nousevan taivaisiin. Tunnin jälkeen fiilis oli aivan fantastinen! Enpä olisi voinut olla paremmalla tuulella. Liikunta lisää selvästi minun onnellisuuttani.

Huomenna aion lepäillä, sillä perjantaista sunnuntaihin hikoilenkin Les Mills Bodycombat -koulutuksessa. Tulen ehkä selviämään siitä juuri ja juuri, mutta enpä tahdo veikkailla maanantain fiilareita. Voipi olla, että jalat painaa tonnin ja joka paikkaa särkee, ehkäpä? Joka tapauksessa treenintäyteinen loppuviikkokin tulossa, luksusta!

Nyt on hyvä fiilis! Kun vielä tämän väsymyksen selätän, niin voin sanoa, että on loistofiilis! Eilen tapasin kustannustoimittajamme ensimmäistä kertaa. Tänään tutustuimme taaperon päiväkotiin ja huomenna on vapaapäivä. Ilma on kuin morsian ja teinikin saapuu tänään Lontoosta kotiin. Odotan massiivisia tuliaisia, hih, eikö se olekin äidin tehtävä.

No juuh helppo on hymyillä, kun asteita oli ainakin +25. (Kuva: Mikko Hieta/Outdoor Media)

P.s. Kaikki matkakuumeiset, oletteko jo löytäneet uuden matkalehti Matkaston? Siellä on esimerkiksi kollegani Päivin mahtava kuvakooste Kappadokiasta ja Istanbulista.

Iik, mikä Istanbul!

Iik, mikä Istanbul!

Ihana. Jaa tässä sellaista pohdiskelen, että milloinhan sitä ihminen pääsee ennakkoluuloistaan tai ehkä tarkemminkin mielikuvistaan irti. Moni hieno mahdollisuus voi mennä sivu suun, jos kelailee valmiiksi jonkin asian olevan jonkinlainen. Itse olin nimittäin kuvitellut lähes parinkymmenen miljoonan asukkaan Istanbulin olevan sekainen ja erityisesti sekamelskainen. Olin