Kuukausi: syyskuu 2012

Eloa enemmänkin tunteella…

Eloa enemmänkin tunteella…

… kuin aina pelkän järjen äänen varassa. Siihen tähtään. Paras vaihtoehto olisi kai fifty-fifty. Hyvinvointikirjat on muuten vihdoin arvottu ja voittajat tulevat tässä: Voima-kirja lähtee Marialle, Dukan-dieetti-kirja Emilialle ja Eroon tunnesyömisestä e-kirja Eevalle. Kiitokset kaikille kommenteistanne ja osallistumisestanne, arvostan! Voittajille on ilmoitettu asiasta myös sähköpostilla. Viimeiset 

Tekemisen iloa!

Tekemisen iloa!

On todellakin ilmassa juuri nyt. Lomailu freelancerina aiheuttaa ainakin itselläni joka kerran pienimuotoisen ruuhkan vapaan jälkeiseen elämään. Mutta kah, en sentään sanonut, että vapauden jälkeiseen elämään! No, kuinka ollakaan, työhuoneella ei ole ollut kukaan hoitamassa hommiani, vaan kaikki työ on odottanut tekijäänsä kuuliaisesti, kumma juttu! 

Duunissa töissä

Duunissa töissä

Kyllä vain kaupunkireissaaminen taaperon kanssa voi väsyttää, aamulla tuntui siltä kuin olisin juhlinut rankasti useita päiviä putkeen! Yhtään ei auttanut se, että kahvi oli lähes loppu. Tahmainen lähtö kruunaantui Länsiväylällä sattuneeseen peräänajoon ja myöhästyin infotilaisuudesta puoli tuntia, mutta sellaista tämä välillä on. Eilinen intiaanikesäinen Berliini vaihtui vihmovaan tuuleen ja harmaaseen Helsinkiin, mutta onpa ihana olla taas kotona ja töissäkin.

Ja työasioista puheen ollen, juttua on pukannut viime viikkoina kiitettävästi. Erityisen iloinen olen siitä, että alla mainituista jutuista 5/6 on päässyt kanteen. Jeah!

Uuteen Vauva-lehteen kirjoitin artikkelin ”Paluu töihin arveluttaa” seitsemän vuotta kotiäitinä viettäneestä Annikasta. Täytyy nostaa hattua kaikille, jotka voivat, jaksavat ja haluavat olla kotona pitkään lapsia kaitsemassa. Samassa lehdessä on myös juttuni ”Kun voin hyvin, vauvakin voi hyvin”, joka kertoo terveellisesti syövästä odottajasta. Kun etsiskelin tähän juttuun haastateltavaa, eräs tuttavani ihmetteli kummissaan, että eivätkö kaikki odottajat syö terveellisesti. Hän itse oli odotusaikanaan muuttanut ruokavalion terveelliseksi ja jopa laihtunut. Ah! Itselläni homma meni kyllä aivan päinvastoin. Joka kerta on tullut syötyä kahden edestä, vaikka tiedän, ettei se toki ole tarpeellista. I love food!

Thank god minun ei tarvinnut kertoa omasta ruokavaliostani raskauden aikana!

Uudessa Fit-lehdessä on perinteisen kotijumppajuttuni (Viimeiseen hikipisaraan, s. 40) lisäksi kirjoittamani Leikkaa ja liimaa -artikkeli kinesioteippauksesta. Keikalle mennessäni lonkkari-äksidentissä loukkaamani käsi oli yhä edelleen todella kipeä, ja fysioterapeutti Atte Kärnä sitten teippasi siinä haastattelujen ja koeteippausten ohessa myös käteni. Uskomatonta, mutta totta, kipuhan katosi samantien ja neljän päivän teippaus todella oli käännekohta parantumisessa. Voin siis todella suositella kinesioteippiä ja aion jatkossakin käyttää sitä, jos vammoja tulee. Fitissä on myös Hikeä ja kyyneleitä -reppari upeista FIT250-muuttujanaisista. On ihan mahtavaa taas saada olla mukana seuraamassa FIT250-elämänmuutosprojektia. Tytöillä on myös omat blogit, jotka löytyvät edellä mainitusta linkistä.

Viiden perusteippausohjeen mukana tulevat ohje krapulanestoteippaukseen ja omakohtainen paljastuskertomukseni siitä, miten käteni alkoi parantua! Tylsä,  kun kannen kuva näkyy näin pienenä.

Uudessa Kodin Kuvalehdessä on juttuni vanhempien vanhenemisesta.

Vissiin sitä kait tässä vanhenee itsekin!

Ja vielä, uudessa Cosmopolitanissa on treenijuttuni siitä, miksi naisen kannattaa treenata kovaa. Jutussa kovaa treenaavat haastateltavat kertovat omasta liikkumisestaan. Valitettavasti toimituksessa oli mennyt näiden sporttisten naisten kuvat ja haastattelut sekaisin inhimillisen erehdyksen takia. Plääh. Itse en ole vielä lehteä nähnyt, mutta avattuani Helsinki-Vantaalla kännykän sain toiselta haastatellulta kuumottavan viestin, että jokin moka oli tapahtunut. Kylmä hiki nousi otsalleni sekunnissa, kun en silloin vielä tiennyt, mistä oli kyse. Voin kertoa, että nämä eivät varsinaisesti ole toimittajan tähtihetkiä. Vaikka tämä homma ei ollutkaan minun virheeni, niin silti tuntuu ikävältä.

Innostavat haastateltavat kyllä saivat todella kaipaamaan myös salitreeniä. Menen heti kun on aikaa!

Täytyy jatkaa hommia! Mukavaa torstaita!

Pois tutuista kuvioista…

Pois tutuista kuvioista…

… ja Berliiniin! Olisi minun neuvoni ihmiselle, joka kaipaa uutta inspiraatiota ja vaihtelua arkeensa.  Välillä pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Kyllä vain arkiympyröistä poistuminen voi tehdä ihmiselle hyvää. Kaikki tavoitteet, pääkoppaa mietityttäneet asiat ja unelmat kirkastuvat kirkastumistaan. En tiedä, johtuuko se tästä kaupungista, jota 

Valo

Valo

Ollapa yhtä viisas ja oppinut kuin Tommy Hellsten. Jonkin verran hänen kirjojaan olen lukenut, mutta erityisesti pidän hänen Facebook-päivityksistään. Alla oleva Tommyn näppikseltä oleva lausahdus kolahti. Kun vaikeudet saavuttavat sellaiset mittasuhteet, että niiden alle on murskautua, on valo jo niin lähellä että sen kajon voi 

Onni on…

Onni on…

Ilman mokia ensimmäistä kertaa ohjattu uusi 83 Bodypump-ohjelma. 20 kanssatreenaajaa Otahallissa klo 7.15. Hyvin sujunut haastattelu. Sinulta saamani palaute blogistani. Taapero, joka nukkui viime yönä yhtä jaksoisesti iltakahdeksasta aamukuuteen. Kollegat työhuoneella. Puolison tekstiviesti. Tyttärien reippaus aamulla. Hienosti sujunut kirjapalaveri kustantajan luona. Ne kolme tiettyä ihmistä, joiden kanssa kirjaa saan tehdä. Helposti löytynyt parkkipaikka. Ystävän sähköposti. Tieto siitä, että kaiken tämän aherruksen jälkeen saan viettää pari päivää lomaa.

Eilen mietin keskellä kaikkea tätä rutistusta, että voi jee, mistä tämä hyvä fiilis oikein kumpuaa. Mitään erityistä, suurta tai mahtavaa ei ollut tapahtunut. Ulkona satoi vettä.

Jos aina odottaa saavansa onnea suurista asioista, kaikki se pieni, mutta tärkeä onni saattaa livahtaa ohi. Tottahan on, että aina ei edes huomaa noteerata sitä kaikkea hyvää, mikä on, kun paahtaa tukka putkella paikasta toiseen, tunnista tuntiin, viikosta viikkoon.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä omassa elämässä on sellaista, joka tuo itselle hyvää oloa. Eikä pysähtyminen tarkoita sitä, että pitäisi meditoida tuntikausia tai että ainoa oikea ratkaisu elämän merkityksen löytämiseen on joogata itsensä tainnuksiin, vaikka jooga erinomainen laji onkin. Liikennevalot on ihan hyvä paikka pohtia oman elämän hyviä asioita. Tai ruokakaupan kassajono.

Timanttisen upeaa päivää jokaiselle!

Juurikin näin! (Kuva: Pinterest)

 

 

Arvotaan hyvinvointikirjallisuutta!

Arvotaan hyvinvointikirjallisuutta!

Lupasin tovi sitten, että arvon kirjallisuutta, kun 350 tykkääjää tulee Facebookissa täyteen. Hups! Nyt on käynyt niin onnellisesti, että teitä onkin jo pelkästään Facebookissa 377. Kiitos jokaiselle, iloitsen! Heittäydynpä siis aivan villiksi ja tällä kertaa arvon kolme palkintoa. Rhonda Byrnen Voima-kirja (Wsoy 2011), lauttasaarelaisen NLP-Opiston kouluttaja Eevi 

Synkkää ja ikävää vai iloista ja antoisaa?

Synkkää ja ikävää vai iloista ja antoisaa?

Vielä jatkan tätä jatkokertomusta: tämän ja tämän postaukseni sananparsimietelmiin liittyen Merikuu muistutti joululaulusta, jossa lauletaan, että Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä, ja totesi itse jättävänsä tuon kohdan laulamatta. Minä kyllä muistelen laulelleeni tuota täysin palkein päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa sen kummempaa miettimättä. 

Itku pitkästä ilosta?

Itku pitkästä ilosta?

Ja hei, laita nyt äkkiä se kynttilä sinne vakan alle, ettei kukaan vain näe, kuinka onnistuit tai miten hyvä sinä olet.

Eilinen postaukseni aiheutti keskustelua myös facebookissa kuin täällä blogissakin. Kiitos kaikille kommenteista! Tiina ja Anna mainitsivat jo lapsuudessaan oppimansa hokemat, kuten itku pitkästä ilosta ja ilo ja suru kulkevat käsi kädessä. Se herätti pohdintaa, valmistellaanko meitä jo lapsesta lähtien vastoinkäymisiä varten, ajatuksella, että kun riittävän kauan on hauskaa niin kyllä se pettymys ja itku ja suru sieltä varmasti tulevat, lällällää sentään! Noista sananparsista tulee kieltämättä fiilis, että olisi jotenkin kiellettyä uskoa hyviin asioihin ja nauttia elämästä. Että parempi vain olla innostumatta liikoja. Plääh.

Elämä on vuoristorataa, johon kuuluvat kaikki tunteet ja niin negatiiviset kuin positiivisetkin tapahtumat. Vaikka olenkin hyvin joko tai -ihminen monessa asiassa, tässä kohdassa en tuollaista mustavalkoisuutta ymmärrä: että muka elämä olisi joko positiivista tai negatiivista. Kivaa tai tylsää. Iloista tai surullista. Mutta tietoisuus elämän ihastuttavasta monimuotoisuudesta ei mitenkään poissulje hauskuutta, iloa ja onnea. Kyllä minäkin ymmärrän, että elämä tulee vielä satuttamaan ja epätoivottuja asioita tapahtuu, mutta en silti suostu odottamaan surkeuksia tai vastoinkäymisiä tai olemaan iloitsematta hyvistä asioista, joita kohtaan arjessani. Odotan siis jatkossakin mieluummin ihania, mukavia ja hauskoja asioita ja yllätyksiä. Pysyn siis jatkossakin iloisella ja myönteisellä mielellä. Sitä saa, mitä tilaa, eikö.

Olen kova innostumaan. Joskus kun olen oikein innoissani jostakin, niin asioiden sujuminen toisin kuin olin mielessäni ajatellut ja ajatuksissani mielikuvitellut toki voi harmittaa. Silti olen havainnut innostumisenkin hyväksi keinoksi vaalia positiivisuutta.

Olemme esimerkiksi jonkin aikaa etsiskelleet kohtuuhintaista ja isoa vuokra-asuntoa Helsingistä ja jälleen laitoin hakemuksia vetämään. Jo useamman päivän olenkin kotona hehkuttanut sitä, että voijettäsentään miten siistiä on päästä muuttamaan ja varmasti ollaan jouluna uudessa kodissa. En enää muista, kuka perheemme optimisteista (taisi olla tytär, 11) yritti lopulta pudottaa minua maan pinnalle sanomalla, että rauhoitu nyt, eihän se vielä ole varmaa, että me saadaan just se asunto.

Ei, mikään ei ole varmaa elämässä. Ei edes se, että saamme juuri kyseisen asunnon. Silti minusta on paljon hyödyllisempää ajatella tästäkin asiasta myönteisesti. Jos ajattelisin, että äh, nojookato ei me varmaan saada sitä asuntoa, ei meillä ole mitään mahdollisuuksia siihen, sitä hakee varmaan tsiljoona ihmistä, no itse asiassa siis aivan turha edes hakea sitä, kun ei me kuitenkaan sitä saada, niin mihin se sitten johtaisi? No ei yhtään minnekään.

Miksimiksimiksi ajatella asioista huonomman kautta. Miksei hyvän. Tekeekö se ihmisestä jotenkin tyhmän, jos hän haluaa uskoa, että asioilla on tapana järjestyä. Kyllä myönteinen ihminenkin näkee vaikeudet elämässä, tunnistaa ne ja kyllä vain ne nostattavat pintaan erilaisia ajatuksia ja tunteita. Itse kuitenkin haluan uskoa, että ongelmiin löytyy ratkaisuja ja usein vastoinkäymisistä oppii jotain, no, ainakin enemmän kuin onnistumisista.

Oikeasti elämä voi yllättää parhaalla mahdollisella tavalla vieläpä juuri silloin, kun hätä on suuri. Ja kyllä, uskon, että ihminen voi muuttaa elämäänsä korjaamalla elämänasennettaan. Mutta pakko se ei ole. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia, toisten iloita ja toisten mököttää. Valinta on sinun.

Mainiota maanantaita!

Näin! (kuva: FB/Visual Statements)

P.s. Kyllä vain minuakin kiristi kupolista kun heräsin kaktus kurkussa ja minulla on lämpöä. Mutta ei auta itku markkinoilla, voivottelu vain pahentaa fiilareita. Ilmeisesti kehoni haluaa kertoa, että olisi aika chillata päivän pari. Jos loppuviikosta pääsen liikkumaan, niin hyvä!

 

 

Ärrrsyttävän positiivista!!

Ärrrsyttävän positiivista!!

Olenpa tässä tällä viikolla miettinyt paljon tätä valittamisen kulttuuria, joka meillä tuntuu vallitsevan. Melkeinpä helpommalla tuntuisi pääsevän, jos ryhtyisi itse samaan. Sitä olisi jotenkin normaalimpi ihminen, jos suhtautuisi asioihin negatiivisemmin ja löytäisi kaikesta jotain, josta valittaa, vaikka sitten ihan vähän. En tiedä, olenko oikeassa vai