Kuukausi: marraskuu 2012

Unelmat voivat toteutua…

Unelmat voivat toteutua…

…ja se on empiirinen tutkimustieto: olenhan hyvä esimerkki siitä, että ahkeralla työllä ja ennen kaikkea suurella uskolla haave voi tulla todeksi. Toivottavasti ette saa yliannostusta tästä kirjaprojektistani, mutta tässä viimeisiä tekstejä viilatessani Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista on väistämättä ajatuksissani lähes jatkuvalla syötöllä. Eilen 

Toimii!

Toimii!

Kahden ja puolen vuorokauden blogitauko on ohi, sillä tietomurron kohteeksi joutuneet Webhotellin saitit ovat jälleen pystyssä. En siis lopettanut blogiani kuin seinään. Ja tämäkin on vain testipostaus, näkyykö, toimiiko ja pelittääkö. En välttämättä muutenkaan olisi postannut näinä parina päivänä, mutta kyllä taas tuli nähtyä, että 

Uhmaikäinen taapero…

on mitä mainioin kärsivällisyyden opettaja! Suosittelen hankkimaan sellaisen joko ihan itselleen tai sitten lähipiiriin. En siis todellakaan halua laittaa vahinkoa kiertämään, mutta pakko on sanoa se, että uhmaikäinen jos kuka tarjoaa loistavat puitteet niin itsetutkiskeluun kuin itsensä vahvistamiseenkin. Myös neuvottelu- ja suostuttelutaidot kehittyvät kovasti. Uhmaikäisen kanssa joutuu myös tekemään nopeita ratkaisuja. Esimerkiksi kun taapero ei suostukaan istumaan autossa omaan turvaistuimeensa, vaan ahtautuu etupenkkien ja takapenkin väliselle lattialle mielellään makuuasennossa ja kun hänet vihdoin saa noukittua lattialta turvaistuimeen hän jännittää kehonsa niin jäykäksi pötköksi että hänen taivuttamisensa istuimeen on mahdotonta, ei ole ollut itku kaukana. Erityisesti kun tämä tapahtuu kaatosateessa kaupan pilkkopimeällä parkkipaikalla jalkaan nojanneen ostoskassin sisällön kaatuessa pitkin poikin kuralätäkköön. Siinä on tekemistä, että äänen volyymi pysyy samana ja lempeän rauhallisena. Välillä sitä siis on ihan ihmeissään, että mitä oikein tapahtuu ja kuinka kannattaisi toimia. Hermostuminenhan ei kannata, sillä se vain pahentaa tilannetta. Huvittavinta tässä on se, että taapero kyllä tuntuu tietävän, mitä tekee. Toisinaan hän vaikuttaa jopa hetken päästä olevan pahoillaan siitä, että asia hoitui taas vaikeimman kautta.

Tähän asti olen lähinnä lueskellut kavereideni facebook-päivityksiä heidän ihastuttavista riiviötaaperoistaan, mutta nyt viime viikkoina meilläkin siis on ollut tosi kyseessä. Vanhempien tyttärieni pikkulapsiajasta on jo sen verran kauan, että olin onnellisesti unohtanut, mitä uhma voi olla. Voi minua parkaa.

Viime yönä lapsi kellahti sängystään niin, että hän jatkoi nukkumistaan samalla seisoen lattialla ylävartalon ollessa kylläkin sängyssä. Kun sitten nostin lapsen puolikasta takaisin sänkyyn, hän heräsi ja päättikin istua lattialle. Alkoi kiivas, arviolta 10 minuuttia kestänyt maitopullon kovaääninen vaatiminen. Kuitenkin jo toista yötä ja ties kuinka monetta maitovieroitusta pidin pääni enkä taipunut maitotarjoiluun. Vesipullo oli jo illalla varattu sängyn viereen, mutta se ei kelvannut. Lopulta lapsi ilmeisesti äitiinsä kyllästyneenä päätti hiljentyä ja kävi lattialle pitkälleen. Kun ehdotin, että hän menisi takaisin sänkyynsä nukkumaan, vastaus oli täpäkkä ei. Kun tarjosin tyynyä pään alle, vastaus oli ärsyyntynyt ei. Noin kymmenen minuutin lattialla nukkumisen jälkeen hän kuitenkin luovutti, huokaisi syvään, kipusi itse sänkyynsä ja nukkui aamuun asti. Ihastuttava vesseli!

Viime öinen lähinnä huvitti, mutta toisinaan uhmailu nostaa itsessäni ärsyyntymisen tunteita pintaan, vaikka lapsi on toki rakas ja elämäni valo. Olen kuitenkin huomannut, että pitkäjänteisyyteni suhtautumisessa tuollaisiin pieniin arjen ongelmiin kasvaa kohisten. Näinhän se on, elämässä on siedettävä myös epämukavaa oloa. Asiat eivät mene aina niin kuin toivoisi, erityisesti, jos neuvottelukumppanina on toimelias kaksivuotias. Uskon kuitenkin siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Asiat lopulta menevät kyllä niin kuin niiden kuuluu mennä.

Välillä vain on niin vaikeaa antaa toisen olla sellainen kuin hän on, oli kyse sitten aikuisesta tai uhmaikäisestä. Uhmailevaan taaperoon tai kehen tahansa muuhunkaan on ihan turha tuhlata energiaa siltä kannalta, että häntä pyrkisi muuttamaan. Taaperon kanssa on vain ajateltava, että tämä on tämä elämänvaihe ja sitten tulee seuraava. Kun lasta opastaa, neuvoo, rakastaa ja on loputtoman kärsivällinen, niin eräänä päivänä huomaa sen, että kaikki on ohi. Uhma on hellittänyt! Kun antaa toisten ihmisten vain olla sellaisia kuin he ovat, pääsee helpoimmalla. Sillä se, mitä väkisin yrittää pakottaa tapahtuvaksi tai olevaksi, lipuu vain kauemmaksi.

Ja oli kyse mistä tahansa, taaperon uhmailusta, työhön tai parisuhteeseen liittyvästä ongelmasta, ongelmana eivät suinkaan aina edes ole pelkästään se ympäristö, ne ihmiset ja tosiasialliset tapahtumat. Itse usein aiheutamme itsellemme lisäprobleemia sillä, miten me asiat ymmärrämme, mitä niistä ajattelemme ja mitä tunteita ne meissä herättävät. Ongelman äärelle pysähtyminen auttaa.

Helppoa ja vaivatonta viikon alkua!

Mutsi just pyysi mua olee hiljaa, että sisko saa soitettua sen nokkahuiluläksyt, mut mä en siis vain kertakaikkiaan voi sille mitään, että just nyt mua naurattaa ihan kauheesti!

 

 

 

Kevyttä ja freesiä…

…on elämä ollut jo kolmatta viikkoa. Toivottavasti tämä tunne jatkuu vielä pitkään: Ennen aloitin elämäni järjestämisen vaatekaappini siivoamisesta. Joitain viikkoja sitten päätinkin aloittaa projektin tällä kertaa itsestäni. Tuntui vain siltä, että kaipaan vahvistusta tai ohjausta joissain asioissa. Olen saanut käydä hienoja keskusteluja erinäisten ihmisten kanssa 

Hymyile!

Hymyile!

Kyllä huomaa, että on marraskuu. Kovin on vakavannäköisiä ihmisiä liikenteessä. Mutta kyllä se hymy sieltä irtoaa. Oikein kovasti kun rutistat, niin ihan varmasti suupielet kääntyvät  täysin vastakkaiseen asentoon. Sitä paitsi erityisesti huonona päivänä hymyily on helppo keino psyykata itseä paremmalle mielelle. Vaikka sitten tekohymyily. Sekin jeesaa. 

Tarvitaan ajatus ja tekoja!

Tarvitaan ajatus ja tekoja!

Eilen löysin tällaisen mainion muistutuksen itselleni Pinterestistä. Näinhän se menee.

Jos en tee töitä sen eteen, mitä haluan, en ikinä saa toivomaani. Unelmien, haaveiden ja tavoitteiden eteen on annettava itsestään, jotta saa. En voi vain odottaa himassa, että joku tulee noutamaan sohvalta ja tarjoaa minulle vaikkapa unelmieni työpaikkaa.

Ensin pitää selvittää itselleen, mitä haluaa, ja sitten tulee toimia. Pelkkä ajatus ei riitä, vaaditaan myös tekoja.

Jos todella haluan jotain, teen kaikkeni, jotta sen saan.

Jos en ole valmis tekemään asioita sen eteen, en jaksa tehdä asioita saavuttaakseni jotain tai minua ei vain huvita, tuskin tahdon asiaa oikeasti, koko sydämelläni.

Näin se menee!

Jos en pyydä, en myöskään saa. Esimerkiksi palkankorotusta harvoin heruu, jos ei uskalla avata suutaan. Välillä tulee kuviteltua, että tietää, mitä toinen ajattelee. Väärin! Sitä saattaa ajatella, että ihan turha edes kysyä, sillä vastaus on kuitenkin ei. Jos emme kysy, emme voi tietää. Mieti, miten vaikeaa on saada välillä selvää omistakaan ajatuksista, miten voisimme tietää sitten sitä, mitä toisen päässä liikkuu. Kysymällä moni asia ratkeaa, eikä kysyminen ole lainkaan häpeällistä. Pyytäminenkin on täysin sallittua. Jos vastaus kysymisestä tai pyytämisestä huolimatta on ei, tiedämmepä ainakin. Eikä tarvitse miettiä, mitä jos.

Tuo viimeinen kohta on ehkä se vaikein asia käsittää. Jos emme tee mitään toisin, muutostakaan ei tapahdu. Turha ihmetellä vaikkapa sitä, miksi ei laihdu, jos ei muuta jotain elämäntavoissa. (Olen muuten kolme viikkoa syönyt lähes puolet vähemmän ja heti on alkanut tapahtua, eikä tämä siis ole mikään ihme, vaan normaali syy-seuraus-suhde) Turha ihmetellä, jos parisuhde ei toimi, jos sen eteen ei ole valmis tekemään mitään. Jos jää odottamaan, että toinen muuttuu tai tekee aloitteen asioiden parantamiseksi, niin sitä saa odotella loppuelämänsä. Ihan liikaa tulee itsekin tuudittauduttua siihen, että vain on ja asiat kyllä hoituvat tai muuttuvat. Uusien ovien avaaminen tuo elämään uusia asioita. Uusien ihmisten tapaaminen tuo elämään uutta. Jos toimii aina samalla tavalla, voi odottaa samanlaista lopputulosta. Aina.

Mitä noihin kaikkiin kolmeen yllä olevaan sitten tarvitaan polttoaineeksi?

Rohkeutta, uskallusta, halua, intohimoa, rakkautta, uskoa ja ennen kaikka kykyä kuunnella itseään.

Heiiiiii! Tänään on hyvä päivä herätä. Juuri tänään!! Suunnata kohti unelmia ja ihan huippua elämää! Juuri nyt on hyvä hetki alkaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa. Tässä muodossa täällä ollaan vain kerran. Mitä, jos tämä päivä olisi ensimmäisesi tai viimeisesi. Tekisitkö jotain toisin, nyt heti.

Hienoa torstaita!

 

 

 

Parasta juuri nyt!

Parasta juuri nyt!

Kyllä vain, koko ajan tapahtuu paljon hyvää, kun vain huomaa ne asiat. Osa niistä voi olla niin arkipäiväisiä juttuja, ettei niitä aina muista tai ymmärrä arvostaa. Nyt minulla(kin) alkaa olla hieman vaikeuksia saada itseni kammettua aamuisin sängystä, mutta kyllä se siitä. Parin vuoden univelat pukkaavat 

Maratonkunnosta ja muutoksesta

Maratonkunnosta ja muutoksesta

Vaikka harjoittelenkin parhaillani olemaan lempeämpi, ystävällisempi, mukavampi, rakkaudellisempi ja myötätuntoisempi ihminen itseäni (!!!) kohtaan, niin liikunnassa motivaationi selkeästi nousee, jos minulla on jokin itseni haastava tavoite. Toki ohjaaminen itsessään antaa paljon, mutta se oma treenaaminen, kuten juokseminen, tahtoo jäädä, jos minulla ei ole päämäärää. No 

Entä jos…

Entä jos…

…maanantai ei olekaan uhka, vaan upea mahdollisuus?

Minusta maanantai on hieno freesi päivä, joka aloittaa viikon, jona voi tapahtua mitä vain mahtavia asioita ja upeita ihmeitä. Onko muita?

Maanantai on itselleni vähän niin kuin syksy, silloin olen virtaa täynnä, erityisesti jos viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä. Okei. Pakko tunnustaa, että vasta pari vuotta olen ajatellut näin. Joskus ennen minuakin vitutti jo sunnuntai-iltana. Kun sitä oli jatkunut kauan, tajusin, että minun on pakko muuttaa jotain elämässäni. No regrets!

Pitkälti se, miten arkemme sujuu ja mihin aikamme käytämme, on omaa valintaamme. Toki tietenkin on asioita, joihin emme voi täysin vaikuttaa, mutta suhtautumiseemme niihin kyllä.

Aika makeaa onkin leikitellä ajatuksella, että alkaa käyttäytyä toisin kuin mitä on tottunut tekemään. Ihminen helposti urautuu, automatisoituu ja ajattelee aina samalla tapaa. Esimerkiksi maanantaita on niin helppo pitää ahdistavana, sillä tekeehän niin puoli Facebookiakin.

Entä jos maanantaina ajattelisitkin, että ah, uusi viikko, uudet mahdollisuudet.

Entä jos vastoinkäymisen kohdalla miettisitkin, että jaa, nyt on näin, mitähän tämä tapahtuma tahtoo minulle kertoa.

Entä jos et saakaan työpaikkaa, jota hait. Voisitko mitenkään kuvitella, että jotain parempaa ja sinulle sopivampaa on tulossa?

Entä jos et enää ajattelisi, että miksi minä, vaan miksi en minä?

Entä jos ymmärtäisit sen, että se hemmetillinen kiire, joka täyttää päiväsi ja saa sinut pyörryksiin, on pitkälti omaa valintasi. Minun ajankäyttöni on minun vastuullani. 

Maanantai. Uusi alku. Uusien mahdollisuuksien päivä.

Hienoa alkanutta viikkoa!

Freesi alku aina kerran viikossa!

 

 

 

Muistilista hyväksymisestä…

Muistilista hyväksymisestä…

… ennen kaikkea itselleni. Minä hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Hyväksyn tilanteet, tapahtumat ja olosuhteet sellaisina kuin ne ovat.  Siinäpä lauseita, joita on itsenikin ollut helppo viljellä, mutta nyt jälkeenpäin näen, miten paljon haastavampaa on oikeasti olla tuota mieltä. Itsekin