Kuukausi: maaliskuu 2014

Juoksuterveisiä ja pari vinkkiä arkeen…

Juoksuterveisiä ja pari vinkkiä arkeen…

Kuinkas moni aikoo liikuttaa itseään tällä viikolla jotenkin urheilullisesti? Itse ohjaan näköjään kahdeksan tuntia ryhmäliikuntaa, juoksen huomenna lenkin ja tämän viikon keskiviikkona ovat muuten myös avoimet #adidasheimo-treenit, tervetuloa! Lisää tietoa täällä. No niin! Eiliseen vuodatukseeni liittyen suurin osa hommista on jo hoidettu, kiitos kannustuksesta ja 

Asia, jonka hoitaminen tuntuu mahdottomalta..

Asia, jonka hoitaminen tuntuu mahdottomalta..

..kätkee sisäänsä usein esteitä, joita saa hieman kaivella. Itse huomasin, että suurin este oman pikku asiani loppuunviemiselle en ole minä, vaan ajatukseni siitä, mitä muut ajattelevat. Aamulla heräsin virkeänä uutta aikaa jo kello 7. Kuopuksen vielä nukkuessa pyörittelin yhtä jos toistakin ajatusta päässäni. Päällimmäisenä tunteena 

Kurssilta päivää!

Kurssilta päivää!

Päivän voima-ajatus tulee tässä! Joskus aiemmin kirjoitin, että ajattelen vahvasti niin, että unelmien toteuttamisessa on aivan yhtä tärkeä tehdä paljon töitä kuin myös uskoa unelmaan ja ennen kaikkea itseensä. Kiireessä tuo itseen uskominen voi helposti jäädä, vaikka se on monessa ehkä sittenkin kaiken lähtökohta. Se että luottaa omiin kykyihinsä, taitoihinsa ja mahdollisuuksiinsa eikä ajattele, että en mä kuitenkaan ikinä onnistu, vaikka kaikki muut kyllä onnistuvat omissa tavoitteissaan. Ainahan joku voittaa lotossakin! Itse olen saanut paljon vahvistusta ennen kaikkea siihen, että tulee vain uskoa, että ansaitsee kaiken hyvän ja sellaisen elämän, jota oikeasti haluaa ja jota saa elää pääosin kepeänä, iloisena, energisenä, onnellisena. Ihan yhtä lailla sinulla, minulla kuin hänelläkin on oikeus ja jopa velvollisuus toteuttaa unelmia, itseä ja tehdä asioita, joilla on merkitystä. Uskokaamme siis siihen, että niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista!

No niin, täällä ollaan! Kolme intensiivistä life coach -koulutuspäivää on takana, enkä oikein osaa vielä jäsennellä, mitä kaikkea tulikaan tehtyä ja opittua, joka tapauksessa paljon. Ainakin koulutus tuntuu ihan omalta jutulta ja toki jo olonkeveysvalmentajaksi opiskellessani ja harjoitusryhmää vetäessäni olen saanut tietoa ja myös hieman valmennuskokemusta ja tiesin kyllä jotain siitä, mitä homma pitää sisällään. Nyt teimme esimerkiksi muutaman mielikuvaharjoituksen, jotka olivat minulle ennestään tuttuja, mutta joita olen vain unohtanut käyttää omassa arjessani. Ja miten hyvin ne toimivatkaan, jestas sentään.

Pakko kyllä sanoa, että kolmen päivän koulujaksot ovat kyllä itselleni aivan riittävät kerrallaan. Ensimmäisen päivän jälkeen oli olo, että on pakko saada olla hetki yksin. Toisen päivän jälkeen vaihdoin mekon juoksuvermeisiin ja juoksin 12,5 kilometriä. Kolmannen päivän jälkeen aloin selkeästi jo tottua ryhmässä olemiseen ja jaksoinpa vielä urheiluputiikin ja ruokamarketin kautta kotiin. Huomaan, että itselläni on hieman totuttelemista tuohon, että jatkuvasti on läsnä porukassa. Vaikka tapaankin ihmisiä koko ajan työssäni, sitä tulee kuitenkin työhuoneella monesti pakerrettua tuntikausia hommia omassa yksinäisyydessään. Mutta olen kyllä aivan innoissani tästä uudesta polusta, jonka olen valinnut. Minulla on varma tunne siitä, että pystyn yhdistämään kaikki nämä moninaiset ammattini. En oikein edes osaa sanoa, mikä niistä on tärkein, vaan näen  toimittajan, liikunnanohjaajan, personal trainerin, hyvinvointivalmentajan, kirjoittajan ja pian myös LCF life coachin työt samalla viivalla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, näin se on. Ensimmäisen koulupäivän aamuna postasin kuvan instagramiin ja facebookiin, jossa totesin, että tavoitteenani on vielä puhua Finlandia-talossa täydelle tuvalle. Pidän siitä tavoitteesta kiinni, tosin aikajänne on vielä mysteeri!

Valmentamon miljöö on tunnelmaltaan ihastuttava.
Valmentamon miljöö on tunnelmaltaan ihastuttava.

Ja olipa ihanaa kerrankin keskittyä uuden oppimiseen täysin vapautuneesti. Maailmankaikkeus kun ystävällisesti järjesti minulle asiat niin, että sain sijaiset jumppiin ja isot hommat juurikin alta pois ennen ensimmäisiä koulutuspäiviä. Saatoin olla koulussa imemässä itseeni uutta tietoa ja vahvistamassa vanhaa vailla stressiä töistä. Päätin luottaa siihen, että asiat menevät, kuten parhaaksi on. Ja noiden kolmen kurssipäivän aikana joka päivä tuli työtarjouksia sähköpostiini, ilman, että murehdin jatkosta. Näin se menee. Kun uskaltaa irtipäästää pelosta ja epävarmuudesta, asiat vain soljuvat eteenpäin. Eli maanantaina taas täysillä kirjoitushommiin ja hyvä niin.

Kurssilla sain myös muutamia loistavia ideoita esimerkiksi tätä blogiani koskien. Mehän valmensimme siellä jo toinen toisiamme ja myös ryhmän edessä käsittelimme tavoitteitamme. Omat tavoitteet tuntuvatkin tosi selkeiltä ja saavat koko ajan vahvistusta. Tein myös pitkästä aikaa energiaharjoituksen, jossa mietin, kuinka paljon asiat vievät arjessani energiaa ja kuinka paljon ne tuovat. Mietin myös, mitä ne asiat ovat. Jälleen kävi ilmi, että itse voin myös omalla olemisellani vaikuttaa niihin energiaa vieviin asioihin. Lisäksi oli hauska huomata, että suurin osa itselleni energiaa tuovista asioista on täysin ilmaisia ja minun (kuin myös kenen tahansa) saatavilla. Kun avaa silmänsä, on tuhat syytä kiittää!

Tiedättekö sen ilon tunteen, kun huomaa löytäneensä oman juttunsa? Se tunne, kun tekee jotain itselle tärkeää ja merkittävää ja huomaa, miten paljon se tuo energiaa ja hyvää mieltä. Kun tekee asioita, jotka itsestä tuntuvat hyvälle. Minulle sanottiin jo monta vuotta sitten, että tulen vielä toimimaan jossain uudessa ammatissa, jossa autan muita. Sitä olen tehnyt tavallaan jo nytkin, toimittajana voin kirjoittaa juttuja, joista ihmiset saavat vertaistukea ja neuvoja, ja liikuntapuolella autan ihmisiä löytämään liikunnan ilon ja motivaation elämäänsä, autan heitä voimaan paremmin. Näiden lisäksi olen aika ajoin pyöritellyt päässäni lisäopintoja aina papin työstä poliisin ammattiin, mutta kumpikaan ei ole näemmä kutsunut minua riittävästi, koska istun yhä täällä sohvallani ilman näitä ammattinimikkeitä. Nytpä keksin, että ehkä se, mistä minulle tuolloin mainittiin, ja mitä olen itsekin tässä hakenut, on nimenomaan tuo valmentajan työ! Valmentajakaan kun ei kaiva valmiita vastauksia asiakkaille, vaan auttaa heitä kyselemällä oikeita kysymyksiä tekemään itse oivalluksia. Ja tuo kyseleminen on aika veressä jo toimittajan työni ansiosta.

Ilmoittelen täällä, kun tarvitsen harjoitusasiakkaita! Ja maanantaisen arvonnan suoritan illemmalla, pysykää linjoilla.

Ja mikä ilo siitä, että pystyn taas juoksemaan! Tämän kuvan nappasin vauhdissa kymmenen kilometrin jälkeen.
Ja mikä ilo siitä, että pystyn taas juoksemaan! Tämän kuvan nappasin vauhdissa kymmenen kilometrin jälkeen. Kiitollisena jokaisesta juoksuaskeleesta.

 

 

 

 

 

Voihan kateus

Voihan kateus

Päiväkahvitaukoa pitäessäni selailin Facebookia ja törmäsin eräässä ryhmässä statukseen, jonka oli kirjoittanut reilu viikko sitten tulipalossa menehtyneen naisen, viiden lapsen äidin, veli. Statuksessa harmiteltiin sitä, että jäljelle jääneiden lasten saamat lahjoitukset ovat nostattaneet kohua ja epäilyksiä. Äitinsä ja veljensä menettäneille,  sukulaistensa hoivissa oleville neljälle lapselle 

Tänään jumpataan!

Tänään jumpataan!

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, joita olen saanut eiliseen arvontapostaukseen, johon ehtii vielä vastata tämän päivän hamaan loppuun asti. Tarkoitukseni siis oli, että jätätte itsestänne jonkin merkin, mutta sainkin lukea sanakaupalla kehuja ja kauniita sanoja! Mukavaa, että kirjoituksillani on noinkin paljon merkitystä, mutta ilman sinua ei 

Arvonta!

Arvonta!

Ja myös muutama muu ajatus.

Perjantain intervallistepin jälkeen huomasin, että olin hikoillut treenitoppiini valtavankokoisen sydämen. Tunnin hikoilun jälkeen olo oli muutenkin ihan loistava, mutta tuo salaperäinen merkki paidassani teki hetkestä vieläkin merkittävämmän. Sydämenkuva vain vahvisti ajatustani siitä, mitä me ihmiset oikein pohjimmiltamme ja sisimmältämme olemme ja mitä voimme myös välittää toisille ihmisille missä tahansa tilanteessa. Olemme täynnä rakkautta. Täynnä iloa. Täynnä hyvyyttä. Täynnä hyväksyntää. Täynnä empatiaa. Täynnä viisautta. Täynnä energiaa. Täynnä sitä voimaa, jolla voitamme esteet ja hidasteet. Täynnä sitä voimaa, joka meissä on aina ollutkin. Olemme täällä todellakin elämässä hyvää elämää, emme raahautumassa vastenmielisestä arjesta läpi.

Toki kaikille tulee vastaan aaltoja ja myös  aallonpohjia. Silloin ei aina jaksa ja on helppoa ajatella, että kaikki on ihan p*skaa. Tulee hetkiä, kun kuvittelee, että niillä kaikilla muilla ihmisillä, ihan jokaisella itseä pientä maanmatosta lukuunottamatta, on asiat jotenkin muka helpommin, paremmin, täydellisemmin ja elämä muutenkin täynnä pelkkää onnea ja autuutta. Hahaha! Sellaista ihmistä, jonka elämä olisi aina täydellistä, en ole itse vielä ikinä kohdannut. Ja vaikka naamasta tai kavereiden facebookista ei ongelmia näe tai pysty lukemaan, ihan varmasti kenenkään elämä ei ole sen virheettömämpää kuin omammekaan. Oma pieni egomme vain on taipuvainen ajattelemaan huonona hetkenä sitä, että olisi jotenkin toisista poikkeava tai erilainen. Niin ainutlaatuisia emme sentään ole. Useimmille tulee hetkiä, kun ei jaksa uskoa, että jokin asia vielä tulee järjestymään. Tietenkin niitä tulee! Ja se on täysin normaalia. Mutta kun uskaltaa alkaa luottaa, noita epätoivon ja epäuskon hetkiä tulee aina vain harvemmin ja ne kestävät enää vain hetken, sen olen omalla polullani huomannut. Lopulta toivottomuus on vain salamannopea välähdys kaiken sen hyvän joukossa. Sitä vain tuntee, että elämä kantaa ja uskoo siihen, mitä ei voi sillä hetkellä edes vielä nähdä. Tietää, että kaikki se on tulossa, minkä tarvitseekin tulla. Tuntee oman vastuunsa ja velvollisuutensa omasta arjesta. Tietää sen, että ei voi odottaa, että joku muu hoitaa tai täyttää toiveemme. Tietää, että itse kyllä osaa toimia ja haluaa toimia omien tavoitteiden eteen. Silloin sitä vain jotenkin tietää ja tuntee myös ne keinot, millä omaa itseään voi toteuttaa ja miten saa sen, mitä haluaa.

Sitä alkaa tietää myös sen, mikä ei omassa arjessa toimi. Yksi tärkeä askel lienee luopua toisten ihmisten odotuksista ja lakkaamattomista pyrkimyksestä täyttää niitä. Mahdoton urakka! Tai ehkä paremminkin on luovuttava pyrkimyksestä täyttää odotuksia, joita me luulemme, että toisilla on meitä kohtaan! Ihminen kun monesti voi luulla monenlaista, mikä ei ole totta laisinkaan. Toinen askel on lakata miettimästä sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Se ei tarkoita, että sitä olisi toisia kohtaan jotenkin välinpitämätön. Se tarkoittaa sitä, että elää omaa elämäänsä itselleen, muut toki huomioiden. Se tarkoittaa myös sitä, että ymmärtää, että jokainen meistä näkee maailman omalla tavallaan ja omasta kulmastaan.

Tämän päivän voimalauseeksi nousi tällainen ajatus: tiedostan sen, mitä päästän tänään omaan energiakenttääni. Lempeästi lukitsen oven turhalta negatiivisuudelta, turhilta ajatuksilta siitä, mitä muut ajattelevat tai mitä luulen heidän ajattelevan. Luotan omaan voimaani ja uskon itseeni, jolloin voin tehdä, mitä ikinä tahdon, kaipaan tai toivon.

Ja hei! Raamiin.fi-nettikaupan kanssa tekemäni yhteistyö on nyt saatavilla. Olisi hauskaa kuulla, kuka blogiani lukee. Itsestään jonkinlaisen merkin tämän postauksen alle huomisiltaan 24.3. klo 23 mennessä antaneet osallistuvat kahden korttipaketin arvontaan (sisältää 4 erilaista 13 x 18 korttia), yhden tuplapaketti siniset -arvontaan (koko A4) ja yhden tuplapaketti kelta-vihreä (koko A4) -arvontaan. Palkinnot (yhteensä siis 4 kpl) arvon kaikkien tämän postauksen alle kommentoivien kesken ja postitan ne voittajille, joille ilmoitan henkilökohtaisesti. Kerron voittajat myös täällä blogini puolella ensi viikon kuluessa.

Iloa sunnuntaihin! Nautitaan happirikkaasta päivästä, joka on täynnä erilaisia harmaan sävyjä, hih.

Voimaa seinälle!
Voimasanoja seinälle!

 

Luulin olevani läsnä…

Luulin olevani läsnä…

…mutta ehkä en ole sitten ollutkaan, ihan täysin. Tämä postaus sisältää vinkin, jolla sinäkin voit ankkuroida itsesi mihin tahansa hetkeen. Olen pitänyt itseäni melko läsnäolevana tyyppinä. Toisaalta tiedostan sen, että minun on vaikea istua paikallani kovin kauaa hiljaa tekemättä mitään. Esimerkiksi jos lapsi katsoo lasten 

Rahasta…

Rahasta…

…on paljon uskomuksia. Siitä ei moni halua puhua. Sitä moni murehtii. Siitä on tehty biisejäkin. Se on monen mielessä, niin hyvässä kuin pahassa. Kun kaverini kysäisi minulta viime viikolla, kiinnostaisiko lähteä hänen siivellään kolmituntiseen valmennukseen, jonka teemana oli raha ja siihen liittyvät uskomukset, enpäs kauaa 

Innostus!..

Innostus!..

..Se se on elämän suola ja motivaattori moneen asiaan.

Tänään pohdin sellaista asiaa kuin innostus, ennen kaikkea työnäkökulmasta. Itseni on vaikea välillä erottaa sitä, mikä on työtä ja mikä niin sanottua muuta elämää. Ja sitten kun tekemistä, vaikka mukavaakin, on liikaa, saattaa innostus kärsiä. Olenkin viime aikoina käynyt kovaa keskustelua itseni kanssa, mitkä ovat minun arvoni juuri tällä hetkellä maaliskuussa 2014. Minkä verran tekemistä on minulle sopivasti ja riittävästi. Nyt olen aikalailla keskellä ihannetilannetta. Tekemistä on sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Uusia juttuja on tulossa, jolloin luovun jostain vanhasta. Vain tuulettamalla arkea antaa uuden tulla. Vaikka voi tehdä paljon, ei voi tehdä kaikkea kerralla!

Niin kauan kun itsellä on palavaa innostusta ja halua toteuttaa itseä ja intoa tehdä juuri niitä asioita, joita päivittäin tekee, uskon, että tekemistä on sopivasti ja se on itselle oikeaa. Tietenkään kaikki asiat eivät ole yhtä mieleisiä, mutta silloin kyse on suhtautumisesta ja valinnoista. Jos ei vaikka viihdy omassa työssään tai jatkuvasti voi huonosti ilmapiirin takia, on uskallettava tehdä niitä itselle oikeita ratkaisuja. Joskus on vain lähdettävä ja luotettava siihen, että kun yksi ovi menee kiinni, toinen ovi kyllä avautuu. Mutta kun on se pelko. Pelko, joka usein estää meitä tekemästä ratkaisuja, jotka pitkässä juoksussa osoittautuvat itsellemme toimivimmiksi. Luotamme mieluummin tuttuun, vaikka sitten itselle epäsopivaan, sen sijaan että uskallamme hypätä. Pelkäämme kaikkea mahdollista aina epäonnistumisesta väärän valinnan tekemiseen, omien taitojen riittämättömyyteen, taloudellisen toimeentulon huojumiseen. Tai pelkäämme sitä, mitä muut ajattelevat ja sanovat, jos nyt repäisemme. Silloin on hyvä miettiä, kenen elämää oikein elämme, omaamme vai sen jonkun toisen, jolla on joka tapauksessa mielipiteensä meistä, teemme sitten niin tai näin.

Ja mistä sitten tietää, mikä itselle on sopivaa ja innostavaa? Moni sanoo, että sen vain tuntee, ja näin uskon itsekin. Eräs ystäväni on kouluttautumassa uudelleen oikeastaan pakosta, koska ei voi enää toimia vanhassa ammatissaan allergisoitumisen takia. Miettiessään tulevia opiskeluja täysin uusi maailma on avautunut hänen eteensä. Vaikka samalla saa tehdä surutyötä mieleisestä ammatista luopumisen takia, innostavaa on se, että edessä on oikea vaihtoehtojen ikkuna ja itse saa päättää ja valita, minne haluaa suunnata. Kuitenkin tuo valinnanvapaus ja vaihtoehtojen mahdollisuuskin voivat sekoittaa ajatuksia. Itse uskonkin siihen, että jos jokin vaihtoehto tuntuu vähääkään huonolta ja epäilyttävältä, siihen ei kannata tarttua.

Kaikki ei ole tietenkään kivaa koko ajan. Unelmien työssäkin ja arjessa yleensä on ne huonot päivänsä. Jos yrittää ikään kuin varmistella koko ajan sitä, että jatkuvasti on mukavaa, juoksee karkuun niitä vähemmän mieleisiä asioita. Taas pelkää jotain. Ajattelenkin, että epävarmuutta ja epämukavuuttakin on välillä vain kestettävä, koska se kuuluu elämään yhtä lailla kuin ruusunpuna ja ilokin. Mitä siitäkään tulisi, jos jatkuvasti hakisi vain hyvää fiilistä ilman malttia ja kärsivällisyyttä sietää niitä vähemmän mukavia asioita. Epämukavuuttakaan ei tarvitse paeta tai tukahduttaa. Uskon, että jonkin osan arjen kärsimyksistä jopa aiheutamme itse itsellemme. Kuvittelemme, että asia itsessään aiheuttaa pahaa oloa, vaikka monesti paha olo johtuukin ehkä siitä omasta päässä pyörivästä ajatusmyllystä ja toiminnasta kyseistä asiaa kohtaan, juurikin karkuun juoksemisesta ehkäpä. Siitä, että haemme vain tasaista ja tyyntä emmekä hyväksy, että on myös pieniä laineita, isoja aaltoja, joskus jopa hyökyaaltoja.

Täällä laineet liplattavat, mutta ensi viikolla voi olla toisin. Se on sitä arkea, se. Innostavaa tiistaita sinulle!

Työ on yksi elämäni innostuttajista. Uusimmassa Vauva-lehdessä on kirjoittamani juttu "Sittenkin äidiksi".
Työ on yksi elämäni innostuttajista. Uusimmassa Vauva-lehdessä on kirjoittamani juttu ”Sittenkin äidiksi”.

 

 

 

 

 

Kuuhulluutta ja hyvään keskittymistä

Ooh, viime yö meni upean täysikuun ansiosta ihan pyörimiseksi. Nukahdin kyllä puoli kymmenen kieppeillä herätäkseni jo kello 23. Siinä sitä sitten yritin kovasti nukahtaa aina noin kello kolmeen asti, herätäkseni jälleen viideltä. Lapsikin, 3, tuntui reagoivan täysikuuhun, koska puhua pulputti unissaan. Olin jossain vaiheessa jo