Uskotaan nyt itseemme, herran jestas!

Tiedätkö tunteen, kun älypuhelimen näytössä vilahtaa ilmoitus sähköpostista, jonka otsikkona on ”palaute”?

Niin minäkin. Ainakin joskus tulee sellainen olo, että kaikki, siis ihan kaikki, onkin ollut suurta huijausta. Tuon otsikon nähtyään sitä ei osaa enää mitään, ei edes sitä, minkä osasi vielä kaksi sekuntia sitten. Hahaha.

En voi lopettaa ihmettelemästä sitä, miten ihmisaivot voivat olla niin kummallinen asia, että ne lähes automaattisesti olettavat palautteen olevan huonoa. Uskotaan nyt itseemme, herran jestas sentään.

Syksy on ollut kaikin puolin tiukka monessa asiassa. On ollut lehtitöitä, kirjan tekoa, blogia ja jumppaohjauksia. Pitkin pimeneviä päiviä omatunto on kuiskutellut, että olen ollut liikaa työhommissa tai sitten kotona, mutta henkisesti usein jossain omissa ajatuksissani, kaukana läsnäolosta. Mutta töitä on tehtävä, silloin kun niitä tarjotaan. Koska tulee taas niitä hiljaisiakin hetkiä, jolloin kukaan ei soita tai meilaa.

On ollut viikkoja, kun pyykkivuoret ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei aamulla ole löytynyt enää puhtaita sukkia! En voi hyvin, jos ympärilläni on sekaista ja epäjärjestystä. Siivoaminen on kuitenkin ollut se, josta on tullut tingittyä. Elämä on ollut ruuhkaista, niin kuin aika monessa muussakin perheessä ja taloudessa, oli sitten lapsia tai lemmikkejä tai ei kumpaakaan.

Ego steppailee eteen taa

Mitä tiukempi on ollut tahti, sitä enemmän ylikierroksilla olen ollut. Ja mitä enemmän ylikierroksilla olen, sitä vähemmän olen tyytyväinen. Silloin ego steppaa kehiin. Silloin asioita alkaa tehdä pelon kautta, ei rakkaudella. Silloin ei aina jaksa uskoa, että kaikki järjestyy, vaikka järjestyykin. Mutta järjestyypä muuten vasta sitten, kun malttaa päästää irti suorittamisesta ja uskaltaa taas alkaa kuunnella itseään ja omia halujaan ja toiveitaan.

Kun ego riehuu, sitä epäilee omia taitojaan, eikä arvosta omia vahvuuksiaan. Sitä ei usko, että on tarpeeksi hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin on. Silloin perfektionisti nostaa päätään ja samalla myös rimaa niin korkealle, ettei tyydytyksen saavuttaminen sellaisilla spekseillä ole enää mahdollista. Välillä sitä vain tuntee olevansa ihan paska, vaikka silloinkin osa itsestä tietää, että itselle noin rumasti sanominen on älytöntä ja kaiken lisäksi epätotta.

Noita päiviä on harvassa, mutta on kuitenkin. Silloin vellon hetken ja sitten sanon itselleni: Eihän kukaan ostaisi sinulta riviäkään, jos et osaisi sitä, mitä teet. Tai jos sun jumppatunnit olis jostain syvältä, ei siellä kukaan kävisi.

Rauha tulee itsestä

Kun pari viikkoa sitten vedin valmennusta pienelle ryhmälle, mietin ensin, että apua, mitä jos ne ei saakaan multa mitään, jos ne ei teekään oivalluksia, nehän maksaa tästä. Sillä hetkellä en tietenkään muistanut niitä kymmeniä tyytyväisiä kurssilaisia, joille olen vetänyt kokonaisia viikonloppukursseja. Niitä tyyppejä, joilta olen saanut niin sydämellistä palautetta, että olen itkenyt ilosta niitä lukiessa.

Nyt kun blogini on muuttanut, olen pohtinut sitä, kirjoittelenko täällä itsekseni? Lukeeko enää kukaan. Oli miten oli, täällä ollaan.

Onneksi on ollut myös paljon hyviä päiviä, enemmän jopa, jolloin kaikki tuo yllä oleva egon pulina on lakannut ja olen istunut hiljaa yksin ajatusteni kanssa. Olen antanut kaiken tuon yllä olevan mielen valehtelun tulla ja mennä ja hyvästellyt sen tyytyväisenä. Olen lakannut takertumasta ajatuksiin ja sanonut, että suu kiinni, minä vaihdan nyt kanavaa.

Olen kääntynyt sisäänpäin ja saavuttanut taas fiiliksen rauhasta. Olen sanonut itselleni, että nyt on näin ja sitten taas toisin, ja minä hyväksyn sinut ja kaiken täysin sellaisena kuin se on. Sinä olet hyvä. Sinä olet riittävä. Sinä olet juuri sellainen kuin sinun pitää olla.

Olen huomannut sen, että mitä väsyneempi meininki ja kiireisemmät päivät, sitä helpommin alkaa itseä ja omia taitoja epäillä. Osaanko mitään vai luulenko vain osaavani? Entä jos joku näkee, että mä en tiedäkään kaikkea? Vaikka mä osaan kirjoittaa, valmentaa ja ohjata, niin aina on joku, joka osaa nekin jutut vielä itseäni paremmin.

No sou vat?

Jokaisella on lahja

Epävarmuuksien hetkiä lienee kaikilla. Itseäni niiden hetkellä on auttanut eniten se, kun olen höllännyt tahtia, keskittynyt hetkeen ja hyviin puoliini. Nähnyt mokien sijaan kaikki saavutukset, muistanut hyvät palautteet, palauttanut mieleen onnistumisen hetket. Ennen kaikkea nauttinut siitä, mitä teen. En ole stressannut itseäni puolikuoliaaksi jonkin pikku asian takia. Jos en onnistu ekalla tai viidennellä kerralla, niin onnistun ehkä kymmenennellä.

Sillä hetkellä olen taas alkanut uskoa, että jokaisella meillä on jokin lahja, jota ei ole kellään toisella. Sillä hetkellä olen alkanut uskoa, että itsellänikin on lahja, jota kukaan muu ei omista. Olen uskonut, että jokainen meistä on ainutlaatuinen ja tärkeä juuri siellä, missä on. Että pitäisi vain uskaltaa enemmän, antaa palaa, ja jos onnistuminen ei tule heti, ei saa luovuttaa. Ja sitten jos mokaa, niin mitä väliä. Epäonnistuminen opettaa kuitenkin enemmän kuin monta onnistumista. Ja hei, jos itse ei luota omiin taitoihin ja kykyihin, niin kuka sitten luottaa!

Elämään kuuluvat kaikki tunteet, myös epävarmuus itsestä. Kun sen jo tiedostaa, niin jo alkaa helpottaa.

Mutta selkeästi viikonlopun ja pikkuhuilin paikka! Toivotan sinulle ihanaa perjantaita, muista, sinä olet tärkeä, ja sinulla on lahjoja, joita muilla ei ole. Muista levätä!

p.s. Niin ja se palaute. Siinä luki näin, kiitos!:

On pakko laittaa sulle ihan viesti, sillä haluan sydämestäni kiittää kirjoituksistasi! Niistä on tullut minulle niin tärkeitä, huomaan usein epävarmuuden, ahdistuksen tai minkä vain negatiivisen tunteen kohdalla hakeutuvan ”luoksesi” ja etsiväni viisaita sanoja, tukea päätöksiini tai suuntaa itselleni. Tuntuu kuin saisin sinulta vastauksen kysymyksiini ja paljon ajattelemisen aihetta. Aiemmin jäin jumiin negatiivisiin ajatuskeloihin, jotka veivät itseluottamusta ja energiaa, mutta nyt useimmiten saan ajatukset oikeisiin ja järkeviin uomiin ilman, että jään rypemään. Muutos on ollut niin hurja, että halusin seurata vaistoani ja kiittää sinua. Eli kiitos.