Onko kuormitus ja palautuminen tasapainossa? – monen arki on hulabaloota
Kiinnitätkö sinä huomiota rasitukseen ja palautumiseen arjessasi? Onko kuormitus ja lepo tasapainossa? Enkä puhu vain urheilusta ja siitä palautumisesta, vaan koko tästä hulabaloosta, joka monien ympärillä pyörii taukoamatta ammatista tai perhetilanteesta huolimatta. Nykyihminen on todella kiireinen ja kuormittunut, eikä palautumiseen aina ehditä, jakseta tai pystytä kiinnittämään huomiota riittävästi. Elämä täällä on kuitenkin ainutlaatuinen eikä sen pitäisi tuntua jatkuvalta selviytymiseltä. Aika moni ihminen on kuitenkin jatkuvasti väsynyt, mikä on pelottavaa ja hurjaa, sillä arjen kuormitus tuskin vähenee, jos ei itse tee sille jotain. Aina käytännön asioita ei ole helppoa muuttaa, mutta asennetta voi silloinkin. Aina esimerkiksi huonot unet eivät johdu itsestä, mutta silti montaa asiaa voi elämässä viilata ja hienosäätää, jos vain haluaa.
Kuormitusta ja palautumista kannattaa tarkistella
Koko loppukesän ja syksyn olen tutkinut itselleni sopivan kuormituksen ja riittävän palautumisen balanssia. Jos puhutaan urheilusta, tilanne on hyvä. Liikun monipuolisesti (juoksen, joogaan, kävelen sekä teen lihaskuntotreeniä ja kehonhuoltoa), mutta viikossa on 1–2 (aktiivista) lepopäivää. Nukun paljon ja tällä hetkellä myös useimmiten tosi hyvin, ja menen nukkumaan 21 ja 21.30 välillä, oli sitten arki tai pyhä. Arvostan virkeää fiilistä niin paljon, että en juuri tee poikkeuksia enää tuossa aikaisessa nukkumaanmenossa. Kun pääsee virkeyden makuun, mikään ei mene enää sen edelle.
Myös työn ja vapaan tasapaino on tällä hetkellä hyvä. Nukkumisen, liikkumisen ja syömisen lisäksi teen paljon asioita, jotta siedän painetta töiden parissa: meditoin ja otan iisisti. Yritän saada päivään palautumishetkiä, kuten hiljentymistä ja kävelyä, ettei palautuminen jää vain öiden vastuulle.
Mont Blancista kesti palautua
Heinäkuun alussa tuli rykäistyä sauvakävellen ja juosten Mont Blancin ympäri, ja reissu meni todella hyvin. Väsymys ei iskenyt reissussa vuoristomajoissa huonosti nukutuista öistä ja kovasta fyysisestä rasituksesta huolimatta, vaan sen jälkeen. Meni lähes pari kuukautta, että tunsin itseni täysin palautuneeksi. Toki liikuin pitkin kesää, mutta esimerkiksi suunnitellun elokuisen 90 kilometrin ultrajuoksun skippasin.
Yhä liikun noin puolet vähemmän kun viime vuonna tähän aikaan, mutta se on täysin ok. Nyt tilanne on tämä ja sitten taas toinen. Tähän on tultu nimenomaan itseä ja omaa jaksamista kuunnellen, ei suorittaen.
Elämä täällä on ainutlaatuinen! Eikä sen pitäisi olla selviytymistä arjesta.
Lauantaina mennään fiiliksen mukaan
Viikot ovat työntäyteisiä ja kuormitus töiden puolesta kohtuullisen kovaa. On hirveästi asioita, joita pitää tehdä ja muistaa ja aikataulut ovat kireitä. Siksi juuri olen jo jonkin aikaa pitänyt lauantait päivinä, jolloin mahdollisuuksien mukaan ei ole suunnitelmia, ei aikatauluja, vaan annetaan fiiliksen viedä. Eikä se silti tarkoita sitä, että löhöisi vain soffalla, vaan kaikkea sellaista tekemistä, mikä nyt sinä päivänä sattuu huvittamaan. Viikonloppuna urheilen, mutta treenipäivä on vasta sunnuntaina. Lauantai on pyhitetty ihan muulle tekemiselle, perheelle, levolle ja myös herkuttelulle.
Jos jatkuvasti tuntee itsensä väsyneeksi ja arki on selviytymistä, ihan oikeasti kannattaa alkaa tarkistella omaa elämää ja sitä, voisiko tehdä jotain, edes ihan pienen pieniä muutoksia. Itsehän aloitin noiden muutosten tekemisen lähes kolme vuotta sitten ja jos en olisi niitä tehnyt, en varmasti jaksaisi nyt niin hyvin kuin nyt jaksan. Aloittaa voi pienestä ja pian huomaa, että niillä pienillä muutoksilla on väkevä vaikutus.
Ihanaa sunnuntaita!
Jenny
P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3
Joka päivä pitää tehdä jotain kivaa
SO
Yleensä puhutaan vain urheilusta palautumisesta. Se on tosiaan niin, että kaikesta muustakin pitää palautua ja itse huolehtia siitä. Hyvä kirjoitus.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos SO kommentistasi! Aika monella taitaa arki just kuormittaa liikuntaa enemmän, vaikkei sitä aina ehkä tajuakaan.
Kivaa viikon jatkoa!
k
Mulla on tunne, että harvalla on vain yksi osio, joka kuormittaa elämää. Lopulta kaikki osiot vaikuttavat, kun ihminen väsyy.
Olen ollut itse kovin suorituskeskeinen ihminen ja kompensoinut liikunnalla menneiden vuosien tunnekokemuksia, liikunta,liiallinen sellainen , on ollut väline tunteiden hallintaan. Ja koska se on auttanut, on sitä lisännyt ja se on salakavalasti tärvellyt terveyteni.
Tähän väliin sanon, että ei teidän somevaikuttajienkaan tarvitsisi niin kovasti suorittaa, uskotaan me vähemmälläkin, että liikutte. En tarkoita nyt pelkästään sinua, vaan monta muuta. Yleisö myös uupuu someen ja ainaiseen suorittamiseen.
Minä myös vaihdoin työpaikkaa, sain asiani kuntoon ja elämämme on nyt hyvin mutkatonta ja liikun ilman suorittamista. Juoksen hitaanlaisesti, enkä edes yritä juosta kovempaa tai pidempään. Ja miksi näin? Siksi, että minun ei tarvitse juosta mitään pakoon eikä mitään varten, koitan olla hyvässä kunnssa, enkä tuhota kuntoani liikunnalla. NAutin matkasta, en siitä mitä tracker näyttää, kun palaan kotiin. Luovuin jopa kuukauden käyttämästäni sykemittarista, koska en halua alkaa suorittaa askelia tai asettaa treenitavoitteita. Aina välillä huomaan asettavani taoitteen, mutta se alkaa ottaa päähän muutaman pvn päästä. Jos joskus vielä osallistun kisaan, se on ex tempore.
Joskus olen miettinyt, mikä ihmisiä ajaa nykypäivänä niin kovaan suorittamiseen ja tuntuisiko miltään saavuttaa mitään, jos sitä ei koskaan jakaisikaan someen ja hakisi tykkäyksiä? Enpä tiedä, itse en enää juurikaan suorituksiani someen jaa. Ainoastaan jotain poikkeuksia, kun on mieletön maisema tms.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos k pitkästä ja hyvästä viestistäsi! Oon samaa mieltä tuosta someen ja ainaiseen suorittamiseen uupumisesta. Joskus itsekään ei vain jaksa tai ehdi ja hyvä niin. Mutta en toisaalta jokaista treeniä postaa someen. Joskus unohdan, joskus ei huvita. Toisaalta saan hirveästi inspiraatiota muiden treeneistä ja saan jatkuvasti palautetta samasta asiasta, joten liikunta on kyllä iso osa someani. Ja some on ollut NIIN kauan jo osa meidän kaikkien elämää, että siitä on tullut tosi tavallista. En mä usko, että joku enää miettii, että saakohan tämä ja tämä nyt tykkäyksiä minkä verran.
Sun tilannehan kuulostaa tosi hyvältä, mahtava juttu! Olet varmasti läpikäynyt paljon asioita ja nehän meitä eniten opettavat.
Itsekään en liiku tällä hetkellä mitenkään tavoitteellisesti, pääasia, että liikun ja se onkin säännöllistä ja omasta halusta toimivaa, ei pakko siksi, että saan ohjaamisesta rahaa. Ja koska tällä hetkellä esimerkiksi päivätyö kuormittaa, oon tarkkana siitä, ettei liikunta kuormita lisää. Oma suorittamiseni ei liitykään liikuntaan, vaan ehkä enemmän työntekoon, mistä kirjoitin muuten just edellisessä postauksessa. Toisaalta on ihanaa, että ei tarvitse tehdä enää mitään ylimääräisiä töitä, joita ei halua tai jaksa tehdä. Toinen juttu se oli silloin, kun oli 80 000 euron velat niskassa. Mutta aika äkkiä se 10 vuotta meni, kun ne oli maksettu.
Ymmärrän tuon, että liikuntaan on helppo kanavoida tunteita ja se voi olla joillekin ainoa keino purkaa niitä. Itse suosittelen lämpimästi itsetutkiskelua ja terapiaa kuitenkin niiden sijaan. Olen 10 vuotta kulkenut nyt sitä polkua, jossa oikeasti mietin, mitä tunnen ja mitä haluan, enkä vaihtaisi pois. Kun keinoja tai voimia tunteiden käsittelyyn ei itselläni ollut ja moni asia oli aivan sekaisin, kyllä sain parhaan avun ammattilaiselta, jonka kanssa pystyin asioita käsittelemään.
Moni asia, joka meiltä vie energiaa, myös antaa sitä ja päinvastoin. Tärkeää onkin löytää niihin just se omassa elämässä toimiva balanssi.
Mukavaa viikon jatkoa!
k
Huomenta,
Ihana kun jaksat vastata, ja myös pohdiskella 🙂 Terapia on todellakin erittäin tärkeää ja kunpa siihen kaikki pääsisivät, jotka sitä tarvitsevat. Itse sain siitä hyvin paljon ja olisi ehdottomasti pitänyt mennä aikaisemmin. Oma suhtautumiseni liikuntaa on nyt niin eri levelillä, kuten moni muukin asia.
Tuo on kyllä totta, että moni inspiroituu somen liikuntapostauksista ja niinhän sen kuuluisikin olla. Mutta on se toinenkin puoli ja siksi onkin niin tärkeää , että sinäkin kerrot kääntöpuolesta, palautumisesta jne.
Varsinkin, kun moni alkaa liikkua vasta keski-iässä ja se onkin sitten jo täysin eri juttu kuin 2-kymppisenä. Keho vanhenee, eikä sille vaan voi mitään. Palautumisesta pitäisi ylipäätään puhua enemmän. On niin eri asia käydä töissä ja liikkua paljon ja ylläpitää arki kuin esim. olla niin vakaassa taloudellisessa tilanteessa, että voi liikkua urheilijamaisesti.
Mutta kiitos sinulle kuitenkin aidosta elämänmyönteisesti blogista ja instasta, joka oikeasti tuo iloa mm.minulle. Kerrot avoimesti elämän haasteista ja se tekee sinusta ihanan inhimillisen. Olet sen oloinen ihminen, johon olisi ihana tutustua kahvikupposen äärellä 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos K kommentistasi, hyvää keskustelua!
Oon tismalleen samaa mieltä, kyllä se ikäkin tuo omat vaatimuksensa siihen palautumiseen. Ja moni just liikkuu samaan aikaan tosi kovaa ja paljon, ja on ehkä pieniä tai isoja lapsia ja heidän asioitaan, töissä vaaditaan paljon jne. Itse havahduin tähän taas, kun liki poikkeuksetta kuka tahansa tuntee olevansa aika kovilla kaikessa tässä pyörityksessä, kun asian ottaa puheeksi. Kun ei se ole kuitenkaan mun mielestä meidän elämän tarkoitus, että me täällä suoritetaan ja yritetään selviytyä ja sitten eläkkeellä palaudutaan, jos sinne asti päästään. On tosiaan ihan eri juttu olla urheilija, koska urheilu on silloin useimmille se päätyö. Aika harvalla työssäkäyvällä ja (kovaa) treenaavalla on esimerkiksi mahdollisuus nukkua päiväunet, kuten urheilijoilla on tapana 😊
Kiitos sulle kauniista sanoista! Mukavaa päivää.