Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin

Aamulla kun kävelin töihin, mietin, että tietyistä vastoinkäymisistä, muutamista ristiriidoista ja paikoin vähän huonommista unista huolimatta tämä syksy on ollut ihan mahtava. Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin. Parasta tässä syksyssä on ollut se, että tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että elän sellaista arkea kuin mitä kohti olin vuosi pari sitten vasta menossa. Arkeani pitkään haitanneet aiempaan elämääni liittyvät fyysiset sotkut on selvitetty ja vaikka välillä möröt ja ahdistus puskevat pintaan, marttyyrius nostaa päätään ja alkaa ottaa aivoon, niin 95 prosenttisesti jaksan pysyä siellä hyvän puolella ja osaan olla kiitollinen lähes jokaisesta päivästä ja siitä, että saan silmäni aamulla avata. Ja jos jokusen vuoden olin vähän tuuliajolla tulevaisuuden kanssa ja leipiintynyt toimittajan ja ryhmäliikunnan ohjaajan hommiin, olinhan tehnyt kumpaakin jo pitkälti toistakymmentä tai ylikin vuotta, niin nyt myös se vanha tekeminen on saanut ihan uuden vaihteen työnkuvaa päivittämällä. Tai sitten käynnissä on vielä kuherruskuukausi.

Jos vielä vaikka vuosi sitten vielä pohdin liikaakin sitä, mitä seuraavaksi, olen onnistunut viimeisen puolen vuoden sisään tekemään oikeita päätöksiä esimerkiksi töiden suhteen. Vaikka töitä on todella saanut painaa ja välillä kiire on saanut päivät hujahtamaan hetkessä, olen nauttinut pitkälti joka sekunnista. Ajoittainen kiire ei ole edes stressannut pahasti, vaan huomasin, että enemmän itseäni stressaa se, jos tekee jotain, mikä ei tunnu omalta jutulta tai itselle riittävän mielekkäältä. Olen ihminen, joka on parhaimmillaan silloin, kun työnkuva on monipuolinen, niin se vain menee.

Myös sisäliikuntaohjausten lopettaminen ja niiden vaihto juoksukoulujen ohjaamiseen on ollut ihan parasta. Kun on istunut päivän toimistolla, on ihan mahtavaa päästä ohjaamaan – ulos. Ja paitsi että olen saanut nähdä ihmisten oppivan ja kehittyvän juoksijoina, olen myös päässyt osalliseksi ihmisten iloon siitä, kun oma kunto kasvaa ja jaksaa arjessa paremmin kuin ennen. Kurssimuotoisten ryhmien ohjaaminen onkin todella mielekästä, koska siinä näkee oikeasti työnsä tulokset paremmin kuin  yksittäisiä ryhmäliikuntatunteja ohjaamalla.

Vaikka ensi vuoden päätavoitteenani onkin Karhunkierros 83 km, on oma harrastaminen sujunut ilman suorittamista. Perheen kanssa kärsivällisyys on ollut lehmänhermojen luokkaa, vaikka aika ajoin kärsin yhä suuresta syyllisyydestä siitä, etten osannut olla aina vanhempien tyttärieni kanssa samanlainen kuin nykyään olen. Vaikka haasteita ja vastoinkäymisiä on, kuten meillä kaikilla, elämä tuntuu kaikinpuolin aika leppoisalta. Jokaista penniäkään ei tarvitse enää laskea, kuten aikanaan useamman vuoden. Osaan silti olla yhä kiitollinen arkisista perusasioista enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Olen myös uskaltanut nauttia tästä positiivisesta putkesta, sillä kaikki loppuu aikanaan, sekä hyvä että huono. Se, jos elämä useimmiten tuntuu ihanalta, ei tarkoita sitä, etteikö tuntisi kaikkia tunteita tai kohtaisi välillä vaikeitakin asioita.

Sen vain halusin tulla sanomaan, että tehkää ihmiset rohkeasti valintoja paremman arjen puolesta, jos tuntuu, että elämä kaipaa jotain muutosta. Jos se, mitä itse tekee, ei tunnu omalta jutulta tai jos jokin asia itsessä tai arjessa tuntuu arvojen vastaiselta tai muuten epäsopivalta, aina on vaihtoehtoja! Mutta itse pitää uskaltaa valita ja päättää, ja joskus se on se vaikein askel.

Mahtavaa  alkanutta viikkoa!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!