Asioita, jotka unohdin – elämä muuttuu taas

Menin eilen nukkumaan jo yhdeksän aikaan ja heräsin puoli viisi miettimään elämää ja ennen kaikkea asioita, jotka unohdin. Jossain vaiheessa kaikista hyvistä ajatuksistani huolimatta huomasin, että elämä eteni aika automaattisesti. Ei siinä mitään, hyvä sekin, mutta tunsin jatkuvasti olevani väärässä paikassa. Monena viikonpäivänä huomasin tekeväni asioita siksi, että minun pitää tehdä niitä, ja huokailin sitä, että elämä menee hukkaan. Koin, että minusta oli enempään kuin mitä sillä hetkellä vaadittiin. En löytänyt työstäni enää syvää merkitystä. En kokenut enää olevani oman elämäni eturivissä, saati arkeni arkkitehti. En kokenut enää palavaa intohimoa työtäni kohtaan, vaan huomasin suorittavani. Aloin tajuta, että minulla on vain yksi vaihtoehto, sillä en halunnut sotia omia arvojani vastaan.

Päätin muuttaa asennetta

Koska minulla ei vielä toviin ollut rohkeutta muuttaa mitään, yritin vielä kerran sopeutua tilanteeseen ja olla kiitollinen siitä, että aamuisin oli vakituinen paikka, minne mennä. Se ei ole itsestäänselvyys sekään ja yritin nauttia siitä ja sen tuomasta turvasta, mahtavasta työmiljööstä, kuitenkin kivoista työtehtävistä ja ihanista kollegoista.  Toki tein ja teen yhä työni parhaani mukaan, mutta jos ihminen tuntee olevansa jumissa, ei hän ole kovin luova tai kekseliäs tai anna itsestään kovin paljon ekstraa.  Kävin muutaman ystäväni kanssa keskusteluja. Yksi oli sitä mieltä, että minun pitäisi olla tyytyväinen siihen, että on töitä, joista saa rahaa: Hei, miten et voi olla tyytyväinen siihen, että sulle tulee tilille palkka joka kuukausi! Onko sun pakko kaivella  asioille aina jotain syvempää merkitystä? Herranjestas, aattele kesälomarahoja! Toinen, elämässään ehkä tätä toista enemmän vaikeuksia kokenut, totesi, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi mihinkään sellaiseen, mikä ei palvele itseä. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, joten onneton ei kannata olla. Hyvin pitkälti ajattelen itsekin samoin. Yritin silti vielä kerran päästä eroon negatiivisista ajatuksista ja keskittyä hyviin puoliin, sillä niitäkin oli runsaasti. Mutta lopulta huomasin, että kyllä, olen unelmatyössä. Mutta valitettavasti en omassani.

En ole koskaan ollut se tyyppi, joka voisi tehdä töitä vain rahan takia. Olen tehnyt vaikka mitä elämässäni aina nuoruuden kerroshoitajan ja mäkkärin kassan duuneista ryhmäliikunnanohjaajan ja toimittajan töihin. Kun intohimo on sammunut, olen ottanut askeleen kohti uutta. Ennen olen siis ollut rohkeampi. Nyt jarrutti järki, joka sanoi, että sulla olis nyt eläkevirka, mikä on ihan kiva. Mikä mättää, jästipää?

Elämä muuttuu taas

No sitten tuli sattumalta puhelinsoitto ja lopulta työtarjous, joka oli enemmän itseä kuin nykyinen. Se tuli hetkenä, jolloin olin jo päättänyt muuttaa asioita. Ajattelin, että katsotaan nyt tämä kortti ja kävin paikalla muutaman kerran keskustelemassa. Jos tutustuminen uuteen työnantajaan alkaa sillä, että ensi töikseni ilmoitan, että mä en sitten tiedä vieläkään, mikä musta tulee isona ja hän palkkaa sinut, saattaa olla oikeammassa paikassa kuin luuleekaan.

Elämä muuttuu taas. Mutta tuntuu, että matkani on vasta alussa. Elämäni olisi muuttunut pian joka tapauksessa ilman tuota puhelinsoittoakin. Mutta näin sain jatkoaikaa pohtia, mikä itselle todella on merkityksellistä, ja pääsen taas myös kirjoittamaan muutakin kuin tätä blogia. Saattaa olla, että rakastun uuteen työhön enkä mitään muuta halua enää koskaan tehdäkään. Vaikea sanoa ennalta. Jos ei koskaan kokeile mitään uutta, ei tapahdu mitään uutta.

Ja mikä sitten unohtui?

Lainaan seikkailujuoksija Jukka Viljasen ajatuksia Hesarin taannoisesta haastattelusta. Nämä kaikki ovat niitä asioita, jotka hetkellisesti unohdin:

OLENNAISTA Viljasesta on lopettaa tekosyiden keksiminen ja epäonnistumisen pelkääminen. Kun ottaa ensimmäisen askeleen, toinen on jo helpompi.

”Jos on tahtoa, keksii keinot. Jos ei ole tahtoa, keksii selitykset.”

”Psykologi Abraham Maslow on sanonut, että jos ihminen ei käytä omaa potentiaaliaan, hän on onneton.”

”Ajattelemme, että jos urakoin ylitöitä, saan paremman tittelin. Jos otan ylennyksen vastaan, saan lisää rahaa ja uudemman Volvon. Jossain vaiheessa vastaan tulee kuitenkin tyhjyys.”

Mielekkyyden puute on Viljasesta nykyihmisen elämän suuri vihollinen. Siksi hän herättelee ihmisiä elämään rikasta elämää – olipa kyseessä uusi harrastus tai elämäntaparemontti. Tärkeintä on löytää se iso syy, joka sytyttää eloon.

Tärkeintä on löytää se iso syy, joka sytyttää eloon.

Sitä kohti, mikä se sitten onkaan. Enää kolme työpäivää vanhassa duunissa. Kaikista tähän astisista hommista olen superkiitollinen. Silti astun ilolla uuteen. Jännittävää.

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Moniteholasit nelikymppisenä – maailmasta tuli skarpimpi

Huonoin valmistautuminen maratonille – paras juoksu koskaan

Metsä on parasta lääkettä

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia