Jos jotain ei halua tarpeeksi – ei sen eteen ole valmis tekemään riittävästi
Jos jotain ei halua tarpeeksi – ei sen eteen ole valmis tekemään riittävästi. En ole pitkästä aikaa kirjoittanut unelmista, mutta se ei tarkoita, etteikö itselläni olisi niitä myös tällä hetkellä, vaikka elämä nykyään on mukavan tasapaksua. Kun nelisen vuotta sitten asuimme 1950-luvun rivitalopätkässä, jossa kaiken kruunasi vesivahinko, haaveilin tiskikoneesta ja kodista, joka tuntuisi kodilta useamman kerran muuttamisen jälkeen. Tämä unelma toteutui yli kolme vuotta sitten ja bonarina oli vielä iso kylpyhuone, jossa on ihana lattialämmitys ja jonne mahtui pyykinpesukone. Ah sitä kiitollisuuden määrää! Jossain vaiheessa haaveilin kuumeisesti myös uudesta autosta, mutta tiedän, että senkin aika tulee vielä. Tällä hetkellä haaveilen oikeastaan kahdesta asiasta, jotka epämääräisemmän haihattelun jälkeen ovat muuttuneet tavoitteeksi. Toinen liittyy työhön ja toinen urheiluun. Kumpikin oikeastaan liittyvät myös toisiinsa ja vaativat samoja asioita: kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, vahvaa henkistä kanttia ja hyvää fyysistä kuntoa.
Oma elämä junnaa, vai junnaako sittenkään?
Mietin juuri tällä viikolla Insta Stooreissa, miten joskus tuntuu siltä, että ”kaikille muille” sattuu ja tapahtuu mahtavia asioita, kun itse tuntee joskus jumittavan arjessaan. Olen tosi iloinen muiden puolesta tai ehkä enemmänkin iloitsen mieluiten heidän kanssaan. Lisäksi muiden menestyminen ja onnistuminen ovat tosi inspiroivaa seurattavaa. Olen saanut niin paljon virtaa muista ihmisistä, vaikka aina en heitä edes tunnekaan oikeasti. Huomasin kuitenkin, että enemmän voisi olla iloinen myös itsensä puolesta ja nähdä kaikki se hyvä, mitä itse saa aikaan tai mitä omassa elämässä tapahtuu. Vaikka arki tuntuu välillä niin arjelta, niin se kaikkihan on sitä, miksi me olemme täällä ja tärkeää on haluta omaa elämää, ei muiden elämää. Somessa omat unelmat ja tavoitteet voivat jopa lähteä väärille raiteille. Sitä voi kuvitella, että haluaa jotain vain siksi, kun joku muukin haluaa sitä. Tai voi luulla, että haluaa jotain mielenkiintoista siksi, että joku muu on saavuttanut sen.
Kuitenkin olen huomannut sen, että ne unelmat ja haaveet eivät muutu tavoitteiksi, jos ne eivät ole niitä omia, joita omassa sydämessään toivoo ja haluaa oikeasti kaikin keinoin toteuttaa. Jos jotain asiaa ei halua tarpeeksi, en ainakaan itse ole valmis tekemään sen eteen riittävästi. Silloin homma jää usein olisi joo ihan kiva, mutta -asteelle ja silloin ainakin itse huomaan, että parempi antaa olla. Jos kyse sen sijaan on asiasta, jonka todella haluaa toteuttaa tai saavuttaa, niin kyllä sitä pienen kypsyttelyn jälkeen on valmis tekemään kaikkensa ja elämään arkeaan niin, että tavoite toteutuu tai että ainakin on mennyt sitä kohti. Aina kyse ei ole tietenkään vain meistä, ja kaikesta emme voi todellakaan päättää, mutta moneen asiaan voimme kuitenkin vaikuttaa.
Teen joka päivä asioita tavoitteideni eteen
Tällä hetkellä arki on varsin rutiininomaista. Nukun, syön, liikun ja palaudun nuo tavoitteet oikeastaan päivittäin mielessäni, koska haluan. Päivittäin teen myös henkistä treeniä. Esimerkiksi fiilistelen tunteitani, hankalammalla hetkellä pyrin nimeämään tunteen ja ylipäänsä tunnustelen, miltä minusta tuntuu ja miksi minusta tuntuu siltä. Stressaavan alkuvuoden jälkeen olen myös pyrkinyt olemaan enemmän sinut stressin kanssa, koska sitä emme koskaan täysin pääse pakoon, eikä tarvitsekaan. Paitsi että stressinsietämiseen liittyy moni fyysinen asia, kuten syöminen ja nukkuminen, myös hengähdyshetket työpäivien aikana ja ylipäänsä se, että välillä vain on tekemättä mitään, on tärkeää.
Itseen uskominen on myös tärkeää. On hyvä miettiä sitä, vievätkö ne omat ajatukset kohti niitä omia tavoitteita vai sabotoiko sitä mielessään jo onnistumisen mahdollisuuksia katastrofikelailemalla ja olemalla uskomatta itseensä. Usein muilla ihmisillä on mielipiteitä niitä meidän tavoitteitamme ajatellen. Silloin on hyvä muistaa, että he peilaavat usein itseään meidän tavoitteeseemme, jota he eivät itse halua ja joka ei heistä tunnu panostamisen arvoiselta. Silloin sitä helposti kuulee vähätteleviä kommentteja. Silloin onkin parasta vain uskoa itse omaan asiaansa ja olla välillä jopa ehkä hiljaa, eikä kertoa liikaa, kun on vielä vaiheessa.
Mahtavaa viikonloppua! Voimaa ja valoa sun unelmille!
Jenny
INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle
FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi
Lue myös:
Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon
Emma / Harkittuja herkkuja
Tää on kyllä semmoinen aihe, mistä voisi puhua, miettiä ja kirjoittaa ihan loputtomasti. Nyt kun olen ollut kaksi kertaa (siis vasta kaksi!!) uinnin tekniikkakurssilla ja olen ihan sairaan täpinöissäni (ja ehkä mielestäni pohjoisen pallonpuoliskon sulavin norppa siellä altaassa, haha) koko hommasta, mietin päivittäin, miksen aloittanut tätä jo monta vuotta sitten? Että mikä ihme se oli, joka mun mielessä selitti mulle, että ”et kuitenkaan osaa ja ei siitä mitään tule”…? Uinnin suhteen mulla ei taatusti ole ollut kyse siitä, että se olisi ollut verhottua saamattomutta, koska oikeasti aina tykkään pulahtaa altaaseen. Enkö halunnut sitä tarpeeksi vai enkö vaan uskaltanut?
Uintikurssin suhteen tota kysymystä ei onneksi tarvitse enää miettiä, mutta olisi mielenkiintoista saada siihen vastaus, koska on monta muutakin juttua, mitä haluaisin aloittaa ja kokeilla. Mutta joku estää. No, toisaalta olen saanut niin älyttömästi virtaa ja itseluottamusta ton kurssin aloittamisesta, että mulla on vahva luottamus siihen, että ne muutkin jutut onnistuu aika pian.
Tästä nyt tuli vähän tämmöinen sekava höpöttely. Kuten mun kommentit aika usein on täällä sun blogin puolella, koska saat mut miettimään ja sitten alan kirjoittamaan ennen, kuin mietin kunnolla mitä mun oikeastaan pitikään sanoa 😀
Ihanaa alkanutta viikkoa sulle Jenny <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma! Haha, mun olikin pakko kirjoittaa tästä aiheesta kans, kun oon tätä niin pitkään pohtinut. Mulla on ollut niin samoja ajatuksia uinnin suhteen ja on osittain vieläkin, jännittää ihan pirusti koko kurssi ja mietin, osaanko mitään, mutta oppimaanhan sinne mennään!
Mä en ees erityisesti ole tykännyt uimisesta, vaan suoraan sanottuna vihasin sitä monta vuotta. Mutta nyt annan sille uuden tsäänssin, mikä tuntuu myös hienolta 🙂 Mä toivon, että mä opin jotain, koska se on varmasti tosi palkitseva ja innostava kokemys.
Usein meitä kai estää omat uskomukset. Kun en usko, että mua enää oikein estää sekään, että mitä muut ajattelee. Ihan sama, jos joku ajattelee jotain mun tulevasta räpiköinnistä, se ei kiinnosta ollenkaan. Mutta se kiinnostaa, miten noita syvässä istuvia en kuitenkaan osaa, joten ei tartte edes opetella -uskomuksia saisi kivuttomasti käännettyä myönteisiksi ja kannustaviksi.
Luin sun uusimman postauksen ja palaan kommentoimaan huomenna! Just oon miettinyt sitäkin asiaa. Me ollaan nyt jotenkin samalla aaltopituudella sun kanssa 😀
Mahtavaa viikkoa!