Joskus toivoo, että olisi valinnut toisin

Aina välillä elämässä tulee hetkiä, jolloin toivoo, että olisi valinnut toisin. Sitä toivoo, että olisi valinnut toisin säästääkseen itseään, säästääkseen toisia, ehkä olisi ollut onnellisempi, ollut iloisempi, olisi jaksanut paremmin, olisi väsynyt vähemmän, olisi ollut parempi ihminen. Olisi selvinnyt helpommalla, olisi selvinnyt vähemmällä, ei olisi tarvinnut tuhlata vuosia siihen, että selviytyy. Ei olisi tuhlannut vuosia siihen, että on vihainen, katkera, surullinen ja ahdistunut.

Elämä se on sellainen, ettemme aina saa kaikelle selitystä.

Mutta samalla tavalla kuin nuo hetket, jotka ovat nykyään vain nopeita välähdyksiä, tulevat vierailulle, tulee yhtä usein se olo, että joo, olisi voinut olla iisimpää monessakin suhteessa, mutta jos en olisi kokenut sitä kaikkea, en olisi minä, tässä ja nyt. Lisäksi ajattelen, että elämä on ketju. Jos en olisi tehnyt vaikka 20 vuotta sitten tiettyjä asioita, aika moni muukin kokemani asia, myönteinen sellainen, olisi jäänyt tapahtumatta.

Kun itse aikanaan kahlasin läpi raskaimpia ja vaikeimpia aikoja elämässäni, en vielä ymmärtänyt itsestäni saati elämästä niin paljon kuin tänä päivänä. Käytännössä niillä pahimmilla hetkillä minulla ei ollut mitään työkaluja, joiden avulla olisin voinut toimia ja saada vaikkapa parempaa oloa. Sen sijaan, että olisin päästänyt irti, pidin kahta kauheammin kiinni. Sen sijaan, että olisin hyväksynyt asiat sellaisina kuin ne eteen tulivat, taistelin vastaan kaikilla voimillani. Sen sijaan, että olisin antanut elämälle tilaa tapahtua, kontrolloin viimeiseen asti. Aloin irrottaa otettani vasta sitten, kun olin totaalisen loppu enkä jaksanut enää hetkeäkään sitä samaa scheissea.

Siitä meni vielä tovi siihen, kunnes uskalsin alkaa ottaa vastuuta omista tunteistani. Mitä tunsin, miksi tunsin, miltä se tunteminen tuntui? Kun sitten lopulta kyllästyin olemaan surullinen, vihainen, katkera ja ahdistunut ja kun oivalsin, että on ihan sama, mitä muu maailma tekee, lopullisen päätöksen omasta hyvinvoinnistani teen minä itse, alkoivat asiat hiiiiiitaaaaasti muuttua. Tiesinhän itsekin jo aiemmasta sen, että vaikka ympärillä on hyvää tarkoittavia ihmisiä, ketään ei voi pakolla muuttaa tai saada tekemään toisin tai saada tuntemaan toisin kuin hän sillä hetkellä haluaa tehdä tai tuntea. Kenellekään ei voi sanoa, että elä näin, tee näin, tunne näin vaikka hän eläisi millä tahansa tavalla.

Matka tähän päivään on ollut pitkä eikä aluksi todellakaan helppo. Muistan, että vaikka tein kaikkeni paremman olon saavuttaakseni ja kaikista tapahtuneista asioista eteenpäin päästäkseni, tuntui eläminen aluksi siltä, että steppasi yhden askeleen eteen, sitten taas kaksi taakse. Menin eteenpäin, mutta takapakkia tuli vähintään yhtä monta kertaa. Monta kertaa mietin, että miksi edes yrittää, kun kaikki vain tuntuu niin vaikealta. Vaikka välillä oli toivo hukassa monestakin syystä, niin silti aina joku kipinä siellä oli olemassa, joka pakotti itseni sanomaan itselleni, että kaikki järjestyy. Ja ennen pitkää kaikki sitten järjestyi ja vaikka kaikki oli niin huonosti ja pielessä, on kaikki nykyään niin hyvin.

Mietin illalla sitä, että jos olisin tiennyt kaiken tämän, jonka tiedän nyt, olisin sanonut itselleni pari asiaa silloin, kun oli kaikista vaikeinta eli vuosina 2007-2010:

Kaikki menee ohi, mikään tilanne ei kestä samanlaisena loputtomiin, kaikki muuttuu. 

Tulet vielä olemaan kiitollinen siitä kaikesta, minkä olet oppinut elämäsi vaikeuksien takia. Tulet vielä olemaan kiitollinen siitä, millaiseksi kaikki kokemasi saa sinut muuttumaan. (Tämä olisi siinä hetkessä ollut kuin nyrkki vasten naamaa, mutta jälkeenpäin näen, että tämä on kohdallani aivan totta)

Meillä on tämä yksi elämä täällä, miten haluat sen käyttää? 

Kaikki järjestyy. Kaikki on hyvin jo nyt.

Niin se ihminen kasvaa. Oma kokemukseni on se, että ne kaikkein kauheimmat asiat ovat opettaneet itseäni eniten. Emme aina tiedä, miksi joudumme kokemaan elämässämme niitä asioita, joita joudumme kokemaan, mutta onko sillä edes väliä? Elämässä on kyse samasta kuin virheestä työpaikalla. Ei ole merkitystä sillä, kuka virheen tekee, vaan sillä, miten se ratkaistaan ja miten siitä mokasta mennään eteenpäin.

Mahtavaa maanantaita, yhtä viikon seitsemästä parhaasta päivästä!

Jenny