Kadehtiminen sai olon huonommaksi – opettelin iloitsemaan toisten puolesta

Henkinen kasvu on vähän niin kuin jokin fyysinen muutos kropassa. Sitä ei itse huomaa, ennen kuin on mennyt harppauksia eteenpäin. Mietin pari päivää sitten sitä, miten helppoa minun on iloita toisten puolesta, oli kyse sitten menestyksestä, mammonasta tai mistä tahansa. On ihanaa nähdä ihmisten onnistuvan ja ylittävän itseään, saavuttavan itselle tärkeitä asioita. Nautin siitä, kun saan olla osa jonkun toisen iloa, enkä vain iloita toisen puolesta.

Kröhöm. Ihan aina ei ole ollut niin. Kun kadehtiminen sai olon huonommaksi – opettelin iloitsemaan toisten puolesta.

Kun itse olin korviani myöten aikanaan erosta aiheutuneissa rahavaikeuksissa, tunsin itseni petetyksi, loukatuksi ja olin hyvää vauhtia uhriutumassa, olin palanut loppuun ja  uupunut arjen vaikeuksista, en aina osannut iloita toisten puolesta. Vaikka vuosikausia hoinkin Kaikki järjestyy -mantraa, en aina tainnut uskoa siihen itsekään. Kun muilla sitten meni hyvin tai ainakin vaikutti menevän, en aina pystynyt iloitsemaan siitä. En tiedä, miksi tuolloin pelkäsin, että toisen asia on jotain, mitä itse en koskaan saa kokea. Oikeastaan asiasta riippumatta. Ja moni niistä asioista ei edes ollut minun unelmani, vaan sen toisen. Kai koin silloin, että itsellä on vähemmän tai huonommin. Sekin ärsytti, jos tuntui, että itse joutui raatamaan jonkin asian eteen, jonka toinen näytti saavan helposti. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että jotta itse voi parantaa omaa oloaan ja elämäänsä, on keskityttävä siihen omaan oloon ja elämäänsä.

Koska huomasin, että kadehtiminen sai oloni entistä huonommaksi, päätin valita alkaa iloita toisen puolesta ja kadehtimisen sijaan keskittyä omien unelmien ja tavoitteiden edistämiseen. Aina se ei tuntunut helpolta, mutta kun päätin antaa itseni kokea kaikki tunteet, mutta keskittyä niihin positiivisiin, se auttoi asiassa huomattavasti. Aloin myös ottaa toisen onnen bensana, joka antoi omaan moottoriin voimaa, inspiroi minua ja motivoi tekemään enemmän ja paremmin. Lisäksi ymmärsin sen, että vaikka toisen elämä näyttäisi ulospäin kuinka täydelliseltä, kaikilla meillä on varjomme, surumme ja tragediamme – itsellänikin – ja ettemme koskaan voi tietää toisen ihmisen totuutta, jos hän ei sitä meille paljasta.

Päätin myös alkaa keskittyä niihin asioihin, jotka omassa elämässäni olivat hyvin. Vaikka tuolloin 10 vuotta sitten aika moni asia oli elämässäni suoraan sanottuna päin helvettiä, silti samalla oli kuitenkin paljon asioita, joista saatoin iloita. Opettelin olemaan kiitollinen elämästäni, sen hetkisestä terveydestä, perheestäni ja katosta pään päällä. Aloin nähdä pienten arkisten asioiden suunnattoman arvon. Kun sitten vihdoin monen mutkan kautta päädyimme nykyiseen kotiimme, osasin parikin vuotta muuton jälkeen iloita toimivasta suihkusta, kylppärin lattialämmityksestä, omasta pyykinpesukoneesta, astianpesukoneesta, korkeista huoneista, lasitetusta parvekkeesta ja toimivasta keittiöstä, jotka olivat aiemmassa vesivahinkokämpässä olleet sulia mahdottomuuksia ja kaukainen haave vain. Ja itse asiassa iloitsen noista asioista vieläkin, jos nyt en päivittäin, niin ainakin pari kertaa viikossa.

Tärkeää on keskittyä omaan arkeen! Ja tehdä siitä parasta mahdollista.

Opettelin myös antamaan itselleni kredittiä. Aloin tietoisesti iloita omista onnistumisista ja menestymisestä, vaikka sitten pienistä myönteisistä askelista kohti parempaa ja onnellisempaa arkea. Uskalsin alkaa olla ylpeä itsestäni, enkä enää vähätellyt että no minä se tässä vain. Jos joku sanoi minulle tai minusta jotain positiivista, sen sijaan, että olisin alkanut selitellä ja vähätellä, opettelin sanomaan kiitos.

Ymmärsin sen, että jokaisen haaveet ovat erilaisia, ja ennen kaikkea kannattaa keskittyä niihin omiin tavoitteisiin ja unelmiin. Ei haaveile muiden haaveita eikä elä muiden elämä, vaan haaveilee omia haaveitaan ja elää omaa elämäänsä. Aloin miettiä, mikä itselleni oli tärkeää ja mitä elämältäni halusin. Ne olivat usein ihan eri juttuja kuin ne, joita olin aiemmin muilta kadehtinut. Päätin, etten koskaan enää elä elämääni toisten ihmisten kautta, vaan elän elämääni mieluummin yhdessä heidän kanssaan. Minulle alkoi olla myös tärkeää auttaa muita ja olla se, joka pirskottelee ympäristöönsä hyvää mieltä. Aloin myös pohtia, mikä voisi auttaa itseäni saavuttamaan tavoitteitani. Mitä saatoin tehdä, jotta jokin asia ja toive olisi minulle mahdollinen. Aloin uskoa, että jos joku toinen saavutti jotain, ihan yhtä hyvin minäkin pystyisin siihen, jos haluaisin ja tekisin tavoitteen eteen töitä.

Ja näin.

Yhtäkkiä toisten ihmisten ihailusta ja heistä inspiroitumisesta oli tullut vakio. Oli upeaa huomata iloitsevansa siitä, että muut toteuttivat unelmiaan, tavoitteitaan ja elivät juuri sitä omaa elämäänsä, jota halusivat elää. Tai ainakin he menivät rohkeasti kohti muutosta, jos sellainen kutsui. He tekivät arjestaan omannäköistään ja viihtyivät siinä. He opettelivat rakastamaan elämää ja näkemään sen arvon.

Ja sitten huomasin, että teinhän itsekin juuri niin.

Kaikki on mahdollista. Aina omaa kehitystä vain ei noteeraa, mutta sitä tapahtuu koko ajan. Oli kyse henkisestä tai fyysisestä asiasta.

Ihanaa huhtikuun vikaa!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Parempia unia painopeiton alla

Syyllisyys haluaa kertoa jotain

Jalkapöydän murtumasta 8 kk – käynti jalkaterapeutin luona

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi