Kehonhuolto on tärkeä osa treeniäni – aina ei näin ollut

Kehonhuolto on tärkeä osa treeniäni – aina ei näin ollut. Olin eilen pitkästä aikaa Marfan korjaamolla kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Tein Marfan kanssa yhteistyöpostauksen viime talvena ja fiilis hoitojen jälkeen oli niin loistava, että olen jatkanut korjaamolla maksavana asiakkaana. Kalevalainen jäsenkorjaus sopii mielestäni kaltaiselleni juoksevalle ja salilla treenaavalle konttorityöntekijälle ja itse toivon osaavani mennä sinne aina ennen kuin mikään vaiva edes ehtii ilmoitella itsestään. Tosin nyt olen pari viikkoa kärsinyt oudosta polvivaivasta, joka ei vaivaa lainkaan juostessa, kävellessä eikä rappusia alasmennessä, mutta tuntuu, kun kävelen rappusia ylös. En vielä tiedä, häipyikö vaiva eilisen käsittelyn seurauksena, mutta toivon niin. Hoidon jälkeen ei saa treenata kolmeen päivään, mikä aiheuttaa itselläni aina hieman säätöä vakitreeneissäni. Mutta pidempi lepo treenistä on välillä hyvästä ja hoito on kyllä joka euron arvoista.

Olin varannut siis aikani Marfalle jo ennen polvivaivaa, joten jäsenkorjauksen tarkoitus oli huoltaa kehoani kokonaisvaltaisesti ja avata jumipaikkoja. Niitähän löytyi, esimerkiksi vasemman lavan alueelta ja oikean pakaran yläpuolelta. Myös oikean kyynärvarteni lihakset olivat melko kireät, mikä varmasti johtuu siitä, että istun päivät koneella ja napsuttelen hiirtä juuri sillä kädellä.

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessahan keho käydään läpi aina jalkapohjista päälakeen saakka ja hoito kestää pari tuntia, mikä on ihan mahtavaa. Sen jälkeen olo on hetken ihan pöpperöinen, mutta olin koko illan ihan virkeä. Illalla tosin alkoi väsyttää aikaisin. Nukahdin 21.15 ja tykitin unta varttia yli viiteen. Suosittelen lämpimästi hoitoa ja Marfaa, joka on ihan mahtava tyyppi ja löytyy muuten myös Instagramista. Hoidon hinta on 90 e ja se kestää noin pari tuntia. Marfan korjaamon oheen on tullut myös pieni sekatavarakauppa. Itse hankin sieltä eilen magnesiumia ja pyykkietikkaa, jota  oli pakko kokeilla heti illalla! Kyllä muuten kylppärissä tuoksui hyvältä heti aamulla.

En varmaan voisi treenata tätä määrää, jos olisin entisenlaiseni huithapeli kehonhuollossa. Kuva: Timo Turkka.

Laiskasta kehonhuoltajasta ahkeraksi

Vaikka treenaankin tällä hetkellä 8-10 tuntia viikossa, olen tosi tyytyväinen tämän hetkiseen kehonhuoltooni. Jos elämäni ensimmäiset 35 vuotta menivät kevyin kehonhuolloin, olen oppinut vihdoin viime vuosina huoltamisen tärkeyden. Oikeastaan tämä viisaus laskeutui ylleni kärsittyäni juoksijan polvesta vuonna 2013. Siitä kuntoutuminenhan ei ollutkaan mikään ihan nopea juttu, joten parempi nähdä vaivaa kehonhuollon eteen kuin kärsiä ja olla juoksematta. Näin se ihminen muuttuu ja laiskasta kehonhuoltajasta voi sukeutua ahkera pikku kehonhuoltaja!

Okei, toki olisin voinut käydä Marfalla jo aiemmin ja myös hieronnat ovat jääneet syksyltä väliin, koska olen jalkapöydän murtuman jälkeen juossut vasta niin vähän aikaa. Pari hieronta-aikaa on kuitenkin varattu ja Helsingin Urheiluhieronnan Kurvin toimipisteen Jani käy tunnin hieronnassa läpi aina reidet, pohkeet ja pakarat.

Se mitä itse tekee, on tärkeintä

Tärkeintä on ehkä kuitenkin se, mitä itse tekee ja ennen kaikkea säännöllisesti. Venyttelen aina huolellisesti juoksulenkkien jälkeen, mutta salitreenien jälkeistä venyttelyä voisin kyllä petrata. Mutta sentään aloitan salitreenit aina koko kehon lämmittelyllä, en enää käytä juoksumattoa enkä stepperiä.

Joka ikinen kerta ennen treeniä jumppaan ensin kepillä, ja sitten teen koko kropalla aktiivisia ja staattisia liikkeitä, joista osa myös parantaa tasapainoa ja vahvistaa esimerkiksi nilkkojen ja jalkapohjien pieniä lihaksia. Aina ennen kun teen varsinaisen sarjan liikettä, teen siitä kevyemmillä painoilla yhden 10 toiston lämmittelysarjan.

Foamrollerilla rullaan lähinnä reiden ulkosivuja, joita on vaikea saada venytettyä kunnolla.

En olisi uskonut, mutta paremmasta kehonhuollostakin voi tulla tapa, kun sitä toistaa tarpeeksi kauan! Uskon, että se, että huollan itseäni nykyään paremmin, auttaa myös siinä, että pystyn juoksemaan ja treenaamaan näinkin paljon.

Mites sun kehonhuollot?

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

LUE MYÖS, HYVÄN SAA LAITTAA KIERTÄMÄÄN: 

Kalevalainen jäsenkorjaus hoitaa juoksijan vaivoja ja konttorityöntekijän kireyksiä

Kohti leuanvetoa – aloitin roikkumalla

Yritän muuttua talvi-ihmiseksi

Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit