Pitäisikö sittenkin stressata – edes vähän?

Olen viime viikkoina ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella, täynnä energiaa ja yksinkertaisesti todella kiitollinen olemassaolostani. Olen ollut älyttömän rento, en ole stressannut mistään, kuten esimerkiksi kesälomalla kovasti stressasin. Olen ottanut asenteen, että kuorin perunan kerrallaan, teen parhaani, vaikutan siihen, mihin voin vaikuttaa ja elän sen kanssa, mihin en voi vaikuttaa. Olen lakannut täysin suorittamasta ja stressaamasta kiireestä ja ajatellut, että millään elämän saralla en ole korvaamaton. Itseä ei kannata uuvuttaa työllä eikä varsinkaan työstä stressaamalla. En ole pyrkinyt täydellisyyteen vaan riittävän hyvään. Minulla on ollut suorastaan lehmän hermot, mikä on ihmetyttänyt itseänikin. Olen hyväksynyt sen, että elämä on runsasta ja täydellistä ja että siitäkin tilanteesta kannattaa nauttia. 

Plim! Kuka laittoi valoni päälle?

Balanssi arjessa, perusasiat kondiksessa

Syksyn mittaan olen saanut taas napakan balanssin liikkumiseen, nukkumiseen ja vaikka ruokailuja voisi monella tavalla petrata, kuten syödä enemmän kasviksia ja vähemmän sokeria, nyt on näin ja se olkoon tarpeeksi. Tulevan viikon liikunnat merkitsen yhä säntillisesti kalenteriini aina sunnuntaisin, mutta koska elämässä tapahtuu ja arki yllättää, eivät treenit aina toteudu kuten olen suunnitellut. Mutta sen sijaan, että antaisin asian vaivata, teen kullakin viikolla ne treenit, mitkä ehdin ja pystyn. Ei se ole niin jetsulleen sekään. 

Olen hyväksynyt sen, että olen tarvinnut viime aikoina enemmän unta varmasti siksi, että olen treenannut 8-10 tuntia viikossa ja koska meillä on nyt tämä pimeys ja suihkupullosade, harmaus ja synkeys. Silloin kun olen tuntenut illalla itseni väsyneeksi, olen alkanut nukkua, oli kello sitten 20.45 tai 21.30. 

En tiedä, mitä on tapahtunut ja miksi arki tuntuu juuri nyt näin helpolta. Mistä tämä energia, ilo ja onni juuri tänä vuoden pimeimpänä ja ankeimpana aikana? Nyt kun pitäisi valittaa säästä ja ahdistua, minä olen suorastaan puhjennut kukkaan, jos niin kehtaa itsestään sanoa. 

Rutiinien toistoa

Mitään isoa ja mullistavaa ei ole sattunut, enkä ole tehnyt mitään isoja muutoksia arjessani. Olen toistanut samoja rutiineja jo monta kuukautta. Arki on ollut erittäin arkea, mutta jotenkin juuri nyt on helppo olla kiitollinen kaikesta pienestä ja siitä hyvin arkisesta. On vaivatonta keskittyä olennaiseen ja vähentää sitä, mikä ei ole elämässä juuri nyt ihan niin tärkeää. En ole antanut leppoisuuteni häiriintyä edes muiden satunnaisesta yrmeydestä tai huonotuulisuudesta. Olen nauttinut kaikenlaisista hetkistä ja kaikenlaisista kohtaamisista, jopa niistä känkkäränkistä. Töiden lisäksi olen keskittynyt perusasioihin, kuten syömiseen, nukkumiseen, palautumiseen ja liikkumiseen. Ehkä niissä se salaisuus?

Jos vielä jokin aika sitten toivoin kristallipalloa, että saisin tietää hetitässänyt, miten muutama erittäin vaiheessa oleva asia joskus tulee ratkeamaan, en enää edes toivo saavani vastauksia nyt heti, vaan tiedän, että asiat ratkeavat yllä aikanaan. On ollut mahtavaa huomata itsessä uutta kärsivällisyyden tasoa ja halua olla kiirehtimättä vain tähän hetkeen keskittyen. 

Ja se onkin tärkeää, koska: tämä hetki on elämämme tärkein kohta, piti se sisällään mitä tahansa. Mitään muutahan meillä ei ole. Ei mennyttä eikä tulevaa. Vain tämä hetki.

En tiedä, otanko jo vähän liiankin päivä kerrallaan ja rennosti, ja pitäisikö jotenkin terästäytyä ja skarpata ja edes vähän alkaa stressata jostakin! No, itseni tuntien tämä saattaa olla vain ohimenevä kausi, josta täytyy nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Jos sulla on tää sama, nauti sinäkin!

Mitä sulle kuuluu?

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

LUE MYÖS, LAITA JAKOON: 

Kohti leuanvetoa – aloitin roikkumalla

Yritän muuttua talvi-ihmiseksi

Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit