Mahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan – tammikuun lopussa tavataan taas

Mahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan. Marraskuu on puolivälissä ja ohjaamani Vauhtisammakon juoksukoulun Helsingin juoksuryhmät vetäytyvät pian tauolle. Aloitimme jo syyskuussa Alkajien ja Start-ryhmän kanssa, ja lokakuussa alussa mukaan tulivat Kuntoilijat. Kuntoilijoiden kanssa jatkamme vielä kaksi kertaa joulukuussa, mutta kaksi muuta ryhmää loppuvat marraskuun viimeisellä viikolla.

Taas viime torstaina Startissa fiilistelimme sitä, että nyt on jo marraskuu, ja me ollaan silti täällä juoksemassa, hyvä me! Moni on ylittänyt itsensä jo pelkästään sillä, että juoksun harjoittelu on jatkunut näin pitkälle syksyyn eikä ole lopahtanut siihen, että on satanut vettä tai ollut pimeää ja koleaa eli syksy.

Juoksukoulusyksy alkamassa! Tässä me ollaan elokuussa.

Porukka on ollut mahtavasti mukana!

Juoksun ohjaaminen on mahtavaa

On ollut aivan ihana ohjata juoksua ja nimenomaan ohjata ulkona, kun päivät istuu sisällä toimistossa. Ryhmät ovat olleet tosi aktiivisia ja vaikka luonnollisesti kaikki eivät pääse jokaisella kerralla ja joillakin harrastus lopahtaa alkaakseen ehkä uudella kaudella uudestaan, suuri osa on ollut mukana lähes joka viikko.

Kun ihmiset ovat liikkuneet säännöllisesti ja käyneet aktiivisesti treeneissä, olen nähnyt heidän kehittymisensä syksyn mittaan. Se on ollut ihan mahtavaa ja tuonut minulle suurta onnistumisen iloa ohjaajana. Kuin myös se, kun moni on kehunut jaksavansa ihan perusarjessakin paremmin. Kyllä liikunnalla on ihmeellinen vaikutus ja juoksu on kuitenkin helppo laji harrastaa missä ja milloin vain, jos sitä estäviä vaivoja ei ole.

Olen nauttinut treenien suunnittelusta, vaikka välillä sää on luonut haasteita tekemisellemme. Mutta sellainenhan tämä Suomen syksy on. Vielä ovat ne pahimmat räntäkelit kokematta, mutta vesisateessa on juostu syksyn mittaan useasti. Moni onkin huomannut, että sää on vain pukeutumiskysymys eikä vesisadetta edes juostessa huomaa. Kun treenin jälkeen pääsee kotiin lämpimään suihkuun, kaikki on hyvin.

Yhdessä on kiva treenata! Juoksukoulusyksy on jatkunut läpi pimeyden.

Miksi kannattaa tulla juoksukouluun?

Miksi sitten kannattaa tulla juoksukouluun? Miksi maksaa juoksusta kun sitä voi tehdä yksin ja ilmaiseksi?

Olen itsekin ollut asiakkaana juoksukoulussa useamman kerran, ja olen aina huomannut osallistumisessa vain myönteisiä syitä. Tekniikkaharjoitukset, joita ei aina tule yksin tehtyä, parantavat omaa juoksuasentoa ja juoksu muuttuu taloudellisemmaksi. Silloin juoksu alkaa tuntuakin kevyemmältä ja parempi juoksuasento voi ehkäistä erilaisia vaivoja ja rasitusvammoja.

Treeneihin lähtiessä tietää, että paikalla on aina muitakin, eikä tarvitse treenata yksin. Joku muu eli ohjaaja suunnittelee harjoitukset järkevästi, jolloin erityisesti aloittelijan tai juoksutauolla olleen ei tule aloitettua liian kovaa ja liian innokkaasti, jolloin pian voi syntyä pulmia tai sitten motivaatio voi kadota, koska liian kovaa aloittaessa juoksu tuntuu usein kamalalta.  Treeneissä ei tarvitse miettiä mitään, tekee vain kuten ohjaaja sanoo. Teemme lähes joka treenissä jotain uutta ja aina erityyppisen treenin – kiinnostus pysyy yllä, kun juoksun monotonisuudesta huolimatta emme tee vain sitä yhtä ja samaa. Kun treenaa säännöllisesti, järkevästi, mutta monipuolisesti, oman kehityksen huomaa joidenkin kuukausien kuluessa. Ja sehän taas motivoi juoksemaan lisää.

Juoksukoulussa on syntynyt ystävyyssuhteita ja on sovittu lenkkitreffejä. Ohjaajana nautin myös siitä, kun juostessa ehtii puhumaan asiakkaiden kanssa, ihan eri tavalla kuin vaikka spinningiä tai jumppaa ohjatessa. Olen ihan tosi ylpeä jokaisesta tyypistä, joka viikko toisensa jälkeen ilmaantuu kanssani treenaamaan. He haluavat tehdä asioita hyvinvointinsa eteen, mitä on ihan mahtava saada seurata.

Vielä pari viikkoa jatketaan ja sitten tämä ohjaaja jää tauolle. Tiedossa on paljon juoksua lihaskuntotreeniä ja kehonhuoltoa unohtamatta. Ja toki aion suunnitella tulevaksi kevätkaudeksi mahtavat treenit aina tammikuussa kesäkuun alkuun saakka.

Oletko sä ollut mukana jossain juoksukoulussa?

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös:

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

Tekniikkaa ja lihaskuntoa ollaan tehty myös.