Matkalla kohti Alppeja – ensimmäinen 2 000 nousumetrin treeni koskaan tehty

Lauantaina oli taas alppijoukkueemme yhteistreenin aika. Tällä hetkellä treenaamme joka toinen viikko yhdessä ja kahden viikon päästä vietämme koko viikonlopun yhdessä juosten. Kumpaankin päivään tulee noin 7-8 tuntia juoksua ja Nuuksion kukkuloiden tunkkausta. Tunkkauksella tarkoitetaan Antti Niinikosken sanoja lainatakseni mäen hidasta kapuamista ja erityisesti ylöspäin menemistä. Tunkkaukseen yleensä liittyy hankala maasto ja/tai jyrkät ei-juostavat mäet. Lisäksi voi melkein 100 prosenttisella varmuudella kuvitella tunkkaajalle käteen sauvat, joihin on kiva nojailla. Tunkkaukseen ei yleisesti liity juokseminen, vaan se on kävelyä tai kävelyn ja kiipeämisen sekoitusta. Kiipeäminen harvoin kuitenkaan niin hankalaa, että sitä voisi mitenkään rinnastaa kalliokiipeämiseen. Tunkkaus on yleensä myös pitkäkestoista. Ihan hyvin kuvailtu.

Harmi, ettei puolisoni mösjöö ollut vielä juoksukunnossa, hänhän loukkasi nivelsiteensä viime metsätreeneissämme kaksi viikkoa sitten. Nilkka ei onneksi murtunut, vaikka ensin turposi kovin, muuttui musta-sinipunaiseksi molemmin puolin eikä ensimmäisenä päivänä kestänyt kehonpainon varaamista. Nyt jalka alkaa olla paremmassa kunnossa, mutta juoksun sijaan ohjelmassa on vielä ainakin viikon verran crosstraineria.

No, lauantaina kokoonnuimme yhdeksältä Solvalla Swing Hillin parkkikselle, ja nelituntinen rykäisymme Alppimentorien johdolla alkoi. Juoksimme laskettelumäkeä alas sekä loivalta että jyrkältä puolelta ja tunkkasimme mäkeä sauvojen kanssa ylös. Vaikka olin juossut vain vähän kahtena edeltävänä viikkona, jotenkin olo tuntui väsyneeltä ja kropan lämpeäminen ja käynnistyminen hitaalta. Lisäksi en ollut syönyt tarpeeksi, sillä nukuin niin pitkään kuin mahdollista eikä ruoka oikein maistunut heti herättyäni.

Alkuviikosta olin ollut melkoisen stressaavassa (vaikka mieleisessä tilanteessa), ja veikkaan, että se vielä verotti hieman voimiani. Tunnin treenin jälkeen aloin miettiä, että mitähän järkeä tässä on! Että on tämä nyt hullun hommaa mennä ylös alas pitkin espoolaista laskettelumäkeä lauantaiaamuna. Onneksi tuo mitä järkeä -fiilis meni nopeasti ohi ja kahden tunnin jälkeen alkoi jo naurattaa se, miten nihkeältä treenin ensimmäinen puolisko oli tuntunut. Seuraava kaksituntinen sujuikin sitten jo paremmin, mutta treenin lopussa yhteiskuvassa olin kuin Hangon keksi ja Naantalin aurinko. Ja se fiilis tuli suoraan sydämestä, olin helpottunut, että nihkeän päivän seminihkeä treeni oli ohi, ja että olin ensimmäistä kertaa koskaan tehnyt 2 000 nousumetrin treenin! No, kuten kaikki tunteet kuuluvat elämään, kaikki tunteet kuuluvat myös treeniin. Olisi aika outoa, jos liikkuminen sujuisi aina, kuten Instagramissa! Joskus ei kulje ja sekin on tismalleen ok.

Illalla kävimme vielä pienellä kävelyllä, mutta muuten eilinen päivä kului lähinnä loikoillen. Tänään pidin vapaapäivän, sillä huomenna illalla töiden jälkeen odottavat 75 ja 55 minuutin spinning-ohjaukset. Siivoilin kylppärin laatikoita ja kävin keskimmäisen tyttäreni kanssa kahvifestareilla Kaapelitehtaalla.

Tiistaina pääsen taas treenaamaan personal trainerini Noora Kenttämaan kanssa ja todennäköisesti tulen saamaan melkoisen selkäsaunan! Odotan tiistaista treeniä jo innolla ja olen todella motivoitunut kehittymään erityisesti tuossa selkätreenissä, jota aiemmin kartoin oikeastaan aina, kun vain saatoin. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että treeni on alkanut sujua ja menee perille selkään, ja sekös vasta motivoi! Saa nähdä, millainen kaappi olen ensi syksynä, hahaha.

Mahtavaa alkavaa viikkoa! Miten treenit sujuvat?

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Parempia unia painopeiton alla

Tule kanssani polkujuoksemaan!

Syyllisyys haluaa kertoa jotain

Jalkapöydän murtumasta 8 kk – käynti jalkaterapeutin luona

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi