Se puuttuu, mitä et tuo tilanteeseen

Se puuttuu, mitä et tuo tilanteeseen. Luin vappuna älyttömän hyvän lauseen Gabrielle Bernsteinin kirjasta Ihmeitä nyt – 108 pikakonstia sisäiseen rauhaan (Viisas Elämä 2017): ainoa asia, mikä voi mistään tilanteesta puuttua, on se, mitä sinä et tuo siihen.

Vau! Hurja väittämä, mutta ymmärrän, mitä sillä haetaan.

Oletan sen tarkoittavan sitä, että itse voi toimia, eikä aina vain odotella, että joku muu hoitaa. Tai että äärimmäisen vatutuksen hetkellä voimme myös toimia toisin, tuoda tilanteeseen vatutuksen sijaan vaikka rauhaa.

Useimmilla meistä on monenlaisia odotuksia niin puolison, kollegan, lapsen, sukulaisen tai ystävän suhteen. Joskus sitä jää vieläpä odottamaan, että se toinen tekee jotain tai tilanne hoituu itsekseen. Mutta silloin syntyy helposti pattitilanne. Kaikki odottavat, eikä mitään tapahdu, sillä kukaan ei hoida. Kuten olen ennenkin sanonut, on se kumma tyyppi se kukaan.

Paitsi että kävin vappuna juoksemassa pisimmän lenkin koskaan (tästä lisää myöhemmin treenikuulumisissa) ja söin mitä sattuu, ehdin myös vilkuilemaan kirjoja. Olen nyt takonut tuon Gabby Bernsteinin mainion lauseen päähäni: ainoa asia, mikä voi mistään tilanteesta puuttua, on se, mitä sinä et tuo siihen.

Tavasin tuon lauseen pariin otteeseen ja tottahan se on, että me usein odotamme muilta tai maailmankaikkeudelta vaikka mitä, mutta emme aina muista, että vastaus voi ihan yhtä hyvin löytyä meistä itsestämme. Ehkä sitä kutsutaan vastuun ottamiseksi omasta elämästä ja arjesta.

Kun siis ensi kerralla odotat vaikkapa puolisoltasi enemmän huomiota, kauniita sanoja tai lapseltasi myöntyvää vastausta kun seisot imuri kainalossa hänen huoneensa ovella tai ehkä sittenkin yhteydenottoa ystävältä, tai ihan vain hyvää fiilistä ja onnellista oloa muiden seurassa, muista, ettei hetkestä puutu mitään muuta kuin se, mitä emme itse tuo kyseiseen hetkeen.

Elämässä ei kannata vapaamatkustaa, vaan ihan rehellisesti on hyvä fiilistellä sitä, mitä itse kaipaa ja sitten alkaa toimia ja tehdä erilaisia asioita eikä vain odotella, että kyllä se sitten joskus jotenkin suttaantuu. Saattaapi joutua vartomaan siihen asti, kun viettää aikaa puuyksiössä eikä millään ole enää mitään maallista merkitystä.

Veikkaan, että tuo mainio lause säästää aika monta lähelläni olevaa ihmistä kuulemasta, että sinä se sitten et koskaan tai voisitko sä joskus sitä ja tätä.

Kun ihan itsekin voin. Jännittävää nähdä, miten maailma alkaa muuttua!

Ihanaa vapun jälkeistä eloa sinulle!