01helmiItsekuri ei auta pitkälle – kärsivällisyys kylläMulla ei taaskaan ollut itsekuria, joten en jaksanut muuttaa elämääni tammikuuta pidemmälle. Koko ajan pelkäsin,
14tammiToistuva tekeminen on tavoitetta tärkeämpääTuntuu, että viime aikoina en ole muusta puhunutkaan kuin painonhallinnasta ja elämänmuutoksesta! Tänään aiheesta oli
05tammiUuden lajin opettelussa ja elämäntapojen muuttamisessa on paljon samaaAloitin tänä syksynä vapaauinnin opettelun. Koko homma aloitettiin hapenoton harjoittelulla, eli pinnalla otetaan henkeä ja
02tammiYlikierrosten rauhoittelua ja haastattelu Fit-lehdessäUusi vuosi alkoi tässä osoitteessa vauhdikkaasti. Uuteen nousuun -kirjani ilmestyminen, siitä saamani (positiivinen) palautevyöry, 7.1.
29jouluEnsi vuonna tiedossa paljon tasapaksua arkeaNiin syksy kuin vuodenvaihdekin on itselleni merkinnyt usein uuden alkua. Ilmassa on monesti ollut jännittävää
27jouluElämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisestaArvatkaa, mitä mietin, kun aloitin elämänmuutokseni tasan kaksi vuotta sitten? No mietin, että voihan vitsi,
Viimeisimmät kommentit