Teetkö asioita siksi, että haluat vai siksi, että niin kuuluu tehdä?

Oletko rehellinen itsellesi? Teetkö asioita siksi, että haluat vai siksi, että niin kuuluu tehdä? Tiedätkö, mitä haluat? Elätkö sellaista elämää, jota haluat elää?

Noita kysymyksiä olen pyöritellyt paljon päässäni kuluneina kuukausina. Liekö syy niihin reilun kuukauden päässä paukahtava tasaluku vai jokin muu henkinen kehitysaskel. En nimittäin halua tuhlata elämääni enää mihinkään, joka on itselleni vastenmielistä. En halua hukata hetkiä, jotka voisivat olla myös täysinäisiä ja antaa paljon.

Kaikkialla on kauneutta, kun vain jaksaa katsoa. Helsinki tänään aamulla.

Toki ihminen joutuu tiskaamaan, imuroimaan ja tekemään vaikka vähemmän innostavia työhommia, kuten tyhjentämään puuceen kesämökillä tai nyppimään täitä lapsen hiuksista. Mutta niistäkin töistä voi joko kelata, että ne ovat ihan scheissea, jolloin niiden tekeminen varmasti on nihkeätä ja tuntuu kamalalta. Tai sitten voi valita toisen asenteen ja tehdä vain.

Itse tykkään nykyään siivoilla. Jos saan siivota rauhassa, se on sangen meditatiivista. Aina en voi valita tekemistä, mutta silloinkin voin valita asenteen tai alkaa katsoa keissiä uudesta näkökulmasta.

Aina olo ei ole kovin kaksinen ja välillä vain kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän syvältä. Sellaisenakin hetkenä on yksi ajatus, joka on kirkas: elämää ei kannata tuhlata siihen, että eläisi jonkun toisen haaveita todeksi. Elämää ei tarvitse elämäntilanteesta riippumatta raahautua läpi. Toki voi olla vaiheita, ettei jaksa nähdä mitään hyvää missään. Mutta silloinkin on toivoa.

Elämä saa olla hauskaa, iloista ja onnellista. Se saa olla helppoa ja mukavaa. Silti me tiedämme, että se kipeä puolikin on siellä. Sillä vaikka arki on hauskaa, iloista ja onnellista, se ei tarkoita sitä, etteikö tiedostaisi sitä, että elämä on myös kaikkia harmaan sävyjä, joskus pelkkää pikimustaa ja on aikoja, jolloin on vaikea hengittää ja luulee kuristuvansa. Kukaan ei jaksa olla vahva aina, mutta ei tarvitsekaan. Kun tapahtuu isoja ja uppoaa negatiivisuuteen, suruun tai murheeseen, ei aina jaksa muistaa, että elämässä on silloinkin se toinen puoli. Kruuna ja klaava.

Mutta välillä on hyvä fiilistellä oman tekemisen motiiveja. Silloin saattaa tehdä oivalluksia. Sitä saattaa vaikka jäädä itselleen kiinni siitä, että suorittaa elämäänsä kaikista hyvistä aikeistaan huolimatta. Ei ole ehtinyt huomata, kun tekee niin paljon, kaiken aikaa.

Ehkä ei ole ehtinyt huomata sitäkään, että tekee asioita siksi, että näyttäisi muiden silmissä kiinnostavammalta. Tai että yksinkertaisesti tekee asioita siksi, että on aina tehnyt niin, niin kuuluu tehdä tai mikä pahinta, kuvittelee, että niin kuuluu tehdä tai kuvittelee, että muut odottavat sitä itseltä.

On palkitsevaa kun huomaa, että yhä useimmin tekee asioita siksi, että haluaa tehdä niitä. Itse olen viime vuosina konmarittanut elämästäni niin materiaa, tapoja olla ja toimia kuin ihmissuhteitakin. Eikä näin neljänkympin korvilla vain enää jaksa miettiä kaiken aikaa sitä, mitä muut ajattelevat. En myöskään suostuisi koskaan enää ottamaan vastaan paskaa kohtelua ainakaan pitkäjänteisesti. Satunnaisia huonoja kohtaamisia meillä nyt on kaikilla, kuten on huonoja päiviäkin.

Pyrin pitämään huolta omasta tontistani ja teen parhaani, jotta oma oloni sekä ympärilläni syystä tai toisesta aikaa viettävien ihmisten elo olisi mahdollisimman mukavaa ja harmonista. En enää yritä pelastaa koko maailmaa yksin, saati ketään toista ihmistä. Ymmärrän sen, että jokainen voi tehdä jotain, mutta ei kaikkea. Tiedän myös sen, että jos haluaa muuttua, halun on lähdettävä itsestä.

Tiedän senkin, ettei mikään koskaan ole meidän kontrollissamme. Elämä yllättää kaiken aikaa. Mutta muutos on aina mahdollinen, oli kyse oikeastaan lähes mistä tahansa. Niin kauan kuin täällä saa olla, ei ole asioita, jotka olisivat lukkoon lyötyjä ja ikuisia.

Keveitä keskiviikkoisia ajatuksia aurinkopäivän kunniaksi! Mites sulla?