Tuusula Trail Run 21 km – eka pitkis telakan jälkeen

Sunnuntaiaamupäivällä osallistuin ensimmäistä kertaa juoksukisaan sitten heinäkuisen Stockholm Multi Island Runin (75 km), jalkapöydän murtuman ja 9 viikon juoksutelakan sekä sitä seuranneen viiden viikon pehmeän laskun. Olin jo aiemmin ostanut minulle ja puolisolleni liput Tuusula Trail Runiin 21 kilometrin matkalle (35 e/kipale). Kisa-aamuna jännitti kovasti, sillä en ollut vielä juossut noin pitkää matkaa juoksutauon jälkeen: vain kerran 13 kilometriä, pari kertaa 9 kilometriä ja muuten olin vuorotellut juoksua ja kävelyä pari kertaa viikossa, onneksi sentään lähinnä keskuspuiston poluilla. 

Sunnuntaiaamuna sää oli aurinkoinen ja kylmä, tuuli melko rapsakasti. Ajoimme hyvissä ajoin kisapaikalle ja poimimme numerolappumme itsenäisesti ilmoitustaululta. Tuusulan uimahallissa olisi ollut mahdollisuus vaihtaa ja säilyttää vaatteita sekä uida kisan jälkeen, mutta me jätimme tämän kivan mahdollisuuden käyttämättä. Törmäsimme kentällä Instagramissa seuraamaani juoksijatuttu Harriin ja juttelimme tovin. Sitten vielä hetkeksi autoon lämmittelemään ennen klo 11 starttia. Auton sai hienosti parkkiin eikä tunkua ollut, vaikka kenttä näyttikin täyttyvänkin hiljakseltaan autoista. Bajamaja-jonot eivät olleet kummoiset juuri ennen starttia eli vessoja oli muutaman sadan juoksijan porukalle riittävästi, ehkä kuutisen kappaletta.

Juoksuasuksi olin valinnut pitkät kesätrikoot, t-paidan, paksumman pitkähihaisen, hanskat, leveän pääpannan ja villasäärystimet, joista erityisesti jälkimmäiset osoittautuivat nappivalinnaksi. Ennen starttia olin aivan jäässä, hampaat sen kuin kalisivat yhteen, mutta kroppa lämpeni nopeasti niin, että pian sain riisua hanskat käsistä ja tungin ne juoksuliivini taskuun.

Jalassa minulla olivat ensimmäisellä pidemmällä polkulenkillä testiin saamani Hoka One Onen Speedgoat 2 -tossut, jotka pitivätkin erinomaisesti niin kallioilla, mudassa kuin juurakoillakin. Ainoa hankaluus oli, kun ensimmäisen viiden kilometrin kohdalla plutasin puroon (?) polveani myöten ja vasen kenkä hörppäsi huolella vettä. Oli muuten kylmää vettä ja Lidlin juoksusukat imaisivat veden kyllä itseensä huolella.

Mösjöö sai välillä odotella meikäläistä, mutta silti malttoi hölkötellä kanssani. Kuviin sattui leveämpää väylää, myös kapeita polkuja oli reitillä.

Reitti oli tosi kiva eikä tungosta alun jyrkän mutta lyhyen ylä- ja alamäen jälkeen ollut. Rauhassa sai juosta, mutta porukkaa oli sen verran, ettei eksymisestä ollut pelkoa ensimmäisellä rundilla. Toisella kierroksella tulikin mentyä kolmesti harhaan, kun keskittyminen herpaantui, vaikka reitti oli merkitty mielestäni hyvin sinisin nauhoin, kalkkiviivoin ja välillä oli ihan oikea ihminenkin opastamassa, minne piti suunnata. Nettitietojen mukaan muuten yhteensä 105 juoksijaa juoksi 10.5 kilometrin lenkin ja 21 kilsan matkalla oli 63 osallistujaa. 

Mutta olipa ihana juosta metsässä! Juurakkoja riitti, välillä oli laakeampaa ja polut olivat mukavia juosta. Toisella kierroksella sai jo vähän keskittyä, kun jaloissa alkoi painaa. Kalliot olivat paikoin jäätyneet todella liukkaiksi, mutta toisella kierroksella juoksin niiden vierestä, puolisoni sen sijaan lähti yhdessä kohdassa melkoiseen luisuun. Suo-osuus oli ensimmäisellä rundilla vielä aamukohmeessa eikä upottanut kovasti, mutta toisella kierroksella meininki oli jo ihan eri. Vaikka kuinka yritti kiirehtiä, jalat tuppasivat uppoamaan jatkuvasti ja lopulta kompastuin pieneen kantoon ja lensin mutaiseen suohon kyljelleni ja käsikin upposi maaperään kyynärvartta myöten. Ei muuta kuin ylös, litimärät hanskat taskuun ja vipinää kinttuihin. 

Suon jälkeen tulikin huoltopiste, jossa toisella kierroksella en ottanut enää urheilujuomaa, vaan jatkoimme matkaa kohti maalia. Itselläni toisen kierroksen juokseminen tuntui ekaa kierrosta mukavammalta, ehkä olin jännittänyt juoksun sujuvuutta pidemmän tauon jälkeen ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella törmäsin myös toiseen tuttuun, Lottaan, jonka kanssa juoksimme pitkän pätkää yhdessä. Voimia olisi ollut vielä maaliintulonkin jälkeen mutta ehkä tällainen pehmeä lasku oli hyvä. Puolisoni juoksi koko matkan kanssani, vaikka meininki oli taas tuttuun tyyliin niin, että hän hölkkäsi, kun itse taas sain kipittää kovempaa ja silti hän joutui vartomaan.

Onnellinen juoksija maalissa! Eka pitkis telakan jälkeen taputeltu.

Maalissa oli tarjolla nakki- sekä vegesoppaa ja itselläni oli tullut juostessa niin nälkä, että kyllä maistui lautasellinen kuumaa keittoa. Olin syönyt hieman liian kevyesti, vain aamupalan eli kaksi leipää ja ennen kisaa olisi kannattanut syödä vaikka banaani, mutta join vain puoli pulloa Pepsiä. Jotenkin ajattelin, että no, se on vain 21 kilsaa, kyllä sen jaksaa aamupalan voimin, mutta olihan aamupalasta kulunut jo starttihetkelläkin yli pari tuntia. Kovin kauaa ei viitsinyt soppalautasen äärellä fiilistellä, koska kylmä tuli nopeasti ja oli päästävä autolle paitojen vaihtoon, saatava lämmintä päälle ja sitten lähdimmekin huristelemaan kohti kotia kuumaan suihkuun. Oma aikani oli 2:31:07, taisi olla kisojen hitaimmasta päästä, mutta se tuntui loukkaantumisen ja telakan jälkeen ensimmäisenä pitkiksenä pelkästään suurelta voitolta. Kaiken kaikkiaan Tuusula Trail Runista jäi tosi kiva fiilis. Kisa on pienimuotoinen, mutta hyvin järkätty, jossa oli mukava reitti, jota ei haitannut juosta kahta kertaa. Lämmin suositus!

Polkuhuuma vain kasvaa kasvamistaan ja poluille olisi päästävä säännöllisesti. Yritän löytää tähän innostukseen jotain lääkettä, mutta kai se on vain useammin otettava auto alle ja suunnattava lähikaupunkien metsiin kantakaupungista. Onneksi keskuspuisto tarjoaa jo oivallista ensiapua, vaikkei siellä liikenteen huminaa pääsekään pakoon. Tänään vietin tovin tutkimalla ensi vuoden polkukisoja, kummallisen koukuttavaa tämä polkujuoksu!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi