Kuukausi: toukokuu 2017

Kolme päivää ensimmäiseen maratoniin

Kolme päivää ensimmäiseen maratoniin

Kolme päivää elämäni ensimmäiseen maratoniin! En ole koskaan juossut noin pitkää lenkkiä kerralla. Juuri ja juuri ehdin kipittää matkan kolmekymppisenä, sillä viikon päästä juhlin synttäreitäni. Allergiaa ja hammaskipua Muutama viikko sitten juoksemani Helsinki City Run antoi luottoa maratonille, vaikka en ole liikkunut niin orjallisesti kuin 

Olisinpa tiennyt

Olisinpa tiennyt

Välillä toivon, että olisipa minulla ollut nykyinen elämänkokemukseni ja tieto jo 20 vuotta sitten. Mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja sitä rataa. Mutta olisinpa kakskymppisenä tiennyt, että… ei ole heikkoutta pyytää apua, vaan se on rohkean ihmisen teko. 

Kesävinkit Kokkolaan Sommartips till Karleby

Kesävinkit Kokkolaan Sommartips till Karleby

Kaupallinen yhteistyö/Sokos Hotels Kommersiellt samarbete/Sokos Hotels

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna pieni ”ydinperheemme” piipahti ensimmäistä kertaa koskaan Kokkolassa, ihanassa kesäkaupungissa. Uhmasimme Suomen hyytävää kevättä, ja tässä tulevat minne mennä Kokkolassa -kesävinkkimme, joista osan kertoi Visit Kokkolan ystävällinen henkilökunta.

I början av maj besökte vi Kokkola, en härlig sommarstad. Här kommer våra sommartips!

Yövy Kokkolassa/Övernatta i Karleby

Majoituimme Original Sokos Hotel Kaarlessa ja saimme yöpyä merihenkisesti sisustetussa Tankar-huoneessa. Tankar on majakkasaari Kokkolan edustalla, mutta valitettavasti toukokuun alussa kaimani M/S Jenny ei vielä ajanut sinne.

Kuten Tampereella, myös Kokkolassa Sokos Hotels oli tehnyt erinomaisia rekrytointeja, henkilökunta oli rempseää ja ystävällistä. Kun kyselimme tietä Elban luontopolulle ja Harrbådan majakalle ja kerroimme kävelevämme sinne jäätävässä kevätilmassa, resepsuunissa oltiin huolissaan, koska minulla ei ollut kaulaliinaa eikä pipoa. Saimme mukaamme hätänumeron (=paikallisen taksin numeron), ja vitsailimme, että jos voimat loppuvat, niin soitamme taksin eikä hotellin henkilökunnan tarvitse lähteä meitä noutamaan.

Aamupala oli aika perus, mutta oikein maittava. Erityisen fiiliksissä olin tyrni-appelsiinimehusta, joka kyllä kivasti aukaisi väsyneen ulkoilijan silmät kahtena aamuna.

Vi övernattade på Original Sokos Hotel Kaarle. Vi fick sova i det havsinspirerade rummet Tankar. Tankar är ägentligen en fyr utanför Karleby men M/S Jenny åkte inte ännu dit så tidigt i maj. Hotellets frukost var ganska vanlig men bra. Vi tyckte speciellt mycket om havtorns-appelsinshotten som väckte oss till en nyt dag. 

Kuusivuotias tykkäsi erityisesti korituoleista. Sexåringen tyckte särskilt mycket om korgstolarna.

Kaikkialla oli puhdasta. Det var rent och fint överallt.

Suuntaa Elban luontopolulle/Riktning mot Elbas naturstig

Hotellista saimme Kokkolan kartan, jonka avulla lähdimme suunnistamaan kohti Elban luontopolkua. Se löytyi noin 5 kilometrin kävelyn jälkeen. Loppupätkä kohti Elbaa kulki meren rannalla ja tien varrella sijaitsevia kesämökkejä ja villoja oli kiva katsella.

Luontopolulla on matkaa neljä kilometriä, joten sen jaksoi kuusivuotiaskin vielä tuon melko pitkän alkulämmittelyn jälkeen kävellä. Koska talvi oli vasta väistynyt ja kevät tuloillaan, oli maisema melko beige, eikä muutamia kohtia lukuunottamatta värejä ollut juurikaan. Se ei haitannut, sillä eipä ollut ötököitäkään paitsi yksi sammakko, jonka bongasimme sattumalta. Pitkospuita pitkin oli hauska kävellä ja puolivälissä reittiä löysimme majakan.

Från hotellet fick vi Karlebys karta och sen styrde vi emot Elbas naturstig. Vi hittade den efter en cirka fem kilometers promenad. Elba är fyra kilometer lång. Sexåringen orkade gå hela vägen själv fast vi ren hade värmt upp 5 kilometer. Allt såg ganska grått ut för att vintern hade just gått och våren var på kommande. Det var trevligt att gå på spången och halvvägs hittade vi fyren.  

Koe Harrbådan majakka/Upplev Harrbådas fyr

Harrbådan majakalle oli pakko päästä, koska majakat ovat aina kiehtoneet minua. Sehän sitten olikin sopivasti puolimatkassa Elban luontopolkua. Kuulin, että Harrbåda on poistettu majakkakäytöstä jo vuonna 1979, jonka jälkeen se on päästetty aikalailla rapistumaan. Mietimmekin, että miksi ihmeessä sitä ei kunnosteta ja maalata tyypillisin majakkavärein, sillä nähtävyytenä se varmasti uppoaisi kaltaisiini majakkafaneihin sellaisenaan vielä paremmin. Tunnelma majakalla oli pysähtynyt ja siellä kuulemma myös kummittelee. Kuulimmekin monenlaisia ääniä, jotka paljastuivat sitten kahden maastopyöräilijän aiheuttamiksi! Majakalta piipahdimme myös merenrantaan.

Jag ville besöka Harrbådas fyr för att jag älskar fyrar. Harrbåda har varit i bruk ända tills 1979 men låtits förfalla efteråt. Vi undrade varför man inte renoverar den och målar den klassiskt med vitt och rött. Stämningen vid fyren var lite konstig och där sägs det spökas också. 

Italialainen ravintola Kokkolassa/En italiensk restaurang i Karleby

Raittiinilmanmyrkytyksen saatuamme oli järkyttävä nälkä ja teki mieli pizzaa. Rantakatu seiskasta löytyikin italialaiseen ruokaan keskittynyt Sigrid’s, jonka ruoka oli oikein maittavaa. Miljöö oli tosi kiva ja kuuden aikaan saimme ruokailla rauhassa, porukka alkoi vasta hiljakseen valua paikalle.

Efter friskluftförgiftningen var vi vrålhungriga och ville äta pizza. På Strandgatan 7 hittade vi en italiensk restaurang Sigrids, vars mat var riktig god. Miljön var mysig och klockan sex på kvällen fick vi äta helt i lugn o ro. 

Kokkolan vanha kaupunki Neristan/Karlebys gamla stan Neristan

Yhtä paljon kuin rakastan majakoita, rakastan myös kaupunkien vanhoja kaupunkeja. Myös Kokkolan vanha kaupunki, Neristan, oli kaunis ja voin kuvitella, miltä siellä näyttää kesällä. Kuljimme katuja pitkin poikin ristiin rastiin. Ensi kerralla aion vierailla ainakin vanhojen tavaroiden liikkeissä ja Vanhankaupungin ravintolassa.

Lika mycket som jag tycker om fyrar, tycker jag också om städers gamla städer. Karlebys gamla stan, Neristan var vacker. Jag kan föreställa mig hur vackert där är på sommaren. Nästa gång tänker jag besöka åtminstone loppisbutiker och Vanhankaupungin ravintola -restaurang.

Beigestä maisemasta ja hyytävästä tuulesta huolimatta Kokkolasta jäi hyvä fiilis! Ihmiset olivat ystävällisiä ja iloisia ja tunnelma leppoisa. Kokkola – onko tuttu paikka?

Karleby var kanon! Människorna var vänliga och glada och atmosfären var lugn. Har du varit där?

Jenny

Uudet hiukset – uusi elämä

Uudet hiukset – uusi elämä

Uudet hiukset – uusi elämä. Olen ennenkin aloittanut elämäni uudelleen järjestämisen leikkauttamalla hiukseni ja pistämällä vaatekaapin uusiksi. Jälkimmäinen antaa vielä odotuttaa itseään, mutta sekin on tulossa, tunnen sen. Vaikka päätös uudesta hiusmallista syntyi 30 minuuttia ennen varaamaani kampaaja-aikaa, jo jokin aika sitten päätin, että alan 

Itsestä oppii koko ajan lisää

Itsestä oppii koko ajan lisää

Kevät on ollut tosi kiireinen, ja vaikka sisimmässäni tiedän, että selviän aina kaikesta, vaikka sitten isosta tai pienemmästä työrysästä, minulla on tietyn ihmisen eli puolisoni kanssa tietty toimintatapa. Eli saatan lähettää hänelle paniikkiviestejä, että ääk, niin ja niin paljon tekemistä ennen juhannusta, pitää saada painoon niin 

Helppoa olla onnellinen

Helppoa olla onnellinen

Miten helppoa on olla juuri nyt onnellinen. Ehkä se on tämä kesä. Tämä valo. Lämpö, joka vielä vähän on oikukas, tulee ja menee miten haluaa. Aurinko. Vihreys. Kukat, jotka ovat nousseet piiloistaan muutamissa päivissä. Puun lehdet, jotka muuttavat maiseman ihan toisenlaiseksi.

On helppo unohtaa, millaiselta rämpimiseltä taakse jäänyt talvi välillä tuntui. Ei sitä enää muistakaan, miten stressasi, murehti ja välillä luisui hetkeen, jossa oli vaikeampi keskittyä hyvään.

Nyt on helppo olla ottamatta paineita. Ei ole vaikeaa olla iisisti. Ei haittaa, vaikka on aikataulupulmia. Ei haittaa, vaikka kaikki työasiat eivät mene kerralla aivan putkeen. On helppo yrittää uudestaan. On helppo ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne vastaan tulevat. Kärsivällisyyttä on ollut myös muiden ihmisten draamaa kohtaan.

Elämä näyttää kirkkaalta. Kaikki on jotenkin kauniimpaa. Ihmisissä näkee vaivatta sen hyvän minkään huonon sijaan. Yhtäkkiä on taas läjä unelmia. Haaveet ovat selkeitä. Ihan kuin joku tarjoilisi kuvitteellisella hopeatarjottimella nenän eteen asioita, joilla oikeasti on merkitystä. Ne huomaa, ilman, että kenenkään täytyy huutaa, että herää pahvi. Sytytä valot. Näe tämä. Näe minut. En tiedä, mistä tämä äkillinen selkeys on arkeeni saapunut. Se, mikä merkitsee, merkitsee, ja se, mikä merkitsee vähemmän, sen osaan jättää omaan arvoonsa.

Elämä tuntuu hyvältä, kevyeltä, pirskahtelevalta, vaivattomalta. Poissa ovat rämpiminen ja raahautuminen. Arki on kaukana täydellisestä, mutta sellaista se elämä on, vähän hajallaan ja silti se vaikuttaa siltä, miltä pitääkin. Toki aina voisi olla enemmän kaikkea, mutta tässä hetkessä on se kaikki, mitä minä tarvitsen ja kaipaan. Ja koko ajan huomaan, miten tämä tunnetila ruokkii itseään. Paradoksaalista.

On helppo lähettää muille rakkautta. On helppo rakastaa. Juuri nyt rakastan työmatkapyöräilyä, Kauppatoria, kahvin tuoksua, kuusivuotiaan lenkkareista likaantuneita sukanpohjia, jotka pötköttävät vieressäni sohvalla. Tosin niin kovin paljon en sitten rakastakaan sukkahousuja, pyöräkellareita tai pyörätiellä poukkoilevia turisteja.

Mutta juuri nyt yhdeksän kymmenestä hetkestä tuntuu oikealta. Päivät tuntuvat ihmeeltä, rajattomien mahdollisuuksien maailmalta. On se fiilis, että mitä vain hienoa voi tapahtua milloin tahansa. Kelle tahansa. Toki huomenna voi olla eri fiilis, mutta minäpä nautin tästä nyt tässä hetkessä.

Juuri nyt on helppoa olla onnellinen. Vaikka mikään ei ole muuttunut, tuntuu, että kaikki on muuttunut. Valo on kirkastunut. Sitäkin olen miettinyt, johtuuko tämä fiilis meditaatiosta vai tipattomuudesta. En tiedä. Eikä ehkä tarvitsekaan. Hyvä näin.

Mites sulla?

Jenny

Uusi ympäristö, uudet ajatukset

Uusi ympäristö, uudet ajatukset

Viikonloppuna tuli piipahdettua normiympäristön ulkopuolella. Lauantain vietin haravan varressa ulkosaaristossa. Sunnuntaina ihailimme toisaalla kesään heräilevää maaseutua, joka oli parhaimmillaan ja näytti meille joutsenia, pääskysiä ja sinne tänne lepattelevia perhosia. Kyllä vain teki hyvää edes käväistä muualla. Uusi ympäristö, uudet ajatukset. Ja sitä paitsi, me saamme kyllä olla ylpeitä 

Ilo ja rakkaus – arjen perusolotilat

Ilo ja rakkaus – arjen perusolotilat

Onko kellään muulla oloa, että päivät ja viikot kuluvat nopeasti? Töissäkin iltapäivisin usein kuulee joko omasta tai jonkun kollegan suusta sanat, että huhhuh, onpa tämä päivä taas sujahtanut sukkelaan. Välillä tuntuu, että viikossa on maanantai, perjantai sekä sunnuntai ja kaikki muu siltä väliltä vain viuhahtaa 

Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana

Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana

Fiiliksiä lauantaiselta puolimaratonilta, jonne minut ystävällisesti kutsuttiin juoksemaan, tulee tässä! Maaliin saavuin ajassa 2 h 23 min 50 sek. Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana.

Juoksun jälkeen nauratti.

Olin jo hyvissä ajoin päättänyt, etten lähde tavoittelemaan mitään uusia ennätyksiä, vaan otan juoksun rauhallisena lenkkinä. Talvella olin ilmoittautunut kahden tunnin lähtöryhmään, mutta vikana mahdollisena päivänä siirsin tavoitteen 2 tuntiin 20 minuuttiin, jonka sitten vähän ylitinkin.

Koska lähtöni oli vasta 16.25, päivä tuntui tuskallisen pitkältä. Lisäksi olin torstaista asti kärsinyt pahentuneesta allergiasta enkä tuntenut olevani ihan täydessä terässä. Päätin kuitenkin lauantaiaamuna lähteä juoksemaan, kun en tuntenut oloani kipeäksi. Sunnuntaina sen sijaan aivastelin sata kertaa ja niistin ihan solkenaan pari pakkausta nenäliinoja märäksi. Olo oli niin karsea, että jos juoksu olisi ollut sunnuntaina, olisi se jäänyt väliin.

Noin tuntia ennen lähtöaikaani siirryin VIP-pukkariin, jossa tapasin pari tuttua kuin myös uusia ihmisiä. Rupattelin rattoisasti Merituulin,  Amandan ja Karoliinan kanssa ja join vissyä. Aamulla olin syönyt rahkan, banaanin ja omenan ja neljä tuntia ennen juoksua kaksi tuhtia leipää ja banaanin. Iltapäivällä join enää cappucinon ja vettä, siinä olivat tankkaukseni. Minulla on oltava syömisen ja juoksemisen välillä vähintään kolme tuntia aikaa, muuten menee helposti massu sekaisin tai tulee muuten tukala olo, mistä johtuukaan.

Siirryin pukuhuoneesta lähtöalueelle ja olin ihan jäässä. Päällä olivat pitkät trikoot, pitkät kompressiosukat, urheilutoppi, ohut pitkähihainen ja juoksutakki. Vanhat Adidakseni jo lohkeilevat pohjien sivuilta, mutta aion juosta niillä vielä Tukholman, sitten viskaan ne pois. Lähtöalueella pällistelin, josko näkisin tuttuja, ja silmiini sattui Optimismia ja energiaa –bloggaaja Katja. Aika kului mukavammin yhdessä ja sitten olikin lähdön aika.

Vähänkö oli siistiä lähteä juoksemaan kaikkien niiden ihmisten kanssa! Daruden Sandstorm soi taustalla ja olin ihan liikuttuneessa mielentilassa. Ensimmäinen kilometri tosin oli aika ruuhkainen ja välillä oli pakko kävellä, mutta sitten porukka alkoi hajaantua.

En kuunnellut musiikkia, olin vain ajatuksissani. Jäin useamman kerran roikkumaan jonkun perään sopivan välimatkan päähän. Pitkään juoksin samaa vauhtia lettipäisen tytön kanssa, jolla oli kaunis pitkä askel ja juoksutempo, jonka huomasin itselleni sopivaksi. Myös Katjan takana roikuin, ja hänet erotti hyvin värikkäistä trikoistaan.

Juoksun aikana tankkasin vain vettä. Minua hihitytti, kun yhdellä naisella oli juoksuvyöhön ladattu varmaan neljä geelipussia ja omasta ruokailusta oli jo aikaa, mietin, että joo, voisinko joskus valmistautua myös yhtä tehokkaasti! Geelien käyttäminen on varmasti usein järkevääkin, mutta itse en koe tarvitsevani vielä lisäenergiaa reilun parin tunnin urheilusuorituksen aikana, Tukholmassa kyllä varmaan.  Ensimmäisen vesipisteen jätin väliin, mutta vesi kyllä maistui 10, 15 ja olisiko ollut noin 19 kilometrin kohdalla. Nopeasti jo alkuvaiheessa huomasin, että juoksutakki oli liikaa ja käänsin hihat sekä siitä että paidasta ylös.

Välillä katselin maisemia, välillä olin aivan ajatuksissani. Välillä näin tein laidassa pikkulapsia käsi ojossa kannustamassa. Toki pakko oli koukata muutamankin kerran heidän luokseen heittämään yläfemmat.

Ennen juoksua jännitti! Panique!

En ollut reittiä selvittänyt etukäteen, joten mukava oli juosta ja yllättyä. Noin kymmenen kilometrin kohdalla olin tyytyväinen siitä, että lähes puolet oli jo takana. 12 kilometrin kohdalla näin vanhan ystävän, Päivikin, jonka tsempeistä sain hurjasti lisää virtaa. Missään vaiheessa en kokenut vaikeita hetkiä ja viimeisten parin kilometrin aikana lähdin vähän kiihdyttämään tahtia. Mutta sitten muistin, että tarkoitukseni ei ollut rehkiä liikoja, vaan juosta kisa, josta jää kehoon ja mieleen kevyt tunnelma.

Maalialueella tunsin, että minähän lennän, vau vähänkö olen nopea ja hyvä. Tapahtuman valokuvaajan kuvissa valitettavasti en näytä miltään lentävältä bambilta, vaan keski-ikää lähentelevältä, hippasen liikapainoiselta naisjuoksijalta. Mutta ei haittaa, sillä sekös motivoi juoksemaan vain lisää! Tyytyväisenä keräsin kamppeeni ja lähdin kotiin. Illalla olo oli ihan tavallinen eikä seuraavanakaan päivänä ollut mitään tuntemuksia tai oireiluja jaloissa. Matkan varrella en missään vaiheessa ollut kovasti hengästynyt ja se olikin tavoitteeni juoksuvauhdissa.

Kaiken kaikkiaan siis sain, mitä lähdin HCR:stä hakemaankin. Hyvän juoksun suurella porukalla mahtavalla reitillä ja ihanassa tunnelmassa. Oli kyllä mahtava tapahtuma! Ensi vuonna haluan juosta sen uudestaan!

Edellisestä juoksukisasta olikin aikaa jo pari vuotta, enkä muistanut, miten hyvä tunnelma tapahtumissa voi olla. HCR sujui niin hyvin, että sain rutkasti luottoa kahden viikon päähän olevalle Tukholman-maratonille, jonne aion lähteä samalla juoksuvauhdilla. Olen superiloinen, jos alitan viiden tunnin rajan. Mutta tavoitteeni on päästä ehjänä maaliin omin jaloin.

Muita juoksutapahtumiin osallistujia linjoilla?

Jenny

Onnellisuus, joka vain on

Onnellisuus, joka vain on

Viime aikoina olen taas tavoittanut sitä onnentunnetta, joka ei johdu mistään. Onnellisuuden tunnetta, joka vain on. Sitä tunnetta, joka iskee missä tahansa. Ruokakaupan kassajonossa, töistä kotiin pyöräillessä, tiskipöytää siivotessa ja eteisessä kengännauhoja sitoessa hiekkakasan vieressä, jonka joku on kantanut sisään kengissään. Sitä fiilistä, kun tuntee