Hyvä arki

Olisinpa tiennyt

Välillä toivon, että olisipa minulla ollut nykyinen elämänkokemukseni ja tieto jo 20 vuotta sitten. Mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja sitä rataa. Mutta olisinpa kakskymppisenä tiennyt, että…

ei ole heikkoutta pyytää apua, vaan se on rohkean ihmisen teko.

ikä tuo varmuutta.

se pahinkin olo helpottaa, menee ohi, hiipuu ja lieventyy.

vaikka luulee, ettei selviä, selviää sittenkin.

mikään ei jatku samanlaisena loputtomiin.

kiitollisuus auttaa näkemään hyvän arjessa.

mikään ei ole itsestäänselvyys.

tulee oikeasti päivä, kun pystyn vielä kiittämään elämäni suurimmista vastoinkäymisistä.

itsensä vihaaminen tuntuu vielä joskus typerältä. Se on itse asiassa päässyt typerimpien tekojeni top3-listalle.

uuteen paikkaan tai tilaisuuteen mennessä aika monella muulla on yhtä orpo olo kuin itsellä joskus oli.

ihmiset ajattelevat pääsääntöisesti sitä, miltä he vaikuttavat ja näyttävät muiden silmissä, eivät minua.

täydellinen keho tai täydellinen elämä eivät tee ketään onnelliseksi. Silti arjessa kannattaa muuttaa niitä asioita, joihin ei ole ihan tyytyväinen.

stressaaminen omasta ulkonäöstä on turhaa.

stressaaminen mistä tahansa asiasta on turhaa.

murehtiminen syö energiaa, jota tarvitaan ratkaisujen löytämiseen.

yksi hienoimmista taidoista elämässä on nauttia tästä hetkestä.

päivät ovat joskus pitkiä, mutta vuodet lyhyitä.

se, että sanotaan, että nauti nyt pikkulapsiajasta, kohta se on takana, ei ollut paskapuhetta.

kehon ulkonäköä miljoona kertaa merkittävämpi asia on se, miten keho toimii. Ihmiskeho on uskomaton kapistus, juuri sellaisena kuin se kullakin meistä on.

sisälläni joskus ollut musta möykky en ollut minä, se oli vain tunne, en minä.

rehellisyys itselle on yksi tärkeimpiä asioita maailmassa.

ketään ei voi pakottaa pelastumaan tai muuttamaan itseään.

titteleillä ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on ihmisellä.

omien unelmien toteuttaminen on rehellisyyttä. Se, että erottaa omat toiveet muiden toiveista ja siitä, mitä kuuluu toivoa, vaatii itsetuntemusta.

ihmiset haluavat eri asioita.

hyväksyminen on avain moneen.

taisteleminen ei auta, vaan asioita alkaa tapahtua, kun uskaltaa irrottaa otettaan.

kannattaa mennä kohti unelmia. Huolimatta siitä, mitä muut sanovat.

toisen negatiivisuus saattaa olla kateutta, eikä negatiivisuuteen tai kateuteen kannata koskaan takertua.

tulee vielä päivä, kun on ihanaa olla minä.

tulee vielä päivä, kun kaikki on täydellistä juuri sellaisena epätäydellisenä.

että onnen ja ilon voi löytää vain tässä hetkessä.

että intuitiota kannattaa kuunnella. Se ei koskaan valehtele.

anteeksianto muille ja itselle on yksi parhaita tekojani, jonka olen tehnyt itselleni. Sillä on syvästi parantava vaikutus.

että vaikka on hukannut monta vuotta ihmissuhdeongelmiin, riitelyyn, ahdistukseen, rahavaikeuksiin, kontrollointiin, surkutteluun, miksi minä -ajatteluun, murheissa ja huolissa vellomiseen, asioihin ja ihmisiin, joilla ei ole mitään merkitystä, niin ei hätää. Se on ollut se polku, joka on pitänyt kulkea.

tulee päivä, kun taputan itseäni olalle ja sanon, että voi sinua. Sellainen sinä olit, mutta nyt olet tällainen, ja se tie teki sinut siksi, joka juuri nyt olet. Onnea sinusta.

Tällaisia aatoksia tänä aamuna, mites sulla?

Jenny

30 thoughts on “Olisinpa tiennyt

  1. Sanoissasi on jälleen voimaa ja roppakaupalla viisautta, kiitos 😊 Voin allekirjoittaa oivalluksesi.

    Entisenä alituismurehtijana, -häpeilijänä, -stressaajana, -suorittajana, -kiirehtijänä ja mitä kaikkea muuta – sit kun -tyyppinä, en mä voi/osaa/ei pysty ku ei oo rahaa -ajattelijana ja kauhukuvia mielessään maalanneena itseään jatkuvasti arvostelevana ja laiminlyöneenä nuorena naisena (lista voisi jatkua..) voin vaan todeta, että onneksi elämä on opettanut ja antanut mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja nähdä asiat pääsääntöisesti myönteisestä vinkkelistä (mikä ei totisesti tarkoita ikävien asioiden kieltämistä tai maton alle lakaisemista vaan ratkaisukeskeistä ajattelutapaa, jolla pääsee erilaisten esteiden ja haasteiden yli kevyemmin tai vähintään vahvempana). On helpottavaa luottaa elämän kantavaan voimaan ja nähdä, että joka hetkessä on myös rutkasti hyvää, jos rankasti huonoakin. Vaikeuksien ja haasteiden keskelläkin on toivoa, joka kantaa eteenpäin.

    Miksi tehdä elämästään niin pirun vaikeaa ja ikävää kun voisi keskittyä kiitollisena siihen hyvään, mitä ympärillä on ja nauttia elämän pikku hetkistä (ja tämän ei tarvitse vaatia rahaa!!). On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka kuraa sataisi niskaan, voivottelu ja syyllistäminen ei auta ketään. Jokainen aikuinen ihminen on kuitenkin viime kädessä vastuussa itsestään, omista valinnoistaan (seurauksineen) ja ennen kaikkea AJATUKSISTAAN! Jälkimmäisistä on turha syyttää ketään vaan voi lempeästi kääntyä peilin suuntaan ja tutkiskella sieltä näkyvää tyyppiä. Siinä piilee alku muutokseen – mikäli se tyyppi on rehellisesti valmis uusiin aatoksiin ja sen myötä toimintaan. Onneksi oppiminen on aina mahdollista ja kehittyminen jatkuu niin kauan kuin tahtoa löytyy. Eläkäämme, naurakaamme ja oppikaamme! Puss och kram ♥️

    1. Kiitos Elina! Sulle pitäisi antaa joku palkinto siitä, että jaksat niin usein kommentoida! <3

      Mä olen huomannut senkin, että isojen vaikeuksien hetkillä ihmisestä usein löytyy enemmän voimaa, kun hän itse edes osaa kuvitella. Sitten taas kun on seesteisempää, moni helposti just tekee itse elämästään vaikeampaa kuin tarvitsisi ja oon itsekin sortunut sellaiseen monet kerrat. Mä uskon siihenkin, että moni meistä on niin tottunut draamaan ja sekavuuteen ympärillään, että jos sitä ei olekaan, jos elämä on liian "helppoa", sitä kehitetään, koska se saa olon turvalliseksi.

      Mutta kuten sanoit, jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itse omasta hyvinvoinnista ja elämästään ja just niistä ajatuksista. Mutta kaikki eivät halua tietää, mitä ajattelevat, koska se just voi olla liian pelottavaa. Kunpa vain moni tietäisi, että vaikka se tuntuisi pelottavalta, se on vain tunne, ja kun alkaa muuttaa ja muuttua, se palkitsee koko ajan.

      Ihanaa viikonloppu sulle!

    2. Heh, kiitos 😊 Ehkä joku ahkeran kommentoijan pokaali…😂 Luen aina postauksesi ja ne herättävät ajatuksia, mutta aina ei vain ehdi kommentoida tai jaksa kirjoittaa puhelimella, vaikka haluaisi!

      Välillä sitä tosiaan yllättyy itsekin, kun miettii, mistä kaikesta on selviytynyt ja vieläpä melko kunniallisesti päässyt maaliin erinäisissä elämän haasteissa. Voimavaroja löytyy sisältä enemmän kuin osaa ajatella. Toki onkin inhimillistä, että välillä sortuu turhaan kiukutteluun tai asioiden paisutteluun, mutta onneksi sitä jää nykyään melko helposti itselleen kiinni, jolloin myös kurssin palauttaminen on mahdollista.

      Muutos tosiaan palkitsee hyvillä fiiliksillä. Sitä haluaa tätä kautta myös jatkaa ja syventää opinmatkaansa. Kumpa ihmiset vain rohkeasti pysähtyisivät ajattelemaan ja uskoisivat omiin mahdollisuuksiinsa. Ei vain ulkoisiin vaan ennemminkin kääntäisivät katseen peilin kautta sisimpäänsä. Sieltähän ne parhaat jutut kuitenkin heijastuu. Matkalla tässä ollaan itse kukin, mutta suunta oikea. Pidetään liput korkealla! 😊

      Hei superpaljon tsemppiä ja iloa maratonille Jenny! Nauti matkasta! ☺

    3. Ihanasti kirjoitit Elina! Olen samaa mieltä :)
      Ja tosiaan, kun voimia tarvitaan, niitä usein löytyy. Mutta joskus on inhimillistä myös surkutella, vaikkei edes kunnon syytä olisi.
      Ehdottomasti liput pidetään korkealla! Ihanaa alkanutta viikkoa sulle.

  2. Poimin tuolta muutaman:

    ”Stressaaminen mistä tahansa asiasta on turhaa.

    murehtiminen syö energiaa, jota tarvitaan ratkaisujen löytämiseen.”

    Turhaa ehkä, mutta voiko itseään estääkään? Pystytkö olla stressaamatta ja murehtimatta jos lapsesi on esim vakavasti sairas?

    Mielestäni tuollaiset lauseet on halpoja kliseitä. Kuka vaan voi niitä viljellä, mutta sellainen ihminen ei mielestäni ole elänyt sitten oikeassa kurjuudessa.
    No enivei, oma lapseni on onneksi terve. Osaan olla siitä kiitollinen ja onnellinen.

    Asia mikä omassa elämässä on alati läsnä, on rahattomuus/köyhyys. Sitä on kestänyt koko elämäni eikä tulevaisuuskaan ole ruusuinen. Se, että joudut miltei joka ikinen päivä miettimään millä perhe elää, mistä rahat ruokaan, miten saada raha riittämään on todella kuluttavaa. Rahattomuus myös rajoittaa elämää suuresti. Ei voi tehdä mitään mikä maksaa, ja aika moni asia maksaa… Jopa ystävien näkeminen maksaa jos asuvat vähänkin kauempana. Joillekin raha on nii itsestäänselvyys etteivät edes tajua asiaa. Tässä kohtaa hyvät vinkit olisivat tarpeen, miten jaksaa pitää mieli positiivisena kun tämä ahdinko ei helpota ikinä.

    1. Kiitos Piitu kommentistasi! Aloitan vastausputken nyt sinusta, koska olet vika kommentoija.
      Ensinnäkin, olen pahoillani tilanteestasi. Toiseksi voin vähän kuvitella, millaista se voi olla. Toki kukaan ei voi täysin asettua toisen saappaisiin, sillä koemme samojakin asioita eri tavalla.
      Mutta köyhyydestä ja parin kolmen päällekkäisen työn tekemisestä on valitettavasti kokemusta, eikä silloinkaan rahat riittäneet. Olen tästä rahattomuudesta aina välillä täällä blogissani kirjoittanutkin. Muutama viikko sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin, kuinka olen viimeisen 8-9 vuoden aikana maksanut takaisin velkoja ainakin yhden Porsche Cayennen verran, eivätkä nuo velat johtuneet minusta, vaan toisen ihmisen teoista. Elämässäni on ollut aikoja, kun olen ihmetellyt, mistä saisi rahaa bensaan tai jääkaappiin ruokaa viikonlopuksi. Nykyään tilanne on tasainen, mutta vieläkään ei tarvitse törsäillä. Vuosiin en kuitenkaan voinut nauttia vastaavista asioita, joista ystäväpiirissäni nautittiin, kuten vaikka matkustamisesta tai uusista vaatteista itselle.
      Raha-asioista olen murehtinut niin paljon, ettei tuskanhiessä unettomana pyörimiäni öitä voi mitenkään laskea. Lopulta ymmärsin sen, että ihan sama miten paljon murehdin, se ei tilannetta muuksi muuta. TOKI vieläkin sorrun murehtimaan aika ajoin, eri syistä. Mutta pääosin pyrin pysyttelemään myönteisenä. 9 vuotta hoin lausetta ”kaikki järjestyy”. Ja niin todella on tapahtunut. Vaikka välillä teki mieli huutaa, polkea jalkaa ja luopua toivosta.
      Minulla ei ole kokemusta lapsen vakavasta sairaudesta, joten en osaa siitä sanoa. Mutta tunnen ihmisiä, joilla on siitä kokemusta, ja eräskin totesi, että muuttuneen tilanteen kanssa on opeteltava elämään, kun ei muutakaan voi. Usein nämä tyypit ovat juuri niitä valoisimpia, vaikeasta tilanteesta huolimatta.
      Itselläni nimenomaan tuo kurjuudessa eläminen (enkä puhu nyt vain rahattomuudesta) on auttanut näkemään, että omalla kohdallani nämä kliseiset lauseet ovat totta. Mutta tiedostan myös, että me jokainen katsomme asiaa omasta kulmastamme. En siis joka postauksessa tietenkään tuo kaikkia kokemuksia esiin, ja muutenkin pyrin keskittymään hyvään ja tähän hetkeen.
      Toivon sinulle kaikkea hyvää.

  3. Olipa taas mielettömän hyvä blogi!!! Tämä täytyy lukea useaan kertaan, mutustella ja viisaasti sulatella ravinnoksi!!!

    1. Kaikki vanhan päätyminen,johtaa aina uuteen alkuun!Kuka tietää josko siellä olisi parempi!

  4. Olenko tyhmä vai idiootti? Lähes neljänkymmenenvuoden avioliitto ja miehen viikonloppuiltoihin ajoittuvat rankkakin alkoholin käyttö mietityttää. En uhkaile ja harvemmin riitelenkään hänen pöhnänsä aikana. Mutta aikalailla rajoittaa elämää ja esimerkiksi näin kesällä esim. terassille en halua hänen kanssaan lähteä, koska hän juo sen terassinautinnon lisäksi kotona annoksensa, joten kunto on vielä huonompi reissun jälkeen. Yöt on häiritseviä. Muuten viikot menee suht mukavasti. Jos hän raitistuisi hänestä tulisi sellainen murahteleva sähköjänis jota ei pidättelisi mikään. Oletan näin käyvän. Hän on ollut aina ahkera ja taitava käsistään. Parit talot tehnyt perheelleen ja muutamat remontit, hienoa jälkeä. Elämä vaan tuntuu tosta alkoholin käytästä johtuen ihan jakomielitautiselta. Torstaina alkaa hänen kulmansa rypistyä ja puhe muuttuu murahteluksi. Kumpikin on jotenkin menettänyt elämänilonsa. Yksinkään en haluaisi olla. Välillä olen tosissani tekemässä lähtöä omaan elämääni, mutta välillä rakennan sitä tähän. En tiedä rikkooko tämä tulevaisuudessa mieleni. Viisastunut en ole viidenkymmenen vuoden aikana. Lapsille olen sanonut etten häntä hoitele jos hän tupakan tai viinan vuoksi sairatuu. Tiedän että toisinkin voi käydä. Kyllä ihminen on niin yksin tällaisten pohdintojen kanssa. Onneksi tämä ei ole vielä musta möykky sisälläni. Se on ihme etten häntä vielä inhoa, silloin olisi kyllä möykkyä kerrakseen. Parempia aikoja odotellessa.

    1. Keskustele hyvä immeinen miehesi kanssa ajatusistasi aivan suoraan ,miehen ollessa selvillä.Ei vasta sitten ,kun olet MIELESSÄSI tehnyt jo jotain päätöksiä.Ei huutamalla ja räkyttämallä vaan asiallisesti keskustellen.

    2. Joo kyllä olen hänelle asioista ja tunteista no puhunut. Hän vain kuuntelee, eikä sano mitään. Ei tee turhia lupauksia eikä pyytele anteeksi. Vaikuttaa katuvalta. Keskustelua ei saa aikaiseksi.

    3. Joskus on vaan tehtävä niitä kipeitäkin ratkaisuja, eikä kukaan niitä voi itsesi puolesta tehdä. Meillä on vaan tämä yksi elämä ja olemme itse kukin oman elämämme käsikirjoittajia. Olen itse elämässäni melkoisen mankelin läpi tullut ja nyt voin todeta se kannatti!
      Niitä parempia aikoja toivon sinulle Kirsti♡

    4. Kuitenkin kamppaien siitä, että viikon viisi päivää ja yötä on hyviä, mutta kaksi iltayötä ei niinkään. Nyt sen kestää paremmin kun ei tarvitse enää herätä aikaisin.

    5. Olet varmaan jo kuullut, ehkä useinkin, että olisi hyvä hankkia vertaistukea ihmisitä, jotka kulkevat samanlaista polkua. Suosittelen Al-anon ryhmää. Siellä olet ymmärretty ja saat tukea elämääsi ja viisautta ratkaisuihin, on sitten mitä tahansa. Kuten tuossa Jennyn blogissa oli: ei ole heikkoutta pyytää apua, vaan se on ROHKEUTTA!
      Toivon sinulle Kirsti VOIMIA, ROHKEUTTA ja VIISAUTTA elämääsi!!!

    6. Kiitos kannustuksesta, olen Al anonista tälle hyvälle tästä asiasta puhumattomalle asuinkumppanilleni kerran maininnut. Vähäksi aikaa himmailee, mutta sitten taas karkaa käsistä. Päätös on tietenkin minun kuten juomisen lopettaminen hänen. Jotenkin vain odotan asian ratkeavan itsestään.

  5. Tässä on niin paljon ajateltavaa. On vaikea uskoa, että kun oikein paha olo, senkin tuntemuksen voi hetkessä muuttaa, vaikka hakemalla muistoista jonkun oikein hyvän hetken ja ripustautumalla siihen. Jos jollekin tämän kertoo, tämä joku saattaa ajatella, että hänen tämänhetkistä tunnettaan vähätellään. Itsenkin kannattaa muistaa, että kaikki on väliaikaista, niin hyvä kuin pahakin. Ja että ne asiat ja tapahtumat, joita luulimme pahoiksi, eivät olekaan olleet sitä. Kiitollisuus auttaa asioiden yli, mutta miten tuntea kiitollisuutta läheisen veljen yllättävästä kuolemasta? Peruuttamattomat teot, jotka kääntävät myös monen läheisen ihmisen elämän suunnan. Tilanteet, joissa ei pystynyt auttamaan ja tuntee itsensä vähäpätöiseksi. Joku sanoo että auttaminen on hallinnan aurinkoinen puoli. Elämää ei voi hallita siten kuin luulemme ja ehkä haluaisimme. Voi vain jatkaa eteenpäin elämäänsä ja päättää auttaa jotakin toista tukemalla tai kertomalla, että umpikujistakin voi selviytyä ja tie eteenpäin löytyä. Kipeältä tuntuu se, ettei ole pystynyt auttamaan läheisimpiään. Elämän isot tienhaarat ovat usein varsin näkymättömiä ja tuleekin valinneeksi kovin monimutkaisen tien, kun ei osaa muuta. Ihmettelyä siitä, että nuorempana teki valintoja tiedostamattomasti ja helposti, miettimättä sen syvemmin. Sitten tulikin tiedostamissotku ja alkoi miettiä ”miten minä tämän teen”. Se saumakohta elämässä aiheutti paljon hankaluutta arkielämässä, mutta syvensi elämää. Elämä haluaa laajentaa itseään joka suuntaan, syvyyteen varsinkin. Muuten se jää pinnalliseksi ja tylsäksi eikä ole tyydyttävää. Fyysinen elämä antaa mahdollisuuden saada kokemuksia ja elämyksiä luokittelematta niitä hyviksi tai pahoiksi. Itse voi sitten päättää, ensi kerralla toimin toisin.

  6. Kylläpä tämä on osuvaa tekstiä, en kyllä koskaan ole vihannut enkä inhonnut itseäni. , vieläkään en osaa pyytää apua, enkä kiitä niistä surkeista elämäni tapahtumista., muuten olen kyllä samaa mieltä monasta jutusta!

  7. Näinhän se juuri on…Me oltaisi viisaita jos tietäisimme kaiken etukäteen ja miten toimia ”oikein”.
    Ehkä, tämä on juuri sitä elämää, jokainen kivi on käännettävä, jokainen kyynel vuodatettava, päätä lyötävä seinään…
    ( joskus olisi kyllä voinut päästä helpommallakin! ) Ihana kirjoitus oli kuin runo, kiitos sinulle♡

    Ps. Kokkola on listalla…Hauska yhteensattuma, eilen googlailin Tankaria ;)

    Pionin tuoksua…jännän äärellä kukkiiko mun viimevuonna istuttama pioni v a i ei!

    1. Kiitos Kirsi! Onpa hauskaa, että Kokkola on listallasi :)
      Ja niinpä totta puhut, vaikka joskus toivoo, että mankeli olisi ollut hellävaraisempi, niin kyllä jokainen kolaus on tehnyt meistä just sellaisia kuin ollaan.
      Pionit tuoksuvat huumaavalle! Toivotaan, että sun pioni alkaa kukkia. Aurinkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *