Helppoa olla onnellinen

Miten helppoa on olla juuri nyt onnellinen. Ehkä se on tämä kesä. Tämä valo. Lämpö, joka vielä vähän on oikukas, tulee ja menee miten haluaa. Aurinko. Vihreys. Kukat, jotka ovat nousseet piiloistaan muutamissa päivissä. Puun lehdet, jotka muuttavat maiseman ihan toisenlaiseksi.

On helppo unohtaa, millaiselta rämpimiseltä taakse jäänyt talvi välillä tuntui. Ei sitä enää muistakaan, miten stressasi, murehti ja välillä luisui hetkeen, jossa oli vaikeampi keskittyä hyvään.

Nyt on helppo olla ottamatta paineita. Ei ole vaikeaa olla iisisti. Ei haittaa, vaikka on aikataulupulmia. Ei haittaa, vaikka kaikki työasiat eivät mene kerralla aivan putkeen. On helppo yrittää uudestaan. On helppo ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne vastaan tulevat. Kärsivällisyyttä on ollut myös muiden ihmisten draamaa kohtaan.

Elämä näyttää kirkkaalta. Kaikki on jotenkin kauniimpaa. Ihmisissä näkee vaivatta sen hyvän minkään huonon sijaan. Yhtäkkiä on taas läjä unelmia. Haaveet ovat selkeitä. Ihan kuin joku tarjoilisi kuvitteellisella hopeatarjottimella nenän eteen asioita, joilla oikeasti on merkitystä. Ne huomaa, ilman, että kenenkään täytyy huutaa, että herää pahvi. Sytytä valot. Näe tämä. Näe minut. En tiedä, mistä tämä äkillinen selkeys on arkeeni saapunut. Se, mikä merkitsee, merkitsee, ja se, mikä merkitsee vähemmän, sen osaan jättää omaan arvoonsa.

Elämä tuntuu hyvältä, kevyeltä, pirskahtelevalta, vaivattomalta. Poissa ovat rämpiminen ja raahautuminen. Arki on kaukana täydellisestä, mutta sellaista se elämä on, vähän hajallaan ja silti se vaikuttaa siltä, miltä pitääkin. Toki aina voisi olla enemmän kaikkea, mutta tässä hetkessä on se kaikki, mitä minä tarvitsen ja kaipaan. Ja koko ajan huomaan, miten tämä tunnetila ruokkii itseään. Paradoksaalista.

On helppo lähettää muille rakkautta. On helppo rakastaa. Juuri nyt rakastan työmatkapyöräilyä, Kauppatoria, kahvin tuoksua, kuusivuotiaan lenkkareista likaantuneita sukanpohjia, jotka pötköttävät vieressäni sohvalla. Tosin niin kovin paljon en sitten rakastakaan sukkahousuja, pyöräkellareita tai pyörätiellä poukkoilevia turisteja.

Mutta juuri nyt yhdeksän kymmenestä hetkestä tuntuu oikealta. Päivät tuntuvat ihmeeltä, rajattomien mahdollisuuksien maailmalta. On se fiilis, että mitä vain hienoa voi tapahtua milloin tahansa. Kelle tahansa. Toki huomenna voi olla eri fiilis, mutta minäpä nautin tästä nyt tässä hetkessä.

Juuri nyt on helppoa olla onnellinen. Vaikka mikään ei ole muuttunut, tuntuu, että kaikki on muuttunut. Valo on kirkastunut. Sitäkin olen miettinyt, johtuuko tämä fiilis meditaatiosta vai tipattomuudesta. En tiedä. Eikä ehkä tarvitsekaan. Hyvä näin.

Mites sulla?

Jenny