Kuukausi: kesäkuu 2017

Paska lenkki, mutta tulihan tehtyä

Paska lenkki, mutta tulihan tehtyä

Jokainen reeni ei ole hyvä reeni, vaikka niistä huonommista en aina itsekään kirjoita somessa. Mutta enpä halua tässäkään asiassa fuskata, vaan mieluummin olen rehellinen: Aina ei suju, ja sekin on ihan ookoo. Tämä tuli mieleeni eilen, kun levättyäni kolme päivää olin täynnä energiaa, mutta silti 

Maailma valmiiksi ennen juhannusta – ei onnistu, joten turha stressata

Maailma valmiiksi ennen juhannusta – ei onnistu, joten turha stressata

On ollut vähän sellainen olo, että olen yrittänyt saada maailman valmiiksi ennen juhannusta tai vähintään ennen heinäkuisia lomia. Jos jotain tämä hektinen arki on opettanut  viime vuosina, niin ainakin sitä, että juu, vaikka paikoin stressaan arjessa, en enää stressaa lomilla. Minua nauratti, kun luin muutaman 

Mitä olen tehnyt toisin kuin ennen – elämänmuutos etenee menestyksekkäästi

Mitä olen tehnyt toisin kuin ennen – elämänmuutos etenee menestyksekkäästi

Kohta on kuusi kuukautta tietoista elämänmuutosta takana ja paino on pudonnut sen 9 kiloa. Silloin tällöin astahdan vaa’alle, mutta yhä edelleenkään en kyttää vaakaa ja kiloja orjallisesti. Paino ei ole tässä muutoksessa enää se tärkein asia, vaan energian lisääntyminen, innostuminen ja parempi jaksaminen kaiken kaikkiaan! Tämä olo, jonka olen saavuttanut kevään aikana, on todella motivoiva! Olen saanut takaisin sen fiiliksen, joka minulla on ollut aiemmin. Mutta toki viikonloppuna ilahduin, kun viime kesänä hyvin puristavat ja paljon käyttämäni shortsit lököttivät ja näyttivät päälläni jotenkin valtavilta. Ja mahduin juuri ja juuri toisiin shortseihin, joita viime kesänä en saanut kiskottua reisiä pidemmälle.

Moni on kysynyt minulta, mikä tällä kerralla on ollut erilaista kuin niinä parina kolmena kertana aiemmin tämän kuuden vuoden aikana, kun olen pudottanut painoa ja palannut aina lähtötilanteeseen korkojen kera. Ennen kuopuksen, 6, syntymäähän en ole koskaan kärsinyt paino-ongelmista tai jojottelusta.

Ensimmäiset 2- 3 kuukautta tuntui, ettei mitään tapahdu. Sitten alkoi tapahtua. Vasen kuva on otettu 4.3. ja oikeanpuolinen kuva 15.6.

Tässäpä kaikki, mitä itse hokasin, kun asiaa pohdin:

  • Motivaatio. Yksinkertaisesti vain päätin viime vuoden lopulla, että tämä on viimeinen kerta, kun olen tässä samassa tilanteessa, yli 30:n rasvaprosentilla ja 173 senttiselle varrelleni hieman liialla painolla. Lähtötilanne oli 82 kg ja risat, nyt vaaka suhaa siinä 74 kieppeillä. Päätin, että teen tämän muutoksen vielä kerran, mutta VAIN kerran, ja koska aiemmat keinoni (liikunnan runsas lisääminen tai jollain ruokavaliolla kituuttaminen) eivät ole tuoneet pysyvää tulosta, toimin nyt eri tavalla kuin aikaisemmin. Tämä päätös on pitänyt. Tammi-helmikuussa motivaatio oli silloin tällöin vähissä, mutta kun selvisin vaikeiden hetkien yli, olo on ollut lähinnä se, ettei mikään voi minua nyt pysäyttää.
  • Syöminen. Syön 4-6 kertaa vuorokaudessa. Syön joka päivä aamupalan, enkä skippaa sitä enää mistään hinnasta. Syön myös kunnollisen lounaan, enkä skippaa sitäkään mistään hinnasta. Minulle sopii ruokailu, joka on aamu- ja päiväpainotteista. Jos olen syönyt päivän mittaan riittävästi ja oikeita, itselleni sopivia ruoka-aineita päivällä, en välttämättä illalla syö enää juuri mitään. Ja hei, se toivottu ruokapäiväkirjapostaukseni on tulossa pian!
  • Proteiinit. Katson, että lähes jokaisella ateriallani on jotain proteiinia. Pari viikkoa sitten söin työpäivän aikana kasvislounaan, jossa ei ollut mitään proteiinia, käytännössä vain riisiä, paprikaa, muita kasviksia ja yrttejä. Fail! Illalla oli jatkuva himo syödä ja käänsin kaikki kaapit makean kaipuussani.
  • Liikunta. Ennen olen juurikin laihduttanut liikkumalla, enkä ole muuttanut ruokavaliotani oikeastaan mitenkään. Nyt en stressaa liikunnasta, vaan muutos on tullut varmasti 80 prosenttisesti ruokavalion kautta. Toki pyöräilen joka päivä töihin ja takaisin, yhteensä noin 7 kilometriä. Sen lisäksi pyrin käymään juoksemassa joka toinen päivä. Uutena kuvioissa on mukana kotijumppa, mikä ihmetyttää itseänikin, sillä en ole koskaan ollut sitä ihmistyyppiä, joka jumppaa kotona. Eilen tein 23 minuutin kuntopiirin, jossa vaihdoin minuutin välein liikettä. Tein pääosin kehon painolla mm. kyykkyjä, lankkuja, vatsarutistuksia, vinoja vatsalihaksia, pystypunnerrusta, thrusteria, ojentajadippiä, punnerruksia. Joogaan en ole ehtinyt moneen viikkoon, mutta tällä viikolla aion mennä! Keväällä en liikkunut edes niin paljon kuin nyt, ja silti tulosta tuli. En liiku laihtumisen takia, vaan se on paras keino nollata ajatuksia ja ylläpitää sitä energiaa, jonka hoikistuminen on mukanaan tuonut.
  • Kieltäminen. Ei toimi minulla, olen siis lakannut kieltämästä itseltäni mitään. En voisi koskaan ajatella syöväni pelkkää rahkaa, kanafileitä tai parsakaalia, sillä en voi kuvitella, että tuollainen ruokavalio olisi itselläni pidempiaikaista. Ja nyt nimenomaan harjoittelen pysyviä tapoja. En siis ole kieltänyt itseltäni mitään, mutta eipä minulla ole tarvettakaan enää vetää suklaalevyä kerralla tai valtavankokoista pizzaa. Voin kuitenkin huoletta syödä myös pizzaa tai suklaata. Ainoa asia, jota en ole nauttinut pian viimeiseen kuuteen kuukauteen, on alkoholi. En tosin ole sitä itseltäni varsinaisesti kieltänyt, mutta jotenkin se ei sopinut maratonkuvioiden ja painonpudotuksen kanssa oikein yhteen. Ja kun puolisokin on vuoden tipattomalla, on ollut todella helppoa olla itsekin ilman alkoholia. Veikkaan, että tavat juoda alkoholia muuttuvat aikalailla tämän vuoden aikana. Olen keksinyt niin paljon parempia tapoja rentoutua kuin kuohuviini perjantaina tai saunaoluet lauantaina. Voi olla, että jouluna tulee skoolattua, voi olla ettei. Sen aikaisista fiiliksistä ei voi nyt sanoa mitään, eikä tarvitsekaan. Olen yhä samaa mieltä, että kun luopuu alkoholista, luopuu vain alkoholista!
  • Stressaaminen. Tällä kertaa en ole kertaakaan stressannut tästä muutoksesta, vaan olen tehnyt tätä todella ilon kautta. En ole esimerkiksi miettinyt, että menenkö liikkumaan vai en. Jos ei ole huvittanut, en ole mennyt ja piste. En ole silloin myöskään stressannut sitä, etten mennyt. En ole myöskään stressannut tai ahdistunut, jos joinain päivinä on tullut herkuteltua enemmän. Ja vaikka huomisesta ei tiedä kukaan, ymmärrän sen, että jos kiloja on kerännyt itselleen vuoden pari, ei niistä voi päästä eroon kuukaudessa tai parissa. Niin tylsältä ja mediaseksittömältä kuin se kuulostaakin, hidas muutos on paras muutos. Loppuelämän kuntoon pääsee rauhallisessa tahdissa, etsimällä itselle sopivia tapoja, joita voi nähdä itsensä noudattamassa myös vaikkapa vuoden tai kahden päästä tai 30 vuoden päästä.

Nämä nyt tulivat mieleeni äkkiseltään! MItä kokemuksia sinulla on elämäntapojen muuttamisesta?

Mahtavaa uutta viikkoa,

Jenny

Kun annat kaikkien tunteiden tulla – pääset nopeammin takaisin raiteillesi

Kun annat kaikkien tunteiden tulla – pääset nopeammin takaisin raiteillesi

Elämä on taas viime viikkoina tarjoillut menneestä muistutuksia monessa muodossa. Olisi ollut helppo alkaa jossitella, murehtia, surkutella, syyllistää itseään ja muita, ahdistua kaikesta, ärsyyntyä ja kaivaa miksi minä -kortti esiin. Mutta kun antaa kaikkien tunteiden tulla – pääsee nopeammin takaisin raiteillesi. Koska haluan olla täysin rehellinen, 

Maraton palautti liikuntakipinän

Maraton palautti liikuntakipinän

Tukholman maratonin juostuani olen tehnyt kolme liikuntaan liittyvää oivallusta. 1) vielä viime syksynä, kun olin lihavampi, oli lihaskuntoni huomattavasti parempi. Se ei johtunut toki painostani, vaan treeneistä. 2) Maratonin voi juosta kohtalaiseen aikaan ilman vammoja aika vähälläkin treenillä, tosin onhan juokseminen tuttu laji itselleni lapsuudesta. Itsehän 

Illallisella ventovieraiden kanssa

Illallisella ventovieraiden kanssa

Yhteistyössä: Taste of Helsinki

Eiks oo vähän outoa mennä illalliselle ihmisen kanssa, jota ei tunne ollenkaan, kysyi tytär, 16, pari viikkoa sitten sunnuntaina. Olin juuri lähdössä syömään Ku ite tekee -blogin Minnan kanssa, jota seuraan Instagramissa ja jonka olin tavannut ohimennen vuosi sitten Ping Helsinki -festareilla.

Blogissaan Minna kuvailee itseään epämuodikkaaksi ja tavalliseksi ja olevansa ylpeästi niitä. Hän kertoo vertaavansa aasialaisessa kaupassa ja Lidlissä käyntiä ulkomaanmatkaan. Olin ensin ajatellut, mitähän ruokabloggaaja tuumaa, kun joutuu samaan pöytään ihmisen kanssa, joka fiinien ja itselle vieraiden ruoka-aineiden kanssa törmättyään ei ole aina satavarma, miten niitä kuuluu syödä. Nuo Minnan kuvaukset itsestään luettuani ajattelin, että tulemme varmasti juttuun keskenämme enkä ollut väärässä. Eikä ollut kuin yksi ateria, josta olimme molemmat epävarmoja, kuuluiko se syödä järjestyksessä ensimmäisenä olevalla lusikalla, haarukalla vai sekä että. Päädyimme viimeiseen vaihtoehtoon!

Meidät oli kutsuttu syömään Kalevankadulle ravintola Passioon, joka kertoo edustavansa skandinaavista, eurooppalaista keittiötä ja on tunnettu muun muassa oluistaan ja maahantuomistaan viineistä. Nimenä Passio oli itselleni tuttu, mutta jotenkin se oli vain jäänyt kokeilematta. Seuraamme liittyi myös ravintoloitsija Jussi Hukkanen, ja kas, niin istuinkin illallisella kahden ventovieraan kanssa.

Ruoka oli erinomaista, tunnelma hyvä ja rento sekä palvelu kohteliasta, mutta ei liian pönöttävää. Pääsimme tosiaan maistelemaan, sillä loppuvaiheesta minulla alkoi olla vaikeuksia saada mitään vatsaani enää mahtumaan. Minna nautti myös viineistä, itse olin onnellinen yhdestä alkoholittomasta oluesta ja kuplavedestä. Alkoholiton vuoteni herätti keskustelua ja pääsin myös kertomaan silloin vielä tulevasta maratonista. Jutustelimme niitä näitä ja maistelimme parsakeittoa ibericotempuran kera, gazpachosorbetia, maksaa ja vaikka mitä muuta. Jokainen ruoka-annos oli elämys ja niiden esillepano oli kaunista ja harkittua.

Illan mittaan pöytäseurueemme jutut alkoivat muuttua vähemmän häveliäiksi. Tuli kuultua ja kerrottua muun muassa parhaat ruokamyrkytysstoorit ja muitakin matkakommelluksia. Juttujemme taso tai sisältö ei haitannut, sillä muu asiakaskunta oli turisteja: ympärillä kuuli ainakin saksaa, englantia, japania ja italiaa. Naapuripöydässä istunut vanhempi italialainen pariskunta otti Facetime-puhelun kotimaahansa, jotta sai toivottaa lapsenlapsilleen hyvää yötä. Ylisöpöä!

Passio ei jättänyt kylmäksi, vaan voisin hyvin nähdä itseni syömässä siellä omalla rahalla. Haluan myös käydä kokeilla Korkeavuorenkadulle ravintola Gastonen paikalle ilmestynyttä ravintola Corsoa, joka on myös Jussi Hukkasen omistuksessa.

Passio on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana gourmetfestivaali Taste of Helsingissä, jossa Passion antimiin on helppo tutustua. Passionin Taste of Helsinki –listalla on juurikin maistamiani gazpachosorbetia ja vähän vegeä, parsakeittoa ibericotempuran kera, lisäksi myös lammasmakkaraa, veripalttua ja uutta perunaa ja kaiken kruunaa passiopusu.

Ja sitten vielä iloinen uutinen! Arvon yhden kahden lipun paketin 15.–18.6. järjestettäville Taste of Helsinki -festareille. Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen 11.6.17 klo 24 mennessä, mikä on lempiravintolasi. Se saa sijaita ihan missä tahansa maailmankolkassa, mutta olisi mahtavaa, jos liität mukaan ravintolan nettisaitin, jotta me kaikki muutkin voimme siihen tutustua. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti ja myös kyseisen postauksen kommenteissa.

Oletko käynyt Taste of Helsingissä? Aiotko mennä?

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus!

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus!

Terveisiä Tukholmasta, ensimmäiseltä maratoniltani koskaan. Ensimmäinen maraton on kyllä mieletön kokemus! Maaliin saavuin ajassa 5:09:52 ehjänä ja toki väsyneenä, mutta ilman mitään vammoja tai vaivoja. Juoksukuume ja maratonkuume ovat nyt kovassa nousussa! Ensi kerralla teen aika monta asiaa eri tavalla kuin tällä ensimmäisellä kerralla. Niin 

Raha voi herättää tunteita parisuhteessa

Raha voi herättää tunteita parisuhteessa

”Taas mä jouduin maksamaan”. Harva asia saattaa herättää tunteita parisuhteessa niin kuin raha! Harvoin tulee riideltyä kenenkään kanssa, en edes muista, milloin puolisoni kanssa olisin riidellyt viimeksi. Uskon, että riitelemättömyys johtuu siitä, että kun ihminen voi hyvin, niin riidan haastaminen ja draaman hakeminen vain tuntuvat kovin 

Nykyisyys merkitsee eniten

Nykyisyys merkitsee eniten

Esikoiseni lähetti minulle viestin ja kertoi asioista, jotka olivat edistyneet ja että olo oli aikuinen. Ensin meinasin vastata, että vau, hyvä sä ja älä vain tee, kuten mä olen tehnyt (yleisesti), mutta sitten tyydyin vastaamaan, että vau, hyvä sä!

Kolmen lapsen äitinä sitä tietenkin on välillä huolissaan ja miettii lasten tulevaisuuttakin peilaten niitä omaan elämäänsä. Välillä iskee hillitön halua sanoa, että älä sitten vain tee niin kuin itse tein, mutta lasten pitää saada oppia, ja sitä oppimista tehdään myös kantapään kautta. Ja sitten tein oivalluksen: ei menneisyyden teoilla tai tekemättä jättämisillä ole merkitystä tässä hetkessä, ei lastenkaan suhteen. Tässä hetkessä on merkitystä sillä, mitä teen joka päivä, millainen olen nyt, mitä annan itsestäni juuri nyt. Se, mitä teen nyt, sillä on merkitystä myös lapsiani ajatellen. Nykyisyys merkitsee eniten.

Ehdotin eilen 16-vuotiaalle, että hän meditoisi kanssani kesällä laiturilla. Ensimmäinen vastaus oli, että miks, ja sitten tuli varovainen no okeeeei ja kolmanneksi, äiti sä oot outo! Hih.

Ketään ei voi säästää ja suojella

Sitä haluaisi suojella lapsia satuttamasta itseään, vaikka se tässä elämässä on mahdotonta. Sitä ei pysty varmistelemaan, että lapset kokisivat vain hyviä tunteita ja hyviä kokemuksia. Pettymyksiltä ei voi välttyä kukaan eikä tarvitsekaan, sillä ainakin itseäni vastoinkäymiset ovat opettaneet enemmän kuin onnistumiset.

Sitä paitsi lapsia ei voi kasvattaa kuplassa eikä elämää voi elää heidän puolestaan. Ei voi päättää, mikä on hyvä tai sopiva kokemus jollekulle toiselle. Sitä pitää vain luottaa siihen, että on pystynyt tarjoamaan heille turvallisia aineksia kaikesta huolimatta, joiden avulla ja omina itsenään he sitten pärjäävät elämässään. Erityisesti tämä on ollut tapetilla ajatuksissani siksikin, kun olen katsellut esikoiseni ensiaskelia ihan omassa elämässä, omassa kodissa, työelämässä ja lukio-opintoja viimeistellessä.

Tunnekasvastusta all life long

Keskimmäisen kanssa taas olemme joutuneet käymään vakavampia keskusteluja ihmiselämästä, sen epävarmuudesta ja tunteista, koska elämä toi lähelle tragedian, joka kosketti erityisesti häntä ja vaikutti pitkän aikaa kaikkeen ja vaikuttaa yhä. Kun tapahtuu asioita, joita aikuisenkaan on vaikea käsittää, niin miten 16-vuotias niitä osaisi jäsennellä.

Puhun kotona tunteista ja niiden ymmärtämisestä usein varmaan kyllästymiseen asti ja usein kuulen hyväntahtoisen äiti sä oot outo -toteamuksen. Kun lapsi tänä keväänä kysyi minulta, että miksi, olen joutunut rehellisesti vastaamaan, että en tiedä, emmekä koskaan välttämättä saa kaikkiin elämän suuriin tapahtumiin vastauksia ja se on vain hyväksyttävä.

Silti uskon, että “tunnekasvatus” kannattaa ja oikoo monta mutkaa myöhemmin aikuisena. Se myös auttaa jo tässä hetkessä.

Parhaani olen tehnyt ja toivon, että se riittää, mutta välillä sitä tuntee itsensäkin voimattomaksi. Se, että lapsi joutuu kokemaan jotain, joka mullistaa elämän, on hurjaa, mutta toisaalta uskon, että siitä seuraa paljon hyvääkin. Siitä seuraa tietoa, joka opettaa, mutta sen ymmärtää vasta myöhemmin, ei hetkellä, kun on vaikeaa.

Nouseminen on tärkeintä 

Voimattomuus iskee helposti myös silloin, kun miettii omia vaikeuksia ja sitä, miten lapset ne ovat nähneet ja kokeneet. Perheen hajoaminen, vastuu lapsista yksin, köyhyys, loppuunpalaminen, masennus… Näitähän riittää.

Mutta kuten viisas ystäväni minulle talvella sanoi, että niin, olet kokenut monenlaista, mutta (isommat) tytöt ovat nähneet myös sen, miten nouset vaikeuksista. Ping. Se on totta! Se minun pitäisi muistaa jokaisena heikkona hetkenä, kun murehdin mennyttä ja omien voimieni vähyyttä aiemmin. Nouseminen. Sen he ovat nähneet. Ja se on tärkeintä.

Vaikka välillä ahdistun kaikesta, uskon, että sen vaikeuksista nousemisen näkeminen onkin yksi paras asia, jonka tyttärilleni olen voinut tarjota. Ehkä se varustaa heitä myös kohtaamaan omissa elämissään erilaisia asioita, myös niitä vastoinkäymisiä, joita ei haluaisi kohdata, mutta jotka opettavat paljon. He muistavat, että vaikka mitä tapahtuu, lopulta voi nousta, kun on siihen voimia.

Vaikeuksien näkeminen ja kokeminen kasvattaa myös myötätuntoa. Kun joitain vuosia sitten asiani alkoivat järjestyä, mutta aika ajoin silti kohtasin vielä isoja vaikeuksia ja kun erään suuren pettymyksen edessä aloin sitä käsitellä, tyttöni lähetti minulle kuvaviestin piirretystä kalasta, jossa luki, että just keep swimming.

Lopulta kaikki elämänkokemukseni ovat opettaneet itselleni sen, että on ihan turha sanoa lapsille jotain, jos itse tekee sitten päinvastoin. Kaikista paras kasvattamisen ja tukemisen keino elämässä niin lapsia kuin ketä tahansa muutakin kohtaan on se, että tekee, kuten kokee, että on oikein. Sanomisen sijaan tärkeämpää on se, mitä tekee juuri nyt. Keskittyy siihen, eikä takerru menneisiin. Millaista esimerkkiä näyttää ja miten itse elää elämäänsä, juuri nyt. Toivon, että ainakin näytän tyttärilleni esimerkkiä siitä, että kannattaa elää rehellisenä itselleen ja vaikka kohtaa vastoinkäymisiä, kannattaa jaksaa nousta.

Koska sitten kun on jaksanut nousta, elämä on parempaa kuin se koskaan ennen on ollutkaan. Sitä on niin paljon viisaampi. Näkee kaiken ihan eri lailla. Arvot heittävät häränpyllyä. Uskaltaa elää sellaista elämää, joka sopii itselle, ei elä kenenkään toisen elämää. Uskoo siihen, että kaikki lopulta järjestyy, tavalla tai toisella. Uskoo elämään ja itseensä.

Kaunista päivää!