Maraton palautti liikuntakipinän

Tukholman maratonin juostuani olen tehnyt kolme liikuntaan liittyvää oivallusta. 1) vielä viime syksynä, kun olin lihavampi, oli lihaskuntoni huomattavasti parempi. Se ei johtunut toki painostani, vaan treeneistä. 2) Maratonin voi juosta kohtalaiseen aikaan ilman vammoja aika vähälläkin treenillä, tosin onhan juokseminen tuttu laji itselleni lapsuudesta. Itsehän juoksin nyt keväällä keskimäärin kerran viikossa, pisimmillään reilun 24 kilometriä ja yli 20 kilometrin lenkit tänä keväänä ovat laskettavissa yhden käden sormilla. 3) Liikunnan ilo on palannut ja liikkuminen tulee sydämestä. En liiku siksi, että minun on pakko, se on hyväksi terveyteni kannalta, muutkin liikkuvat tai että muut odottavat, että minä liikun. Liikun, koska haluan liikkua. Liikun, koska tykkään siitä. Maraton palautti liikuntakipinän lopullisesti.

Toissa viikon maraton Tukholmassa vahvisti liikuntakipinää, joka oli alkanut heräillä jo kevään mittaan ja joka oli ollut aika kauan kadoksissa. Toki ohjasin tunteja vielä viime syksynäkin enemmän, ja vaikka ohjaaminen oli kivaa, liikkuminen ei aina tullut sydämestä. 2014 kuvailin Hesarissa liikunnan tuntuvan paikoin pakkopullalta ja kerroin haasteistani liikunnassa, painonhallinnassa ja arjessa yleensä. Vaikka pahimmat negatiiviset tuntemukset liikunnasta katoilivatkin tuon jälkeen ja olivat pitkiäkin aikoja poissa, fiilis oli välillä sama, liikkuminen tuntui pakolta.

Se toki ihmetytti minua suuresti. Olenhan lapsesta saakka liikkunut mielelläni ja liikunnanohjaus aikanaan oli yksi haaveammateistani. Minua ahdisti, kun en tarkalleen osannut analysoida, mistä nuo liikuntavaikeudet aikanaan alkoivat. Parin vuoden valvominen kuopuksen kanssa, ylikunto, juoksijan polvi, loppuunpalaminen, omat univaikeudet ja työstressi lienevät kuitenkin asioita, jotka veivät iloa liikunnasta.

Personal trainerin palkkaaminen auttoi asiaan viime vuoden loppupuolella ja osoittautui yhdeksi parhaista hyvinvointiani edistävistä tekijöistä koskaan. Oli motivoivaa saada palautetta ja puhtaasti kehujakin esimerkiksi liikkeiden tekniikasta. Tammikuussa löysin mahtavan joogapaikan ja aloin joogata. Kesäkuun maratontavoite auttoi pitämään juoksuharrastuksen elossa ainakin siinä ja siinä pitkin kevättä. Päivä- ja sivutyökiireiden vuoksi lakkasin ohjaamasta jumppaa keväällä. Kesää kohti tapaamiset pt:n kanssa harvenivat ja vain muutamia kertoja olen käynyt salilla yksin. Mutta sitten alkoi taas liikunta kiinnostaa, ja hyvin sujunut maraton vain vahvisti entisestään liikuntahalujani. Minä, joka en jumppaa koskaan kotona, jumppasin viime viikolla kotona kolme kertaa! Ja samalla tein havainnoin, että lihaskuntoni on päässyt repsahtamaan surkeaksi.

Lihaskuntoni on heikompi kuin viime syksynä, jolloin olin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa kuin nyt. Vaikka olin lihavampi, lihaskunnossa ja kunnossa ylipäänsä ei ollut valittamista. Tällä hetkellä peruskunto ja juoksukunto ovat hyviä, eivät loistavia, mutta hyviä. Mutta lihaskuntoa saan alkaa rakentaa taas uudestaan melko pohjalta vieläpä. Se ei haittaa, sillä tiedän, että se palautuu entiselleen ja parantuu kyllä nopeasti, kun vain treenaan säännöllisesti.

Mutta eniten minua ilahduttaa liikuntakipinän löytäminen. Sen kipinän, jota olen odotellut tässä jo pidemmän aikaa. Kipinä, jonka palkintona on korkeintaan liikunnan aikaansaamat endorfiinit. En liiku rahasta (=ohjaa tunteja, vaikka en sitä pelkästään rahasta ole tehnytkään, aiemmin etenkin tein sitä intohimosta liikuntaa kohtaan), en ulkonäköpaineista, en edes painoni takia, sillä omassa painonhallinnassani liikunnan sijaan tärkein asia on kaikki se, mitä laitan suuhuni ja kuinka säännöllisesti.

Haluaisin vain kannustaa sinuakin, että vaikka kipinä olisi hukassa kauankin, on täysin mahdollista, että se löytyy uudestaan. Jos se katoaa liikunnanohjaajalta, joka on liikkunut pikkulapsesta saakka, mutta on lisäksi päästänyt itsensä ruuhkavuosissa ja elämänkriiseissä jojottelemaan painonsa kanssa, ei ole ihme, että kipinä voi kadota kuntoilijalta. Treenaaminen näyttää helpolta, mutta se ei ole aina sitä, vaikka tekisi sitä työkseen tai olisi tehnyt sitä aina!

Ehkä joku tavoite voisi auttaa sinuakin pääsemään alkuun? Oma seuraava tavoitteeni on Helsinki City Marathon 12.8. Jännittävää nähdä, miten käy, kun treenaan suunnitelmallisemmin!

Sitä matkaa ja lihaskunnon parantamista pääset seuraamaan täällä blogissa!

Ilon kautta,

Jenny

8 comments

  1. Tuntuu, että noita fiiliksen menetys kausia tulee ja menee lajissa kuin lajissa. Juoksuharrastuksessa kunto vain tuppaa laskemaan kuin aasin häntä ja harmitus on aina iso kun juoksu innostus on laantunut. Se mikä kuitenkin on ihanaa niin juoksukipinä kun palaa niin innostusta on vaikea saada hallintaan kun haluaisi vain jusota eikä tehdä muuta kuten postailla tai käydä töissä. :D

    Mukavia juoksukilometrejä sulle kesään.:)

    1. Kiitos Susanna! Pitääkin hakea taas vielä lisämotivaatiota sun blogista! Siellä oli monta kirjoitusta, joita en ollut muistanut lukea. Tiedän niin molemmat, kipinän laantumisen ja kipinän syttymisen! Ja toi sun kuvaus, että innostusta on vaikea saada hallintaan eikä haluis muuta tehdäkään, on kyllä mahtava fiilis :) Itse kai elän jonkin sortin kuherruskuukautta juoksun kanssa. Toivon, että tämä nyt kantaa, kun teen sitä, mistä diggaan eli juoksua. Kivaa viikonloppua sulle <3

  2. Hieno juttu! Millä ohjelmalla / miten usein aiot treenata Helsinki City Marathonille? Olen itsekin tulossa sinne ja vähän jännittää ehdinkö treenaamaan tarpeeksi… :)

    1. Kiitos Mia kommentistasi!
      Mulla ei ole varsinaisesti mitään tietty ohjelmaa, mutta olen osin muiden avulla ja osin itse järkeillyt niin, että välillä on hyvä tulla viikkoja, kun juoksee yli 40 K kaiken kaikkiaan ja välillä on hyvä olla viikkoja, että juoksee yhden yli 20 K lenkin.
      Mun suunnitelmat näyttävät nyt siltä, että pyrin juoksemaan kolmesti viikossa. Yhden 5-8 K mittaisen, vähän kovempaa juostun lenkin, yhden 10-15 K mittaisen lenkin ja yhden pitkän 16-25 K lenkin. Tuota pisintä lenkkiä en varmaan juokse joka viikko, ettei keho rasitu liikaa, mutta tätä ajattelin nyt toistaa seuraavat 4 viikkoa. Neljän viikon jälkeen aion järkyttää kroppaani tekemällä ihan erilaisen treeniviikon, en ole sen sisältöä vielä suunnitellut.

      Lisäksi tuon lyhyen lenkin ohessa tai muuten vain teen lyhyitä lihaskuntotreenejä kotona pari kolme kertaa viikossa (max. 10 min, kyykkyjä, perusvatsoja, lankkua, selkää, ojentajadippejä). Pyrin venyttelemään huolellisesti jokaisen lenkin jälkeen ja kerran viikossa käyn joogassa. Ei tässä sitten muuta paljon ehdikään hahahahaha :D
      Saa nähdä, miten tämä toteutuu, mutta luotto on kova, sillä lapsi jää kohta lomalle eskarista eikä mun tarvitse roudata häntä enää joka aamu, voin aloittaa aamullakin juoksulla.
      Tsemppiä sulle treeneihin!

  3. Jumppapirkko

    Kylläpä oli niinkuin omasta kynästä tämä juttu! Itse en ole vielä löytänyt uudelleen liikunnasta iloa, mutta jospa se sieltä tulisi. Liikuntaa olen ohjannut/opettanut vuodesta 1996 opiskelujen ohessa ja siitä tuli myös ammattini; jumppaope ryhmäliikuntaan. Olen hieman ihmeissäni, kun liikuntakipinäni tuntuu olevan kadoksissa pari viimeistä vuotta. Toki moni vastoinkäyminen on tuonut haasteita elämään ja hieman kyynisyyttäkin. Jumppaohjaajana sitä kuitenkin vetää rutinoituneesti tunnin kuin tunnin ammattimaisesti hymy huulilla, vaikka samaan aikaan pään sisällä pyörii karuselli uupumuksesta ja ilottomuudesta eikä hommaan ole enää luontaista paloa niinkuin ennen. Koen olevani tietyllä tavalla ohjausurani päätepysäkillä. Toki välillä palo ja into läikähtää ja monet vanhat kunnon huiput jumppafiilikset vetää läpi kehon; se on hieno tunne! Olen painanut enemmän ja vähemmän, kokenut pahan loukkaantumisen ja oikeastaan näiden myötä oppinut olemaan armollinen itselleni. Fyysinen kuntoni on tällä hetkellä varmaan välttävä, kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Jospa tästä suosta vielä nousisin positiivisin ajatuksin.

    1. Kiitos Jumppapirkko kommentistasi!
      Voisikohan suakin auttaa laji, joka ei olisi niin lähellä liikunnanohjausta? Että tekisit jotain ihan muuta kuin mitä tunneilla olet veivannut.
      Olen itse huomannut, että niin hyvää kuin liikunta onkin stressinpoistajana, vaikeampi elämäntilanne kuitenkin vaikuttaa liikkumiseen ja mielialaan, joka taas vaikuttaa liikkumiseen ja sitten onkin helposti syntynyt oravanpyörä.
      Tiedän tismalleen, mistä kirjoitat! Välillä se huippu jumppafiilis nousee, mutta sitten helposti taas sammahtaa.
      Mua auttoi nimenomaan myös se, että aloin tehdä ihan muita juttuja kuin mitä ohjatessa. Tuntui hyvältä, että nyt on ollut aikaa harrastaa, eikä liikunta ole ollut vain työtä.
      Harrastaminen kun on jotain, mitä huomasin tarvitsevani työn vastapainoksi.
      Tsemppiä sulle ja hyvää energiaa! Kyllä se kärpänen sieltä vielä tulee ja puraisee :)

  4. Parempi lihaskuntohan edesauttaa juoksuakin :). Itse kun on hurahtanut juoksuun niin tuntuu ettei haluakaan enää vääntää painojen kanssa mitään, kun vaan saisi juosta :D. Mutta jotain ylläpitävää juttua koitan kahvakuulalla kotona tehdä edes kerran viikossa. T: juoksuunhurahtanut

    1. Kiitos Laura K. kommentistasi!
      Se on kyllä totta, että parempi lihaskunto auttaa juoksemaan esimerkiksi paremmalla tekniikalla, taloudellisemmin ja pidemmälle. Mulla on nyt vain ollut motivaatiopulaa tuon salin kanssa. Näköjään säännöllinen monta kertaa viikossa tapahtuva ryhmäliikunta, jossa tehtiin paljon oman kehon painolla ja myös kiekoilla/käsipainoilla, auttoi pitämään hyvinkin lihaskuntoa yllä. Olen nyt alkanut parantaa lihaskuntoa taas kehonpainotreenillä ihan omassa olkkarissa. Ehkä se salikipinäkin vielä iskee. Kahvakuula olis kyllä hyvä, sellainen mulla joskus on ollutkin, mutta en silloin osannut sitä arvostaa, vaan se pölyttyi olkkarin kulmassa!
      Hauskoja treenejä sulle, niin juoksua kuin muutakin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *