Kun annat kaikkien tunteiden tulla – pääset nopeammin takaisin raiteillesi

Elämä on taas viime viikkoina tarjoillut menneestä muistutuksia monessa muodossa. Olisi ollut helppo alkaa jossitella, murehtia, surkutella, syyllistää itseään ja muita, ahdistua kaikesta, ärsyyntyä ja kaivaa miksi minä -kortti esiin. Mutta kun antaa kaikkien tunteiden tulla – pääsee nopeammin takaisin raiteillesi.

Koska haluan olla täysin rehellinen, niin ärsyyntymistä en voinut välttää, mutta itseni yllätti se, miten nopeasti se fiilis sitten katosi, kun annoin sen tulla. Ennen olisin luultavasti toiminut ja sanonut tai kirjoittanut jotain vittumaista. Nyt vain olin tunteen kanssa. Kokemus sai minut päättelemään, että henkisen työn tekemistä ei koskaan kannata lopettaa, vaan se kannattaa pitää arjessa säännöllisesti mukana, kuten vaikka liikunta. Mutta jos olisin leikkinyt, että kas tällaista, mutta kuule yhtään ei ärsytä, olo on kuin auringolla, niin varmasti oloni olisi ärsyyntynyt vieläkin. Onneksi olen oppinut, että mitään tunteita ei kannata tukahduttaa tai kieltää itseltään. Eri asia on, miten sen tunteen kanssa toimii. En tosiaan toiminut mitenkään, annoin fiiliksen tulla, mutta en tehnyt mitään. Kun tunteen kanssa on ja istuu tarvittavan ajan, yhtäkkiä huomaa, että se on kadonnut. Tämä tunne katosi noin viidessä minuutissa. Toimintamallin olen oivaltanut monta kertaa, mutta aina vain hyvä ohje pääsee unohtumaan.

Myöhemmin juttelin ihanan ystäväni kanssa pitkästä aikaa, ja kävi ilmi, että hänellä oli viime aikoina elämässään ollut lähes identtisiä kokemuksia itseni kanssa. Keskustelu palautti mieleeni ajat, joita voisin helposti kantaa katkeroituneena mukanani, mutta joiden on turha antaa vaikuttaa nykyiseen arkeeni. On asioita, joille en voi mitään, ja ne kulkevat mukanani. Mutta on asioita, joista voin myös itse päästää irti ja niin olen tehnytkin. Ja sitä paitsi kun dominopalikat aikanaan alkoivat kaatua, eivät ne tuoneet mukanaan vain huonoa, vaan ohjasivat minut kohti montaa hyvää asiaa. Se on hyvä pitää mielessä! Ja vaikka vielä vuosienkin päästä saattaa mieleen pulpahtaa yhtäkkiä jokin ärsyttävä asia, niin tiukkoina hetkinä pyrin muistamaan aina sen, miten minä olen saanut kasvaa ja muuttua ja mitä kaikkea hyvää on lopulta seurannut, josta voin kokea kiitollisuutta.

Emmehän me koskaan tiedä, miksi joudumme kahlaamaan toiset ison paskakasan ja toiset vähän pienemmän paskakasan läpi tässä elämässä. Toiset jaksavat selviytyä traagisistakin asioista ja toiset jäävät niihin jumiin ja kantavat niitä mukanaan vuosikymmeniä. Jokainen tekee niin kuin tahtoo ja parhaaksi kokee, koska kukaan muu ei voi päättää toisen puolesta. Mutta onneksi me itse voimme päättää itsemme puolesta. Vaikka siinä eteenpäin menemisessä kestäisi aikaa, niin minä ajattelen, että tavallaan jokainen uusi päivä antaa uuden mahdollisuuden muuttaa elämän suuntaa. Väkisin se ei onnistu, mutta kokemalla todella ne kaikki tunteet ja tuntemalla ne, antamalla niiden tulla ja mennä se on mahdollista. Ottamalla sen ajan kuin itse tarvitsee.

On ihanaa oivaltaa, ettei minkään menneisyydessä tapahtuneen asian, oli se sitten pieni tai valtavan iso, tarvitse antaa määrittää itseä loppuelämää. Voimme päästää eräpäivänsä nähneistä taakoista irti, sitten kun olon tuntee irrottautumiselle valmiiksi. Loputtomiin ei tarvitse jauhaa, vaikka jauhaminenkin välillä on ihan tervehdyttävää. Ja sitten kun maailmankaikkeus muistuttaa siitä, mistä kaikesta onkaan aikanaan selvinnyt, vaikka se ottaisi sillä hetkellä kovaakin päähän, on palkitsevaa huomata, miten paljon on mennyt eteenpäin.

Hei ihminen! Meillä on vain tämä yksi elämä, sekin välillä hauras ja epävarma. Itse pyrin omasta halustani elämään parasta mahdollista elämää, ja vielä kertauksen vuoksi, kyllä, siihen kuuluvat kaikki tunteet ja ei, se ei ole aina päivänpaistetta sekään. Se on hyväksymistä, kontrollista irtipäästämistä, loputonta anteeksiantoa, rakkautta, iloa, surua, ahdistusta, huonoja hetkiä, epätoivoa, onnea. Pääosin kuitenkin plussan puolella!

Ihanaa lauantaita sulle!

Jenny