Kun annat kaikkien tunteiden tulla – pääset nopeammin takaisin raiteillesi

Elämä on taas viime viikkoina tarjoillut menneestä muistutuksia monessa muodossa. Olisi ollut helppo alkaa jossitella, murehtia, surkutella, syyllistää itseään ja muita, ahdistua kaikesta, ärsyyntyä ja kaivaa miksi minä -kortti esiin. Mutta kun antaa kaikkien tunteiden tulla – pääsee nopeammin takaisin raiteillesi.

Koska haluan olla täysin rehellinen, niin ärsyyntymistä en voinut välttää, mutta itseni yllätti se, miten nopeasti se fiilis sitten katosi, kun annoin sen tulla. Ennen olisin luultavasti toiminut ja sanonut tai kirjoittanut jotain vittumaista. Nyt vain olin tunteen kanssa. Kokemus sai minut päättelemään, että henkisen työn tekemistä ei koskaan kannata lopettaa, vaan se kannattaa pitää arjessa säännöllisesti mukana, kuten vaikka liikunta. Mutta jos olisin leikkinyt, että kas tällaista, mutta kuule yhtään ei ärsytä, olo on kuin auringolla, niin varmasti oloni olisi ärsyyntynyt vieläkin. Onneksi olen oppinut, että mitään tunteita ei kannata tukahduttaa tai kieltää itseltään. Eri asia on, miten sen tunteen kanssa toimii. En tosiaan toiminut mitenkään, annoin fiiliksen tulla, mutta en tehnyt mitään. Kun tunteen kanssa on ja istuu tarvittavan ajan, yhtäkkiä huomaa, että se on kadonnut. Tämä tunne katosi noin viidessä minuutissa. Toimintamallin olen oivaltanut monta kertaa, mutta aina vain hyvä ohje pääsee unohtumaan.

Myöhemmin juttelin ihanan ystäväni kanssa pitkästä aikaa, ja kävi ilmi, että hänellä oli viime aikoina elämässään ollut lähes identtisiä kokemuksia itseni kanssa. Keskustelu palautti mieleeni ajat, joita voisin helposti kantaa katkeroituneena mukanani, mutta joiden on turha antaa vaikuttaa nykyiseen arkeeni. On asioita, joille en voi mitään, ja ne kulkevat mukanani. Mutta on asioita, joista voin myös itse päästää irti ja niin olen tehnytkin. Ja sitä paitsi kun dominopalikat aikanaan alkoivat kaatua, eivät ne tuoneet mukanaan vain huonoa, vaan ohjasivat minut kohti montaa hyvää asiaa. Se on hyvä pitää mielessä! Ja vaikka vielä vuosienkin päästä saattaa mieleen pulpahtaa yhtäkkiä jokin ärsyttävä asia, niin tiukkoina hetkinä pyrin muistamaan aina sen, miten minä olen saanut kasvaa ja muuttua ja mitä kaikkea hyvää on lopulta seurannut, josta voin kokea kiitollisuutta.

Emmehän me koskaan tiedä, miksi joudumme kahlaamaan toiset ison paskakasan ja toiset vähän pienemmän paskakasan läpi tässä elämässä. Toiset jaksavat selviytyä traagisistakin asioista ja toiset jäävät niihin jumiin ja kantavat niitä mukanaan vuosikymmeniä. Jokainen tekee niin kuin tahtoo ja parhaaksi kokee, koska kukaan muu ei voi päättää toisen puolesta. Mutta onneksi me itse voimme päättää itsemme puolesta. Vaikka siinä eteenpäin menemisessä kestäisi aikaa, niin minä ajattelen, että tavallaan jokainen uusi päivä antaa uuden mahdollisuuden muuttaa elämän suuntaa. Väkisin se ei onnistu, mutta kokemalla todella ne kaikki tunteet ja tuntemalla ne, antamalla niiden tulla ja mennä se on mahdollista. Ottamalla sen ajan kuin itse tarvitsee.

On ihanaa oivaltaa, ettei minkään menneisyydessä tapahtuneen asian, oli se sitten pieni tai valtavan iso, tarvitse antaa määrittää itseä loppuelämää. Voimme päästää eräpäivänsä nähneistä taakoista irti, sitten kun olon tuntee irrottautumiselle valmiiksi. Loputtomiin ei tarvitse jauhaa, vaikka jauhaminenkin välillä on ihan tervehdyttävää. Ja sitten kun maailmankaikkeus muistuttaa siitä, mistä kaikesta onkaan aikanaan selvinnyt, vaikka se ottaisi sillä hetkellä kovaakin päähän, on palkitsevaa huomata, miten paljon on mennyt eteenpäin.

Hei ihminen! Meillä on vain tämä yksi elämä, sekin välillä hauras ja epävarma. Itse pyrin omasta halustani elämään parasta mahdollista elämää, ja vielä kertauksen vuoksi, kyllä, siihen kuuluvat kaikki tunteet ja ei, se ei ole aina päivänpaistetta sekään. Se on hyväksymistä, kontrollista irtipäästämistä, loputonta anteeksiantoa, rakkautta, iloa, surua, ahdistusta, huonoja hetkiä, epätoivoa, onnea. Pääosin kuitenkin plussan puolella!

Ihanaa lauantaita sulle!

Jenny

7 comments

  1. Minä en osaa tuota! Olen vuosia pidätellyt ja hymyillyt, nyt tuon ulos,tietoisesti olen harjotellut olemaan se vanha itseni. Se ei toimi, koska olen nyt liian suulas ja valittaja, ärstyän itseänikin :D. Vaikein tunne käsitellä on se jota en edes nimeltä tiedä. Eli tällähetkellä koen esim. Töissä, että minulle on laitettu liian paljon työtä, ihan oikeasti. Liikaa vastuuta ja verrattuna muihin työtä on tosissaan enemmän. Eli tässä on kanksi tunnetta, kiireen hallinta ja kiukku epäoikeudenmukaisuudesta (kai) Liikunnan avulla saan ajatuksen katkeamaan tai meditaatiohetkellä,mutta joku ”sivupersoonani” tuo ajatuksen aina välillä mukaan. Olen yrittänyt NLP keinoa ja välillä pakottanut itseni ajattelelemaan muuta, joskus onnistuen,joskus ei. Onneksi kesäloma on tulossa ja syksyllä pitää miettiä asioita…

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Enpä minäkään ennen elämäni suurimpia kriisejä edes tiennyt, mitä tunnen. Tunteisiin tutustuminen ja niiden vastaanottaminen sellaisenaan on vaatinut vuosien työtä. En siis missään nimessä halua sinua lannistaa, vaan kertoa, että on täysin normaalia, jos tuntuu, ettei onnistu siinä eikä osaa nimetä tunteita.
      Hankala tilanne sinulla, josta itsellänikin on hieman kokemusta. Tosin useimmiten olen itse ollut siihen tilanteeseen syypää, freelancerina ollessa ei uskalla sanoa ei ja kun rahatilanne oli pitkään vaikea, niin vielä vähemmän tuli sanottua ei. Se on superhyvä, että tiedostat tilanteen, ja kuten itse kirjoitat, syksyllä mietit asioita.
      Ihana kuitenkin, että saat fiilikset katki esimerkiksi liikkumalla! Ehkä kannattaa alkaa tunnustella pikku hiljaa, missä tunteet kehossa tuntuvat ja miltä ne tuntuvat ja fiilistellä. Kun niihin rauhassa tutustuu, voi se niiden nimeäminenkin alkaa onnistua.
      Voimaa sulle ja ihanaa lomaa, sitten kun aika on <3

  2. Anbe Mikkonen

    Olipas hyvää tekstiä ! Itse kipuilen avioeron syövereissä ja meinaan toistuvasti uhriutua. Joogaohjaajanikin lempeästi kehoitti hyväksymään kaikki tunteet mitä tunnet , älä yritä tukahduttaa tai piilottaa tai väheksyä niitä. Tämä teksti toi taas voimaa, kiitos 💓

    1. Kiitos paljon Anbe kommentistasi! Lähetän sulle ajatuksissani voimaa ja toivotan ihanaa, alkanutta viikkoa <3

    2. Avioeron kanssa kipuilen minäkin edelleen, vaikka siitä on jo puolitoista vuotta. Nähdessäni exän putoan aina uudelleen, mutta toivon, että nousen aina kerta kerralta nopeammin! Antaa siis tunteiden tulla, kivunkin, ei se ikuisesti kestä. Kivutonta aikaa odotellessa!
      Lämmöllä Kanssasisaresi

  3. Eilen kävi juuri näin itselleni. Tapahtui ”jotain” mikä sai sen ikävän olon itseeni. Hetken murehdittua ja rämmittyä itsesäälissä, päätin, että tätä en vaan nyt jaksa enempää!
    Käsittelin ikävän tunteen ja ”pakkasin löyhään pakettiin”, menkööt sinne missä on kaikki muutkin ikävät asiat ja kokemukset! Jos sitä on jotain elämänvarrella oppinut niin sen, itse se on vaan tehtävä omasta elämästä sellainen missä viihtyy♡
    Ihanaa kesäpäivää, nautitaan nyt on sen aika♡

    1. Kiitos Kirsi, ja mä NIIN tiedän tunteen! Mutta onneksi me ollaan vahvempia. On ihan normaalia, että näitäkin hetkiä tulee, mutta me tosiaan voidaan itse valita, miten niihin suhtaudutaan!
      Aurinkoa sun päivään <3

Comments are closed.