Pienet muutokset – niin paljon parempi elämä
En voi lakata miettimästä sitä, miten paljon pienet muutokset ovat muuttaneet koko arkeani. Paitsi, että ne vaikuttavat kehoon, ne vaikuttavat hurjasti mieleen.
Viime aikoina olen ollut kiitollinen siitä, että olen oppinut näkemään asioissa useimmiten ensin ne hyvät puolet enkä huonoja. Koska harva asiahan on mustavalkoinen. Niin monessa on useita eri puolia, vivahteita, loputtomasti eri sävyjä.
Viime aikoina mielessä ovat pyörineet rakkaus, ystävällisyys, anteeksianto. Että ne ovat ne tärkeimmät asiat ja sanat juuri nyt. Toki aina ei voi elää täydellisesti niin, että ne toteutuisivat joka hetkessä. Ihminen on inhimillinen, ärsyyntyy, tekee virheitä. Hutiloi, väsyy, ei jaksa itseään eikä muita.
Omat arvoni ovat syksyn myötä kirkastuneet. Tiedän sen, mikä minun elämässäni tässä hetkessä on tärkeintä. Halu elää tässä ja nyt on kova ja toive siitä, että annan menneen ja tulevan olla, on olemassa. Vaikeampi totta kai toteuttaa kuin sanoa. Mutta tiedän, mitä tarvitsen ja tiedän, mitä voin vähentää. Tiedän tarkalleen senkin, mikä saa itseni voimaan hyvin ja tiedän, mitä ilman en halua olla. Olen vihdoin oppinut tuntemaan itseäni niin, että tiedän, mikä on oman onnellisuuteni resepti.
Kun katson itseäni taaksepäin, mietin välillä, miten saatoinkaan olla niin hukassa. Miten pystyin elämään ilman, että edes tiesin itsestäni juuri mitään. Miksi elin muita miellyttääkseni enkä ajatellut itseäni? Miten monta vuotta hukkasinkaan ilman, että edes ymmärsin, miten mahtavan hieno lahja elämä onkaan. Aika kauan tuli vain raahauduttua arjen läpi ja näin monta asiaa pakkona. Ja miten paljon olikaan niitä juttuja, joita pidin itsestäänselvyytenä. Välillä tuntuu, että elin pitkään kuin puoliteholla, tajuamatta mitään tästä elämästä. Onneksi lamppu lopulta syttyi. Nyt se valaisee niin kirkkaasti, ettei sitä voi olla näkemättä. Se vaikuttaa kaikkeen ja hyvä niin. Oman hyvinvointinsa tärkeyden tiedostaminen on paras lahja, minkä ihminen voi itselleen antaa.
Mutta sitten päästään taas sanoihin rakkaus, ystävällisyys, anteeksianto. Olen vasta ymmärtänyt, miten voimakkaasti ne liittyvät omaan itseen. Uskon, että vasta kun itsensä kanssa toimii niin, että mukana on rakkautta, ystävällisyyttä ja anteeksiantoa, voi toistenkin kanssa olla niin, että ne toteutuvat. Välillä suren sitä, miten huonosti pidin itsestäni välillä huolta ja kohtelin itseäni. Mutta elämässä on erilaisia vaiheita eikä aina vain jaksa tai huvita. Ei näe sitä omaa parasta, joka myös auttaisi kaikkia lähellä olevia. Sitä vain porskuttaa eteenpäin ilman, että tekee edes niitä pieniä asioita.
Tuntuu, että olen antanut itselleni lahjaksi ihan erilaisen arjen. Miten paljon pienet fyysiset ja käytännön muutokset voivatkaan vaikuttaa myös mieleen! Se, että liikkuu, syö paremmin, lepää, lukee, vain on. Että keskittyy enemmän siihen, mitä tekee ja millaista haluaa elämänsä olla. Keskittyy hengittämiseen. Välillä oikaisee kasaan painuneen ryhdin. Tekee ystävällisiä tekoja ja todella kuuntelee toisia, ei vain ole kuuntelevinaan. Että näkee ensin ne hyvät asiat ennen huonoja. Että muistaa, miten tärkeää on rakkaus, ystävällisyys ja anteeksianto. Ennen kaikkea itseään kohtaan.
Ihanaa sunnuntaita, ei ressata!
Jenny
Instagramissa ja Facebookissa! Tervetuloa!
Marjo
Ihana Jenny! Olen niin kiitollinen sille taholle, joka ohjasi mut sun blogin ja instan äärelle. Itse elin (ts. en elänyt, olin vaan) sumussa, ikään kuin katsellen, mitä ympärilläni tapahtuu. Vajaa vuosi sitten jotain tapahtui ja opettelin taas elämään. Samaan aikaan löysin tekstisi ja kirjasi sekä kuvasi. Toki itse teen arjessa valintani, mutta sulta saan ihan valtavasti voimaa ja valonpilkahduksia jaksaa. Olet mun henkinen pt 😉. Kiitos, että jaat kokemuksiasi. Parhainta syksyä Sinulle Jenny! ❤️
Emma
Voi että, tässä kirjoituksessa on niin monta lausetta, jotka voisi olla ihan suoraan mun kynästä <3 Mulla itselläni ei menneisyyden miettimisessä ole mukana vaikeita aikoja ihmissuhdepuolella (mitä nyt ne normaalit nuoruuden sydänsurut) eikä muutenkaan elämässä ole ollut musertavan synkkiä kausia – ja tästä toki olen ihan suunnattoman onnellinen ja kiitollinen. Mutta se, miten olen kohdellut omaa kehoani, tekee mut todella surulliseksi. Mietin usein – jopa pienen katkeruuden sävyttämänä – sitä, miten meille 80- ja 90-luvun nuorille naisille muodostui niin järjettömän väärä käsitys hyvinvoinnista ja itsestään huolehtimisesta! Okei, silloin ei tietenkään tiedetty asioista kuten nyt tiedetään, mutta kun muistelen niitä kaalisoppa-dieettejä ja koko sitä dieetti-ajattelutapaa yleensäkin, aerobic-rääkkejä, laihuuden ihannointia jne.jne. , niin tunnen ihan hirveän voimakasta suuttumusta.
Jos vaan olisin 20- ja 30-kymppisenä tiennyt ja tajunnut kaiken sen, minkä tiedän nyt, kuinka erilainen matka mulla olisi ollutkaan kehoni kanssa. Ja jaksamisen ja yleisen elinvoimaisuuden kanssa. En koskaan voinut sietää dieettejä ja luulin aina, että multa vaan puuttuu itsekuri kokonaan. Ei silloin tajunnut sitä, että se syömättömyys ja sen ihannointi oli sairasta. Jonkinlainen itseinho omaa kehoaan ja itseään kohtaan sävyttää mun muistot 90-luvulta, vaikka olen silloin varmasti ollut suht normaalipainoinen. Silti en koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Surullista.
Vasta 2000-luvulla, kun tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista on tullut joka tuutista ja olen ahmimalla lukenut ja ottanut selvää kaikesta, olen alkanut tajuta tämän. En halua olla katkera, eikä menneisyyttä voi koskaan muuttaa, joten yritän päivittäin muistuttaa itseäni siitä, että tiedän ja osaan NYT pitää itsestäni huolta. Kaikki tieto ei ole mennyt käytännön toteutukseen vieläkään, mutta mulla on niin paljon parempi olo nykyjään, kuin silloin nuorena.
Nyt tuli kyllä niin sekavaa höpöttelyä aamukahvin äärellä, että mahdatkohan saada mun punaisesta langasta kiinni… 😀 Tiivistit sen itse niin loistavasti, että lainaan sua tähän loppuun: "Välillä tuntuu, että elin pitkään kuin puoliteholla, tajuamatta mitään tästä elämästä. Onneksi lamppu lopulta syttyi. Nyt se valaisee niin kirkkaasti, ettei sitä voi olla näkemättä. Se vaikuttaa kaikkeen ja hyvä niin. Oman hyvinvointinsa tärkeyden tiedostaminen on paras lahja, minkä ihminen voi itselleen antaa."
Näinhän se on. Loistavaa suunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa sulle Jenny!!
Mä
Niin tuttua!😀Onneksi joka päivä voi päättää toimia toisin,vaikka olisi kohdellut kehoaan väärin pitkään.Luulin ettei mulla ole aikaa pitää huolta itsestäni,mutta kun vähensin esim.tissuttelua,huomasin että oli energiaa ja aikaa kuntoillakin.Vinkkinä ihmisille joita kuntosalit ahistaa,tai aika ja rahat vähissä ja juokseminen ei maistu,you tubessa on paljon hyviä pilates,jooga ja jumppavideoita,vaikeasta helppoon..
Mä
Veit sanat suustani..Mäkin kikkailin jatkuvasti jonkun muka dieetin kanssa ja pidin itseäni liian lihavana,vaikka olin hoikka/normaalipainoinen😑Kumpa olisi osannut arvostaa itseään silloin..
KIRSI
Kiitos t a a s Jenny viisaista sanoista, niin totta!
Juuri näin, ”elämässä on erilaisia vaiheita, eikä aina jaksa ja huvita”. Sinä, ihana henkinen pt olet vaan pistänyt jaksamaan ja huvittamaan, kiitos Sinulle♡
Ihanaa AURINKOISTA maanantaita!
Minnea/Minnean muruja
<3 <3 <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Minnea kommentistasi! Mukavaa viikon alkua!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Kirsi kommentistasi!
Hahaha, mahtava kuulla, että olen pistänyt jaksamaan ja huvittamaan Mä olen mielelläni sun henkinen pt, ihana saada tuollaista palautetta.
Uusi viikko näyttää valoisalta! Mitä tahansa voi tapahtua ja se ajatus kutkuttaa kivasti vatsanpohjassa <3
Kaikkea hyvää!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Mä kommentistasi!
Oon samaa mieltä, vaihtoehtoja on lukemattomia ja netti mahdollistaa treenaamisen, vaikka itsellä ei olisikaan mitään liikepankkia ajatuksissa tai vaikka rahaa mennä salille.
Kyllä mä ajattelen niin, että se, että pidän itsestäni huolta tuo vuorokauteenkin lisää tunteja ja energiaa, vaikka tää ajanjuoksu tuntuu jotenkin koko ajan kiihtyvän!
Mahtavaa viikkoa sulle 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Marjo kommentistasi ja kauniista sanoistasi!
No onpa mahtavaa, että olet löytänyt tiesi luokseni ja koet saavasi siitä hyötyä.
Jokainenhan tekee ne omat valintansa, mutta kyllä mä itsekin haen inspiraatiota ja iloa muista ihmisistä. Niin monta kertaa olen miettinyt, että nyt lössähdän sohvalle, mutta sitten olenkin avannut instagramin ja painunut lenkille muiden tapaan Some on ihmeellinen, vaikka useimmiten sitä haukutaankin.
Parasta ja valoisinta syksyä sullekin!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma taas pitkästä kommentistasi! Mukava kuulla, että osui ja kolahti. 1970-luvun lopulla syntyneenä voin kyllä yhtyä tuohon, että käsitys hyvinvoinnista oli aika erilainen silloin 80-90-luvuilla, ja olihan asiat niin eri tavoin, vaihtoehtoja oli paljon vähemmän ja tietoa ja osaamista myös. Mutta kuten säkin totesit, että kun me ei voida mennä taaksepäin niin me voidaan vain yrittää hyväksyä se, että nyt on näin ja silloin oli toisin. Onneksi me voidaan nyt toimia eri tavoin ja poimia ne itseä resonoivat asiat sieltä kaiken sälän keskeltä!
Mä sanoisin, että tässäkin on kyllä itsetuntemus se avain. Mitä paremmin itsensä tuntee, sitä paremmin tietää, mitä itse haluaa eikä toiveet tule niin paljon ainakaan itsen ulkopuolelta. Tää on niin jännittävää, kun voi valita ne itselle sopivimmalta tuntuvat jutut ja toki nekin vaihtuvat, koska eihän mikään pysy koskaan loputtomiin samanlaisena.
Valoisaa ja mahtavaa viikkoa sulle!